perjantai 24. helmikuuta 2012

Complicated and very demanding

Puhelin soi  myöhään illalla ja melusta päätellen tuttu mieshän siellä taas oli langan päässä. -Son vapaat sitte loppu. Sain pätkäduunia, Reiska riemuitsi. Jykä teki musta valvontakomitean erityistarkastajan ja sille taas otetaan. Pimeetä hommaa ainakin aluksi, jotta älä sitte lavertele tässä vaiheessa ettepäin.

-No en tietenkään, onneks olkoon vaan. Kyllä mä sen arvasinkin, että jotain noin aikaansaavalle  miehelle aina löytyy. Mitäs tommonen toimenkuva niinku pitää sisällään, hienolta se ainakin kuulostaa.

-Tää on vähä tämmöstä monimutkaista ja melko vaativaa hommaa. Ny se anto päivällä mulle jonku helvetin kasan sopimuspaperia, jota pitäs selvittää, että mitä siihen oikeen on präntätty. Son Brysselis allekirjootettu ja viälä englannin kielellä. Ota siitä sitten selvää. Niin on kuule klausuulia klausuulin perään ja ministerien nimet alla.

-Hyvä mies, älä nyt hukkaa sitä ainakaan. Ootsä jossain baarissa taas?

-Joo, Tornissahan tässä on istuttu jo jokunen tovi. Oon sitä tässä plaraillu ja joltain aiesopimukselta ja hyvän tahdon toivomuslistalta se ensilukemalta vaikuttaa. Pitäs vaan osata tiivistää tää johonkin järkevään ja ymmärrettävään vormuun. Jotain selontekoa pitäis vääntää noille edustajille valiokuntaan. Son kuule isoista summista kysymys.

-Niin, siitähän tais olla tuolla median puolellakin jotain juttua. Sanotaanko siinä jotain vakuuksista ja vastuista?

-No totta maar, sitähä höpötystä nämä sivut ovat täynnä. Jotenkin musta tuntuu, että tämä olis jonkinlainen valtiodiili jonkun kolmannen osapuolen lainoista ja sijoituksista. Niin on ympäripyöreetä tekstiä, ettei oikeen selviä, mikä taho siälä on takana. Tiäk sää, miten tämmösiä aiesopimuksia pitäs oikein käsitellä?

-No semmonen käsitys mulla ainakin on, että kyllähän ne ainakin yksityispuolella ovat periaatteessa sitovia, mutta tuo julkisen käytännön juridinen puoli on sitten vähä sitä sun tätä. Ei kait niitä kovin tosissaan voi ottaa.

-No, sitähän minäkin meinasin. Eihä tässä mitään tolkkua oikeen ookkaan. Kiitti sulle henkisestä tuesta,Vaaris, lähen tässä himaan vääntään jotain paperille. Pirä ittes miehenä ja soitellaan taas.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Peliteoreettista pohdiskelua

Ekonomistit ovat miettiväistä ja tutkivaa porukkaa. Karkeasti voidaan tehdä jako kahteen, mikro- ja makrotaloustietäjään.  Mikroekonomisti viihtyy omassa kammiossaan, yleensä tieteellisten ja julkisten instituutioiden palkkaamana ja tekee tutkimustyötä omassa suljetussa piirissään. Makroekonomistia on perinteisesti pidetty suulaampana ja hänellä onkin kysyntää talouden kulkua seuraavissa yhteisöissä, pankit ja tutkimuslaitokset etunenässä.

Mikrotietäjän kanssa en yleensä suostu kisaamaan, sillä jutustelu liikkuu yleensä hänen oman kiinnostuksensa parissa ja siitä joku toinen taloustieteilijä ymmärtää tuskin mitään. Ja vaikka ymmärtäisi, annettava palaute voi jäädä vajavaiseksi. Muistan vieläkin elävästi tilanteen, jossa minua valaistiin peliteoreettisesti sinänsä mielenkiintoisesta tasapainopisteen etsinnästä Nashin peliteoriaa soveltaen. Siinä peli oli ns. nollasummapeliä, jossa vain parhaan strategian valinnut voitti.

