tiistai 24. helmikuuta 2015

Miellyttävää kevättä tasapuolisesti

"Miellyttävä osinkokevät lamasta huolimatta", otsikoi Kim Lindström kolumninsa. Lindström ihmettelee ja hakee syitä pörssiyritysten anteliaille osinkopäätöksille Nordnetin kolumnissaan.  Ja syitä Lindström toki löytää:

Useimpien yritysten tulokset ovat olosuhteisiin nähden melko hyvät jatkuvien kululeikkausten ansiosta, investointitoiminta on enemmän tai vähemmän jäässä ja osakkeenomistajille kuuluvia voittovaroja ei kannata makuuttaa nollakorolla yritysten tileillä.

Kolumnistilta pääsi "unohtumaan" aivan yksi keskeinen syy pörssiyritysten anteliaisuuteen. Mihin jäi kohuttu yhteisöveron merkittävän suuri alennus  20%:iin. Vuosi sitten masinoitu kampanja tuotti suomalaisyrityksille 800 miljoonan verosäästöt viime vuodelta. Tuon kaiken piti parantaa työllisyyttä silloisen pääministeri Kataisen mukaan. Ja toisin tietenkin kävi: osinkotulot kasvoivat ennätyksellisesti ja työttömyys jatkoi reipasta nousuaan. Yhteisöveron alennus valui siis suoraan yritysten omistajille.

Vuonna 2013 kotimaiset pörssiyritykset maksoivat Lindströmin mukaan osinkotuloja ja pääomapalautuksia 7,2 miljardia euroa pl. Nordea ja TeliaSonera. Viime vuodelta koko summa ylittänee reippaasti 10 miljardin rajan, joka kolahtaa tänä keväänä osakkeenomistajien taskuihin. "Tällaisesta ei todellakaan voinut edes uneksia edellisen 1990-luvun alun laman aikana", Lindström hykertelee.

Ehkäpä piensijoittajien puhemieheksikin joskus mielletty Lindström haluaa olla lojaali Kataiselle. Onhan verottaja ollut molempien miesten hampaissa jo monia vuosia. Yhteisöveron alennukselle saatiin taas vajaan miljardin suuruinen kestävyysvaje valtion verotuloihin vuositasolla. Sen rahoittaminen onkin sitten jo kokonaan toinen kysymys. Uskotaan kuitenkin, että Euroopan neuvoston tarkkailulistalle joutunut Suomi ei kuittaisi synnytettyä kestävyysvajetta pienituloisten sosiaalietuuksia kaventamalla.

Pääoma- ja osinkotulojen verotus on Suomessa kohtuuton piensijoittajille. Ei voi olla oikein, että piensijoittaja maksaa käytännössä enemmän veroa pääomatuloistaan kuin suursijoittajat. Hallintarekisterit ja ulkomaisten välittäjien käyttö mahdollistaa jopa verottomat pääomatulot niitä hyödyntäville. Piensijoittajat eivät voi piiloutua vaan maksavat veronsa kuuliaisesti. Pääoma- ja osinkotuloille olisi ehdottomasti saatava järkevä progressiivinen verotus ansiotulojen tapaan.

Vaarinajattelija muistaa hyvin ajan, kun työvoima oli vielä valtiovallan erityissuojelussa. Tämä oli kirjattuna peräti perustuslakiin ja poistettiin sieltä Ahtisaaren aikaan. Usein tuntuu siltä, että perustuslakia pitäisi taas päivittää. "Pääoma on valtiovallan ja Euroopan unionin erityissuojelussa", sopisi hyvin ajankuvaan. Suursijoittajien "laillisen" veronkierron estäminen vaatii jo lainsäädännöllisiä päätöksiä itse unionin tasolla.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Isoveli valvoo ja vakoilee

Yhdysvaltain ja Iso-Britannian vakoiluverkostot ovat näyttäneet taas voimansa. NSA ja GCHQ ovat varastaneet maailman suurimman sim- ja luottokorttien valmistajan Gemaltonin salausavaimet. Yritys valmistaa kaksi miljardia sim-korttia vuodessa 450 matkapuhelinoperaattorille. Varastetut salausavaimet ovat olleet vakoilujärjestöjen käytössä jo vuodesta 2010 alkaen.

