tiistai 29. elokuuta 2017

Hullu, hullu ja hullu


Kun hullut matkustavat ulkomailla tapahtuu yleensä kummallisia asioita. Taannoin yksi amerikkalainen hullu kävi Saudi-Arabiassa sopimassa 95 mrd euron suuruiset asekaupat. Kelpaa niitä amerikkalaisia aseita taas käyttää ja vaikkapa myydä muillekin "tuntemattomille osapuolille" Lähi-Idän monilla rintamilla. Kauppa se on joka kannattaa, tavataan sanoa.

Todellisten asekauppojen määrä ja hinta on tietenkin vielä paljon suurempi. Arvioiden mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana USA toimittaa aseita jopa 300 mrd euron arvosta yksistään Saudi-Arabiaan. Amerikkalainen aseteollisuus voi hyvin ja tuhannet amerikkalaiset duunarit työllistyvät ja taas kymmenettuhannet viattomat siiviilit saavat tuntea sen nahoissaan. Kuolema tulee ja tappokone jauhaa.

Yksi suomalainen suuruudenhullu poikkesi myös tapaamassa samaista amerikkalaista hullua, ja heti oltiin puhumassa asekaupoista. Suomalaiset kuulemma ostavat amerikkalaisen hullun mukaan F-18 hävittäjiä ja muutakin arsenaalia. Noistakin asehankinnoista on väännetty kättä jo pitempään ja näyttää siltä, että sopimukseen on päästy.

Tosin Suomen hävittäjähankintojen arvo liikkuu vain muutaman kymmenen miljardin euron tasolla, mutta väliäkö sillä. Pääasia on, että olemme yhdessä rintamassa Saudia-Arabian kanssa puolustamassa ns. sivistyksellisiä ja rauhanomaisia länsimaisia arvoja. Rahaa tuntuu kuitenkin olevan köyhällä ja pienellä kansalla, silloin kun sitä tarvitaan. Ja jos ei rahat riitä niin otetaan lisää lainaa, sanoi  suomalainen ja päättävässä asemassa oleva uskonhullu yhdessä haastattelussa.

Ei kahta ilman kolmatta hullua ja ehättipä Sinisen eduskuntaryhmän hullukin kommentoimaan tilannetta. Sininen hullu pani puolestaan tyytyväisenä merkille tapaamisen mittavat ja kattavat neuvotteluteemat. Listasta ei unohtunut kuin Turkki, Irak, Libya ja Ahvenanmaa mutta väliäkö tuolla, sillä ne ovatkin ihan hulluja paikkoja. Blogisti toivoo nöyrästi, että sininen hullu pysyisi loppuajan kiltisti kotimaassa jotta kaikkein pahimmalta hullutuksilta vältyttäisiin.

Ja tietenkin oli selvää, että suomalainen valta- ja totuusmedia suorastaan hullaantui ellei peräti vauhkoontunut, kun päättäväiset hullut tapasivat toisensa. Pasilan Iso Trollipajakin marssitti eetteriin jos jonkimoista asiantuntijaa asian tiimoilta. Kommentoinnit olivat yhtä tyhjänpäiväisen hulluja ja vailla minkäänlaista järjen tolkkua. Näyttää siis vahvasti siltä, että hulluudella ei todellakaan ole rajoja. Vain hullu ottaa nuokin hullut tosissaan.

perjantai 18. elokuuta 2017

Nuku ja huku


Kun Suomi juhlii niin eittämättä tulee mieleen herkkiä, jaloja ja tunteellisia aatoksia. Kuvassa uinuu pienokainen viatonta ja turvallista untaan. Poissa on paha maailma ja kaikki katalat ajatukset. Ollos huoleton, poikas valveil on, sanoisi turvallisuus- asiantuntija. Kuva puhukoon puolestaan ja jokaisen suomalaisen äidin (ja isänkin) sydän on hellyyttä täynnä.

Kuvan sinivalkoinen värimaailma edustaa pohjoisessa elävän pienen kansan yhteistä narratiivia. Jos Markku Lahtela vielä eläisi niin hän sanoisi sangen pahasti kuvan nähdessään. Jos Jyrki Lehtola uskaltaisi niin hän vittuilisi vielä enemmän. Blogisti on paljon maltillisempi, sillä hän näkee kuvassa vain hyödyllisen idiootin, joita Suomessa aina tarvitaan. Mainostoimisto on ottanut suggeroivan kuvan ja on varmaankin myös ruhtinaallisesti palkittu.

Näe kauniita unia ja kullan munia. Älä turhaan voivottele ja älä ainakaan itke. Älä missään nimessä kyseenalaista ja epäile viisaita vanhempia. Kaikki on hyvin. Muista käydä äänestämässä ja vaikuta. Vain vaikuttamalla voi voittaa. Älä ajattele ja älä ainakaan ota selvää. Luota totuusmediaan ja auktoriteetteihin. He tietävät, että sinä et tiedä. Älä käy naapurissa, siellä saa vain basilleja.

