Hevoset ja minä

Tänään oli kaiken kuuleman ja näkemän mukaan joku super -päivä politiikan saralla. Yleisradio oli ties mistä keksinyt mainion superlatiivin ja marssitti joukon toimittajiaan maakuntiin seuraamaan puoluekokouksia. Kokoomus vaihtoi johtajaansa ja vasemmistoliitto sai nuoren naisen keulakuvakseen. Puheita pidettiin ja valoja vannottiin. Ja kaikki näemmä jatkuu niin kuin ennenkin.

Ehkäpä suurin ongelma lienee siinä, että miten Orpo tullaan mediassa taivuttamaan. Sanotaanko Orvon vai Orpon mukaan? Siinä on vissi ero. Blogistilla oli kerran eräs metsänhoitaja esimiehenään, joka oli hyvin tarkka siinä, että miten hänen sukunimensä taivutetaan. Siinä oli monta kertaa pokassa pitelemistä, kun esimiehen naama meni mutruun jonkun vieraan puhuessa väärässä sijamuodossa. Se, että metsänhoitaja ei nähnyt metsää puilta, oli sen sijaan paljon vähäisempi ongelma.

Nöyryytetty Stubb joutui väistymään vaikka hänen mukaansa tämä hallitus tekee kaikkien aikojen kokoomuslaisinta politiikkaa. Orpon mukaan kokoomus on kuitenkin koko ajan 1-2 tappiolla. Tuo äänestäminen ja yleeensä muiden mielipiteiden noteeraaminen näyttää olevan kovin vaikeaa kokoomuksen piirissä. Ja kansalta nyt ei missään nimessä kannata kysyä yhtään mitään kuin korkeintaan kerran neljässä vuodessa. Tuokin äänestäminen toki mielellään ulkoistettaisiin, jos se vain olisi mahdollista.

Orpo jatkaa edeltäjänsä linjoilla. Ensimmäiseksi hän kuulemma tavaa budjettikirjan kaikki momentit läpi löytääkseen hyviä säästökohteita. Ekonomistin koulutuksen saaneen uuden puheenjohtajan kannattaisi kyllä keskittyä aivan muihin asioihin kuin ryhtyä pilkun n....jaksi. Luulisi, että kansantalouden kokonaiskuvan hahmottamisessa on uudelle kokoomuksen puheenjohtajalle ja valtiovarainministerille aivan riittävästi haastetta.

Vasemmistoliiton Andersson lähti nuorena politiikkaan. Sanotaan, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja kaivelee mutta kirjoitin hänestä blogissani jo vuonna 2011. Uhosin tuolloin seuraavani hänen toimintaansa tarkkaan ja nyt ne mustat silmänaluset ovat täyttä totta. Liian paljon ja liian nopeasti. Vaikka hän onkin nainen paikallaan sosiaalisten ja humanitaaristen asioiden parissa, hän selvästi kaipaa preppausta talouspolitiikan saralla.

Talouden ikävät ja tuskallista pänttäämistä vaativat realiteetit ratkaisevat kuitenkin viime kädessä ja niiden kulku on etenkin vasemmistoliiton puheenjohtajan hallittava. Kohderyhmän kosiskelussa ei myöskään kannata unohtaa sitä perinteisintä kannattajakuntaa. Siinä vaiheessa, kun äänet lorahtavat väärään laariin, on turha enää huudella vieraisiin pöytiin.

Tänään on sitten varmaankin tanssittu  Orpopojan valssia suuren voitonpäivän johdosta, mutta hyvälle tuulelle tullakseen kannattaa toki laittaa levylautaselle M. A. Nummisen Suosituimmat. Levy on siltä ajalta kun puolueet olivat vielä puolueita ja taisto kävi kuumana. M.A. oli jo silloin ajan hermolla, kun hän istui naisensa kanssa eduskuntatalon puistossa katselemassa kansanedustajien ohikulkua ja juomassa valko- ja punaviiniä kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla.

