Sunnuntai on hyvä päivä ajaa Helsingistä Turkuun, aurinko paistaa suoraan silmiin ja matkalla on paljon tunneleita. Auto oli pakattu täyteen tavaroita, joita tyttäreni tarvitsee muuttaessaan takaisin opiskelupaikkakunnalleen. Hän oli juuri palannut Santiagosta Suomeen, joten jutun aihettakin varmasti riittäisi.
Välittömiä ja auttavaisia ovat kuulemma nuo chileläiset. Siellä oli talvi ja täällä kesä, tasan ei käy onni siinäkään mielessä. Kolme kuukautta palkollisena ns. koulutusvirastossa olivat kyllä vakuuttaneet, että opetuksen tasoon sielläkin satsataan ja paljon. Samat opetusmetodit ovat muodissa niin siellä kuin meillä.
No, tärkeintä silti oli, että tästäkin ulkomaankokemuksesta selvittiin hengissä. Ajattelin siinä itsekseni, että miksi sen aina pitää valita maa, jonka takia vanhemmat saa olla sydän syrjällään ja huolissaan. Erityisen huonosti oli käynyt sille siivojanaiselle, joka löydettiin ryöstömurhattuna samaisen viraston käytävältä.
Salvador Allendea muistetaan vieläkin lämmöllä, Pinochetin diktatuuria ei niinkään. Kadonneita etsitään vieläkin ja monen teloitetun kohtalo jää ikuiseksi arvoitukseksi. Pientä keskustelua syntyi myös siitä, että tapettiinko Allende vai tekikö hän itsemurhan. Epäilin vahvasti, että virallinen kuolinsyy ei pidä paikkansa.
Tyttäreni ei tiennyt, että Turussakin oli mellakoitu ja osoitettu mieltä lauantaina. Peräti neljä mielenosoitusta pienessä suomalaiskaupungissa todistaa, että kyllä mekin osataan. Kyseinen päivähän on yhden ns . turvapaikanhakijan terroriteon muistopäivä, jota kaikki asianosattomat tahot pyrkivät tietenkin huomioimaan ja käyttämään surutta agendansa ajamiseen.
Ensin marssivat ns. antifasistit, sen jälkeen olivat vuorossa uusnatsit, kolmantena joku Kukkavirta -kulkue laski kukat Aura -jokeen ja viimeksi vielä juutalaiset marssivat kulkueena jostakin jonnekin. Sanalla sanoen Turku heräsi henkiin vaikka kaupungin tori olikin revitty auki.
Mitkä olivat sitten mieltänsä osoittaneiden motiivit ja mahdolliset tarkoitusperät. Blogistille heräsi paha epäilys, kun marssijoiden huudot kaikuivat eetteriin. Antifasistit huusivat: "Ei natseja Turkuun, ei natsejä minnekään". Uusnatsit kiljuivat sen jälkeen ainakin viidelle maanpetturille: Orpo, Niinistö, Sipilä, Risikko ja Soini. Oli niitä varmasti muitakin.
Kukkavirta -kulkueen laskiessa kukat jokeen, niin vastarannalla eli entisen pääkirjaston kohdalla joku joukko pärisytti rumpuja rytmikkäästi: "Turku vihaa natseja, Turku suree uhreja". Täytyy myöntää, että kontrasti oli melkoinen sitä katsellessa. Jutkut taas lauloivat joitain juutalaisia lauluja ja töräyttelivät torviinsa. Jotakin he pyytivät anteeksi.. Ainakin blogistille jäi epäselväksi, että mitähän se mahtoi olla. Täytyy myöntää, että tämä viimeisin kulkue oli kyllä kaikkein sakein. Mitä heillä oli sydämellään ei valjennut kyllä parhaimmalla tahdollakaan.
Kahinoinniltakaan ei Turussa vältytty. Turpiin saatiin ja turpiin annettiin. Yksi ns. kansallismielinen joutui leikkaukseen, kun nilkka murtui. Taisi siinä pari kyyneltäkin vierähtää poskelle. Hedelmiä heitettiin ja kaikille mahdollisille "suurta surua tunteville asianosattomille" vittuiltiin niin maan perusteellisesti. Notta semmoinen muistotilaisuus oli tämä Suomen historian ensimmäinen ns. islamilainen terroriteon muistopäivä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
No mekin selvittiin ehjin nahoin Turkuun ja matkakin sujui rattoisasti ja mukaviakin asioita muisteltiin. Viimeisin tinki eli kantaa tavarat kuudenteen kerrokseen sujui hitaasti mutta varmasti. Hissi oli tietenkin korjauksessa mutta ylös päästiin. Kyllä se Turku on sitten niin idyllinen ja rauhallinen pikkukaupunki., kun sen oikein oivaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti