Tonttujoukko varpahillaan

Brysselin isokenkäiset ovat olleet viime aikoina kovin varpahillaan, vähän niin kuin se kuuluisa tonttujoukko Tonttujen jouluyö -nimisessä laulussa. Soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu, väki nukkuu ja taitavat veitikkaiset syödä paistia ja juoda lientä. Mistäpä sen tietää, kun on niin hiljaista ja pimeää. Suomalainen, itse itsensä totuudentorveksi ylentänyt valtamediakin on kovin vaitonainen.

Se, mistä Suomen mediassa ei kirjoiteta tai keskustella, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitään ei tapahtuisi. Suomi on tärkeiden ratkaisujen edessä eli meillä on otettava kantaa siihen, että mihin suuntaan Euroopan unionia ollaan vääntämässä. Euroopan liittovaltion muodostaminen on faktisesti poliittisen eliitin ja pääomapiirien tavoite. On ollut sitä jo alun pitäen.

Se tarkoittaa, että jo sovittuja unionin perussopimuksia joudutaan "uudistamaan". Se tarkoittaa rahaliiton osalta enemmän yhteisvastuuta ja suoria tulonsiirtoja jäsenmaiden välillä. Se tarkoittaa sitä, että veronmaksajien kukkarolla käydään vielä monta kertaa. Moni on varmaan ihmetellyt, että Kreikka, joka on käytännössä ollut maksykyvytön jo vuosia velkojensa kanssa niin miksi maata ei vieläkään ole päästetty velkasaneeraukseen.  

Ajat ovat sellaiset, että jos euromaiden kansalaisilta kysyy niin vastaus voisi olla epämieluinen. Siinä mielessä tosiasioiden tunnustaminen ja päätöksenteon kanssa vitkuttelu on tietenkin ymmärrettävää. Maaliskuussa pidetään parikin EU:n huippukokousta, jossa tuskin suunnitelmia vielä julkistetaan. Saksan syksyisten vaalien jälkeen on ehkä odotettavissa jo joitain päätöksiä sikäli mikäli nykyinen liittokansleri jatkaa vallan kahvassa.

Kävi vaaleissa sitten kuinka tahansa niin euromaiden ongelmat ovat ja pysyvät. Ne ovat rakenteellisia ja siinä mielessä vaikeasti korjattavissa. Jo vuosikausia kestänyt taloustaantuma on kohdellut heikompia euromaita niin kaltoin, että voi vain kummastella kansalaisten sietokykyä. Yhteisvaluutan nimissä ja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi tehdyt päätökset ja leikkaukset ovat vain lisänneet työttömyyttä. Eurooppa eriarvoistuu ja jakautuu sellaisella vauhdilla, että korulauseiden aika alkaa olla ohi.

Yhdeksi keinoksi komissio on ehdottanut mm. yhteistä suhdannerahastoa, jonka avulla rahoitettaisiin kilpailukyvyltään heikompia maita. Vanhaa mallia lämmitellaan uudelleen ja eittämättä tulee jo Keynesin pohdinnat mieleen. Teoriassa varmaankin toimiva ratkaisu mutta käytännössä kaikkea muuta. Euroalueen maat poikkeavat taloudelliselta rakenteeltaan niin paljon toisistaan, että tuosta väliaikaisesta tarkoitetusta tuesta tulee väistämättä pysyvä. Ja siinä vaiheessa ei ole yhtään liioittelua puhua jopa suoranaisesta moraalikadosta.

Otetaan siis mieluummin lisää velkaa ja rahoitetaan alijäämäiset budjetit. Toivotaan parasta ja pulistaan joutavia. Ei tarvitse olla kovin suurella ymmärryksellä varustettu, jos väittää, että Euroopan unioni ja etenkin rahaliitto on epäonnistunut lähes kaikissa sen tavoitteissaan. Britit olivat ensimmäisiä, jotka ymmärsivät ja hyppäsivät uppoavasta laivasta. Kuinka kauan se vie muilta viisailta tontuilta. Jotenkin tuntuu siltä, että rahaliiton osalta tuo päivä voi olla lähempänä kuin uskommekaan. Ja hyvä niin.