Mitä "Valtakunta" -levyn kansikuva esittää? Kun sitä katsoo, niin se muistuttaa lampaan päätä tai voi se olla aasikin. Lammas on laumaeläin ja aasia pidetään taas tunnetusti tyhmänpuoleisenä jääräpäänä. Lampaita on paimennettava ja aasia välillä potkittava, ellei sitten sillä porkkanalla. Kansikuvan lisäksi Eero Koivistoisen levyllä on paljon musiikillistakin sanottavaa.
Vinyyli on vuodelta 1968 ja Otavan ns. kirjallisia äänilevyjä. Anhavan, Laineen, Mäkelän ja Saarikosken runoja psykedeellisen jazzrock -musiikin säestyksellä esitettynä. Solisteina ovat se hämympi Raittinen eli Eero, sitten Loiri ja Simolan Seija. Tämä Seija on sitten se toinen suomalainen naisartisti, jota säveltäjä ja kapellimestari Raninen aikoinaan ylisti Carolan ohella.
Vaikka levy on "ikivanha" niin kuinka koreasti runojen säkeet sopivatkaan tähän päivään ja tähän Suomen valtakuntaan. Yksinkertaisesti ja lakonisesti, ei sitä kukaan paremmin osaisi sanoa. Seuravalla kappaleella, "Kerran ei ollut Valtakuntaa", ääneen on päässyt myös muuan Aadolf Hitler, jolla olikin paljon sanottavaa Suomen sotilaille. Anhavan runo menee seuraavalla tavalla:
"Kerran ei ollut valtakuntaa jolla ei ollut kuningasta ja tällä ei päätä.
Tämä painoi kovin hänen tuntoaan.
Ja hän etsi miehen ilman selkärankaa ja sijoitti päänsä tämän hartioiden väliin.
Kuningas ei kuollut. Eläköön kuningas.
Ja hän eli onnellisena elämänsä loppuun asti, ja valtakunta oli tuhatvuotinen eikä ollut kertaakaan".
Jos ei ihan aukene niin ei muuta kuin päätä kypärään. "Se on suojassa siellä, jos kalpaten kävisikin sotatiellä", huutaa Vesku kuin viimeistä päivää. "Ja takaisin jumalille siirtyisi korkein valta. Niin he ryömisivät esiin ajan kengän alta, istuisivat kiville ja antaisivat kypärän kiertää", jatkaa Saarikoski. Näin sitä ennen runoiltiin. Nyt ulvotaan toisin.
Koivistoinen on Suomen arvostetuimpia jazz -muusikoita, joka jaksaa edelleenkin vanhoilla päivillään julkaista uutta tuotantoa. Lahjakkaan muusikon tuotanto on häkellyttävän monipuolista ja taiteellisesti sitä lajia, että kaupallisessa mielessä monet levyt ovat päätyneet valitettavan harvojen käsiin. Se ei kuitenkaan ole Svart Recorsin poikia häirinnyt vaan uutta vinyyliprässiä pukkaa vanhoista julkaisuista.
Kundit tekevät hienoa ja välillä tuntuu, että jopa pyyteetöntä työtä tuolla saralla. Mikään hyvä rahasampo se tuskin on, sillä Suomen levymarkkinat ovat niin pienet. Toki melkoinen osa varmasti päätyy myös ulkomaille. Kulttuurihistoriallisesti se on kuitenkin merkittävää ja siitä blogistinkin on heitä kiittäminen. Ilman heitä luultavasti tämäkään helmi ei olisi levylautaselleni päätynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti