Kreikkalainen romanssi

Olen kirjoittanut Kreikasta blogissani aika usein syistä, jotka lienevät tuttuja kaikille aikaansa seuraaville. Siis maan talouskriisistä ja etenkin ns. eurokriisistä. Joskus tuntuu, että jo ihan riittävästi, joten välillä voi vähän höllentää ja miettiä mukaviakin asioita ennen tulevia onnettomia tapahtumia.

Tutustuin nuoruudessani kreikkalaiseen tyttöön, jonka kanssa seurustelimme aina siihen asti kun hän lähti takaisin Ateenaan. Itse asiassa suhde syveni niin vakavaksi, että olin jo jossain vaiheessa muuttamassa Kreikkaan. Selvitin innokkaasti opiskelumahdollisuuksia Ateenan yliopistossa mutta lähtemättä jäi. Opinnot Suomessa olivat siinä vaiheessa, että katsoin parhaaksi jatkaa niitä tutussa ympäristössä.

Evitalla oli jo silloin selvä päämäärä. Valmistuttuaan lääkäriksi hän muuttaisi välittömästi Yhdysvaltoihin töihin. Kreikassa kuulemma ei ole mahdollisuuksia saada kunnon työpaikkaa. Muistan hämärästi nuorena idealistina, etten kauheasti pitänyt juuri tuosta ajatuksesta. Väitin, että Kreikassa riittäisi varmasti töitä pätevälle gynekologille.

Aivovuotoa ja aivotyövoimaa, mahtavia sanoja globaalissa taloudessa ja jo siihen aikaan. Hän kuului ns. parempaan väkeen ja oli tottunut myös sen standardin mukaiseen elintasoon. Ensimmäinen ja ainoa riitamme oli mahtipontista poliittista väittelyä kreikkalaisella temperamentilla ja suomalaisella vittuilulla varustettuna. Oli lähellä, ettei siihen olisi päättynyt juuri alkanut kiihkeä romanssi.

Ymmärsin kuitenkin herrasmiehenä perääntyä. Tunteitani myös kummasti viilensi kutreiltani valuva kylmä suomalainen olut, jonka riidan toinen osapuoli oli sinne suutuspäissään kumonnut. Sanomattakin lienee selvää, että suhteemme vain syveni ja lämpeni entisestään tuon episodin jälkeen. Ymmärsin myös hyvin nopeasti, että joka paikassa ei tarvitse välttämättä aukoa päätään.

Tutustuminen ulkomaalaisiin on aina opettavaista ja avartavaa. Minäkin opin sangen nopeasti mm. naisen alapään latinankieliset nimet. Huomasin heti, että opettajallani on selvä professionaalinen ote noihin juttuihin. Musiikkimakummekin oli kovin yhtenäinen, sillä molemmat rentouduimme villisti suomalaisen ns. valkoisen neekerin konsertissa.

Kaukosuhteemme hiipui kuitenkin ajan mittaan. Ei ollut rahaa matkustaa ja nettikin oli vielä keksimättä. Yhteyttä pidettiin tuohon aikaan kirjeitse ja lankapuhelimella. Olen joskus miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos olisi lähtenyt vieraille maille. Säpinää riittäisi kybällä ja voisi olla nykyään aika kiperät ja tuuliset olot Ateenan kaduilla.

Paljon paremmalta ajatukselta tuntuukin laittaa upea Arletan vinyyli, 12 + 1 laulua (1969) lautaselle soimaan. Arleta on koonnut Manos Hadjidakisin sävellykset kätevästi yhdelle levylle. Arleta on niitä Kreikan ns. uuden aallon laulajia, jotka olivat suosittuja mm. Parisiin opiskelijakevään tapahtumien johdosta. Balladia kitaralla ja pianolla säestettynä. Evitalla on hyvä musiikkitaju, sillä yllättävän seesteistä ja rauhoittavan kreikkalaista musiikkia on tarjolla vielä näinä myrskyisinä aikoina.