Tonttujoukko varpahillaan

Brysselin isokenkäiset ovat olleet viime aikoina kovin varpahillaan, vähän niin kuin se kuuluisa tonttujoukko Tonttujen jouluyö -nimisessä laulussa. Soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu, väki nukkuu ja taitavat veitikkaiset syödä paistia ja juoda lientä. Mistäpä sen tietää, kun on niin hiljaista ja pimeää. Suomalainen, itse itsensä totuudentorveksi ylentänyt valtamediakin on kovin vaitonainen.

Se, mistä Suomen mediassa ei kirjoiteta tai keskustella, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitään ei tapahtuisi. Suomi on tärkeiden ratkaisujen edessä eli meillä on otettava kantaa siihen, että mihin suuntaan Euroopan unionia ollaan vääntämässä. Euroopan liittovaltion muodostaminen on faktisesti poliittisen eliitin ja pääomapiirien tavoite. On ollut sitä jo alun pitäen.

Se tarkoittaa, että jo sovittuja unionin perussopimuksia joudutaan "uudistamaan". Se tarkoittaa rahaliiton osalta enemmän yhteisvastuuta ja suoria tulonsiirtoja jäsenmaiden välillä. Se tarkoittaa sitä, että veronmaksajien kukkarolla käydään vielä monta kertaa. Moni on varmaan ihmetellyt, että Kreikka, joka on käytännössä ollut maksykyvytön jo vuosia velkojensa kanssa niin miksi maata ei vieläkään ole päästetty velkasaneeraukseen.  

Ajat ovat sellaiset, että jos euromaiden kansalaisilta kysyy niin vastaus voisi olla epämieluinen. Siinä mielessä tosiasioiden tunnustaminen ja päätöksenteon kanssa vitkuttelu on tietenkin ymmärrettävää. Maaliskuussa pidetään parikin EU:n huippukokousta, jossa tuskin suunnitelmia vielä julkistetaan. Saksan syksyisten vaalien jälkeen on ehkä odotettavissa jo joitain päätöksiä sikäli mikäli nykyinen liittokansleri jatkaa vallan kahvassa.

Kävi vaaleissa sitten kuinka tahansa niin euromaiden ongelmat ovat ja pysyvät. Ne ovat rakenteellisia ja siinä mielessä vaikeasti korjattavissa. Jo vuosikausia kestänyt taloustaantuma on kohdellut heikompia euromaita niin kaltoin, että voi vain kummastella kansalaisten sietokykyä. Yhteisvaluutan nimissä ja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi tehdyt päätökset ja leikkaukset ovat vain lisänneet työttömyyttä. Eurooppa eriarvoistuu ja jakautuu sellaisella vauhdilla, että korulauseiden aika alkaa olla ohi.

Yhdeksi keinoksi komissio on ehdottanut mm. yhteistä suhdannerahastoa, jonka avulla rahoitettaisiin kilpailukyvyltään heikompia maita. Vanhaa mallia lämmitellaan uudelleen ja eittämättä tulee jo Keynesin pohdinnat mieleen. Teoriassa varmaankin toimiva ratkaisu mutta käytännössä kaikkea muuta. Euroalueen maat poikkeavat taloudelliselta rakenteeltaan niin paljon toisistaan, että tuosta väliaikaisesta tarkoitetusta tuesta tulee väistämättä pysyvä. Ja siinä vaiheessa ei ole yhtään liioittelua puhua jopa suoranaisesta moraalikadosta.

Otetaan siis mieluummin lisää velkaa ja rahoitetaan alijäämäiset budjetit. Toivotaan parasta ja pulistaan joutavia. Ei tarvitse olla kovin suurella ymmärryksellä varustettu, jos väittää, että Euroopan unioni ja etenkin rahaliitto on epäonnistunut lähes kaikissa sen tavoitteissaan. Britit olivat ensimmäisiä, jotka ymmärsivät ja hyppäsivät uppoavasta laivasta. Kuinka kauan se vie muilta viisailta tontuilta. Jotenkin tuntuu siltä, että rahaliiton osalta tuo päivä voi olla lähempänä kuin uskommekaan. Ja hyvä niin.

