Hyvää Itsepäisyyspäivää

Katariina II

Suomen valtion syntyhistoria on täynnä yllättäviä tapahtumia ja sattumuksia, joita ovat aina värittäneet jonkinlainen " tarkoitushakuisten kuvitelmien" mukaan määritelty identiteetti idän ja lännen välillä. Tuo kahtiajako on hajottanut suomalaisia kautta aikojen. Uskonto, kieli ja näkemys yhteiskunnan tavasta hoitaa kansansa asioita ovat aiheuttaneet ristiriitoja.

Itsepäisesti olemme kuitenkin menestyneet ja tänään vietämme siis 99 -vuotista yhteistä taivalta. Tosin tätäkin juhlapäivää vietetään vähän etuajassa silloisen eduskuntamme yksipuolisen julistuksen voimalla. Virallinen vahvistus itsenäisyydelle saatin vasta tammikuun 4. päivä 1918, jolloin Neuvosto-Venäjä tunnusti silloisen Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan itsenäisyyden. Muut maat seurasivat sitten perässä.

Tuon Svinhufvudin johtaman itsenäisyyttä hakevan valtuuskunnan toiminnasta saisi montakin farssia kirjoitettua mutta ajat olivat ja ovat sellaiset, että jätetään väliin. Marssijärjestys oli kuitenkin selvä: Ensin matkustettiin Ruotsiin ja sitten Saksaan hakemaan hyväksyntää julistukselle. Saksan keisari ystävällisesti kehotti kysymään asiaa ensin Leniniltä. Ja sittenhän asiat menivät niin kuin niiden kuuluikin mennä. Ja Suomi löysi oman paikkansa maailman kartalta.

31.12.1917

Venäläisiä on siis paljosta kiittäminen. Mutta yhtä tärkeää rouvaa ei kannata unohtaa. Katariina II "Suuri" taitaa olla peräti ensimmäinen merkittävä henkilö, jolta löytyy kirjallista dokumenttia siitä, että Suomikin voisi joskus olla itsenäinen kansakunta muiden kansakuntien joukoissa. Poikkeukselliseksi asian tekee se, että seuraava lainaus löytyy kirjallisessa muodossa jo 1700 -luvulla.

"Jos hee edes nimetyllä tawalla ylös asettawat yhden oman wapan Hallituxen, ålla yxi raja Wänäjän ja Rutzin Waldacunnan wälillä, ja sillä muotå tulla Wapahdetuxi caickest Lewottomudest ja waiwast, jonga Ruotzin Waldacunda häillen matckansatta, sen Mäidän welilläm lickisen Naburillisuden tähden, ja eij taida Ruotzin Crunu ojckeudella, jos he mutain oweat aickonet sisälle cäydä ja pitä yhtä totista ystäwyttä Wenäjän Waltacunan cansa tätä edes asetusta wastan itzens asetta. Ja njn tahdomme Me meidam puoleltam Suomen Ruchtinascunnan Sädyille yhdellä uskollisella Mäidän caickein armollisemman lupauxem jälcken, caickein julckisemmalla tawalla sanoa ja luwata, että iyze työssä häidän oman toiwåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen awun."

Ajatukset Suomesta ja sen mahdollisesta itsenäisyydestä olivat 1700 -luvulla harvassa ja/tai ainakaan niitä ei ole kirjattu ylös. Jos joku lukijoista tietää asiasta enemmän niin voi mielellään valaista kirjoittajaa. "Riikille se mikä riikille kuuluu" oli päällimmäisenä tuon ajan henki. Puheet Suomen valtiosta eivät kuuluneet silloisen eliittimme pohdintoihin. Suomi oli kiinteä osa Ruotsin valtakuntaa ja olisi sellaisena säilynyt aina näihin päiviin asti ellei siinä välissä olisi sattunut muita onnellisia ja onnettomia tapahtumia.

Olkoon tämä sitten se ensimmäinen osa siitä tarinasta, johon Suomen itsenäinen ja nykyinen päätäntävalta perustuu.Tulen jossain vaiheessa kokoamaan yhteen kaikki nuo kirjoittamani blogikirjoitukset, joista toinen osa ilmestyi jo jokin aika sitten. Pohjimmaisena pontimena pyrin tuomaan esiin tapahtumia ja ilmiöitä, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Pohdinnat eivät välttämättä etene kronologisessa järjestyksessä.