keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

TTIP

TTIP -sopimus eli ns. transatlanttinen kauppa- ja investointisopimus EU:n ja USA:n välillä herättää kummastusta, kun kukaan ei oikein tunnu tietävän, että mitä sieltä on tulossa. Neuvottelut käydään suljettujen ovien takana ja tietoa sopimuksen sisällöstä pantataan ja suorastaan salataan. Saksalaiset toimittajat ovat alla olevassa dokumentissa selvittelemässä asioiden tilaa. Vaikka dokumentti onkin jo vuoden takaa, kertoo se elävästi siitä miten kaikki on kaupan.




tiistai 19. huhtikuuta 2016

Oy Suomi Ab


Kaikki on näemmä kaupan, kun puhutaan Suomen kansallisomaisuudesta. Metsät, tiet, rautatiet, järvet ja muut luonnonvarat ovat myynnissä. Enää taitaa tuo hengitettävä ilma olla jatkossa ilmaista. Tosin siitäkin on eräs upporikas rosvoparoni jo pohdiskellut, että rahaa tuostakin olisi helposti saatavissa. Puhtaan hengitysilman yhtiöittäminen lieneekin jo hallituksen seuraavalla asialistalla.

Valtion omistuksia ja liikelaitoksia on jo kilvan ehdittykin myydä yksityisille sijoittajille. Tuoreessa muistissa on Fortumin sähköverkkojen myynti. Sähkön siirtohinnat nousevat ja veronmaksajat maksavat nk. yksityisten pääomasijoittajien ottamat riskilainat. "Todella fantsua", Brysselin Kataista vapaasti lainaten. Yhtiöitetty Digita, lähinnä langaton viestintäverkko,  myytiin aikoinaan ranskalaisille ja taitaa tällä hetkellä olla australialaisten hallussa. Digitan hinnoittelu on luonnollisesti herättänyt asiakkaissa närää ja juristeilla on taas kertynyt lisää töitä.

Ja lisää esimerkkejä löytyy yllin kyllin. Pohjimmaisen ajatuksena näyttää olevan aina pilkkoa busineksen parhaat ja varmaa tuottoa tekevät osat ja myydä ne pois pääomasijoittajille eli siis yksinkertaisesti yksityistää vaikka muuta todistetaan. Valtion rautatiet ovat odottamassa vuoroaan. Suomea johdetaan tänään kuin yritystä. "Turhat työntekijät ja muut turhakkeet" ulkoistetaan ja potkaistaan ojaan, pellolle tai metsään. On marjanpoiminnan aika. Ei liene sattumaa, että eräs tamperelainen pieni marjastaja herätti jokin aika sitten sympaattisia tunteita aina valtakunnan ylimmän johdon tasolla.

Ahlström Capital osti Destian, yhtiöitetyn Tieliikelaitoksen, kesällä 2014 Suomen valtiolta. Kyseisellä pääomasijoittajalla on luonnollisesti hollantilaisia tytäryhtiöitä, joiden kautta veroilla päästään taas kikkailemaaan.  Tieverkot ja muut kärrytiet ovat nyt herran huomassa ja hallussa. Yksityinen mökkite on aina poikaa, minäkin maksan joka vuosi 60 euroa vajaan kilometrin pituisesta asfalttitiestä. Eikä silläkään rahalla pääse vasta kuin postilaatikolle, perille mökille on vielä matkaa parisen kilometriä ja se tietää taas lisää rahan menoa.

Huhtikuun lopulla, 28.4.2014, Outokummun suurimpien omistajien listalle ilmestyi yllätten Ac Invest Four B.v. niminen pääomasijoittaja 104 miljoonalla osakkeella. Jo seuraavan vuoden maaliskuussa, 30.3.2015, tuo samainen "pitkäaikainen" pääomasijoittaja oli marjansa poiminut ja poistui tyylikkäästi takavasemmalle. Vajaan vuoden sijoitus tuotti omistajilleen 436 prosentin tuoton Arvopaperi -lehden laskelmien mukaan. Kyseinen taho on luonnollisesti Ahlström Capitalin hollantilainen tytäryhtiö, joka ei edes ollut Outokummun omistajia ennen suunnattua osakeantia.

