maanantai 2. toukokuuta 2011

Väärät puolueet hallitukseen

Hallitusneuvotteluja käydään kokoomuksen johdolla. Keskusteluissa kaavaillaan kolmen suurimman puolueen hallitusta. Tämä on väärä lähtökohta, kokoomuksen ja perussuomalaisten poliittiset tavoitteet poikkeavat niin paljon toisistaan. Ennen kaikkea tuo ero näkyy suhtautumisessa euromaiden tukipaketteihin. Keskustan ja kokoomuksen johtama hallitus koki murskatappion ja vaalien tulosta on kunnioitettava. Kokoomuksella ei ole sijaa tulevassa hallituksessa.

Se, että on Suomen suurin puolue eduskunnassa, ei riitä. Kokoomuslaisen valtiovarainmisterin ajamat talous- ja veropoliittiset linjaukset ovat ajaneet Suomen pysyvään kestävyysvajeeseen. On vaarana, että Suomea odottaa pahimmassa tapauksessa selvitystila, mikäli asioihin ei puututa niin nopeasti kuin mahdollista. Vahinko on jo pitkälti tapahtunut. Nyt on viimeinen mahdollisuus pelastaa se mitä vielä pelastettavissa on.

Sosialidemokraatit ja perussuomalaiset tarvitsevat rinnalleen luotettavan ja uskottavan kumppanin. Ainoa vaihtoehto on keskusta. Keskusta koki rökäletappion ja suurin osa puolueen menetetyistä äänistä siirtyi perussuomalaisille. Näillä kahdella puolueella on paljon yhteistä ja siinä mielessä yhteistyö hallituksessa toimii paremmin. Uskon myös, että Kiviniemikin ymmärtää pohtiessaan asioita perusteellisimmin, mikä meni pieleen. Se ei ole peilin vika, jos naama on vino.

Keskusta ja perussuomaiset edustavat koko Suomea, heillä on yhteinen arvo- ja kannattajapohja. Kiviniemi epäonnistui tunnistamaan kansalaisten tunnot ja Soini korjasi sadon. Kokoomuksen talutusnuorassa hallituksessa tehtiin kasa huonoja päätöksiä ja niiden seuraukset on nyt nähtävissä. Kiviniemen on nielettävä ylpeytensä ja muutettava linjaansa, puolue on jo sen tehnyt.

Urpilaisesta on tehtävä oikeudenmukainen pääministeri. Hän ymmärtää kokonaisuuksia ja edustaa työväestöä ja suuria asutuskeskuksia. Soinista tehdään jämäkkä valtiovarainministeri, joka pitää nyörit hallussaan. Hän osaa pitää puolensa eurooppalaisia pääoma- ja sijoittajapiirejä vastaan. Soini ei ole puudeli, jota on helppo taluttaa. Kiviniemestä ei tarvitse tehdä mitään. Hän on jo loistava ulkoministeri, joka osaa esiintyä. Kielitaitoinen asiapolitiikko, jolle aina löytyy tarvetta ulkopoliittisissa kysymyksissä.

Kaksi kaunista ja yksi ruma. Tämä on ainoa vaihtoehto, mikäli Suomen linjaa halutaan pysyvästi muuttaa. Kaavaillun kolmen suurimman puolueen eli Kataisen johtamasta hallituksesta seuraa sarja huonoja kompromisseja, takinkääntämisiä, epäuskottavia selittelyjä, eriarvoisuuden lisääntymistä ja verovarojen holtitonta tuhlausta. Suomen hyvinvointivaltion rapauttaminen ja maan ajaminen konkurssitilaan ei ole kenenkään meidän etu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti