Vaihda jo neulaa

Audio-Technica 440Mlb

Vinyyliharrastuksessa tarpeet vaihtelevat ja usein niillä on taipumus kasvaa. Ja se taas tietää rahanmenoa. Uskottelin itselleni vielä vuosi sitten, että se on tässä ja muuta en tarvitse. Ei onnistunut. Vielä pitäisi löytää se parempi soundi ja korvia miellyttävä kuuntelukokemus. Kaiuttimet ja kaapelit ovat vaihtuneet jo aikapäivää sitten ja nyt on edessä äänirasian vaihto.

Hifistely ja pihistely ei sovi yhteen. Yksistään pelkän äänirasian hinta nousee helposti pariin sataan. Ja isolla rahallakaan ei välttämättä saa juuri sitä sopivinta. Uskomatonta, että äänirasiatkin ovat niin laitekohtaisia. Ja äänirasiaan on tietenkin vielä hankittava sopiva kelkka liittimineen. Ja kaikkein tärkein on tietenkin itse rasian neula.

Millainen on neulan kyky hakea ja löytää kaikki se tieto, mikä vinyylilevyn uraan on kaiverrettu. Neulan erottelukyky soittimien suhteen korostuu varsinkin niin sanotussa korkealaatuisessa musiikissa. Jo musiikkimakusi antaa osviittaa siitä minkälainen äänirasian tulee olla. Klassisen musiikin tai rockin kuuntelijalle sama äänirasia ei toimi niin kuin sen parhaimmillaan kuuluisi toimia.

Tässä vaiheessa kannattaa harkita tasapainoista äänimaailmaa. Teknariini oikeastaan ainoat vaihtoehdot ovat Audio-Technican, Nagaokan ja ehkä myös Ortofonin tuotteet. Olen päätynyt AT:hen, joka tavallaan on helpoin ratkaisu. Vaikka musiikkimakuni on proge/jatsi -painotteinen, kuuntelen mielellään myös vaikkapa Rammsteinia, J J Calea ja Airaksisen Pekkaa. Avaramielinen musiikkimakuni pakottaa minut väkisinkin kompromissiin.

Pienellä budjetilla ei ole varaa kokeilla kaikkea kivaa ja jännää. Toki tiedän, että äänirasiani neula ui syvällä, onhan se "minimikro" ja elliptinen timantti. Sen pitäisi siis löytää kaikki instrumentit. Parhaillaan hierotaankin kauppaa sopivasta ja toivotaan, että kaveri tinkaa vielä vähäsen. Ja aina on muistettava, että neula ei kestä ikuisuuksia. Joku vaihtaa jo 300 kuuntelutunnin jälkeen. Käytössäni parhaillaan olevalla teknarin omalla äänirasialla on jo meneillään ties kuinka mones uusi vaihtoneula. Onneksi niitä on saanut Lontoosta edulliseen hintaan.

Toki ymmärrän, että hyvällä akustiikalla saadaan aikaan myös ihmeitä. Ja kaikki on aina ajettava sisään niin äänirasia kuin kaiuttimetkin.  Hämmästys oli suuri, kun jokin aika sitten käännyin ajatuksissani katsomaan, että kuka se sitä kontrabassoa oikein näprää tuossa vieressä. Olin ikäänkuin fiilistelemässä sisällä itse studion konserttilavalla.

Nykyinen äänirasiani ei todellakaan ole huono. Parasta siinä on, että äänimaailma on lämmin ja yllättävän erottelukyinen. Heikkoa siinä on, että basso jää joskus vajaaksi. Joku voisi syyttää vahvistinta mutta tiedän, että siinä on potkua riittävästi. Todennäköistä myös on, että tulevalla äänirasialla basso myös jonkin verran kärsii tai mistäpä sen vielä tietää. Kerrostalon betoniseinät kun eivät välttämättä takaa parasta kuuntelukokemusta.

Taas ahdistaa

Trump astuu perjantaina johtoon ja maailma on varpaillaan, mikäli Suomen valtamediaa on uskominen. Siellä on taas maalailtu jos jonkinlaista näkymää ja epävarmuutta. Ottakaa rauhassa. Ei mitään uutta länsirintamalta: sama uho jatkuu toisin sanakääntein. Se, miten tuleva presidentti näkee Israelin aseman ulkopolitiikassaan, on tietenkin suurin riski, joka voi aiheuttaa lisää yllättäviä levottomuuksia tuolla sotatantereella. Trumpin näkemys on ennakkokäsitysten perusteella vähintäänkin huolestuttava.

