Keep Fighting, Lee

Joskus jo aikaisemminkin maininnut tästä viihdyttävästä ja kärjekkäästi asiansa esittävästä juontajasta, jolla on taas kivaa asiaa. Nyt Lee Camp esittelee ja käsittelee uudet USA-mediaan rekrytoidut  taustahahmot, pohtii mm. matalapalkalla elävien selviytymistä ja Puerto Ricon yksityistämisprojektia.

Ja läheltä se liippaa Suomeakin, etenkin tuo CNN. Ministeri Bernerhän lahjoitti juuri hiljattain kolme (3) miljoonaa veronmaksajien rahoja MTV:lle ja maikkari kertoi aloittavansa yhteistoiminnan CNN:n uutistoiminnan kanssa. Luvassa on taas tuutin täydeltä luotettavaa sotapropagandaa, mikäli ennustukseni pitää paikkansa. James Clapper, joka toimi aikoinaan USA:n vakoilujohtajana suoraan presidentin alaisuudessa (ODNI) ja Michael Hayden (ex CIA) pitävät siitä ainakin huolen. Rauha on huono bisnes.

Kuolleista heränneet

https://www.facebook.com/damascus.now/videos/1872444209466963/

Timo Soini kävi rukousaamiaisella Trumpin kanssa ja katso: ihme tapahtui. Sika-Soini sai vastauksen rukoukselleen: kaasutetut kuolleet heräsivät henkiin. Vai onko kaikesta kiittäminen sittenkin Kallion seurakuntaa, jumalan tiet ja aivoitukset ovat niin arvaamattomat. "Hengitä sisko, hengitä syvään, et ole se nainen vaikka haluaisit niin olevan".

https://www.facebook.com/dcdraino/videos/1017224575098022/

Ja jossain kaukana muualla amerikkalaiset opettajat valmistautuvat uuteen koulupäivään. Raamattu ja 45 kaliberinen löytyy. Just in case.

https://www.facebook.com/hashtag/berettajoy?source=feed_text

Ja voi sitä lapsen iloa, kun hän sai lahjaksi uuden ja ihan ikioman kivan pyssyn. Only in America. "En ilosta itke, jos itken niin itken muuten vaan".

Iihaanaa Viro

Yle huomioi tarkkaan Viron itsenäisyysjuhlat ylistämällä maata sen hienosta taloudellisesta hyvinvoinnista, jonka se kertoo olevan valtava menestystarina. Viro kuulemma juhlii satavuotista itsenäisyyttään 24. päivä helmikuuta. Ylen uutisissa haastateltiin yhtä maahan etabloitunutta suomalaista viiniyrittäjää, joka kertoi mm. siitä, että miten hienoa on olla yrittäjänä Virossa. Siellä kuulemma hyväksytään digitaaliset allekirjoitukset sopimuksissa ja muutenkin päättäjien kanssa on helppo toimia, kun ei tarvi niin joka pykälää noudattaa. Yrittäjä on kuningas Virossa.

Yle suorastaan hekumoi yritysten vapaudella toimia ilman turhia rajoitteita ja kangistuneita tapoja. Mikäli Yleä on uskominen, niin maahan on suorastaan paratiisi kansalaisilleen. Täytyypä hieman tarkemmin kertoa tuon eteläisen naapurikansan oloista ja tavoista. Vuoden 1991 elokuussa maa sai uudelleen itsenäisyyden vapauduttaan Neuvostoliiton ikeen alta. Voi niitä aikoja ja sitä vapauden huumaa, joka valtasi blogistinkin.

Tallinnassa tuli käytyä usein ja jopa asuttuakin muutamia kuukausia. Noina aikoina opin tuntemaan virolaisia ja monta hauskaa ja jännittävää tarinaa olisi kerrottavana. Yksi nyt ainakin täytyy mainita. Asuin vuokralla Tallinnan keskustassa talossa, jonka asukkaat ihmettelivät, että kukas outo ja tuntematon mies se siellä talon ullakolla oikein hiippailee. Vielä ihmeellisempää tapahtui, kun yhtenä kauniina päivänä ullakon ovelle ilmestyi riippulukko. Asukkaat olivat käyttäneet aikaisemmin ullakkoa yhteisenä varastonaan ja pyykkien kuivaamiseen. Nyt oli sitten pääsy kielletty.