Not my president

Yleensä kuvitellaan, että presidentiksi päästäkseen pitäisi olla erityisen ansioitunut ja pätevä. Eurooppalaisten presidenttien valta on kuitenkin hyvin pitkälti edustuksellista, ja voisi jopa sanoa kuninkaallisuutta muistuttavaa. Joku siihenkin virkaan kuitenkin valitaan. Viimeiset presidentit isolla peellä ovat olleet Charles De Gaulle ja Urho Kekkonen. Mauno Koiviston kaudella presidentin valtaoikeuksia karsittiin urakalla ja valta siirtyi pääministerin kabinettiin.

Toisin on suurvalloissa. Trumpilla ja Putinilla on vankka päätäntävalta. Toki Putin on duuman ja Trump kongressin (edustajainhuoneen ja senaatin) päätöksistä riippuvainen. Siitä huolimatta herroilla on poikkeukselliset valtaoikeudet mm. lakien ja asetusten suhteen. Hiljattain valittu liittopresidentti Frank-Walter Steinmeir voi vain haaveilla moisesta vallasta. Saksan presidentti on vain ja ainoastaan edustuksellinen valtionpäämies. Edellinen ei halunnut enää jatkokaudella korkean ikänsä vuoksi.

Suomessa presidentin valitsee kansa, joka poikkeaa mm. Saksan mallista, jossa valtionpäämies valitaan liittokokouksen seremoniallisessa äänestyksessä. Tämä selittää osaksi sen, että meillä presidenttiä pidetään tärkeänä persoonana kansan ns. yhteisen tunnon vartijana. Se selittää myös sen, että Suomen valtionpäämies saa paljon huomiota mediassa. Kansan on syytä tietää, että mitä siellä tasavallan "johdossa" oikein pohditaan.

Väittäisin, että aika vähän todellista ja paljon vähemmän, kuin mitä kuvitellaan. "Tyypillinen yhden kauden kansanedustaja", totesi yksi puoluekamu aikoinaan. "Tykkää marjanpoimijoista ja matkustelee mielellään keskustelemassa tärkeistä maailmanpoliittisista asioista", kertoi eräs pikkutyttö. "Järjestää jokakesäisen ulkopoliittisen teatteriesityksen kesämökin sirkusteltallaan", tiesi entinen diplomaatti. "Kävi siunaamassa Irakiin lähetyt Suomen urhoolliset sotilaat Niinisalossa", saarnasi vanha sotilaspappi hartaana.

Vaalit ovat taas tulossa ja nyt jo jännittää. Muutamia vakavasti otettavia ehdokkaitakin on jo liikkeellä. Saako Suomi toistamiseen työväen presidentin ja loppuuko vastakkainasettelu. Vai alkaako meillä pommitus tai mihin maahan voitaisiin tällä kertaa hyökätä uusilla hävittäjillä. Saako Nato ihan ikioman tukikohdan Itä-Suomesta ratkaistakseen vaativat sotilasteknologiset ongelmansa. Vaihdetaanko Suomen vaakunan leijona karhuun epäkansallisena symbolina.

Varmaa on vain se, että media on hereillä. Vihreillä niityillä vaeltava vaalikarja ruokitaan ja sitten vasta lypsetään. Uhkakuvat todennetaan, pyhät lupaukset vannotaan ja EU:n iankaikkinen ihanuus tunnustetaan. Syylliset löydetään ja paha naapuri saa ainakin palkkansa. Kansalaisille välitetään lohdutuksen sanoja näinä pimeinä aikoina ja pian kaikki on taas niin hyvin kuin vain voi olla. Anna toki hunajaisen tulla.

Toisen luokan kansalainen

Venäjän passin omaavat Suomen kansalaiset ovat taas saaneet tuta, että miten epäluotettavia ja vaarallisia he ovatkaan silloin, kun on kysymys Suomen turvallisuudesta. Kaksoiskansalaisuus nähdään uhkana, jos passi sattuu olemaan venäläinen. Suomen venäläiset on nostettu tikun nokkaan ja Pasilan Iso Trollipaja on vaahdonnut asiasta illasta toiseen. Tv -ohjelmissa on käynyt jos jonkinmoista asiantuntijaa ja haastateltavaa jakamassa viisaita varoituksen sanoja.

