Sanotaan, että Suomessa on vinyylibuumi. Tai ainakin näin on kerrottu olleen jo muutaman vuoden. Vaikka prosenttiluvut ovatkin huimassa kasvussa, todellisuudessa vinyylilevyt ovat edelleenkin harvojen ja valittujen harrastus. Omat älppärini ovat kuitenkin kuuliaisesti seuranneet omistajaansa lukuisilla muuttoreissuilla.
-Ek sää viäläkään oo päässy näistä eroon olen kuullut monta kertaa hikisen muuttomiehen suusta. Nää painaakin niin perkeleesti. Apurit on moneen kertaan vaihtunut mutta vinyylit ovat edelleen tallella. Ja lisää äänilevyjä on kertynyt vuosien saatossa. Timo Lassyn viimeisinkin on jo tilattu, kunhan nyt saavat lisää tavaraa. Osa äänilevyistä on siis edelleenkin kysyttyä ja ylivoimaisesti suurin osa ei kuluttajaa kiinnosta. Lupasivat kyllä lähettää heti, kun saavat lisää.
Näillä mennään. No, Lassyn ehtii varmasti vielä tsekkaamaan Baltic Jazzeilla ennen kuin levy on perillä kotona pyörimässä lautasella. Siis sitä vanhahtavaa soundijatsia, perinteikästä ja ilmavaa souljatsia. Saksofoni soi kirkkaan hämyisenä ja vähän niin kuin lattareissa oltaisiin, jos joku nyt ei miestä satu tunnistamaan.
Vaikka hintataso onkin jonkun verran noussut, ei vinyylilevyjen kerääminen ja kuunteleminen nyt niin kallista ole. Uuden viritinvahvistimen jouduin tosin hankkimaan, kun vanhasta pimahti phono johonkin bittiavaruuteen. Vanha Tehnicsin levari 80-luvulta toimii kuin junan vessa. Uusi neula ja siinä kaikki. Ja Räsäsen Olavin komiat kajarit on pompottanu jo yli 30 vuotta. Uudet kuulokkeet tuli toki hommattua naapurisovun takia.
Kirppareilla, toreilla ja divareissa on käytettyä levyä mukavasti vieläkin tarjolla. Vielä muutama vuosi sitten sai pilkkahinnalla. Ei kuitenkaan enää. Asiantuntevat myyjät ovat tiedostaneet hintatason. Tosin usein aivan väärin perustein. Vanhassa käytetyssäkin äänilevyssä kunto on se, joka ratkaisee. Pidän itseäni enemmänkin hyvän musiikin kuuntelijana kuin harvinaisten levyjen keräilijänä. Mieluummin jätän ostamatta, jos levyä ei voi kuunnella.
Siis levyn kansi ja itse kiekko on oltava kondiksessa. Ei voi pitää (near minttinä) äänilevyä, jonka kanteen naapurin koltiainen on piirtänyt kirkkoveneen ja levy rahisee ja ritisee vaikka myyjä puhdistikin sen erikeepperillä. Saattaa toki olla, että uriin jäi jotain liimaa tai muita vastaavia selityksiä kyllä riittää. Äänilevyn säilyttäminen ja musiikista nauttiminen vaatii hellää kättä ja huolenpitoa. Hyvänä pidetty vinyylilevy on jo itsessään taideteos.
Digitaalinen äänimaailma on tunkeutunut kaikkialle. Vinyylilevy ei oikein sovi nykyaikaan omassa analogisessa maailmankuvassaan. Monella nuorelle saattaa olla suuri hämmästys levysoitin, jossa äänirasian ja neulan avulla saadaan aikaan musiikkia pyörittämällä yleensä mustaa kiekon näköistä levyä. Vanhoille harrastajille tulee mieleen lähinnä oma nuoruus, kun lautasella soi rokki.
Toivotaan, että upeasti ja täyteläisesti soiva musta plätty jääkin vain meidän harvalukuisten ymmärtäjien omaksi jutuksi. Maailmassa on sentään jotain pyhää ja pysyvää. Vaikka nuorisoa onkin jonkin verran näkynyt jo penkomassa levyhyllyjä, enemmistö harrastajista on kuitenkin vanhemmasta päästä. Hinnoilla kun on paha tapa karata, kun kysyntä kasvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti