Politiikassa demokraattisen päätöksenteon kanssa on joskus vähän niin ja näin. Ja kun lopulliset päätökset etenkin edustuksellisessa demokratiassa tehdään viime kädessä harvojen ja valittujen toimesta, niin syystäkin on oltava varuillaan. Suomea pidetään yhtenä maailman demokraattisimpana maana. Ja tottahan se onkin, sillä meillä yleensä kunnoitetaan vaalien tulosta ja voittajat ottavat vetovastuun.
Tosin siinäkin loppupeleissä toimitaan puoluepoliittisen kähminnän ja suhmuroinnin kautta, jolloin mandaatin luovuttanut ulkopuolinen äänestäjä ei missään tapauksessa voi olla varma siitä, että parhaat kyvyt ovat vallassa. Ja lisäksi demokratia laahaa aina vähän perässä. Miten muuten voi olla mahdollista, että esimerkiksi tällä hetkellä Suomessa kahdeksan prosentin kannatusta nauttiva puolue vastaa maalle erittäin tärkeistä ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä.
Viime eduskuntavaaleissa Timo Soinin vaalivoitto takasi persuille mahdollisuuden, jolla pystyttiin koplaamaan puolueelle keskeiset ministerin tehtävät. Tuo temppu ei ollut mahdollista ilman suoranaista kiristystä, johon muiden puolueiden oli alistuttava. Vaalitulos oli sen verran kitkerän makuinen, että oikeistopopulistit ottivat Suomessa vahvan otteen.
Ei voi olla sattumaa, että tanner tömisee ja ilmassa ulisee, kun norsut ja aasit päästetään valtaan. Esimerkkeinä mainittakoon Soinin harkitsematon tuenosoitus Turkin valtaapitävälle diktaattorille ja Nato -hävittäjien päivittäinen Suomen ilmatilan "loukkaaminen" ovat vain loogista seurausta siitä politiikasta, johon meitä johdatetaan. Meininki muistuttaa jossain määrin jopa "iloista" 1930 -lukua, jonka seuraukset ovat toivottavasti vielä kaikkien mielessä.
Suomessa pää- ja valtiovarainministerin valta on selvästi kaventunut. Vastoin yleistä käsitystä siellä ei todellakaan ole varaa enää sooloiluihin. Molemmat ovat Brysselin talutusnuorassa, kun talous- ja rahapoliittiset päätökset tehdään suljetuissa kabineteissa ja kaukana Helsingistä. Suomihan tunnetaan näissäkin kuvioina mallioppilaana, joka viittaa silloin kun jotain kysytään ja nyökkää, kun muut sattuvat olemaan jotain mieltä.
Edustuksellisessa demokratiassa voidaan toimia myös toisin. Esimerkiksi Ruotsissa äärioikeiston ja uusnatsien viimeisin vaalivoitto kuitattiin sillä, että ollaan hiljaa. Ruotsidemoraatit eristettiin, suljettiin ja hiljennettiin ja pantiin koppiin häpeämään. Niin sanottu ruotsalainen yleinen ja yhtäläinen yhteiskuntamoraali astui kehään ja ohitti demokratian. Sehän herätti myös meillä melkoista pulinaa siitä, että näinkin voidaan toimia.
Amerikkalainen demokratia ansaitseekin sitten kokonaan oman lukunsa. Siihen ei tällä kertaa ole valitettavasti aikaa mutta todettakoon, että siellä kysymys on yleensä kampanjan hinnasta ja ehdokkaan hengissä pysymisestä. Valtaan pääsy USA:ssa on kiinni rahasta ja siitä, että millaiset kytkennät ehdokkaalla on talous- ja rahaeliittiin. Tästä on hyvä esimerkki parhaillaan käytävä presidenttikampanja. Amerikassa on vain kaksi nappulaa onoff eli jokotai. Jos tulet ulkopuolelta niin pidä varasi, sillä mitään keinoja ei amerikkalaisessa "demokratiassa" kaihdeta.
Olen silti edelleenkin demokraatti tai ainakin pidän itseäni sellaisena. Mutta pitääkö sitä itteeän nyt välttämättä ottaan ampua. Suomessakin näitä poliittisia marionetteja löytyy niin moneen lähtöön, että välillä on uskossa pitelemistä. Ehkäpä tuohonkin puhtoisen demokratian ja välillä kaikkivoipaisen narratiivin pohtimiseen pitääkin panostaa. Olisiko sittenkin niin, että uskottavampiakin vaihtoehtoja voisi olla tarjolla.