Vinyylillä on paljon viisaita neuvoja ja käytännöllisiä elämänohjeita mm. siitä, että miten naisten kanssa pitää toimia. Rippikoulussakin pojilta kysyttiin naisihannetta. Veljeni piti "pienestä ja hikisestä" ja minä pidin "tummasta ja tulisesta". Me molemmat jouduimme tietenkin opettajan puhutteluun. "En mennyt, mikä veljeni vartija minä olen", Numminen laulaa kaukoviisaasti.

Suomesta tehtiin Venäjän vihollinen

Julkisuudessa on annettu kovin harhainen kuva siitä, että kuka meillä oikein päättää näistä sotilaspoliittisista asioista. Kansalle selitetään, että monta on tahkoa pyörittämässä ja kirveitään teroittamassa, mutta muuten valtakunnassa kaikki on oikein hyvin. Etenemme normaalisti ja hiljaa kohti lopullista liittoa Naton kanssa, jolloin Suomi osallistuu kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin kansainvälisiin selkkauksiin mitä tällä pallolla vain on tarjottavana. 

Valtamedia on jatkanut ja jatkaa omaa loputonta propagandasotaansa julistamalla itsensä ainoaksi oikeaksi ja puolueettomaksi tiedonvälittäjäksi. Otteet muistuttavat lähes tulkoon hankkeissaan menestyneen kansanvalistus- ja propagandaministeri Göbbelsin tunnettuja teesejä. Yle, Sanomat ja iltapäivälehdistö etunenässä julistavat omaa vankkumatonta paatostaan arvaamattomasta ja iänikuisen pahasta Venäjästä. 

"Muut puhuvat paskaa mutta me kerromme totuuden", julisti valtamedia jokin aika sitten yhteisellä julistuksella. Valtamediasta on tullut juuri se valemedian osa, joka surutta syöttää kansalle pelon ja vihan tuneita. Mörköjä ja muita peikkoja nähdään lähes joka kulman takana. On varauduttava ja varustauduttava tai sitten koittaa tuho. Tuohon mediasotaan ja lopulliseen päämäärään on valjastettu kaikki käytettävissä olevat resurssit. Naton jäsenyys on valtamedian yhteinen agenda. 

Ehkä kaikkein huolestuttavinta on, että edes kansaa edustavilta edustajilta ei kysytä mitään silloin, kun puolustusvoimien komentaja Lindberg vetäisi nimensä siihen kuuluisaan paperiin, jossa Natolle annettiin kaikki valta ja oikeus. Ruotsissa parlamentti pääsi sentään edes äänestämään Naton samaisesta isäntämaasopimuksesta. Meillä ei kysellä, herra paratkoon, ja tietokin sopimuksesta taisi lopulta päästä vahingossa julkisuuteen. 

Heikki Talvitien mukaan "Suomi on ratkaisuillaan tehnyt Venäjästä vihollisen ja antanut alueensa Venäjän vihollisten käyttöön. Niin ollen Suomi ei voi välttyä Itämeren alueella Venäjän ja lännen välillä mahdollisesti puhkeavalta sotilaalliselta kriisiltä". Ja toki on muistettava, että tuotakaan isäntämaasopimusta ei myöskään ole allekirjoitettu ilman kenraalikuvernööri Niinistön isällistä siunausta.

Naton kanssa tehty nk. isäntämaasopimus on täysin verrattavissa vuonna 1940 Natsi-Saksan kanssa tehtyyn kauttakulkusopimukseen. Tuosta diilistä ei ollut enää mahdollisuutta perääntyä ja ilmeisesti ei ollut tarvettakaan nk. jatkosodan lopullisten tavoitteiden osalta. Suunnitelmat vain törmäsivät Karjalan mäntyyn ja tunnetuin seurauksin. Sitä tässä vain kauhulla odottelen, että mikä mahtaneekaan olla tämän Nato-diilin lopullinen tulema. 

"Kaikki suuri tapahtuu todella hiljaa", sanoo tuntematon ajattelija. Suomea ollaan ujuttamassa sotilasliittoon, jossa meillä on vain häviäjän ja maksajan rooli. Tuossa liitossa olemme shakkilaudan pelinappula, se pahainen sotilas, jonka tehtävä on palvella isäntäänsä tunnollisesti sekä kuolla jalosti ja urhoollisesti. Luoja meitä armahtakoon.