Kukaan ei tiennyt mitään, ja kaupunkikin oli hyvin haluton ja tietämätön kertomaan syytä miehen talon "ullakkovaltaukseen". Siinä vaiheessa,  kun ullakkoasunnon rakennustyöt olivat jo hyvässä vauhdissa, tuli tieto, että mies oli lunastanut ullakon itselleen. Nuorella rakennusyrittäjällä oli suhteet kunnossa virkamiehiin ja kaikki tapahtui kuulemma pykälien mukaan. Ullakon lunastushinta oli huomattavan edullinen ja lähes ilmainen.

Tuo kaikki tapahtui niinä aikoina, kun asuntojen yksityistämisprosessi oli vauhdissa. Yleensä talojen asukkaat lunastivat entiset vuokra-asuntonsa itselleen. Talojen asukkailla oli siis ensisijainen lunastusoikeus niin halutessaan. Ja näin tietenkin tapahtui. Tässä tapauksessa oli tietysti outoa se, että mistä kyseinen ja talon asukkaille täysin tuntematon yrittäjä oli tietoinen "vapaasta" ullakkotilasta. Ankkalinnassa pärjätään suhteilla mutta niin se taitaa olla Tallinnassakin.

Virallisia lukuja onnelasta

Viron asukasluku oli yli1,5 miljoonaa asukasta, kun maa itsenäistyi uudelleen. Tänään maassa asuu 1,3 miljoonaa ihmistä. Mihin nuo 200 000 virolaista ovat hävinneet tai kadonneet 27 vuodessa. Väestökato on melkoinen tuosta ihanasta vapauden ja yrittäjien kultamaasta. Virolaiset kultamurkkuset ovat teillä tietämättömillä ja ties missä.

Eihän tästä kauan ole, kun Rakveren lihakombinaatin (HKScanin) työntekijät osoittivat mieltään huonoista palkoista. Vaativat perkules peräti viiden (5) euron tuntiliksoja. Suomalainen ammattiyhdistysliike kommentoi asiaa, ettei se meille kuulu. Hoitakoot asiansa itse. Niin sitä pitää. Maassa maan tavalla vai miten se nyt meneekään. Luultavaa onkin, että nuo sadattuhannet kadonneet virolaiset maastamuuttajat ovat isomman leivän perässä lännen kultamailla.

Maassa asuu myös merkittävä kielivähemmistö, jonka äidinkieli on venäjä sattuneesta syystä. Peräti 25 % eli noin 330 000 tuhatta asukasta puhuu venäjää päivittäin. Hetkinen, siis etnisesti aitoja virolaisia asuu maassa tällä hetkellä alle 900 000, kun kaikki kielivähemmistöt otetaan laskuissa mukaan. Virolaisethan ovat kuolemassa sukupuuttoon, mikäli sama meno jatkuu.

Viro on yksikielinen eli viro on ainoa virallinen kieli. Ne venäläiset, jotka eivät viroa ole riittävästi opetelleet, saavat tyytyä olemaan ja elämään ilman kansalaisuutta. Virossa onkin runsas 80 000 asukasta, joilla ei ole maan virallista kansalaisuutta. Amnesty on tästä, viron venäjänkielisten sortamisesta muutamaan kertaan maata moittinut, mutta sehän ei nyt tähän vapauden narratiiviin sovi millään tavalla. Muukalaispassi riittäköön.

Onnen kultamurkkuset ovat ehtineet jo liittyä Natoonkin. Ja sotaakin ovat eesti poissit jo ehtineet käymään aina Irakissa asti tuon mahtavan ja suuren USA:n kanssa. Ja muutama sinkkiarkkukin on maahan jo kaivettu. Sotaisaa kansaa taitavat olla. Saas kattoo ny, että mihin mahtavatkaan vielä ehtiä ja päätyä.

Viro on myös tunnettu tasa-arvostaan. Tarkoitan siis tasaverostaan ja peräti ensimmäisten maiden joukossa koko maailmassa. Tämä on kyllä sellainen saavutus, että suomalaiset kokoomuslaiset ovat suorastaan myrkynvihreitä kateudesta. Rikas tai köyhä, vähän tuloja tai sitten paljon niin tulovero on aina 20% . Reilua eiköstä vain. Tosin tuosta kait ollaan luopumassa ja jossain määrin siirtymässä jonkinasteiseen progressioon, joka tietysti huolestuttaa tiettyjä piirejä.