Älä missään nimessä ala köyhäksi. Joudut jonottamaan kilometrikaupalla Kurkimäen ja Myllypuron välillä. Muista Helsingin tulevaa piispaa iltarukouksessa ja kuuntele tarkkaan, milloin kirkonkellot taas kumajavat. Ole valpas ja iloinen. Muista rakastaa itseäsi. Sinulla on tehtävä. Sinua tarvitaan. Sinua tarkkaillaan. Muista äänestää oikein.




Jos uskot vieraisiin miehiin, niin hukkaat länsimaiset arvot ja sinulle käy huonosti. Opettele uimaan. Älä huku. Muista hengittää vapaassa maailmassa. Syö, juo ja nuku kunnolla. Yömyöhään kukkuminen on vaarallista. Älä rakasta vieraita jumalia. Pysy kotona. Muista, että sunnuntainakin kannattaa olla ahkera. Älä ainakaan lannistu.

Usko globaaliin hyvinvointiin. Usko ja kuuntele. Älä kitise. Älä mumise. Ole vahva ja tietäväinen. Ole varovainen ja epäile naapuriasi. Mene kotiin ja katso idoleja telkkarissa. Viihdytä itseäsi ja kerro muillekin, kuinka hauskaa meillä oli eilen. Huuda se kaikkeen maailmaan. Varo tylsyyttä. Ole terävä ja raitis. Vaihda mielipidetta tarvittaessa.

Vastakkainasettelun aika on ohi. Luota pommiin. Usko hävittäjiin. Vaihda maata tarvittaessa. Sinulla on mahdollisuus. Sinulla on vapaus. Sinulla on valinnanvapaus. Osta ja myy. Vaihda toiselle puolelle katua tarvittaessa. Älä kuikuile ja katso taaksesi. Anna voiman tulla tykösi.

Tarkennukseksi vielä se, että molemmat kuvat ovat lavastettuja. Niillä on siis jokin tavoite, jolla on tarkoitus vaikuttaa katsojaan. Kuvat ovat jalostettuja ja kehon kieli sanoinkuvaamaton. Kaksi kuvaa kertoo enemmän kuin kaksituhatta sanaa. Konteksti on vähintäänkin irvokas.

maanantai 14. elokuuta 2017

Valgei Vällys



Kenen leipiä syöt, sen pajua pajatat. No niin, Aunuksen karjalan eli livvin kielellä videon pätkällä jo vanhempaa Santtu Karhun ja "Paskiaisten" tunnelmallista musisointia. Sanoituksellisesti sopii vaikka tähänkin syrjäiseen kolkkaan, jossa ostetulla vapaudella on oma ja kallis hintansa. Omistettu kaikille maansa myyneille.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Taas ruotsalaiset kärysivät dopingista


Kummallista on, että ruotsalaisia urheilijoita ei vieläkään ole suljettu kansainvälisistä urheilukisoista. Kummalliseksi asian tekee vielä se, että yleensä tuossa maassa tehdään hyvin vähän yllätystestejä, jos testien määrää vertaa vaikkapa Suomeen. Kärynneiden määrä on silti niin iso, että vähemmästäkin pitäisi asiantuntevan urheiluyleisön huolestua. Laajamittainen doping näyttää pesiytyneen ruotsalaiseen urheilukulttuuriin.

Nyt onkin selvityksen ja tarkan syynin paikka. Vaikka suomalaiset paska- ja roskalehdet, siis meidän iltapäivälehdet, eivät olekaan tätä vakavaa ongelmaa käsitelleet, ei tätä iänikuista probleemaa voi vähätellä. Lontoossa käytävät yleisurheilun MM -kisat eivät ole mikään syy vaikenemiselle. Doping on kitkettävä juuriaan myöten skandinaavisesta huippu-urheilusta.

Ruotsalaiset ovat norjalaisten tapaan hyviä selittäjiä. Ja heillä on tietenkin suhteet kunnossa kansainvälissä urheiluasioissa oleviin päättäjiin. Olenkin varma, että selityksiä löytyy yllin kyllin. En tiennyt, en arvannut, en uskonut. Otin vahingossa enkä missään nimessä tahallani.  Ja sitäpaitsi vaikka käyttääkin kiellettyjä aineita ja käry käy, niin siitä huolimatta voi voittaa mitalin. Kysykääpä vaikkapa jääkiekkoilija Nicklas Bäckströmiltä.

Ruotsalaiset eivät ole venäläisiä, ruotsalaiset ovat aina iloisia ja rehellisiä. He puhuvat maailmalla laajasti arvostettua sivistyskieltä, he edustavat pyhiä ns. länsimaisia arvoja ja ovat kaikin puolin avoimia kaikelle uudelle ja hauskalle. Yleinen ja yhtäläinen leikkimielisyys on ruotsalaisille ominainen piirre. Kun he puhuvat jännää kieltään, he ikäänkuin nauravat koko ajan, sanoi koomikko Danny Kaye aikoinaan. Ruotsalaiset vain eivät tee mitään pahaa, eivätkä missään nimessä kieroile. Ruotsalaisista ei vain voi olla pitämättä.

