Pää kypärään

Mitä "Valtakunta" -levyn kansikuva esittää? Kun sitä katsoo, niin se muistuttaa lampaan päätä tai voi se olla aasikin. Lammas on laumaeläin ja aasia pidetään taas tunnetusti tyhmänpuoleisenä jääräpäänä. Lampaita on paimennettava ja aasia välillä potkittava, ellei sitten sillä porkkanalla. Kansikuvan lisäksi Eero Koivistoisen levyllä on paljon musiikillistakin sanottavaa.

Vinyyli on vuodelta 1968 ja Otavan ns. kirjallisia äänilevyjä. Anhavan, Laineen, Mäkelän ja Saarikosken runoja psykedeellisen jazzrock -musiikin säestyksellä esitettynä. Solisteina ovat se hämympi Raittinen eli Eero, sitten Loiri ja Simolan Seija. Tämä Seija on sitten se toinen suomalainen naisartisti, jota säveltäjä ja kapellimestari Raninen aikoinaan ylisti Carolan ohella.

Vaikka levy on "ikivanha" niin kuinka koreasti runojen säkeet sopivatkaan tähän päivään ja tähän Suomen valtakuntaan. Yksinkertaisesti ja lakonisesti, ei sitä kukaan paremmin osaisi sanoa. Seuravalla kappaleella, "Kerran ei ollut Valtakuntaa", ääneen on päässyt myös muuan Aadolf Hitler, jolla olikin paljon sanottavaa Suomen sotilaille. Anhavan runo menee seuraavalla tavalla:

"Kerran ei ollut valtakuntaa jolla ei ollut kuningasta ja tällä ei päätä.
Tämä painoi kovin hänen tuntoaan.
Ja hän etsi miehen ilman selkärankaa ja sijoitti päänsä tämän hartioiden väliin.
Kuningas ei kuollut. Eläköön kuningas.
Ja hän eli onnellisena elämänsä loppuun asti, ja valtakunta oli tuhatvuotinen eikä ollut kertaakaan".

Jos ei ihan aukene niin ei muuta kuin päätä kypärään. "Se on suojassa siellä, jos kalpaten kävisikin sotatiellä", huutaa Vesku kuin viimeistä päivää. "Ja takaisin jumalille siirtyisi korkein valta. Niin he ryömisivät esiin ajan kengän alta, istuisivat kiville ja antaisivat kypärän kiertää", jatkaa Saarikoski. Näin sitä ennen runoiltiin. Nyt ulvotaan toisin.

Koivistoinen on Suomen arvostetuimpia jazz -muusikoita, joka jaksaa edelleenkin vanhoilla päivillään julkaista uutta tuotantoa. Lahjakkaan muusikon tuotanto on häkellyttävän monipuolista ja taiteellisesti sitä lajia, että kaupallisessa mielessä monet levyt ovat päätyneet valitettavan harvojen käsiin. Se ei kuitenkaan ole Svart Recorsin poikia häirinnyt vaan uutta vinyyliprässiä pukkaa vanhoista julkaisuista.

Kundit tekevät hienoa ja välillä tuntuu, että jopa pyyteetöntä työtä tuolla saralla. Mikään hyvä rahasampo se tuskin on, sillä Suomen levymarkkinat ovat niin pienet. Toki melkoinen osa varmasti päätyy myös ulkomaille. Kulttuurihistoriallisesti se on kuitenkin merkittävää ja siitä blogistinkin on heitä kiittäminen. Ilman heitä luultavasti tämäkään helmi ei olisi levylautaselleni päätynyt.

Omissa ajatuksissa

Ei se ole peilin vika, jos naama on vino. Ja kaikki ei ole sitä. miltä se näyttää. Tai paremminkin sanottuna sitä se ei ainakaan ole, miltä sen annetaan näyttää. Suomalainen valtamedia on jo pitkään ajanut omaa agendaansa, jossa Venäjän ja etenkin Putinin toimet teilataan. Putinista on tullut samanlainen sylkykuppi kuin meidän omasta Väyrysestä.