Tarinaa voisi jatkaa vielä pitkään mutta joku toinen kerta. Tavalliset virolaiset ovat huumorintajuisia, avoimia ja sydämmellisiä ihmisiä. Olen saanut paljon virolaisia ystäviä ja meillä on aina ollut hauskaa yhdessä. Ja sitäpaitsi onhan meillä vielä yhteinen kansallislaulukin:

Mu isamaa, mu õnn ja rõõm

Onnea ja parempaa huomista virolaisille.

Vaietut ja vaiennetut

Suomessa karjalan kieli on ollut esillä julkisuudessa erittäin vähän. Anneli Sarhimaa palauttaa viime vuonna ilmestyneessa teoksessaan aiheellisesti mieleen "tietoisesti" unohdetun ja vähätellyn kansan ja kielen. Se on kuvaus karjalan kielen historiallisesta kehityksestä aina nykypäivään asti. Karjalan kieli on merkittävä osa itämerensuomalaista kieliperhettä.

Kirja on kokonaisvaltainen teos, joka tarkastelee monipuolisesti karjalan kielen asemaa Suomessa. Suomen karjalankielisen yhteisön määrän arvioidaan olevan tänään noin 30 000, joista yli kolmannes eli 11 000 osaa karjalaa joko hyvin tai erittäin hyvin. Päivittäin kieltä puhuu arvioiden mukaan 5000 henkilöä. Karjalan tasavallassa eli rajan takana karjalankielisiä arvioidaan olevan noin 50 000.

Karjalan kieli on Suomessakin kotoperäinen kieli, jonka historia ulottuu kauas. Ns. Novgorodin tuohikirjettä numero 292 pidetään ensimmäisenä itämerensuomalaisena kielenmuistomerkkinä. Sen aiheena arvellaan olleen salamalle omistettu loitsu. Tuohikirjeen ajankohta ajoittunee 1240-60 luvulle. "Karjalankieliset ovat Suomessa ainoa kotoperäinen väestönosa, jota ei mainita perustuslaissa ja jonka kielellisten oikeuksien edistämistä ja turvaamista ei ole otettu huomioon kielilainsäädännössä".

Yksi ongelmista on myös se, että virallista  yhtä ns. karjalan kieltä ei ole olemassa. Puhutaan kolmesta päämurteesta: vienankarjalasta, Aunuksen eli livvinkarjalasta ja eteläkarjalan murteista. Karjalan eri "kieliä" puhuvat ymmärtävät kyllä toisiaan murretaustastaan huolimatta. Suomalainen taasen ymmärtää parhaiten vienankarjalaa. Livvinkieli tai -karjala on suomenkieliselle vaikeaselkoisin. Yle aloitti viime vuonna karjalankieliset uutiset, joissa ymmärtääkseni kielenä käytetään pääasiassa livvinkarjalaa.

Mitä sitten

Mainzin yliopiston professori Sarhimaakaan ei anna suoraan vastausta sille, että mikä olisi paras tapa voimaannuttaa karjalan kieli. Karjalan murretta puhuvien välillä on havaittavissa ristivetoa, joka pitkälti perustuu karjalaisten omaan identiteettiin. Eripuraa syntyy siitä, että mikä olisi se karjalan kielen murre, jonka pohjalta voidaan rakentaa yhteinen karjalan kielen kielioppi ja sanasto.

Blogisti luonnollisesti ottaa väkevästi kantaa ja ehdottaa. Tosin alleviivaan ja korostan, että olen täysin ulkopuolinen ja suomenkielinen ja jonka ainoana tavoitteena on karjalan kielen elävöittäminen. En ole myöskään mikään kielitieteen asiantuntija. Tavoitteena tulee olla, että Suomessa karjalan kieli saa vähintään vähemmistökielen aseman, joka turvattaisiin perustuslaissa.

Parhaimpana ratkaisuna pidän myös ns. yhtä ja virallista karjalan kieltä. Elävä kieli tarvitsee aina riittävän vahvan väestöpohjan. Tämä ei toki tarkoita sitä, että luovutaan karjalan kielen murteista. Kielimurteethan vain rikastuttavat sanastollaan itse pääkieltä. Silti karjalan kielen uuden kieliopin valmistelu käyntiin ja heti toimeen. Uskon, etttä tämä lisää kielen kiinnostavuutta ja arvostettavuutta myös muuallakin kuin vain oman karjalaisväestön parissa.