Olen itse käynyt armeijan ja tupakaverina sattui olemaan kaksoiskansalainen. Hänellä oli Espanjan ja Suomen passit. Ihmettelin jo tuolloin, miksi hän oli tullut vapaaehtoisesti Suomeen suorittamaan asepalvelusta, johon häntä ei mikään laki velvoittanut. Alokas kertoi kuulleensa, että  Suomessa saisi hyvän sotilaskoulutuksen ja kuntokin nousisi samalla. Siitä, että tiesikö hän antamansa sotilasvalan vaateet, en ollut ihan varma. Keskustelujemme perusteella päättelin, että häntä tuskin näkyisi Suomen kamaralla, jos tositilanne tulisi kyseeseen.

Kaveri ajatteli rationaalisesti ja kaukoviisaasti. Sai hyvän koulutuksen ja oppi tuntemaan metsässäolon ihanuuden täyspakkaus selässä pahimmillaan jopa 40 asteen pakkasissa. Muistan vieläkin elävästi tilanteen, jossa olimme ajelleet pyörillä jäisillä hiekkateillä parikymmentä kilometriä yömyöhään siirtyessämme uusiin asemiin. Odottamamme leirivarusteet, teltat ja kamiinat olivat tietenkin myöhässä. Oli selvää, että siinä vaiheessa jo osa pojista kärsi varsin pahoistakin paleltumavammoista. Onneksi kuitenkin siitä selvittiin hengissä.

Tosin kaikki eivät varusmiesajastaan hengissä selvinneet. Olimme kerran lähdössä sotaharjoituksiin ja kuunnellessamme kapteeniin lähtökäskyä kasarmin pihalla tuli yllättäen tieto, että harjoitukset on peruutettu vakavan onnettomuuden takia. Myöhemmin sitten selvisi, että kuorma-auton lavalla olleet toisen komppanian viisi varusmiestä olivat kuolleet matkalla samaisiin harjoituksiin. Tuohon aikaan kaikki reput, varusteet, aseet ja leirikamppeet olivat avolavalla, jossa ei mitään turvakaiteita ollut. Päivä oli 4.5.1976.

Auto ajoi sillalta jokeen ja kaatui, jolloin kyydissä olleet yksinkertaisesti jäivät puristuksiin ja hukkuivat. Lavalta oli mahdoton päästä pois sikin sakin olevien rojujen keskeltä. Irvokkainta asiassa oli se, että joessa oli vettä vain runsas metri. Tuon tapahtuman jälkeen joukkojen kuljetuksiin käytetyt kuorma-autot saivatkin turvakaiteet. Armeija oli ja on vaarallinen paikka. Tyytyväinen täytyy olla, että vielä ollaan elävien kirjoissa vaikka oli se blogistillakin kerran todella lähellä. Mutta se onkin sitten jo kokonaan toinen juttu.

En yhtään ihmettele, että Suomen puolustusministerinä toimiva perusnatsi on huolestunut varusmiesten ja -naisten lojaalisuudesta. Hänhän on tunnettu jääkäriliikettä ja pyhää heimoaatetta ihannoiva uskonsoturi. Suomalaisia fasisteja hän pitää "ilkikurisina kepposten tekijöinä", mikäli hänen kirjoituksiaan on uskominen. Lapuan liikkeen aikoinaan tekemät muilutukset saavat ministeriltä röhönaurun. Hän viihtyykin mielellään tilaisuuksissa, jossa ihannoidaan suurta Suomea ja sen kaikkia sankarisotureita.

Mutta Jussi Niinistö matkustaakin ykkösluokassa. Tosin täytyy myöntää, etten kuuna päivänä olisi kuvitellut kokevani eläessäni vielä sellaista tilannetta, jossa Helsingin toreilla huudellaan eläköötä kansallissosialismille. Itsenäisyyspäivänä 2016 tuo kaikki oli totta. Niinistöjen valtakaudella näemmä kaikki on mahdollista. Lähes rasistisiin mittasuhteisiin paisunut Suomessa asuvien venäläisten ajojahti on tästä vain yksi käytännön esimerkki.