torstai 21. tammikuuta 2021

Käyvin hinnoin

 


Kaikki käy, mikäli uskomme valtiovarainministeriön tuoreinta (19.1.) tiedotetta:

"Euroopan komissio antoi äskettäin uuden arvion Suomen osuudesta elpymis- ja palautumistukivälineen avustuksista. Komission mukaan Suomen osuus olisi reilut 2 miljardia euroa käyvin hinnoin. Summa on pienempi kuin on arvioitu eduskunnalle joulukuun alussa annetussa selonteossa. Hallitus linjasi alustavasti Suomen rahoituksen käytön painopisteistä jo budjettiriihessä 2020". 

Nyt mennään ja sopeutetaan eli runsas miljardi lisärahaa annetaan joko suoraan lahjana tai toimitaan takaajana järkyttävän suurelle lainamäärälle. Meiltä kupataan siis härskisti lisää rahaa ja Suomi maksaa tunnollisesti, nöyrästi ja luojaansa kiittäen. Maksuosuutemme säilyy edelleen 6,6 mrd eurossa, eli miinusta vain 4,6 mrd euroa. Pari lisätarkistusta vielä komission puolelta, niin ollaankin jo nollissa. Suunnitellusta 750 miljardin aputukielpymisyllätyspalautumispakettivälineen avustuksista suunnataan siis pari miljardia Pölhölään aiemmin kerrotun runsaan 3 mrd:n sijasta.

Voiko vitutukseen kuolla, kysyi Paavo Väyrynen aikoinaan. Kyllä, aivan varmasti mutta eivät onnelliset pölhöt. Pölhön päätä ei pakota edes talvipakkasella. Hölmöillähän on aina se onnellinen virne kasvoilla oli keli sitten mikä tahansa. Muistan vieläkin elävästi kun nuorena poikana laitoimme heinää seipäille ja mukana oli pari serkun työpaikalta hankkimaa ns. B-mielisairaalan asukkia. Meillä oli hauskat jutut ja työtkin pellolla sujuivat rivakasti. Ei moitteen sanaa ja mieleen jäi ikuisesti se onnen tunne, joka paistoi apumiesten kasvoilta.

Eli murjotus pois vaikka kuinka vituttaa. Tosin tuo viimeisin Suomessa tehty kansalaisaloite herättää vähän jo kurmootusta. Eduskunnalle toimitetussa aloitteessa vaaditaan nimittäin maksutonta psykoterapiakoulutusta, koska psykoterapian tarvetta kuuleman mukaan on enemmän kuin sitä on saatavilla. No, jos kerran tarvetta on niin eihän siinä muu auta. Ja ainahan tuosta aputukielpymisyllätyspalautumispaketista varmaan pieni osuus voidaan kohdistaa psykoterapeuttien lisäkoulutukseen.

Joku 50 000 psykoterapeuttia lisää niin eiköhän sillä pärjää ainakin seuraavaan jakopakettiin saakka. Koulutuksessa on toki oltava tarkkana, mitä kaikkea siellä opetetaaan. Valtiovarainministeriön mukaan tuo ateyp-paketti on tarkoitettu erityisesti Pölhölän "kestävän kasvun ohjelman valmisteluun", joten psykoterapeuttien kouluttamisessa on syystäkin korostettava iloisen antajan roolia. Kannattaa pitää mielessä, että Herra rakastaa vain iloista antajaa.

1 kommentti:

  1. Noita kylähullujen virkoja kantsii myös harkita, sillä niitä tässä maassa tarvitaan.

    VastaaPoista