Tietojen paljastumisesta voidaan kiittää Edward Snowdenia. The Intercept julkaisi asiasta laajan artikkelin  https://firstlook.org/theintercept/2015/02/19/great-sim-heist/ , jos tarkempaa kiinnostusta riittää. Käytännössä matkapuhelintasi on salakuunneltu jo vuosikausia, luotto- ja pankkitietosi ovat ulkopuolisten tahojen tiedossa ja viestiliikennettäsi internetissä pystytään seuramaan täysin salassa jälkiä jättämättä.

Ilmeisesti ns. länsimaiden sananvapauden nimissä suomalainen media vähättelee ja hyssyttelee tapausta. Auta armias, jos vakoilutahoksi olisi osoittautunut vaikkapa venäläinen taho niin iltapäivälehdistö pursuaisi lehtien trollitoimittajien juttuja kyseisestä aiheesta. Onneksi kysymyksessä on ns. ystävällismielinen ja vain meille hyvää tarkoittava vakooja. Muuten korttien sirut menisivät vaihtoon alta aikayksikön. 

Siitä ei ole kauan aikaa, kun Merkel närkästyi siitä, että hänen puhelujaan salakuunneltiin. NSA oli taas asialla.Samoin Euroopan unionin luottamukselliset kabinettikeskustelut vuotivat Atlantin toiselle puolelle. Suomalainen media vaikeni kuuliaisesti ja hiljaisesti nyökytellen, niinhän se kaikki tekevät. Obama taisi peräti pyytää anteeksi ja lupasi pyhästi, että vakoilu lopetetaan.

Orwell kirjoitti kirjassaan, Vuonna 1984, diktaattorista, joka valvoo kansalaistensa kaikkia liikkeitä. Tuskin kirjailijakaan osasi arvata miten hyvin hänen ennustuksensa on toteutunut. Totuusministeriön virkamiehen Winston Smithin tehtävänä oli väärentää ja peitellä totuutta. Saman roolin ovat omaksuneet suomalainen roskalehdistö ja valtakunnan virallinen media johtajiensa myötävaikutuksella.

Suomalaiset operaattorit ovat tietenkin ymmällään ja luonnollisesti vähättelevät tapahtunutta. TeliaSoneran viestintäjohtajan mukaan tapaus on kuitenkin mahdollisesti hyvin huomattava ongelma. Anteeksipyyntöä asiakkailta on tuskin turha odottaa. Suomen ylin ulkopoliittinen johto käy puolestaan omaa hybridisotaansa "takaporttien" etsinnässään. Heille kansalaisten luottamuksellisten tietojen urkkiminen lienee luonnollista asioiden hoitoa.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Pääoman palkkarenki

- Moro vaan ja nyt sen perkeleen veropakolaisen sais kyllä ripustaa niihin henkseleihinsä vähäksi aikaa rauhoittumaan, kuului puhelimesta. No Reiskahan se siellä pitkästä aikaa. Kaveri oli ollut jo jonkin aikaa pankissa hommissa ja aloittanut yhteiskuntasuhteiden hoidon. Tai oikeastaan Jykä oli järkännyt ja suositellut. Halusi kai luotetun sisäpiiriläisen noissa investointi- ja pääomapiireissä, kun Eurooppaa pannaan uuteen uskoon.

-No, mitä se nyt taas on möläytellyt, kysyin uteliaana. -Piti panna päivän hinta eetteriin. Tuli oikein ukaasi ylemmältä portaalta, Reiska parahti. -Ai jaa, sä ilmeisesti viittaat niihin Suomen veronmaksajille lankeavaan laskuun. Sitä minäkin vähän ihmettelin, se varmaan haluaa pojot kotiin. Eihän teillä kait mitään positioita ole enää auki, yritin rauhoitella.