Rodullisesti he ovat ylivertaisia, vaaleita ja sinisilmäisiä. Heillä on pari aivan ihanaa prinsessaa, joista me juntit saadaan lukea päivittäin fantastisia juttuja ja muita keimailuja. Ruotsalaiset ajattelevat aina naapurinsa ja naapurimaidensa parasta. Kateellisuus on heille täysin käsittämätön ja vieras luonteenpiirre. He ovat sanalla sanoen hyviä ihmisiä. Pois kaikki paha ja silliä ja kuravettä päälle.

Kun tätäkin käryä tarkemmin ajattelee, taidanpa kallistua ihan toiseen suuntaan. Pahasti tule mieleen, että sillä perkeleen Putinilla on tässäkin asiassa taas olleet pahat mielessä. Lieneekin todennäköistä, että ruotsalaiset ovat parhaillaan laajamittaisen ja härskin hybridi-, hyper-, super- ja kyberhyökkäyksen viattomia uhreja. Kyllä se niin vain taitaa olla tälläkin kertaa.

maanantai 7. elokuuta 2017

Outoja ilma-aluksia Suomen ilmatilassa

A-10 With Awesome Sound

Son poijjaat menoo ny, sano teuvvalaane kalkkuna. Kalkkunoita kasvattava tilallinen Tarja Uusitalo kertoi, että hänen kasvattamaansa 1300 kalkkunaa kuoli lintujen panikoidessa ja talloessa toisensa kuoliaaksi. Tilan yli oli juuri lentänyt tunnistamaton lentokone, joka piti sellaista meteliä, että linnuille tuli kuolema.

Suomen Ilmavoimien tiedottajan mukaan heillä ei ole ollut harjoitustoimintaa Teuvan suunnalla tuohon aikaan. USA:n A-10 Thunderbolt maataistelukoneet lentävät Suomessa myöhemmin elokuussa, samainen tiedottaja jatkaa. Oliko Nato selvittelemässä  mahdollisia sopivia harjoitusoloja sotaa varten selvinnee kait joskus tai sitten ei. Siviilikoneesta tuskin on kysymys, koska ne eivät pidä sellaista meteliä, kerrotaan puolestaan Trafista.

Olisko nyt syytä kysyä ja soittaa Naton Euroopan-joukkojen komentajalle, että mistä oikein on kysymys. Tuliko pieni ajoitusvirhe tai sitten katkos yhteydenpidossa. Nuo Thunderboltit kun on vielä suunniteltu lentämään matalalla lentokorkeudella, jolloin ne pystyvät iskemään tarkasti pieniin maakohteisiin. Thunderbolttien lentonopeus on hidas ja ne on suunniteltu erityisesti panssarivaunujen tuhoamiseen. Onko Natolla osuutta Teuvan kalkkunasurmiin, hiipii eittämättä blogistin mieleen. Ovatko Teuvan kalkkunat Naton ensimmäiset eläinuhrit Suomessa?

"Yhteisymmärryspöytäkirjassa", jota myös Isäntämaasopimukseksi kutsutaan, sanotaan: "ottavat huomioon periaatteen, jonka mukaan Naton joukkoja ja Naton johtamia liittoutuman joukkoja voidaan sijoittaa Suomen tasavallan alueelle tai sen kautta rauhan, kriisien, poikkeusolojen ja konfliktien aikana Naton sotilaallisen toiminnan tukemiseksi". Eli suomeksi sanottuna Nato tulee silloin, kun se haluaa yhteisymmärryksessä Suomen hallituksen kanssa.

"Yhteisymmärryspöytäkirjassa" sanotaan: "ottavat huomioon periatteen, jonka mukaan varaudutaan harjoitusten ja operaatioiden toteuttamiseen yhdessä Naton joukkojen, rauhankumppanuusjoukkojen ja muiden Naton johtaminen joukkojen kanssa". Eli suomeksi sanottuna Nato harjoittelee silloin, kun se haluaa ja siellä missä se haluaa yhteisymmärryksessä Suomen hallituksen kanssa.

Suomen ilmatilasta on tulossa Naton ilmavoimille iloinen temmellyskenttä. Vähän aikaa sitten espanjalaiset hävittäjät poikkesivat omalla luvalla visiitillä eteläisessä Suomessa. Lapissa on jylissyt jo pitkään ja itäisessä Suomessa jyrisee jo päivittäin. Nato pitää omia juhlaviikkojaan Suomessa samalla kun Helsinki vastaa käynnistää omiaan. Kelpaa siinä ylipäällikön tähystää kohti taivaanrantaa koiraa kusettaessaan.