perjantai 29. lokakuuta 2021

Eristäkää rokottamattomat


Jimmy Dore ja Max Blumenthal käyvät Noam Chomskyn päälle kuin yleiset syyttäjät. Chomsky ei vain näytä vanhalta, vaan hän on myös sitä täyttäessään joulukuussa 93 vuotta. Vanhuksen puheet kuitenkin puhuttavat, sillä hän sanoo, että Covid 19-piikistä kieltäytyneet eli ns. rokottamattomat pitäisi eristää yhteiskunnasta. Chomskyn mukaan rokottamattomat ovat välinpitämättömiä "paskiaisia", jotka vaarantavat muiden terveyden ja hengen levittäessään virusta.

Chomskyä pidetään yhtenä merkittävämpäna elossa olevana filosofina, jonka sanomisia kuunnellaan erityisen tarkalla korvalla. Onko mies menettänyt järkensä, mitä hän pelkää ja miksi hän itse ei ole ottanut piikkiä. Onko Chomskyn tiedot viruksesta ajan tasalla ja miten analyyttisen filosofian "mestari" argumentoi teesinsä. 

Dore ja Blumenthal eivät sanojaan säästele arvostellessaan Chomskya. Tuntuu, että kiveäkään ei jätetä kääntämättä ja he perkaavatkin agressiivisesti Chomskyn kaikki mahdolliset vanhat synnit, tekemiset ja tekemättä jättämiset. Blumenthal viiltää osuvasti pohtiessaan taudin olemusta laajemmassa kontekstissa ja ns. edistyksellisten voimien toimettomuutta ongelman ratkaisemiseksi. Dore paasaa tuttuun tapaansa ja monien auktoriteetti saa totisesti kuulla kunniansa.

Blogistikin myöntää, että välillä jo hävetti, kun Chomskya pilkataan. Pientä respektiä olisi sentään toivonut näin suomalaisena ja vanhoja ihmisiä kohtaan. Tosin filosofin lääketieteellinen tietämys viruksen olemuksesta on selvästi rajoittunut ja vajavainen. Valitettavasti immuniteetti saavutetaan mahdollisesti vain sairastamalla, piikit eivät sitä immuniteetia luo. Tuleeko Covidista yksi endeeminen tartuntatauti lisää monien muiden tautien joukkoon, jää toki vielä nähtäväksi.

torstai 21. lokakuuta 2021

Lisää sotarikollisia




Kun lipevä- ja ruskeakielinen sotarikollinen kuolee, se on aina hyvä asia. Colin Powell oli yksi pahimmista tapauksista, jonka kerrotaan kuolleen Covid-19 virukseen. Kahdesti rokotettu ei ehtinyt saada kolmatta piikkiä, mikä tietysti on onnetonta. Maailma on kuitenkin pikkuisen parempi paikka taas elää, kun yhdestä paskakasasta päästiin eroon. Jimmy Dore kertoo enemmän ja tarkemmin rakastetun ja kunnon sotarikollisen saavutuksista,  täyttihän hän elämänsä loppuvuosina ns. länsimaisen sivistystason korkeimmat kriteerit.