Obama on erityisen huono häviäjä. Sen näkee hänen toiminnassaan. Pientä piikkiä joka ilmansuuntaan. Siirtämällä seuraajalleen päätöksiä, jotka hänen kaudellaan jäivät tekemättä ovat merkki kyvyttömyydestä. Se, että on sössinyt oman pesänsä ja ulkopoliittisen uskottavuutensa jo kauan sitten ei ole kenenkään muun vika. Uskon, että demokraatit tulevat vielä pitkään pesemään omaa likapyykkiään. Ja sieltä voi löytyä ihan mitä tahansa.

Obamallakin on ollut kiireitä viimeisinä vallanpäivinään. Ei pitänyt vaalilupaustaan ja Guantanamon vanki- ja kidutusleiri jatkaa toimintaansa Kuuban maaperällä niin kuin ennenkin vaikka sulkea piti. Israelin ja Palestiinan väliset rauhanneuvottelut käynnistettiin taas kovalla kiireellä ja yllätys yllätys palkitun rauhantekijän kompuroidessa jo kautensa kalkkiviivoilla. Yllätys tietysti ei ole, että Israel ei ole edes mukana neuvotteluissa. Näillä mennään ja tragedia jatkuu.

Tai mistä sitä vielä tietää mitä väistyvä presidentti ehtii saamaan aikaan 620 miljardin dollarin suuruisella sotilasbudjetilla. Muutama päivä vielä olisi säilyttävä hengissä ja ainahan voi kuunnella rauhoittavaa musiikkia. Siihen saumaan hyvä vaihtoehto on läntisen naapurimaan jo 25 vuotta "pinnalla" ollut orkesteri.

Bo Kaspers Orkester on ruotsalainen bändi, joka soittaa miellyttävää ja yllättävää kyllä usein myös mollivoittoista medodista musikkia. Yleensähän svedut vetävät kaiken duurissa, oli se sitten progea tai jatsia, mutta Bo Sundströmin poppoo osaa myös kaihomielisen soundin salat. Liekö tämä yksi syy siihen, että orkesteri on varsin suosittu myös Suomessa.

Bändi syntyi nk. cd-aikaan, joten heidän vinyylejään on ollut vähän - jos ollenkaan - tarjolla. Nyt asia on korjattu ja mm. yhtyeen ensimmäinen: Söndag i Sängen löytyy myös sinisenä kiekkona. Pehmeää, sulavaa ja jatsahtavaa melodiaa, jossa myös groove on kohdallaan. Orkesterista ei voi olla pitämättä ja ainakin se saa kuulijan hyvälle tuulelle. Angstimaisuus on siirretty siististi syrjään ja musiikissa on jopa Bossa novalle tyypillisiä vivahteita.

Bändin johtohahmo Sundström on kovin tutun oloinen ja eittämättä hänen ulkoisesta habituksestaan tulee mieleen "vakavamielinen" Vaahteramäen Eemeli. Sanoitukset ovat monimielisiä ja -tulkinnallisia ja silti niin tutun tuntuiset. Det går en man omkring i mina skor, Att vara ung att veta allt osv, pohdiskelua olemisesta ja tunteista ja välillä julistavaa sanomaa. Eipä se haittaa, olisiko mysig sopiva adjektiivi luonnehtimaan orkesterin soitantaa.

Pojat ovat tulossa taas kesällä Suomeen, joten kannattaa käydä bongaamassa. Vaatimattomia ovat ja osaavat myös käyttäytyä. Olen joskus vaihtanut pari sanaa Bossen kanssa. Jos pidät tunnelmallisesta ja helposti lähestyttävistä melodioista, joissa on jotain suomalaista niin ei muuta kuin kuulolle. Taisivat joskus myös "lainata" Rauli Badding Somerjoen sävellystä Paratiisi, josta muistaakseni tuli joku hittikin vielä.

