torstai 23. joulukuuta 2021

Sähköistä Joulun aikaa




Norjalaiset saivat hienon joululahjan. Työväenpuolueen Terje Aaslandin ehdotuksesta Norjan valtio korvaa kotitalouksille sähkön markkinahinnan rajut nousut. Ehdotuksen mukaan valtio kompensoi 55 % yli 70 äyrin ylittäneistä kilowateista. Eli jos kilowatin tuntihinta ylittää 7 eurosentin rajan niin valtio korvaa siitä yli puolet.

Toista on meillä Suomessa. Maailman onnellisimman kansan valtiovarainministeri Saarikko kehottaa kansalaisia kääntymään sossun puoleen. Kelan ovilla jonottaa siis pian suomalaisia köyhiä, joiden sähkölaskut sossu hoitaa, mikäli Saarikkoa on uskominen. Näin käy kaikki kätevästi ja onnelliset suomalaiset pääsevät nauttimaan joulukinkusta. Saatiin kätevästi sähköjonot tuttujen ja turvallisten ruokajonojen lisäksi.

Meillä kuulemma on yhteiset pohjoismaiset sähkömarkkinat, joilla sähkön hinta määräytyy. Käynti Fingridin sivuilla (kuva) paljastaa, että tänään sähköä tulee eniten Venäjältä ja Ruotsista. Myyntiin sitä riittää eniten Viroon. Kotimaisesta tuotannosta  ydinvoiman osuus on tänään noin 2800 megawattia, tuuli- ja vesivoiman kummankin noin 1900 megawattia. Sähkön kokonaiskulutus on vajaa 12 000 megawattia.

Kotimaisen tuotannon ja sähkön kulutuksen välinen gäppi on tänään noin 1400 megawattia. Vähän aikaa sitten käynnistetty Olkiluoto 3:n kapasiteetti on 1600 megawattia ensi kesään mennessä. Hyvältä näyttää, jos katsomme tämänpäiväistä tilannetta. Meistähän on tulossa omavaraisia.

Todettakoon heti, että sähkön pörssihinta vaihtelee voimakkaasti. Kun megawatin tuntihinta on kuvan mukaan 147 euroa niin se on viime viikoina ollut reippaasti yli 500 euroa tunnilta. Kilowattituntihinta kuluttajalle on ollut korkeimmillaan jopa 1,2 euroa tunnilta. Ei siis ihme, että monet mm. kasvihuoneyrittäjät ovat lopettaneet toimintansa. Sähköllä lämmittävät kotitaloudet ovat myös saaneet poskilleen sopivan joulupunan Saarikon ohjeistusta kuunnellessaan.

Miksi sähkön hinta on sitten pompannut Suomessa . Ruotsalaiset ovat valittaneet sähköverkkojensa kantokyvystä.ja entinen siirtomaaisäntä onkin rajoittanut sähkön tuontia Suomeen, joka on nostanut hintaa reippaasti. Tämä sähkönhinnan nousu on siis pääasiassa ruotsalaisten joululahja suomalaisille. Venäjälta tuodun sähkön siirtohinnat perustuvat pitkäaikaisiin sopimuksiin, jolloin hinta on luonnollisesti stabiilimpi. 

Suomen viranomaiset ovat osittain syyttäneet läntisen naapurimaan toimia ja syystäkin. Totuusmedian mukaan puolestaan syynä on vesivoiman vähyys. Totuus on kuitenkin toinen ja näyttääkin siltä, että naapurimaan sähkönviejiä kiinnostaa erityisesti eurooppalaiset sähkömarkkinat, koska siellä sähköstä saa tuntuvasti korkeamman hinnan.  Pääsevätkö suomalaiset sähkönkuluttajat nauttimaan korkeimmista EU-paratiisin sähköhinnoista vielä pitkään, jää vain nähtäväksi.

Ei siis mikään ihme, että Suomelle tuli hätä käynnistää Olkiluoto 3 etuajassa. Meilläkin näemmä ymmärretään, että vitkuttelulla ja vatkuttelulle on pantava vihdoinkin stoppi. Uhkana voi muussa tapauksessa olla tuntuvia pakkoseisokkeja raskaalle teollisuudelle, jos Ruotsin sähkön tuonnista ollaan riippuvaisia. Mutta onneksi meillä on Venäjä, joka tuottaa tasaiseen tahtiin sähköä ja lämpöä Kaukolämpöä jo 40 vuotta ilman päivänkään katkosta. Siitä voisi moni maa ottaa oppia.

tiistai 14. joulukuuta 2021

Huonomaineinen roskalehti

Iltalehti kertoi jokin aika sitten aloittavansa ja käynnistävänsä tutkivan journalismin koulutusohjelman. Täytyy myöntää, että blogistilta kaatui kahvikuppi pöydällä, kun satuin uutisen rubriikin lukemaan. Reaktioni oli niin hytkyvä naurunremakka, että pokkani petti pahasti ja kuppi kaatui ihan konkreettisesti. Onneksi ei kuitenkaan syliin. 