Suomalaisille Outokummun piensijoittajille ei Thyssenin omistamia (30%) Outokummun osakkeita tietystikään tarjottu eikä myyty suunnatussa osakeannissa. Hinta oli tuolloin ostajille viisi senttiä kappaleelta, kun yrityksen pörssikurssi oli aivan muuta. Kyseinen osakkeiden alennusmyynti on yksi niistä räikeimmistä tapauksista, jolloin piensijoittajien oikeuksia on poljettu. Ei nyt muistu mieleen mitään vastaavaa Suomen pörssihistoriasta. Muuan Jorma Ollila toimi tuolloin Outokummun hallituksen puheenjohtajana.

Terveydenhoito ja hoiva-ala kiinnostavat luonnollisesti yksityisiä pääomasijoittajia. Varmaa ja vakaata tuloa, kun ihmiset sairastavat ja elävät pitempään. Jo nyt veroparatiisiyhtiöt mellastavat Suomen terveysbusineksessä. Pikku hiljaa kuin parasiitit ne ovat ujuttauneet mukaan systeemiin nk. lähipiirin suosiollisella avustuksella. Kauhulla odotan mitä sieltä kuuluisasta sotesta mahtaakaan vielä putkahtaa ulos.

Blogikirjoituksen kuvassa oleva kaveri tuskin vielä kärsii happikadosta. Ilmeisesti hän on muuten vaan kauhuissaan jostain parhaillaan tapahtuvasta King Crimsonin maineikkaan levyn kannessa. In The Court Of The Crimson King, on proge -klassikko, joka löytyy jokseenkin jokaiselta vakavasti harrastukseensa suhtautuvan vinylistin levyhyllyltä. Pidetäänhän jo vuonna 1969 tehtyä levyä progressiivisen musiikin ensimmäisenä sellaisena vakavasti otettavana.

Erityisesti kappale nimeltään Epitaph miellyttää ja mietityttää. Kyseisessä kappaleessa ei anneta kovin mairittelevaa arvosanaa vallankäyttäjille, "The fate of all mankind I see, Is in the hand of fools, Confusion will be my epitaph". Tuleekin mieleen, että mikä mahtaa olla sen muistokirjoituksen asiasisältö, joka valtion omistusten hautakivelle tullaan aikoinaan kirjoittamaan. Kuka muistaa hautakummulla vainajaa kiitoksella ja kuka siellä mahdollisesti vollottaa. Ehdotuksia otetaan vastaan.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Käry kävi



Suomalaisen valtamedian trollitoimittajat kävivät taas rynnäköllä Putinin kimppuun. Presidentin nk. lähipiirin koplaukset saivat runsaasti palstatilaa Suomen arvovaltaisessa ja kaiken olennaisen paljastavassa ja totuuden kertovassa mediassa. Kysymys on siis kansainvälisestä veronkiertovuodosta. On hienoa, että valtamedian hutkivat toimittajat löysivät heti syyllisen tähän pahuuteen. Kaikkihan sen tietävät, että nk. lähipiiri on se pahin.

Panama -case sai jopa valtiovarainminteri Stubbin tuomitsemaan moiset toimet. Stubb kertoi yllättyneensä, että Nordea on ollut niin keskiössä näissä hommeleissa. Huolestuttavaa on toki se, että Stubb taitaa olla lähes ainoa epätietoinen, joka ei tiedä, että näinkin voidaan toimia. Tosin valtiovarainministerillä näyttää muutenkin olevan nuo pasmat hieman sekaisin. Stubbille tiedoksi, että kyllä sieltä pankkien deskeiltä on löytynyt jo monia vuosia ihan omat "erityispalvelut" nk. suursijoittajille.