Mikroekonomisti oivalsi, että taloustieteelle on suotu mahdollisuus käyttää metodia, jolla matemaattisesti pystytään käsittelemään ja ratkaisemaan ongelmia.  Satulapiste –metodia käyttämällä saavutettavan hyödyn maksimointi on löydettävissä ainakin teoriassa. Ratkaisu ei kuitenkaan takaa tasapainoa. Tuon tiedon soveltaminen kansantalouksien epätasapainoon herättää väistämättä lisää pohdittavaa ja avoimia kysymyksiä. Etenkin kun tiedetään, että käytännössä kaikki eivät voi tuossa nollasummapelissä voittaa.

Kirjoitin jokin aika sitten Suomen kauppataseen alijäämästä. Sillä ei ole merkitystä, minulle sanottiin vähätellen, meillähän vaihtotase on vielä plussalla. Nyt kun sekin tippui miinukselle, ensimmäistä kertaa sitten 20 vuoteen kauppataseen tapaan, nousi talouden tasapainokysymys taas esille. Meillä on siis ongelma, joka pitäisi ratkaista. Löytyykö mahdollisesti joku sopiva ekonometrinen tai optimointitapa ratkaisuksi. Kansantalouksien vaihtotaseiden yli- ja alijäämät ovat teoriassa nollasummapelin aikaansaannoksia.

Suomella on kaksoisvaje eli sekä valtion budjetti että vaihtotase ovat alijäämäisiä. Mitä enemmän vajetta sitä enemmän joudutaan ottamaan ulkomaista lainaa, johon velkakierteeseen mm. Kreikka ajautui. Saksalla on ylijäämä ja sille lankesi rahoittajan rooli. Sijoittamista on pakko jatkaa, muuten peli tältä osin on vaarassa päättyä. Kreikka on pidettävä mukana matriisitaulukossa jo keskinäisen rahapoliittisen kytköksen kautta. Käytävä nollasummapeli on kuitenkin epäreilua. Kuningatar on vahvempi kuin sotamies, sen tietää shakinpelaajakin. 

Peliteorian tunnetuin esimerkki on ns. vangin dilemma, jossa rikoksesta tuomituilla on mahdollisuus joko vaieta tai vasikoida. Paras yhteinen vaihtoehto molemmille olisi vaieta ja selviytyä yhden vuoden tuomiolla. Mutta jos toinen vasikoi ja toinen vaikenee, niin vaikenijalle tipahtaa 10 vuotta. Itse vangitulle paras vaihtoehto olisi vasikoida ja selviytyä jopa ilman tuomiota, jos toinen vaikenee. Jos taas molemmat vasikoivat niin kakkua kertyy kummallekin kolme vuotta. 





Dilemma nousee siinä, että mitä tahansa toinen valitseekin niin itselle parempi vaihtoehto on vasikoida. Tämä ei ole kuitenkaan optimaalinen ratkaisu kokonaishyödyn kannalta. Sovelletaan vangin dilemmaa vapaasti mukaellen yksittäisen pelaajan kannalta. Kreikalla on kaksi vaihtoehtoa, erota tai pysyä eurossa. Jos Kreikka eroaa, se saa kolme vuotta velkavankeutta. Pysyessään rahaliitossa velkavankeutta kertyy 20 vuotta. Kreikalle on jäänyt pahaisen velkavangin rooli, jolla on jäljellä kaksi peliteoreettisesti tarkastellen huonoa vaihtoehtoa. 

perjantai 10. helmikuuta 2012

Belle on kaunis

N8 sai sitten viimeisimmän päivityksen eli vanha Symbian on nyt Symbian Belle. Kamerakännyk-käni on ollut nyt puoli vuotta kovassa käytössä ja käyttäjäkokemukseni on pääosin miellyttävää ja uusien juttujen kokeilevaa haparointia. Hämmästys oli suuri, kun ymmärsin miten monipuolinen ja järkevä laite on kysymyksessä. Tässä vehkeessä on kaikki, kartat, navigointi, kamera, video ja lukematon liuta lisäsovelluksia, joita on tarjolla joka lähtöön.

Köyhänä ja pihinä olen hankkinut silkonisuojan ja HDMI -piuhan, yhteensä 16,90€ ja niillä olen pärjännyt. Sovelluksista en ole maksanut senttiäkään vaan olen ladannut ne ilmaiseksi Ovi Storesta. Olen kuvannut videoita ja katsellut niitä television ja tietokoneen ruuduilta. Olen ottanut satoja valokuvia, editoinut ja leikellyt, katsellut uutisia ja lähetyksiä mitä ihmeellisimmiltä kanavilta, seurannut pörssiä reaaliajassa jne. Opera selaimena toimi kuin rasvattu. Niin, ja joskus on tullut soitettuakin.