Iltalehtihän on näitä suomalaisia iltapäivälehtiä, joita tyypillisesti pidetään roskalehtinä. Ajanvietteenä, jolloin uutisen sisällöllä ei ole niin paljon väliä. Tärkeimpinä kriteerinä levittää juoruja, kertoa julkkisten päiväunista, ja kaikesta muustakin hömpästä, mitä nyt maailmaan mahtuu. Ja niitähän mahtuu. Tutkivalla journalismilla on harvinaisen vähän tekemistä tämän aviisin kanssa. Lähinnä sitä voidaan pitää mainiona vitsinä.

Toimittajat Mikko Pulliainen, Jaakko Isoniemi ja Juha Muurinen olivat ahkeria viime sunnuntaina ja pläjäyttivät eetteriin kolme tärkeää uutista. Pulliainen kertoi, että pahamaineinen MIG-23 onnistui tappamaan vain yhden amerikkalaisen kenraalin, joka on tietysti huono uutinen. Isoniemi kertoi, että pahamaineisia Buk-ohjuksia ollaan kärräämässä Ukrainan rajalle. Muurinen puolestaan kertoi, että paras eli ilmeisesti hyvämaineinen hävittäjä valittiin HX-hankkeessa käydyn sotapelin ansiosta.

Näyttää siis siltä, että Iltalehden tutkivat huippujournalistit ovat jo päässeet vauhtiin. Riittää, että agenda on kohdillaan. Venäjävihamielisyys ja natokiima tarjoaa loistavat mahdollisuudet uran etenemisessä. Kuinka monta siviiliä hyvämaineinen natohävittäjä, F-35 on ehtinyt tappamaan ei valitettavasti selvinnyt uutisten otsikoista. 

mikko.pulliainen@almamedia.fi, sunnuntai 12.12.2021 klo 23:02

2. Venäjä rahtaa lisää aseita Ukrainan rajalle - mukana pahamaineinen Buk-ohjus jaakko.isoniemi@iltalehti.fi, sunnuntai 12.12.2021 klo 16:31

 Juha Muurinen, sunnuntai 12.12.2021 klo 14:37

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Maksukyvytön pullistelee


Suuri ja mahtava USA on hyväksymässä kaikkien aikojen ja ennätyssuuren vuoden 2022 "puolustusbudjettinsa", joka on määrältään peräti 778 miljardia dollaria. Tuo rahamäärä on enemmän kuin  mitä Kiina, Intia, Venäjä, Englanti, Saudi-Arabia, Saksa, Ranska, Japani, Etelä-Korea, Italia ja Australia ovat yhteensä budjetoineet maidensa puolustusmenoihin. Kalliiksi käy maan rajojen puolustaminen, ja Biden ilmiselvästi pullistelee tarkoituksella.

Vastikään presidentti kertoi, että heillä on ydinkärjellä varustettuja ohjuksia, joiden kantomatka on 2750 kilometriä, ja ne ovat tarvittaessa valmiina käyttöön. USA on ilmeisesti varustautumassa suurvaltasotiin ilman rajoja. Bidenin uhkailu onkin syytä ottaa tosissaan, dementikot kun tunnetusti voivat olla hyvinkin arvaamattomia ja agressiivisia luonteeltaan.

Mutta mistä Biden aikoo raapia rahat? Hyvä kysymys, kun tiedetään, että liittovaltio on lähes maksukyvytön. Ei tullut terveydenhoitoa kaikille, ei tullut minimipalkkojen nostoa, ei tullut pandemiasta aiheutuvia korvauksia. Bidenin peruttujen vaalilupausten lista on pitkä. Liittovaltion työntekijät saavat taas jännittää loppuuko palkanmaksu jo tänä vai vasta ensi vuonna. 

Luvut ovat rumia. USA elää käytännössä velan turvin. Mottona on ollut jo vuosia velkaa velan päälle ja lisävelkaa lisävelan päälle. Yhdysvalloilla on käytössä ns. velkakatto, joka oli tämän vuoden lokakuussa 28 500 miljardia dollaria. Maa oli ajautumassa maksukyvyttömyyteen ja ongelmasta selvittiin ostamalla lisäaikaa lisävelalla ja velkakattoa nostettiinkin 480 miljardilla dollarilla. 

Huolestuttavinta ja suorastaan järkyttävää on USA:n velkamäärän nousuvauhti. Kun vielä vuonna 2011 eli 10 vuotta sitten velkakaton määrä oli 14 300 miljardia dollaria niin maa on siis viimeisten 10 vuoden aikana tuplannut velkansa määrän. Jo tuolloin spekuloitiin, että ajautuminen maksukyvttömyyteen on vain ajan kysymys. 

Mutta eipä hätiä, varustaudutaan, niin kauan kun kiinalaiset vielä suostuvat luotottamaan rapistuvaa imperiumia. Ukrainan Kiovassakin (kuva) Azovin porukat odottavat jo innolla ja malttamattomina, että päästäisiin vihdoinkin tositoimiin.