Veronkiertolistalla näytti olevan ihan yksi oikea presidenttikin Ukrainasta. Niinistön ja Soinin ystävä ja ellei ihan peräti nk lähipiiriläiseksi julistautunut rehellinen valtiomies ja suklaapohatta. Poroshenkon hallinto onkin jo saanut Suomenkin veronmaksajilta monia kymmeniä miljoonia euroja ja lisääkin on luvattu. Blogisti odottaakin jännityksellä, miten nuo mahdolliset lisätuet kohdennetaan Ukrainan kurjuudessa elävälle kansalle. Ainahan Euroopan unionin auvoinen käsi on tarjolla, kun hätä on suurin.

Suomalaisiakin on kuulemma listalla. Tosin ne jäivät Suomen valtamediassa kovin vähäiselle huomioille ja Kekekin oli juuri varikolla, jossa kuuluvuus on usein huono. Erityisen huolestuttavaa kirjoittajan mielestä on, että mitä Suomen presidentin nk. lähipiiriläisillä mahtaakaan olla sydämmellään. Heti tulee mieleen parikin nimeä mutta jätetään ne nyt mainitsematta ja odottamaan sitä soveliaampaa paljastuspäivää.

Yhdysvaltojen kerrottiin menettäneen 500 miljardin verotulot yksistään tässä tapauksessa. Tosin sieltä ei kommentteja herunut kun Ylen Moskovan trollitoimittajalla oli tärkeää kerrottavaa Putinin nuoruuden ystävistä. Ja Islannin pääministeri kiemurteli myöhemmin omissa sotkuissaan, kun häntä haastateltiin tekemästään laillisesta verosuunnittelusta. Suomalaiset osaavat ja osuvat aina asian ytimeen.

Pari asiaa jäi kuitenkin vaivaamaan. Missä piileksi Nordean hallituksen puheenjohtaja? Missä viipyivät Nordean pääekonomisti Kangasharjun kommentit oman talouden hyvästä ja huonosta hoidosta? Rosvoparoniksikin tituulerattu Wahlroos taisi olla Ranskassa siemailemassa hyviä viinejä, kun toimittajat eivät häntä haastatelleet. Olisi nyt kuvitellut, että aina omistajan asialla oleva Walhroos olisi veropakolaisena pari kipakkaa kommenttia ehtinyt jakamaan tietämättömälle kansalle.

Mutta sitten pitää kiittää, että asia nousi näin vahvasti julkisuuteen. Saksalaiset toimittajat tekivät loistavaa työtä ja ansaitsevat vähintäänkin yhden "Pulitzerin". Ilman Suddeutche Zeitungille tehtyä tietovuotoa olisi tämäkin jäänyt tosiasia jäänyt vain pelkkien arvailujen varaan. Ja varmaa on vain se, että tämäkin paljastus on vain osa totuutta mittavasta kansainvälisestä veronkierrosta.

Todelliset veroilta pimitetyt rahasummat ovat tietysti paljon suuremmat. Ja varmaa on myös, että suomalaiset valtamedian trollitoimittajat eivät olisi koskaan kyenneet tai saaneet paljastaa moisia tietoja. Siitä olisi nk. lähipiiri pitänyt hyvän huolen. Meidän valta- ja eliittimedian rakkailla toimittajilla näyttää olevan ihan oma ja yksityinen agendansa.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Seppinen sepittää


Jukka Seppinen historioitsijana on kiistelty persoona. Eikä tämäkään teos petä siinäkään suhteessa lukijaansa. Kirjaa lukiessa ei voi välttyä kirjoittajan tekemistä omista mustavalkoisista ja ristiriitaisista päätelmistä. Voi vain ihmetellä hänen motiivejaan, sillä jo kirjansa ensimmäisillä sivuilla Seppinen kertoo olevansa oikeassa ja lähes tulkoon teilaa ohimennen muut samasta aiheesta kirjoittaneet historiantutkijat.