-No eihän meillä, mutta tuolla Saksan maalla on ilmeisesti vielä joku iso gämmi avoinna. Ainakin Jykä oli niin vittuuntunut. Miten niin rauhallinen kaveri osaakin sillä lailla vauhkoontua. Putoo pohja, putoo pohja, sitä se hoki puhelimessa kuin joku mielipuoli, Reiska jatkoi.

-Eikö se nyt ole se totuuden aika. Asiantuntijatkin ovat olleet samaa mieltä jo kauan. Mitä sitä turhaa vanuttaa, kysyin Reiskalta. - Joo, joo mutta se meidän pankkiiri on nyt astunut kuulemma isojen poikien varpaille. Se on jotenkin ihan pihalla noista poliittisista kuvioista. Ajattele nyt, Suomenkin vaalit vasta tulossa ja äijä kinisee kuin pahainen kruununvouti.

-Ai, mutta jos sillä onkin mielessä jokin isompi peliliike. Jos teidän rosvoparonille ei riitä enää pienet Pohjolan pääomamarkkinat. Olisiko siellä Euroopassa tiedossa jotain sopivaa vähän niinkuin rakennemuutos -mielessä, ehdotin rohkeasti. - Kuule, jos ihan rehellisiä ollaan niin niihin hoveihin ei vielä kutsua ole tullut eikä taida tullakkaan. Tietämäni mukaan sillä alkaa olla jo häirikön maine niissäkin piireissä, Reiska valitti.

-Ai ja, mä ihan kuvittelin, että teidän piireissä mennään ihan perinteisellä konsensus hengellä. Taidat olla vähän niinkuin puun ja kuoren välissä. Mutta eikös sitä nyt pitäisi ylimmilleen ainakin lojaali olla näinä vaikeina aikoina. -No tottakai, mutta oliko toi oksennus nyt joku prime time juttu vai. Ja sitäpaitsi silloin, kun jotain todella tapahtuu, äänessä on ihan toiset herrat. Hei, nyt pitää lopettaa, käskyläisen on juoksettava, palaillaan toivotteli Reiska puhelun päätteeksi.

torstai 12. helmikuuta 2015

Sota on kaunis

Sota on kaunis, laulaa Hector Nuku idiootti -levyllään joitain vuosia sitten. Sodasta ja sodista on tullut arkipäivää suomalaisessa mediassa. Suomessakin käydään parhaillaan monia sotia, joilta tarkkaavaiset median seuraajat eivät voi välttyä. Näyttää siltä, että suomalaiset ovat ihastuneet sotiin. Tai voidaan jopa sanoa, että suomalaiset rakastavat sotia

Klaanien sota repii Turun Palloseuraa, kirjoittaa Ilta-Sanomat kirkuvin otsikoin. Samainen lehti on käynyt talvisotaa kuukausikaupalla rääpiessään sotaveteraanin muistelmia. Ruokasota on pahin sota, joka on levinnyt maahamme. Konflikti on tällä hetkellä jäätyneessä tilassa, kun kauppaketjut pohtivat omia strategisia siirtojaan. Ruuasta ja sen valmistamisesta on tullut merkittävä sodankäynnin kohde. Kokkisotaakin on ehditty käymään pitkään eetterissä.

Kuorosota lienee kaikille television katsojille tuttu käsite. Vaati jo melkoista mielikuvitusta saada kuorolaulusta sota, mutta näin on ilmeisesti päässyt käymään. Suomalainen iltapäivälehdistö on Yleisradion ja Helsingin Sanomien tykkitulituksella käynyt mediasotaa presidentti Putinia vastaan. Päivittäiset mustamaalaukset ja juorut leviävät kulovalkean tavoin julkisuuteen. Tässäkin yhteydessä voitaisiin hyvällä suulla puhua yhteisestä kuorosodasta.

Pääministeri Stubbin päämajassa pohditaan tulevia vaaleja ja sopivia lyömäaseiden hankintaa. Natoon liittyminen lienee ykköstavoitteena näinä onnettomina sodan vuosina. Euroopassa käydään sotaa. Onhan Nato turvallisuutta lisäävä järjestö vai miten se nyt taas menikään. USA ja Nato, rauhan perikato, soi kumeana edelleenkin blogistin päässä.

