torstai 24. toukokuuta 2018

Magic Song


Todella harvoin tekee näinä aikoina kunnon kirpparilöytöjä varsinkaan vinyylilevyjen kanssa puurtaessa. Kun sitten vihdoin löytää jo vuosia etsimänsä yllättäen ja aivan pyytämättä niin ei voi todeta muuta kuin, että ei oo totta. Mutta niin siinä vain kävi, että pari päivää sitten täytyi vetää henkeä ja juosta rappuset ylös. Oli kova kiirus päästä pesemään pölyt levyltä ja laittaa plätty pyörimään.

Mutta annetaan säveltäjän itse kertoa enemmän levynsä syntyhistoriasta. Asialla ovat taas ammattimuusikot ja itse maestro Koivistoinen saksofonissa. Levy on vuodelta 1980 ja kuulostaa vinyylillä tietenkin siltä itseltään. Kiitos myös sille tuntemattomalle kirpparimyyjälle. You made my day.


keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Finlandia-talon lahtarijuhlat


Puolustusministeri Jussi Niinistö juhli ylväästi yhdessä eduskunnan puhemies Paula Risikon kanssa tänään heidän omaansa eli ns. Vapaussodan päättymistä. Katsojan oli välillä siristettävä kuuloaan ja silmiään, kun ei oikein parhaimmalla tahdollakaan ymmärtänyt oliko kyseessä komedia vai tahaton väärinkäsitys sisällissodasta ja sen syistä. Niin uskomattoman iljettävä ja suorastaan pöyristyttävä kokemus oli tämä Niinistön masinoima muistojuhla.

Olisin ymmärtänyt, että vastaavan tyyppinen tilaisuus pidettäisiin joskus iloisella 1930-luvulla mutta että vielä tänään, huhhuh. Ylen suorassa lähetyksessä esitetty juhla oli selvästi tarkoitettu vähäjärkisille ja muuten vain jälkeen jääneille katsojille. Jääkärimarsseja ja muita sotalauluja laulettiin tavan takaa ja Vilppulan urhoillekin tiristettiin muutama kyynel. Juhlassa oli mukana näyteltyjä kohtauksia, jotka toteutukseltaan olivat erityisen tönkköä ja piinallista katseltavaa.

Muistojuhlassa suojeluskuntalainen ja jääkäri muistelivat menneitä. Änkyttäen esiintyneet lahjakkuudet mumisivat ja valoja vannottiin. Mannerheim sai lähes jumalallisen vastaanoton. Eräässä kohtauksessa pikkutyttö ihmetteli äidilleen, että kuinka se Mannerheim jaksoi peräti 1,5 tuntia pitää kättä lipassa ratsastaessaan Helsingin paraatissa joukkojensa edessä.

Hävinneitä ei tässä juhlassa muistettu. Punaiset mustamaalattiin ja todettiin, että oikein kävi. Niinistön puheen, joka onneksi oli lyhyt, todettiin, että terroristiti saivat ansaitsemansa palkkansa. Tämä oli puhtaasti ja rodullisesti keväinen lahtarien voitonjuhla, johon muilla ei ollut asiaa. Suomen päälahtari sai tilaamansa ja arvonsa mukaisen juhlan. Blogistille tämä oli yksi järkyttävimmistä näytöksistä, joka puistattaa vielä pitkään.

torstai 3. toukokuuta 2018

HulluJussi uransa huipulla



Mäntyniemessä eilen vieraillut Britannian puolustusvoimien komentaja kenraali Stuart Peach tutustuu parhaillaan Suomen puolustusvoimien toimintaan ja erityisesti Utin laskuvarjojääkärit ovat suuren kiinnostuksen kohteena. Kesäkuussa on myös Jussi Niinistön suuri päivä ja uran huippuhetki, mikäli Aamulehden tietoja (27.3.) on uskominen. Suomen ja Britannian ulkoministerit antavat julistuksen Lontoossa maiden yhteisten erittäin nopean toiminnan joukkojen toimintavalmiudesta.

Jussi Niinistön johdolla ja Mäntyniemen siunauksella Suomi liittyi kesällä 2017 Britannian johtamaan ns. erittäin nopean toiminnan taistelujoukkoihin (Joint Expeditionary Force) Joukkojen vahvuus on 10 000 miestä. Jussi Niinistö pääsee patsastelemaan yhdessä Nato-maiden ja Ruotsin puolustusministerin kanssa ja kertomaan, että joukot ovat valmiita. Suomi sitoutuu sopimuksen mukaan sotilaallisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen.

Mihin näitä joukkoja tarvitaan. Aamulehden lähteiden mukaan tuleva julistus "lähettää turvallisuuspoliittisen viestin myös Venäjälle". Valmiina ollaan ja joukkoja voidaan käyttää sotilasoperaatioissa missä päin tahansa maailmaa. Mottona on, että kohteeseen päästään jo alle 48-tunnissa. Näemmekö Utin laskuvarjojääkäreitä seuraavan kerran Syyriassa, Ukrainassa tai vaikkapa Jemenissä, se jää vain nähtäväksi. Tuskin sentään Venäjällä, ei kai se nyt niin hullu sentään taida olla.

Selvää kuitenkin on, että HulluJussin lahje lepattaa ja eteen ottaa. Ja kuin pisteenä iin päälle Naton panssarivaunut vyöryvät jo tässä kuussa Suomen maaperälle. On taas harjoituksen aika ja Arrow 18 pärisee 7. - 18.5. Niinisalossa, jossa mm. USA:n panssarivaunut rymistelevät. Että ei muuta kuin kättä lippaan ja Jussi Niinistökin nahdään tietenkin myös tantereella ihailemassa Naton panssarivaunuja ja peräti ensimmäistä kertaa Suomen maaperällä. Elämme historiallisia aikoja.

"Britannia on läntisen Euroopan suurin sotilasmahti, joka tarvitsee keihäänkärkensä vaativiin ulkomaisiin operaatioihin ulkomailla", sanoi maan silloinen puolustusministeri Michael Fallon viime kesänä. Aamulehden lähteet kertovat myös, että Suomi on valmis käyttämään kansainvälisiin operaatioihin kaikkia maa-, meri- ja ilmavoimien sekä erikoisjoukkojen yksiköitään. Tarvittaessa kaikki puolustusvoimien joukot ovat käytettävissä JEF-maiden yhteisiin sotilasoperaatioihin, Aamulehti jatkaa.

Jussi Niinistö ja Gavin Williamson uhoavat yhdessä ensi kuussa, että joukot ovat taisteluvalmiina ja valmiina tositoimiin. Blogisti kysyykin lopuksi, että mistä näitä Niinistöjä oikein sikiää.