Taustalla voidaan nähdä suoranaista tarkoitushakuisuutta. Pessimisti voisi jopa ajatella, että nyt tarvitaan kunnon kahakka. No, kyllä te sen varmasti saatte, jos sitä haluatte. Kapitalistinen järjestelmä on ollut pitkään kriisissä ja historian saatossa sota on osoittautunut "oivalliseksi tavaksi" laittaa asiat kuntoon. Sitä varten pitää tietysti luoda siihen sopivaa kuvaa vihollisesta.

"Erkon sota", niin kuin Paasikivi ärähti aikoinaan talvisodan kynnyksellä. Samalla tinkimättömällä linjalla mennään. Venäjä nähdään arvaamattomana ja osittain heikkona. Talouspakotteet ja öljyn hinnan dumppaaminen ovat vain osa sitä massiivista kokonaisuutta, jolla Venäjää laitetaan polvilleen. Propagandakoneisto on tietenkin valjastettava mielipiteiden muokkaajaksi.

Venäjän toimet Syyriassa herättävät kysymyksiä. Miksi USA on niin passiivinen? Yleensä tuon maan väkivaltakoneisto on hoitanut tehokkaasti arabimaiden tuhoamisen ja ihmisten tappamisen. Nyt Venäjän hävittäjät ovat samalla asialla. Kuka pommittaa ja ketä, jää vain epäselväksi. Selvää on vain se, että suomalainen media seuraa erityisen tarkkaan ja raportoi Venäjän hävittäjien tuhotyöt.

Lähi-Idässä sodan osapuolia näyttää olevan enemmän kun tarpeeksi. Meillä paljon käsitelty ISIS ei oikeastaan enää riitä uskottavaksi syyksi. Huvittavaa oli lukea jonkun suomalaisen iltapäivälehden trollitoimittajan juttu, jossa kissankorkoisin otsikoin kerrottiin Isiksen 300 miehen suurhyökkäyksestä. Jos tuo on suurhyökkäys, niin sitten he kyllä painivat ihan omassa sarjassaan.

Taustalla on tietysti aivan muut asiat. Libyassa klaanit ja heimot taistelevat keskenään vallasta. Irakissa vaihdettiin käskijä, ja Syyriassa tehdään samaa. Ja Iran yrittää aloittaa uutta huomista ilman talouspakotteita. Kurdit ovat taas turkkilaisten hampaissa. Tunisiasta käynnistynyt arabikevät on tuonut mukanaan lisää väkivaltaisia levottomuuksia koko alueelle. Ja kaiken päälle Israelissa puuhataan muuria maan rajojen ympärille.

Pasi Raappanakin paini aikoinaan ihan omassa liigassaan. "Ne tulee, ne menee" on laulu sodista ja niiden aiheuttajista. "Kun sodat loppuu, ne rakentaa uusia...ovatko kenen...ovatko sinun, ovatko minun, eei". Kun Pasi sanoi tiistai niin se oli totisinta totta. Onnistuin jokin aika sitten löytämään kuvassa olevan vinyylin turkulaisen musiikkistudion hyllyltä kera koskettavan tarinan, mutta siitä joskus myöhemmin.

Pasin Liiga oli jäbän toinen kokoonpano. Olen kirjoittanut Pasista jo aikaisemminkin ja hyvin rokkaa edelleen. Suurelle yleisölle tuntemattomaksi jäänyt muusikko oli persoona, joka eli tavallaan ja omalla ajallaan. Vuonna 1988 ilmestyneellä levyllä Pasi artikuloi harvinaisen selvästi ja ymmärrettävällä tavalla. Siitä voimme kait tällä kertaa kiittää ymmärtäväistä sovittajaa.

On aika hämmentää

Eduskunta teki valtavan tuottavuusloikan, kun jo helmikuun alussa päästiin viettämään valtiopäivien avajaisia. Oli aika palata ansaitun joululoman jälkeen sorvin ääreen ja lopettaa se hengailu kavereiden kanssa. Puheitakin siellä pidettiin ja kansakunta joutui melkoisen hämmennyksen valtaan. Peruspersu Sampo Terhokin oli jossain haastattelussa niin liikuttuneessa mielentilassa, kun kerrankin sanottiin jotain niin osuvaa ja sattuvaa. Ei ollut kuulemma koskaan elinaikansa aikana kuullut Suomen päämieheltä sellaista viisautta ja totuutta, että oikein sydämesta riipaisi.