Vahvimman Nato -maan presidentti hakee kongressilta valtuutusta aloittaa kolmivuotinen sota Isis -järjestöä vastaan. Obama haluaa itsevaltaisen oikeuden päättää, missä sotaa käydään ja millä keinoin. Obama on ilmeisesti Stubbin tavoin huomannut, että konsensus on mennyttä aikaa. Suosittelen Obamalle kuitenkin ensin strategisia neuvotteluja puolustusministeri Haglundin kanssa, sillä tältä kyvykkäältä nuorelta mieheltä löytyy varmasti hyviä neuvoja ja apua sopivien kohteiden etsinnässä.

Tässä Nato kiihkoon vajonneessa ja sodankäynnin kohteeksi joutuneessa isänmaassa on yksi sota kuitenkin päässyt unohtumaan. Voitaisiin melkein puhua ja nimetä se vaikkapa luokkasodaksi. Suomen köyhien kasvava ja kurjistunut tilanne huolestuttaa jopa Euroopan neuvostoa. Sosiaalisten oikeuksien komitea, miten hienolta nuo sanat kuulostavatkaan, on päättänyt, että Suomen sosiaaliturvan ja kansalaisten minimitoimeentulon taso on liian matala. Suomi joutuu siis sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta tarkkailulistalle.

Päämajamestari Stubbin esikuntaa tuo tuskin pahemmin häiritsee. Mutta luulisi sentään, että joitain asianosaisten etujen puolustajia tuo ehkäpä jonkin verran liikuttaa. Saahan siitä ainakin jotain tukea tuleville ponnisteluilla kevään eduskuntavaaleissa. Miten on Paavo Arhinmäki, olisiko uuden luokkasodan aika.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Yksisuuntainen mielialahäiriö

Puolustusministeri Carl Haglund kärsii ilmeisesti vakavasta vainoharhaisuudesta. On syytä olla huolissaan, kun ministeri on kieltäytynyt tapaamasta venäläistä sotilasjohtoa ja kollegaansa milloin mihinkin syihin vedoten, ja yleensä Ukrainan tapahtumiin. Vielä huolestuttavampia ovat Haglundin viimeaikaiset lausunnot. Ylen tekstiteeveen sivulla oli pari päivää sitten seuraava uutinen:   

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) sanoo Lännen Median haastattelussa, että hän suhtautuu "hyvin epäilevästi mahdollisuuteen ostaa venäläistä  sotakalustoa". Hänen mukaansa koneet ovat täynnä  tekniikkaa eikä sitä, "mitä takaportteja niihin on voitu rakentaa", voi tietää.                           

Haglund sanoo, että Venäjä on osoittautunut täysin epäluotettavaksi.  - Venäjä sanoo toista ja tekee toista.  En luota Venäjään ollenkaan. En voisi  puoltaa venäläisten hävittäjien ostoa,  hän kertoo. Kauppaa pohditaan paraikaa.

Edelleen Haglund haluaa lehtitietojen mukaan aseistaa Ukrainan valtaapitäviä maassa käytävän sisällissodan takia. Haglund uskoo, että Venäjän joukot ovat vyöryneet Itä-Ukrainaan. Viimeisin kiistaton todistus tästä saatiin, kun presidentti Porosenko vilautteli kuutta venäjän passia Munchenin turvallisuuskokouksessa.

Pietarilaisen asiantuntijan mukaan Haglundin tila on jo kriittinen. Hänen mukaansa on sääli, ettemme pääse tutkimaan hänen aivojaan. Niistä voisi helposti selvitä, mikä ministeriä vaivaa. Onko kysymyksessä ns. kaksisuuntainen mielialahäiriö tai ns. putkiaivo -syndrooma. Asiantuntija kehottaakin kuvauttamaan ja selvittämään ministerin aivojen sähkökäyrät niin nopeasti kuin mahdollista, ennen kuin mitään pahempaa pääsee tapahtumaan.