N8 on multimediahärpäke, joka ylitti reippaasti odotukseni. Laatu ja jälki on riittävän hyvää tavalliselle ja normaalille miehelle, jonka olemus kestää kirkkaan päivänvalon. Pimeys tosin haittaa varsinkin kuvattessa mutta se oli selviö jo lähdettäessä liikkeelle. Sanalla sanoen käyttöjärjestelmä on toimiva kokonaisuus, joka sopii makuuni. Vanha Symbiani sai siis ensin Annan ja nyt Bellen ja niillä päivityksillä saavutettiin se taso, jonka Nokia oli kuuleman mukaan muita kilpailijoita jäljessä. Ja muuta en juuri kaipaa.

Yksi asia huolestuttaa.Onko tämä se viimeinen kännykkäni, jonka persuksissa lukee made in Finland. Niin siinä väitetään vaikka sekin lienee vain koottu Salossa ja komponentit lennätetty muualta. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että se tehty Suomessa. Ja varsinainen sisällöntuotanto on kuitenkin kotimaista perää ja sehän viime kädessä ratkaisee.Ja sillä siisti.

Hallituksen puheenjohtaja Ollila kertoi, että Nokian tehdas Salossa oli viimeinen Euroopassa. Kuulostaa ontolta, ontuvalta ja kolkolta mongerrukselta. Viiltävää analyysia. Olisi odottanut miljoonia optiorahoja kahmineelta mieheltä parempaa selitystä. Toimitusjohtaja on vaiti ja syystäkin. Isku vyön alle ja mailalla päähän. Elopille Salon yksikkö näyttäytyy vain kiusallisena kustannuksena isommassa pelissä.

Suuryritysten yhteiskuntavastuu on kiittämätöntä. Kiistattomasti raha ratkaisee ja kaikki muu on turhaa puhetta ja parhaimmillaankin vain ns. pilvipalvelua. Se mikä on jonkun maan etu on aivan eri asia kuin mikä on yrityksen etu. Tämän viisaan totuuden kun joku päätöksentekijä oivaltaa ja uskaltaa kertoa avoimesti niin päästäänkin siihen varsinaiseen ytimeen. Pääomalla ei ole kotimaata.

Toimitusjohtaja Elop, Vaarinajattelija vaati ja ehdottaa kohteliaasti, että nyt kun kaikki on kirkasta auringon paistetta niin Nokia tekee suurlahjoituksen kaikille suomalaisille perheille. Säädystä, uskonnosta, ihon väristä vakaumuksesta, kielestä ja muustakin suuntautumisesta välittämättä, lahjoitatte yhden N8 jokaiseen kotitalouteen. Yksi hyvä ele lohduttaa edes vähän, sillä niin hyvä peli tämä on.

Ps. Kuva otettu N8:lla, sovelluksena Camera Lover, Photo Twisteristä löytyy

tiistai 7. helmikuuta 2012

Haloo Helsinki

Reiska oli yrittänyt pari kertaa soittaa ja tietenkin väärään aikaan. Päätinkin soittaa heti päivätorkkujen jälkeen takaisin Helsinkiin ja kysellä missä mennään. Puhelimesta kuului jotain omituista möykkää ja arvelin kaverin istuvan baarissa.

-Teillä siellä sitten bileet jatkuu. –Joo, ei mittää hättää, käytiin Jykän kanssa jatkoilla Espoossa ja vähä meni liukkaaksi noilla lakeerikengillä.  Muutama tikki ohtaan ja eiku menoks taas. Kaverin piti mennä aamulla töihin mutta meikäläinen pittää vielä pitkään vappaata.

-Ootko Linjoilla vai missä pyörit? -Täälähä mie istun kuppilassa. On kuule semmone päläpätys joka puolella ettei paremmasta väliä. –Teillä on ninku semmonen rakkauden talvi meneillään siellä vähä niinku sovituksen meiningissä, mitä minä tänään Hesarista luin. –Perkele, täällä mittää rakkautta. Kaikki ne vaan nykyään homostelee. On se kyllä hyvä ettei sitä homosta tehty pomoa.
 
