perjantai 31. tammikuuta 2020

Ilon päivä





Tänään viimeinen päivä tammikuuta vuonna 2020 on ilon päivä. Tänään ei lauleta mitään onttoja oodeja ja hymnejä vaan tänään on syytä iloita ja riemuita täysin rinnoin. Ensimmäinen mutta ei viimeinen valtio ymmärsi vihdoinkin, mikä on heidän kansalaisilleen parasta. Englantilaisille koittaa vapaus Euroopan unionin kahleista ja byrokratiasta. On syytä onnitella ja toivottaa menestystä.

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Tuokiokuvaa Pariisista



Mutta missä luuraa Ylen toimittaja Annastiina Heikkilä, onko patonki mennyt väärään kurkkuun vai maistuuko skumppa liikaa?



Annastiina Heikkilä, Twitter, 23.1.
Terveisiä Saint Johnin saarelta Karibialta! Vaihdoin Ranskan protestit, Pariisin metroruuhkat ja sähköpostirumban hetkeksi näihin viidakkomaisemiin. Rakas paikka, joka tuhoutui pahoin Irma-hurrikaanin pyörteissä pari vuotta sitten. Huojentavaa nähdä, että luonto kuitenkin toipuu.

torstai 23. tammikuuta 2020

Suuret passibot


Olen jo jonkin aikaa seuraillut mielenkiinnolla tapahtumia ja uutisia Karjalan tasavallasta Rossija1:n uutisia katsomalla, jotka toimitetaan suomen, karjalan ja vepsän kielillä. Uutiset tehdään Petroskoissa ja ne sisältävät luonnollisesti pääosin paikallista ohjelmatarjontaa. Uutiset tehdään tietääkseni päivittäin ja niiden kesto on noin 20 minuuttia.

Karjalan uutiset tarjoaa oivan mahdollisuuden seurata ajankohtaisia tapahtumia naapurikansan arjesta. Mitä siellä oikein touhutaan ja mitä ajatellaan maailman menosta. Se tarjoaa myös hyvän tavan oppia uutta ja vaikkapa karjalan kieltä. Olen jopa havainnut, että eipä tuon kielen ymmärtäminen suomalaiselle niin vaikeaa ole.

Nämä uutiset kuuluvat siihen harvinaiseen tyylilajiin, jossa suomalainen kuulijakin voi tulla hyvälle mielelle. Näkee, että naapuritasavallassa asuu vallan mukavaa ja ahkeraa väkeä. Nämä uutiset tarjoavat kaikille suomalaisille hienon mahdollisuuden ja kanavan tutustua heimokansaan. Ja ylläolevassa eilisessä (22.1.) lähetyksessä Petroskoin Suomen konsuli vaihtuu, kerrotaan ns. äitiyspääomasta ja Helsingin köyhätkin pääsevät mukaan ympäristötalkoisiin.

torstai 9. tammikuuta 2020

Suomalaiset "rauhanturvaajat"


Yllätyksekseni luin valtamediasta, että Irakissa nykyään lymyilevät suomalaissotilaat ovatkin rauhanturvaajia. Yritin asiasta kysellä myös erään iltapäivälehden kommenttiosiossa, jossa kysymykseni kuitenkin evättiin. Se on kuulemma vastoin sääntöjä tai jotain muuta sellaista. Siis pelkkä kysymykseni, milloin näistä suomalaissotilaista tuli rauhanturvaajia, sensuroitiin tylysti.

Missä on poikien siniset baretit? Toimitaanko siellä kenties YK:n mandaatilla? Milloin aseistettujen ryhmien sotilaskoulutuksesta ja sodankäynnin jalojen taitojen opettamisesta on tullut rauhanturvaamista? Miksi kuitenkin Ilkka Kanervan (IL 9.1.) mukaan suomalaissotilaiden lähettämisellä halutaan rajoittaa Iranin valtaa Lähi-Idässä. Kun Iranin valtaa halutaan rajoittaa tulee eittämättä mieleen kenen valtaa halutaan lisätä.

Onko tämä siis nykyään suomalaista rauhanturvaamista? Halutaanko suomalaisella rauhanturvaamisella lisätä USA:n valtaa Lähi-Idässä. Halutaanko tulevina vuosina uusilla hankittavilla hävittäjillä edistää ns. rauhanturvaamista kaukomailla USA:n lukuun? Mihin tämä kaikki vielä johtaakaan ja kenen mandaatilla.

Elämme natotuksen aikaa, johon ns. suomalainen totuusmedia on valjastettu. Härskiä valehtelemista päivästä toiseen, Nato-propagandan levittämistä ja totuuden pimittämistä. Elämme vaarallisia aikoja, ja Niinistön aika tullaankin muistamaan natotuksen pimeinä vuosina. Riittää kuitenkin kun edelleen muistaa kaiken valtamedian propagandasaasteen keskellä ikiaikaisen totuuden: USA ja Nato - rauhan perikato.

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Euroviisuja odotellessa



Tätä tekään ette tienneet, että saksalaiset mummot ovat todellisia "ympäristösikoja". Näin on mikäli uskomme Saksan yleisradion (WDR) viimeisintä tempausta, jossa lapset taas kerran kertovat totuuden. Mummot ajelevat moottoripyörillä, ostavat halpaa kotlettia, ja papparaiset rullatuoleissaan ovat vaikeuksissa. Lentämisen sentään ovat nämä vanhat ympäristösiat älynneet lopettaa.

Kyseinen WDR:n video herätti pahastusta ja ihastusta ja monia anteeksipyyntöjä. Yleisradion johtaja pyysi myöhemmin anteeksi ja video poistettiin youtubesta. Parhain kommentti tuli ehkä yhdeltä WDR:n toimittajalta, joka totesi jälkeenpäin, etteivät nämä mummelit mitään ympäristöemakkoja ole vaan ihka aitoja natsisikoja. Blogistia jännittääkin ihkusti, että kuka mahtaakaan laulella kauneimmin kevään euroviisuissa.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Eipä siinä kauan mennyt,


kun ensimmäinen terroriteko tapahtui armon alkuvuonna 2020. Trump pääsi mukaan tunnettujen murhaajien kerhoon antamalla mahtikäskyn tappaa Qassem Suleimanin, joka tunnettiin iranilaisena sotilasjohtajana. Kuinka monta uhria pommi-isku todellisuudessa vaati, selviää varmaan myöhemmin. Ylläolevan videon Karabalan kaupungissa pidetyssä muisto- ja surutilaisuudessa kannetaan ainakin neljää arkkua. Maailma on taas kerran todistamassa häikäilemätöntä ja raukkamaista murhaa, jonka takana on ns. länsimaisen sivistystason omaavat henkilöt.