Toiseksi karjalan kielen on saatava virallinen vähemmistökielen asema myös Karjalan tasavallassa. Mikäli se tieto pitää paikkansa, että Karjalan tasavalta olisi ainoa tasavalta Venäjällä, jossa vähemmistöllä ei ole virallista kielistatusta, asia on korjattava. Syyksi ei riitä se, että Venäjän perustuslaki kieltää muun kuin kyyrillisen kirjaimiston käytön. Jos näin on niin Venäjän perustuslakia on muutettava. Ja neuvoa, miten se tehdään,  voi kysyä vaikka Suomen nykyisiltä poliittisilta päättäjiltä. Heillä on siitä riittävästi kokemusta.

Kieli kuolee ellei sitä käytetä. Mikä tahansa opittu tai pakko-opetettu kieli surkastuu ellei puhujalla ole riittävästi motivaatiota ja mahdollisuuksia käyttää opittuaan. Oman kielen käyttöön liittyy usein myös voimakkaan emotionaalinen tunneside. Siksi jokaisen olisi saatava käyttää äidinkieltään ilman pelkoa, vainoa tai syyllisyyttä. Kun tietää karjalaisten menneisyyden kahden kielen, kahden uskonnon ja kahden valtakunnan paineen alla, odottaisi jo vihdoinkin, että asialle tehdään jotain.

Rahastakaan ei voi olla kysymys. Itä-Suomen ja Petroskoin yliopistoissa tehdään jo nyt tärkeää työtä karjalan kielen opettamisessa. Tyytyväisenä olen pannut merkille, että myös Suomen valtiolta on parin viime vuoden aikana herunut rahallista tukea karjalan kielen elvyttämiseen. Tästä kait voi kiittää paria perussuomalaista aktiivia.

Valtaväestö on aina vastuussa siitä, että vähemmistöjen oikeuksista pidetään kiinni. Oikeus omaan kieleen on niistä ehkäpä se kaikkein tärkein. Sarhimaan kirja on mainio ja avartava lukukokemus kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita syrjityn ja väheksytyn kielen tilasta. Kirjan soisi päättyvän myös monen päättäjän yöpöydälle. Teos on mainio tietokirja kaikille niille, joita kiinnostaa karjalan kielen nykytila. Historian aikana tehdyt virheelliset kielipoliittiset päätökset kaipaavat pikaista korjaamista.

Saksalaista ja suomalaista demokratiaa

Saksan sosialidemokraattien (SPD):n sisäinen tilanne jännittää. Suomalainen valtamedia seuraa Saksan poliittista kriisiä ns. kusi sukassa. Ei ole kauan siitä, kun puheenjohtaja Martin Schultz ilmoitti tavoitteenaan olevan Euroopan liittovaltio. Kovin kauan ei mennyt taas siitä, kun Martin Schultz ilmoitti luopuvansa kaavaillusta ulkoministerin salkusta, ja samalla puolueen puheenjohtajuudesta.

Suomalainen ns. virallinen totuusmedia kertoi asiasta vasta pari päivää myöhemmin, kun se tiedettiin jo muualla. Kannattaa siis seurata muitakin medioita kuin ns. Suomen valtamediaa. Suomessa ei myöskään ole kerrottu syytä, että miksi näin kävi yllättäen ja pyytämättä. Puhutaan vain ns. henkilöristiriidoista. Totuus on kuitenkin taas jälleen kerran muualla.

Kysymys on ns. suuren koalition eli Kristillisdemokraattien ja SPD:n välisestä hallituskuvioista. Angela Merkel haluaa johtoon hinnalla millä hyvänsä, sillä missio on vielä kesken. Saksalla ei siis vieläkään ole hallitusta ja syy siihen löytyy SPD:stä. Etenkin nuoret demarit ovat vahvasti hanketta vastaan ja he ovatkin käynnistäneet mm. massiivisen jäsenhankintakampanjan saadakseen puolueelleen uusia jäseniä. Puolue onkin saanut kymmeniätuhansia uusia jäseniä.