Edelleen blogistin huolestumista lisää hankolaisen kalastajan havainnot. Kalastajan mukaan pieni silmälasipäinen mies on nähty useana päivänä kiikaroimassa taivaalle Hangon ulkosaaristossa. Ensin miestä epäiltiin lintubongariksi, mutta myöhemmin paljastui, että puolustusministeri oli pitämässä kirjaa mahdollisista venäläisistä lentokoneista.   

Vaarinajattelijalle tulee elävästi lapsuus mieleen. Tuli monesti istuttua maitolavalla tienposkessa kirjaamassa ohiajavien autojen rekisterinumeroita siniseen ruutuvihkoon. Oli Volgaa, Popedaa ja Mossea. Voi noita kultaisia lapsuusaikoja.

On ilmiselvää, että Haglundista on tullut ns. ongelmatapaus. Hän näkee jopa "takaportteja" aseissa, uskoo sokeasti Naton kaikki voimaisuuteen ja pyhyyteen, vihaa ja epäilee kaikkea itään viittaavaa ja solmiotkin ovat välillä Ukrainan väreissä. Haglundista on tullut vaarallinen mies Suomelle. Tämä mies on saatava hoitoon. 

torstai 5. helmikuuta 2015

Natsit Ukrainan rintamalla

DN: Carolus Löfroos (vas.) 


Sundsvallista kotoisin oleva Carolus Löfroos on liittynyt ns. Azov-pataljoonaan, joka koostuu muutamasta sadasta vapaaehtoisesta. Pataljoona taistelee Ukrainassa ns. separatisteja vastaan. Ukrainan sisäasiainministeriö on kiistänyt joukkojen olemassaolon. Dagens Nyheterin toimittaja kävi paikan päällä haastattelemassa Caroluksen tuntoja.

Carolus kertoo olevansa epäpoliittinen, ja kieltää olevansa ainakaan mikään natsi. Hän kertoo kannattavansa länsimaisia arvoja: kotia, kansaa ja isänmaata. Uskonnon kanssa taitaa olla vähän niin ja näin tässä tapauksessa. Myös Suomen kansalaisuuden omaava taistelija on käynyt Suomen armeijan, josta lienee paljon apua puutteellisen sotilaskoulutuksen saaneelle soturille.

Brittiläisen kaverinsa kanssa Carolus pääasiassa partioi ja pitää turvallisuutta yllä. Pahinta ovat olleet vihollisen rakettihyökkäykset. Ilmeisesti natsisympatioistaan tunnetun komentaja Andrii Biletskin joukoissa on silti hyvä olla, sillä palkkasotilaan korvaus kuulostaa kovin vaatimattomalta. Tähän mennessä olen saanut vain 2000 Ruotsin kruunua, Löfroos kertoo.



Pataljoonan hihamerkki


Tunnetuin ruotsalainen uusnatsi Mikael Skillt on jo pitkään värvännyt ulkomaisia vapaaehtoisia Azovin joukkoihin. Itse hän kertoo ylpeänä tarkka-ampujana tappaneensa ainakin 150 separatistia vakaumuksensa puolesta. Brittiläisten lehtitietojen mukaan hänestä on luvattu jopa tapporaha. Skillt on innokas sosiaalisen median käyttäjä oman agendansa esille tuomisessa.

Ukrainalaisten natsipoliitikkojen luomasta ja rahoittamasta azovilaisista on tulossa oiva harjoittelun paikka vapaaehtoisten sankareiden tuleville ponnistuksille länsimaisia arvoja puolustaessaan. Yhdistäähän heitä pyhä viha kaikkea venäläisperäistä väestöä kohtaan. Myös juutalaiset ja homot ovat saaneet kuulla kunniansa. Tässä on taas jotain niin tuttua kaikua menneiltä vuosilta.

PS Laitetaan tuo Iltalehden russofobiaa potevan toimittaja Kalle Jokisen juttulinkki tähän  http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020519151652_uu.shtml. Iltalehti löysi myös "yllättäen" Caroluksen. Vaarinajattelija hymyilee.