Kirja vilisee uuvuttavan paljon yksittäisiä tapahtumia, joiden perusteella Seppinen vetää mutkat suoriksi. Kokonaiskuvan hahmottaminen jää paljon vähemmälle huomiolle. Stalin kuvataan pelkästään Suomen syöjäksi, Hitler nähdään petona ja kaikki muut osapuolet ovatkin sitten hyviä. Ruotsalaiset saavat synninpäästön ja Ryti ja Tanner nostetaan kunniakkaalle jalustalle, joita muut suomalaiset maanpetturit ja tuuliviirit eivät nujertaneet.

Sepppisen teos saa lukijan esittämään kysymyksiä, joihin tässä kirjassa ei valitettavasti saa uskottavia vastauksia. Ne täytyy hankkia muualta. Toisaalta nuo lukuisat yksityiskohdat ja kirjoittajan kehäpäätelmät nostavat lukijan kiinnostusta selvittää enemmän esimerkiksi Moskovan kanssa tehtyä rauhaa 1940 ja miksi siihen Suomessa ylipäätään suostuttiin. Sotavoimien ja Mannerheimin heikkouden ja päättämättömyyden piikkiin ei kaikkea voi laittaa.

Seppinen päätyy tulkinnoissaan ns. virallisiin totuuksiin ja päätelmiin: Suomi ei ollut missään vaiheessa natsi-Saksan liittolainen ja hyökkäys Itä-Karjalaan jatkosodassa oli vain ennaltaehkäisevä operaatio, jolla torjuttaisiin Stalinin myöhempi Suomen valtaus. Juristin koulutuksenkin saanut kirjoittaja tukeutuu orjallisesti virallisiin asiakirjoihin ja sopimuksiin kuin karäjäoikeuden tuomari. Diplomaatilta olisi odottanut enemmän päättelytaitoa ja analysointia kuin pykälien ja momenttien tutkimiseen keskittyneeltä kiivaalta syyttäjältä.

Ruotsalaiset saavat Seppiseltä synninpäästön. Kiirunan rautamalmi oli elintärkeä Saksan sotateollisuudelle ja kuulalaakerit kävivät kaupaksi. Ruotsalaiset pelkäsivät saksalaisia niin paljon, että estivät muun muassa länsiliittoutuneiden kauttakuljetukset Suomeen Seppisen mukaan. Muun muassa Ranska oli useaan otteeseen ilmoittanut halunsa lähettää joukkoja ja aseistusta Suomen rintamalle talvisodassa. Ne evättiin tylysti Ruotsissa. Kauppa se on joka kannattaa vaikeissakin oloissa, tulee eittämättä valveutuneen lukijan mieleen.

Kuriositeettina mainittakoon, että jo edellämainitusta Moskovan rauhansopimuksesta äänestettiin eduskunnassa. Suuri enemmistö oli sopimuksen kannalla ja vain muutama vastusti sitä. Kansanedustaja Urho Kekkonen oli rauhansopimusta vastaan ja piti sitä häpeällisenä. Suomi menetti 10 prosenttia pinta-alastaan ja Neuvostoliitto sai laivastotukikohdan Hangosta. Mitä oli sovittu ja mitä oli neuvoteltu ja kenen kanssa, että tähän suostuttiin. Kuka lupasi ja mitä, jää Seppiseltä tietoisesti kertomatta.

Täytyy myöntää, että kirjan loppusivut jäivät pelkän valikoivan selailun varaan. Seppisen kirjaa on raskasta lukea. Se on vaikeaselkoisesti kirjoitettu ja vilisee myös suoranaisia asiavirheitä. Ansioksi voi lukea, että Seppinen tuo esiin uutta ja yksittäistä faktatietoa runsain määrin. Jo pelkästään 60-sivuinen viiteluettelo todistaa, että kirjoittaja on nähnyt vaivaa lähdeaineistonsa kanssa. Ongelma on vain siinä, että Seppisen sepitetty totuus ontuu ja aiheen kokonaisuus jää hämärään. Kirjoittaja ei selvästikään kykene näkemään metsää puilta.