Ystävyyttä yli rajojen

Juhani Suomi tunnetaan lähinnä kekkostutkijana. Viimeisin Suomen teos käsittelee perusteellisesti pitkäaikaista YYA - sopimusta. Pakti solmittiin jo 1948 toisen maailmansodan jälkimainingeissa ja virallisesti sen voimassaolo päättyi 1992. Suomalaisilla oli kova kiire vaihtaa johtohevosta kun Euroopan unionin ovelle jo kolkuteltiin. Neuvostoliiton hajoaminen ja Saksojen yhdistyminen tarjosi mahdollisuuden, jota ei haluttu jättää hyväksikäyttämättä.

Suomi tarkastelee perusteellisesti ja suorastaan detaljinomaisen tarkasti niitä tapahtumia, joita sopimuksen voimassaolon aikana  ja Kekkosen johdolla neuvoteltiin. Näissä Neuvostoliiton tärkeimpänä tavoitteena oli maan luoteisrajan turvaaminen ja Naton toimien ankara arvostelu Euroopan maaperällä. Risteilyohjukset ja etenkin Norja Nato -maana aiheutti toimillaan harmaita hiuksia myös Suomen päättäjille.

Kekkonen taas pyrki ensisijaisesti korostamaan Suomen puolueettomuutta. Tämä oli naapurimaan johdolle usein liikaa. Vasta vuonna 1989 saatiin "virallinen tunnustus" maamme puolueettomuudesta. Tosin Gorbatsov oli jo tuolloin menettänyt mielenkiintonsa Suomea kohtaan, kun isommat asiat painoivat vaakakupissa. YYA-sopimus oli pitkälti Kekkosen takaama ja henkilökohtaisiin kontakteihin perustuva klausuuli, jolle virallisesti kumarrettiin kuuliaisen koulupojan tavoin.

Kirja on lähes 700-sivuinen tietopaketti niille, joita kiinnosta Suomen lähihistoria ja suhteet jo kuopattuun Neuvostoliittoon. Kun YYA-sopimusta tavaa niin tuntuu aika käsittämättömältä, että se on herättänyt niin paljon tunteita ja etenkin vastustusta. Paktissa liikutaan varsin avaralla kynällä piirretyillä sanankäänneillä, jotka ovat pikemminkin tuttua tavaraa siitä liturgisesta sanahelinästä, joka on ollut tyypillistä Suomen  "virallisissa ja luottamuksellisissa" idänsuhteissa. Sarkastisesti voidaan kysyä, että ottiko joku todella sen tosissaan ja vielä kirjaimellisesti.

Kirja kannattaa kahlata läpi ja syventyä sen mielenkiintoisiin yksityiskohtiin. Ehkäpä kaikkein auvoisemmaksi professorin teos kohoaa niissä sfääreissä ja tulkinnoissa, joiden ulottuvuutta tarkastellaan jo menneiden ja nykyisten kansainvälisten tapahtumien valossa. Professori reflektoi mielellään niin kuin blogistikin tekee. Suomalaisten takinkäännös oli niin nopea, että suorastaan hämmästyttää millä intensiteetillä ja nopeudella sitä päätöksiä oikein aikaansaadaan, kun siihen vain mahdollisuus annetaan.

YYA-sopimus oli sopimus, jota käytettiin sopivasti poliittisena lyömäaseena kumpaankin suuntaan. Suomettumiskeskustelut ovat hyvänä esimerkkinä tästä. Kirjoittaja ei peittele kritiikkiään nykymenoon. Suomi pitääkin nykysuhteita Venäjään lähinnä kulisseina, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Isäntämaasopimus Naton kanssa ja piiloutuminen Brysselin selän taakse suhteessa Venäjään ovat turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, joita kirjoittaja karsastaa. Eittämättä tulee mieleen Suomen kirjaa lukiessa, että kuka sitä tsuhnaa taas vetää höplästä.

Suomella on pitkä ura ulkoministeriössä. Hän on kunnostautunut ja arvostettu toisinajattelija, joka on Kekkosen miehiä. Nimimerkillä "Kunto Kalpa" hän kirjoitti aikoinaan hyvinkin kriittisiä kolumneja Suomen ulkopolitiikasta. Hän ei ole Suomen nykyisen poliittisen eliitin lemmikki vaan pikemminkin päinvastoin. Hänen kirjansa on monipuolinen katsaus siihen ajatusmaailmaan, jota Suomen ulkopolitiikassa näytetään harrastavan. Poikkeuksellista on, että hän näyttää myös osuvan maaliinsa ja löytävän juuri sen pahaisimman ytimen.