-Hei, älä nyt noin. Meistähän tuli kertaheitolla avoimia ja suvaitsevaisia, mitä minä tänään Hesarista luin. Äläkä nyt rupee änkyröimään siellä ja muista ainakin syödä jotain. –No justiinhan me tultiin yhestä kreikkalaisesta ravintelista. Hyvät oli pöperöt ja oikeen mukava oli omistajakin. Kehu suomalaisia niin perkuleesti, että rupes oikeen hävettään.

-No sittenhän kaikki on hyvin. Ja huomenna sitten töihin vai mitä sä oikein meinaat?- Ei veikkone, ei tok. Otin loparit ja rupesin luuseriksi. Jykä lupas eilen jonkun komiteapaikan myöhemmin keväällä ja aloitan tässä sellaisen empiirisen testivaiheen. Kato nyt saa ryypätä ja syrjäytyä ihan luvan kanssa. –Oikein niinhän se olikin, kaikkia ihmisiä kunnioitetaan ja kaikista pidetään huolta, sitähän minä Hesarista tänään luin.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Vaalipäivän tunnelmia

Tänään sitten julistetaan uusi kausi avatuksi. Demarien pitkä valtakausi presidenttiviran hoidossa päättyy tunnelmissa, joita olisi ollut vaikea ennustaa vielä kuusi vuotta sitten. Luulisi demarileirissä nolottavan ja hävettävän, kun Mooses hukkui autiomaahan ja harmaa pölypilvi vei mennessään. Ei jäänyt kovin paljoa uhottavaa, kun vaihtoehto oli jo tuhottu.

On oikeastaan hämmästyttävää miten vähän tuon valtapuolueen kannatuksen täydellistä romahtamista on puitu presidenttivaalien alla. Pääministeri Katainen taisi olla ainoa, joka esitteli suruvalittelunsa. Mihin hävisi työväestö ja ammattiyhdistysliike, johon puolueen kannatus on pääosin nojannut. Onko se kenties muuttanut Kauniaisiin ja Espooseen, kuten Niinistön vahvasta kannatuksesta voi lukea.

Näyttää siltä, että Lipposen vahvaa eurooppalaista etua painottava retoriikka ei purrut. Kampanjasta jäi kuva vainoharhaisesta pöö –miehestä, joka murahteli jotain vähemmistöjen oikeuksista. Köykäiset olivat eväät. Rintama oli murtunut jo aikaa sitten. Kansan selkeä tyytymättömyys asioiden tilaan oli kanavoitunut populistiseen oikeistoliikehdintään, joka vyöryi koko muun rintaman vahvuudella. Sosialidemo-kraattinen höpöttely ei tätä tilaa enää selitä.

Vaaleissa kaksi ehdokasta selvisi toiselle kierrokselle. Kummallakaan ei ollut annettavaa.  Samat vanhat jorinat ja iltapäivälehtien keksimällä keksityt lööpit toistuivat päivästä toiseen. Täytyy myöntää, että Vaarinajattelijalle ei tule mieleen yhtään niin vastenmielistä vaalia kuin parhaillaan käytävät ovat olleet. Harvoja myönteisiä asioita taisi olla Ultra Bran tukikonsertti. Toivottavasti siellä olleilla heräsi uusia ja vaihtoehtoisia ajatuksia.

Ainoa jännittävä asia lienee äänestysprosentin suuruus. Mennäänkö yli 70 vai jäädäänkö alle. Idolien suuri suosio mediassa ja niiden rummuttaminen lisää tietenkin äänestysprosenttia. Tätä prosenttilukua onkin sitten mainio tulkita, mitä suurempi sen parempi hallitsevalle valtaeliitille. Perinteisesti Suomen presidenttivaaleissa äänestys-prosentti on korkea. Ja nyt kun Soinistakin on tullut ja tehty lähes yhteiskuntakelpoinen kansalainen, niin jännää on vai mitä.

Vaalituloksesta huolimatta sama meno jatkuu. Uusliberalismi ja vastakkainasettelu ovat voimissaan. Kansantalouden fundamentit ovat kuralla, lasketaanpa niitä sitten millä mittarilla tahansa. Usko edustukselliseen demokratiaan ja jopa suoraan kansanvaaliin ovat koetuksella. Kansan sietokykyä testataan näissäkin vaaleissa. Ja näyttää pahasti siltä, että samalla tiellä jatketaan näidenkin vaalien jälkeen.