lauantai 22. elokuuta 2020

Hulluja tarvitaan



Pasilan Iso Trollipaja on taas vauhdissa ja muu ns. totuusmedia säestää omilla huikeilla tarinoillaan. Kuuleman mukaan ns. karismaattinen venäläinen oppositiojohtaja on vakavasti sairastunut lennollaan ja Kremlin juonia taas epäillään. Myrkkyä, myrkkyä ja myrkkyä ja sitten vaan kuuluisaa pohjalaista nyrkkiä pöytään. Kuvernööri Niinistön mukaan liittokansleri Merkel oli pyytänyt häntä ottamaan puheeksi Navalnyin siirron saksalaiseen sairaalaan soittaessaan presidentti Putinille.

"Pohjoinen painostaa Putinia" otsikoi mm. MTV:n uutiset. Maailmalla kuulemma huhuillaan, että yks suomalainen hyödyllinen idiootti, isä aurinkoinen, kaiken toivon ja maailmanrauhan edistäjä pääsi taas ns. totuusmedian otsikoihin. Merkel pyysi ja Niinistö toimi, näin kerrottiin. Ja maailma on tietenkin polvillaan ja kiittää rohkeaa suomalaista.

Jokainen järkevä ihminen tietenkin ymmärtää, että sairauskohtauksen saanut, oli syy sitten mikä tahansa, ei ole presidentillinen asia. Se on puhtaasti lääketieteellinen, johon mitkään poliittiset ambitiot tai agendat eivät istu. Mutta kun politiikkaa ja propagandaa tarvitaan niin se onkin eri juttu. Ja Navalnyi istuu tähän narratiiviin mitä parhaiten. 

Kuka on sitten tämä karismaattinen venäläinen oppositiojohtaja. Hänet tunnetaan lähinnä blogistina ja provokatiivisten mielenosoitusten järjestäjänä. Lupia ei kysellä kun Navalnyin joukot ovat liikkeellä. Hänet tunnetaankin vaikeana persoonana, joka on saanut potkut mm. kahdesta poliittisesta puolueesta. Hän on ns. hankala tapaus, jolla kerrotaan olevan myös ns. mielenterveydellisiä ongelmia. Venäjän todellinen oppositiojohtaja löytyy kommunistisesta puolueesta, jolla on 13,4 prosentin kannatus Venäjän duumassa.

Navalnyin todelliset kannattajat löytyvätkin lähinnä läntisten propagandamedioiden toimituksista, joissa Pasilan Iso Trollipaja pitää oletettavasti kärkitilaa. Suomi on harvaan asuttu maa, jossa löytyy kuitenkin yllättävän paljon hulluja. Jokainen voi miettiä sisimmässään, mistä tämä suomalainen hulluus oikein periytyy. 

6 kommenttia:

  1. Päivän Iltalehti, Katriina Mäkelä: "Avustajien mukaan Navalnyi oli saanut myrkkyä lentokentällä juomassaan teelasillisessa. Avustajien syyttävä sormi osoittaa Vladimir Putinia".

    VastaaPoista
  2. Merkelin tiedottaja: "Venäjän oppositiojohtaja Navalnyi on melko todennäköisesti myrkytetty", otsikoi päivän Ilta-Sanomat.

    VastaaPoista
  3. Saksaan siirretyn Navalnyin esikunta Ylelle: "Syvä kiitos Niinistölle, että hän soitti Putinille", otsikoi Pasilan Iso Trollipaja.

    VastaaPoista
  4. Navalnyn näytteissä jäämiä koliinniesteraasin estäjistä. Nämä ovat lääkkeitä, joita käytetään Alzheimerin ja Parkinsonin hoidoissa. Jenkeissä yleistä apteekkitavaraa, jäljet johtavat taas tutulle sylttytehtaalle.

    VastaaPoista
  5. Eli Navalnyi sairastaa siis todennäköisesti Alzheimerin tautia, joka selittää osin hänen töksähtelevää ja outoa käytöstään. False flaggiä siis taas kerran.

    Vähän samaa kuin, että uutistoimisto Tassin mukaan karismaattinen suomalainen oppositiojohtaja Marco de Wit kiidätettiin ensin putkaan ja sen jälkeen sairaalaan. Witin esikunta kertoo miehen vatsan kouristelevan ja pään olevan turta ja pehmoinen. De Witin esikunta epäilee oppositiojohtajan joutuneen aspiriinimyrkytyksen kohteeksi. Syyttävä sormi osoittaa kohti Mäntyniemeä, teolla on selvä poliittinen tarkoitusperä tuhota oppositiojohtajan tulevaisuus de Witin lähipiirin mukaan.

    VastaaPoista
  6. Tapaus Navalnyi saa mielenkiintoisia juonteita lisää. Miehen kerrotaan haluavan palata takaisin Venäjälle. Navalnyi vietti viimeisen terveen yönsä naisen kanssa, jonka isä omistaa pari kemiallista laboratoriota Englannissa. Navalnyi sairastaa kuuleman mukaan myös kroonista haimatulehdusta, jolle alkoholi on myrkkyä. Oliko viimeinen kostea yö Maria Pevchikhin kanssa liikaa?

    VastaaPoista