Niinistöhän puhui niin kuin vain unkarilainen poliitikko, kreikkalainen torimyyjä, baltialainen autokakuppias tai ruotsidemokraatti osaa asiansa esittää. Kansainväliset sopimukset turvapaikanhakijoista ovat perseestä ja sitä rataa. Riittää kuulemma kun osaa sanoa sen taikasanan, "turvapaikka" niin kaikki ovet aukenevat.

Työväen presidentiksi profiloituneen ja vastakkainasettelunkin jo lopettaneen juristin logiikka toimii. Bullerot ovat saaneet mainion ajattelijan ja kansakunnan henkistä tilaa vaalivan suunnan näyttäjän. Lienee auttamattakin selvää, että seuraavissa presidentin vaaleissa on tulossa valtaisa äänivyöry.

Ylipäällikkö ehtikin jo aikaisemmin hoputtamaan ja kannustamaan Niinisalon sotajoukkoja. Pojat ovat pian lähdössä - elleivät jo ole - lähi-itään sotimaan ja neuvomaan, kuinka sillä aseella oikein ammutaan suoraan silmien väliin. Irakissakin pitäisi saada asiat kuntoon ja eihän se tietenkään voi onnistua ilman suomalaista taistelijaa. Valkoisen miehen tuska on käsin kosketeltava. Päämiehessä on selvästi myös kunnon kenraalikuvernööri ainesta.

Rajat kiinni sanoi Sipiläkin ja lähti tapaamaan naapuria. Ehti sitten kiireiltään poikkeamaan Pietarissa. Luulin ensiksi, että pääministeri on siellä talokauppoja hieromassa, mutta jälkeenpäin sitten selvisikin, että huoli onkin tietysti näissä turvapaikanhakijoissa. Niiralastakin oli yksi päässyt livahtamaan Suomen puolelle ja eihän sellainen nyt käy. Ja pohjoisen rajapisteet vuotavat kuin seula.

Medvedillä oli varmasti hauskaa. Lienee ihmetellyt miten siellä Suomessa ei osata edes rakentaa turvallista omakotitaloa miljonäärille. Laupiaan miehen hurskas toive majoittaa turvapaikanhakijoita tyhjään omakotitaloonsa oli mennyt mönkään. On virallisten tietojen mukaan aivan liian vaarallinen lapsiperheelle. Se kuulostaa jo vähän niin kuin yhtäältä ja Pyhtäältä.

Mutta ei meillä ole hädän päivää. Ystävällismieliset Nato-hävittäjät tekevät keväisen lentonsa Suomeen. Päästään taas harjoittelemaan ja treenaamaan yhdessä noiden mainioiden sotakavereiden kanssa. Aina pitää olla vankassa tanassa ja valmiina jonossa, eihän sitä koskaan tiedä milloin päästään oikein kunnolla tositoimiin. Kyllä blogistillakin on taas kerran niin turvallinen olo, että hyvin voi lautasella vaikka levyn panna pyörimään.

Kolmesta naisesta on vuorossa sitten se viimeisin, ei kuitenkaan pahaisin. Anki Lindqvist lienee se herttaisin, jos tällaista ilmaisua sallitaan käyttää. Suuri yleisö tuntee hänet parhaiten lauluyhtye Cumuluksen laulajana, joka saavutti suurta suosiota myös lahden toisella puolen. Ankin sooloura on jäänyt vähemmälle huomiolle. Itse asiassa hän oli niitä ensimmäisiä suomalaisartisteja, jotka olivat lähellä jopa kansainvälistä menestystä.

Ankin muistettavimmat laulut ovat ehkä "Ne Kesäyöt" ja "Jos Nyt Menet Pois"."Syyslaulu" oli sitten se Cumuluksen aikainen suuri hitti. Vaarille Anki on aina ollut kuin se naapurin tyttö, hieman boheemi ja aina sympaattinen. Runoja -levy on taas kunnianosoitus suomalaiselle naisrunoudelle. Bergsrömin Pirjon sovitukset ja Ankin sävellykset on uskomattoman hieno taidonnäyte.