SPD:n sisäinen jäsenäänestys on vielä käymättä ja tulos on vähän niin kuin kiikun kaakun. Ei ole ollenkaan selvää, että puolueen järjestämässä äänestyksessä koalition kannattajat saisivat enemmistön. Tämä tarkoittaa siis sitä, että uudet vaalit olisivat tulossa. Se. että auttaako Schultzin siirtyminen syrjään politiikan huipulta asiaa, ei sekään ole ollenkaan varmaa. Mielipidetiedustelujen mukaan arviot ovat kovin ristiriitaiset.

Taustalla kummittelee vielä kolmas osapuoli eli AfD, joka on jyrkästi maahanmuuttovastainen oikeistopuolue. AfD sai vaalivoiton, joka sekoitti Merkelin ja Schultzin kuviot täysin. Kumpikaan ei halua äärikoikeistoa mukaan hallitukseen. Ja kummallekkin taas uudet vaalit olisivat kauhistus. Etenkin Merkel on puun ja kuoren välissä, ja rouva joutuikin tinkaamaan tavoitteistaan jo kaavaillun koalition hallitusohjelmassa.

Suomalaista demokratiaa seuraavalle tilanne on tietenkin outo ja kummallinen. Suomalaiseen demokratiaan kuuluu, että 1,6 prosentin kannatuksen omaavan puolueen rivikansanedustaja hoitaa ulkoministerin hommat. Sikaa muistuttava ulkoministerimme viihtyykin mielellään kaukana ulkomailla pidettävillä rukousaamiaisilla. Lisäksi hän ilmeisesti pitää ihan oikeaa plokia, jota ei kuitenkaan kukaan tunnu lukevan. Polvet ruvella ja aneita anellen, siellä se hillotolppa kuitenkin siintää.

Suomalaiseen demokratiaan kuuluu myös, että samaisen pienpuolueen rivikansanedustaja hoitaa puolustusministerin hommat. Hullu Jussiksi tituuleerattu natsimielinen nilkki onkin ollut kovin aktiivinen. Hiljattain ostetut panssarivaunut saivat Jussin melkein orgasmin partaalle. Ja lisää on tulossa. Uusia ohjuksia, uusia korvetteja, jotka todellisuudessa ovat fregatteja ja uusia hävittäjiä kuolataan jo kieli vyön alla. Mihin kaikkeen se vielä ehtiikään.

Onneksi eduskuntavaalit ovat tulossa jo ensi vuonna. Onneksi suomalaiseenkin demokratiaan kuuluu vielä se, että välillä joutuu kysymään kansankin mielipidettä asioiden tilasta. Saksassa seuraavan hallituksen kokoonpano on vieläkin epäselvää. On ollut jo viime vuoden syyskuusta lähtien. Suomessa se ei ole ongelma. Meille kelpaa kaikki takkinsa kääntäneet seteliselkärankaiset maan hallitukseen, kunhan vain hinnasta sovitaan.

Polakit taitaa jatsinkin

Puolalainen jazz on arvostettua koko maailmassa ja varsinkin 70-80 luvuilla kokoonpanot olivat maailman kirkkainta huippua. Nimiä on paljon, itselle nyt tulee mieleen ensimmäisenä Krzystof Komeda ja hänen monet levynsä. Tosin Komedan aikakausi ajoittuu jo 1960-luvulle ja parhaiten hänet kait tunnetaan Polanskin elokuvien taustamusiikin säveltäjänä.

Pyyhkiessäni pölyjä löysin levyhyllystäni yllättäen ja täysin pyytämättä kuvassa olevan levyn. Mistä tuo konserttitaltiointi on päätynyt hyllyyni, on hieman hämärän peitossa. Luultavasti toin sen aikoinaan Varsovasta. Mieleen muistuu tuolta ajalta monet savuiset, hämärät ja mitä oudoimmat jazz -klubit joissa tuli kierreltyä ja kuunneltua musiikkia, jota kutsuttiin tuolloin improvisaatio -jazziksi.

Michał Urbaniak kuuluu yhtenä tähän kovan genren ytimeen. Ja hänet muistan vieläkin elävästi viulistina eräällä klubilla, johon minut tietoisesti johdatettiin. Muistan illasta sen, että konsertin jälkeen olin kuin uitettu rakkikoira. En tiennyt, että näinkin voidaan soittaa. Ylipäätään en tiennyt, että tällaista musiikkia oli edes olemassa. Se oli fuusiojazzia parhaimmillaan ja sitä musiikkikokemusta on turhaa enempää ylistää. Alla oleva video kertoo enemmän, että mistä mahdollisesti oli kysymys.

