tiistai 26. maaliskuuta 2019

Mistä ei voi puhua



Jo kolmatta vuotta jatkunut paskanjauhanta saavutti "lopullisen päätöksen", jossa todettiin, että kaikki meni kutakuinkin jetsulleen. Tuskin kuitenkaan ihan vielä, sillä valtamedia eli ns. totuusmedia on nyt todella raivoissaan. Kun mitään ei löytynyt niin pian löytyy, veikkaa blogisti. Tai pannaan löytymään niinhän niillä veijareilla on tapana. Valtamedia kyllä löytää "tarvittavat ja raskaat todisteet", muuten menee se viimeinenkin uskottavuus.

Trumpin kytkökset Venäjään jäivät vaille syytepohjaa. Putin ei siis valinnutkaan Trumpia presidentiksi, mikä pettymys. Jokainen, normaalilla järjenjuoksulla varustettu, kansalainen tietenkin ymmärsi jo alun alkaen, että amerikkalaisten suorastaan vainoharhaisuuteen perustuvissa väitteissä ei ollut mitään todellisuuspohjaa. Ajatuksenakin täysin skitsofreeninen.

Järkyttävintä oli ja on seurata suomalaisia mediapoolin toimijoita, jotka päivästä toiseen toistavat ja rummuttavat järjettömiä väitteitään mistä milloinkin. Ja yleensä Venäjän uhasta. Lainaan omin luvin toimittaja Mauno Saarta, joka pukee hyvin sen mitä ajatuksia tuo monotoninen toimittajakunta on saanut aikaan.

 Entä jutut Mediapoolin sisältöryhmän tarkoitusperistä? Miksi kukaan ei kysy, mitä tämä kansalaisten psykoosiin ja epävarmuuteen johtava viime aikojen juttutulva oikein merkitsee? Vaalien alla muka "ulkoiset tahot" eli Venäjä, tahtoisivat horjuttaa meidän yhteiskuntaamme!
Pelkokaasun sumuttaminen kansaan on rikos, ellei juridisesti niin asiallisesti. Siitä on historia täynnä kammottaviua esimerkkejä. Pelkoon ja epävarmuuteen ajettu kansa on helposti manipuloitavissa mihin tahansa uskoon, luuloon ja tekoihin.
Pelon ja epävarmuuden lietsonnalla voidaan ohjata mielipiteitä. Jos meidät suomalaiset, joiden selkeä enemmistlö vastustaa sotaliiton jäsenyyttä, saadaan pelon horkkaan, on Mediapoolilla toivoa, että jonain päivänä me polvistumme ja suorastaan pyydämme, että täällä jo tukevasti isännöivä Nato ottaisi meidät lopullisesti huomaansa.
Häpeän ammattiani, häpeän ammattikuntaani, häpeän päätoimittajia ja muita päättäjiä, jotka ovat päästäneet asiat tähän tilaan ymmärtämättömyyttään, tyhmyyttään, nato-uskovaisuuttaan. Epäisänmaallisuuttaan.

Maailmalla ja Euroopassa tapahtuu paljon merkittävimpiä asioita, joista suomalainen valtamedia vaikenee. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta, eiköstä vain. Miksi ei kerrota esim. Ukrainan presidentinvaaleista, joissa kuulemma joku koomikko on johdossa. Miksi ei kerrota Ranskan keltaliiveistä, joiden takia Macron on kutsunut armeijan jo apuun kaduille? Unionin yksi johtavista jäsenmaista on lähes sisällissodan partaalla. Ja mitä ne 80 suomalaista sotilasta, jotka alkuvuodesta lähetettiin Irakiin, oikein tekevät siellä?

Vastuullinen journalismi on kadonnut maasta oudosti samaan aikaan, kun sitä iskulausein julistetaan.

4 kommenttia:

  1. Ja vielä yksi ärsyttävä lingvistinen detalji. Jenkit ja myös amerikkalaistuneet suomalaistoimittajat ääntävät erikoissyyttäjän nimen poikkeuksetta Malleriksi. Kielitaidottomia jenkkejä arvatenkin hämää esimerkiksi sana 'mull' (pohtia perusteellisesti, jne), jossa eka u tosiaan äännetään liki aana, mutta nimen kirjoitusmuoto on kyllä Mueller. Epäenglantilainen ue on taas hätäinen tapa merkitä kirjain ü, siis nk saksalainen y. Kielitaitoinen ja sivistynyt maikkarin uutisankkuri Jan Andersson äänsikin nimen konstailematta Myller - mikä teki hyvää korvalle.

    VastaaPoista
  2. Kyllä Ukrainan koomikkoehdokkaasta ja Ranskan keltaliiveistä on ollut valtamediassa ihan riittämiin uutisointia. Jäin miettimään tuota maata sisällissodan partaalla, ehkä Yhdistynyttä kuningaskuntaa ei enää pitäisi enää laskea EU-valtioksi. Toivotaan että tilanne Lontoossa ei EU eron myötä kurjistu niin paljon että kansalaisten raivo nousisi hirviönä rötösherrapoliitikkojen kimppuun

    VastaaPoista
  3. Kyllä britit aina pärjää ja voivathan he aina käyttää pöllimänsä Venezuelan miljardin kultavarat, jotka heillä oli säilytyksessä. Ensi hätään auttaa varmasti. Ja sitäpaitsi ne haisee niin pahalle (kertoi ystäväni), että hyvä vaan, että ymmärtävät erota. Hämmästyttävää on silti tämä EU-uskovaisten laaja huoli turhasta.

    VastaaPoista
  4. Ei toimittajan työhön ole koskemista. Tyhmät lukijat eivät osaa ajatella, eivätkä näe asioita kuten intellektuellit visionääritoimittajat.

    VastaaPoista