Urbaniak on edelleen voimissaan ja hänen nykyinen Urbanator kokoonpanonsa funkkaa ja kokeilee niin kuin ennenkin. Maestro on oikeastaan saksofonisti vaikka nykyään viihtyykin yhä enemmän pelkästään sähköviulun parissa. Ja tietenkin hän on kysytty eli mies on soittanut ja esiintynyt lähes kaikkien jazz -legendojen kanssa.  

Kolmas nimi, joka on pakko mainita, on Tomasz Stanko. Hänet tunnetaan Suomessa myös yhteistyöstään Edward Vesalan kanssa. Ja vieläkin vituttaa, kun vuonna 1981 Varsovassa ollessani huomattiin, että pojat olivat esiintyneet juuri edellisenä päivänä yhdellä opiskelijaklubilla Jazz Jamboreella. Stankon tosin bongasin monta vuotta myöhemmin samaisilla festareilla, mutta paikka oli tuolloin vaihtunut jo Varsovan kultturipalatsiin. Eetu oli jo silloin mullan alla.

Stanko ei ole unohtanut suomalaisia ja ainakin Alexi Tuomarila ja Janne Louhivuori ovat olleet mukana yhdellä Stankon monista kokoonpanista. Yhteisen levyn nimi Dark Eyes. Stanko on trumpetisti, joka teki vielä comebackin vanhoilla päivillään. Päästyään eroon riippuvuudestaan huumaaviin aineisiin, artistin instrumetti soi yhtä coolina kuin nuoruudessa.

Jazz Jamboree on vielä tänäänkin yksi Euroopan tärkeimmistä jazz -festivaaleista. Tuolloin syksyllä 1981 maassa oli lähes sotatila, ja jazz soi maan pääkaupungissa. Samoihin aikoihin mielenosoittajat olivat junissaan matkalla Gdanskiin osoittamaan mieltään. Jos joku muistaa vielä Jaruzelskin ja Walesan. Ehkäpä juuri tuokin selittää, että puolalaisessa jazzissa on sitä jotain aitoa.

Kirkollisia onnitteluja

Ei voi olla totta. Kaikkea groteskia sitä maailmaan mahtuu, että oikein silmiin sattuu ja sydämestä ottaa. Aluksi en uskonut mutta kävin tietenkin tarkistamassa Kallion seurakunnan naama -sivuilta. Ja totta se on. Uusi messias ja vapahtaja on syntynyt Suomeen, sitä kaikki kumartakaamme ja kiittäkäämme. Nyt kaikki joukolla kirkkoon veisaamaan kunniaa ja ylistystä.

Kallion seurakunnan entinen kirkkoherra tuli valituksi Helsingin piispaksi. Epäilin tuon samaisen kirkkoherraan olleen sakastissa ja hieman maistissa jokin aika sitten kun hänestä blogissani kirjoitin. Samainen jäbä se  seurakuntansa kirkonkelloja kilkutteli Aleppon uhrien muistolle. Bells for Aleppo -kampanjan ideologi ja jumalansa sanansaattaja tosin unohti Mosulin tuhannet siviiliuhrit, koska siellä olivat muut tappajat liikkeellä. Pääasia, että oma agenda ja missio etenee. Suorastaan saatanallista pöhinää, etten muuta osaa sanoa.

Olin tietenkin taas väärässä. Myöhemmin on paljastunut, että juoma nimeltään Coca-Cola maistuukin Laajasalolle erityisen hyvin.Niin hyvin, että kuititkin monista kristillisistä lounaista ja jumalan kunniaksi pyhitetyistä laskuista hotellien sviiteistä unohtuivat kaikessa kiireessä. Seurakuntalaisten kustantama luottokortti vinkuu ja vikisee, kun pyhä mies on saarnaamassa ja matkoilla maailmalla.

Kallion seurakunta jatkaa kuuluisia tempauksiaan. Näyttää vahvasti siltä, että kirkkonsa nöyrät palvelijat näkevät tänään presidentillisiä ja suorastaan jumalallisia näkyjä siellä korkealla mäellä sijaitsevasta temppelistään. Eipä päätä paljoa huimaa. Jotenkin blogistilla tulee kuitenkin hieman etten sanoisi jopa farisealainen fiilis. Antakaa toki heille anteeksi, jos he eivät tätäkään ymmärrä.