Yleensä kuvitellaan, että presidentiksi päästäkseen pitäisi olla erityisen ansioitunut ja pätevä. Eurooppalaisten presidenttien valta on kuitenkin hyvin pitkälti edustuksellista, ja voisi jopa sanoa kuninkaallisuutta muistuttavaa. Joku siihenkin virkaan kuitenkin valitaan. Viimeiset presidentit isolla peellä ovat olleet Charles De Gaulle ja Urho Kekkonen. Mauno Koiviston kaudella presidentin valtaoikeuksia karsittiin urakalla ja valta siirtyi pääministerin kabinettiin.
Toisin on suurvalloissa. Trumpilla ja Putinilla on vankka päätäntävalta. Toki Putin on duuman ja Trump kongressin (edustajainhuoneen ja senaatin) päätöksistä riippuvainen. Siitä huolimatta herroilla on poikkeukselliset valtaoikeudet mm. lakien ja asetusten suhteen. Hiljattain valittu liittopresidentti Frank-Walter Steinmeir voi vain haaveilla moisesta vallasta. Saksan presidentti on vain ja ainoastaan edustuksellinen valtionpäämies. Edellinen ei halunnut enää jatkokaudella korkean ikänsä vuoksi.
Suomessa presidentin valitsee kansa, joka poikkeaa mm. Saksan mallista, jossa valtionpäämies valitaan liittokokouksen seremoniallisessa äänestyksessä. Tämä selittää osaksi sen, että meillä presidenttiä pidetään tärkeänä persoonana kansan ns. yhteisen tunnon vartijana. Se selittää myös sen, että Suomen valtionpäämies saa paljon huomiota mediassa. Kansan on syytä tietää, että mitä siellä tasavallan "johdossa" oikein pohditaan.
Väittäisin, että aika vähän todellista ja paljon vähemmän, kuin mitä kuvitellaan. "Tyypillinen yhden kauden kansanedustaja", totesi yksi puoluekamu aikoinaan. "Tykkää marjanpoimijoista ja matkustelee mielellään keskustelemassa tärkeistä maailmanpoliittisista asioista", kertoi eräs pikkutyttö. "Järjestää jokakesäisen ulkopoliittisen teatteriesityksen kesämökin sirkusteltallaan", tiesi entinen diplomaatti. "Kävi siunaamassa Irakiin lähetyt Suomen urhoolliset sotilaat Niinisalossa", saarnasi vanha sotilaspappi hartaana.
Vaalit ovat taas tulossa ja nyt jo jännittää. Muutamia vakavasti otettavia ehdokkaitakin on jo liikkeellä. Saako Suomi toistamiseen työväen presidentin ja loppuuko vastakkainasettelu. Vai alkaako meillä pommitus tai mihin maahan voitaisiin tällä kertaa hyökätä uusilla hävittäjillä. Saako Nato ihan ikioman tukikohdan Itä-Suomesta ratkaistakseen vaativat sotilasteknologiset ongelmansa. Vaihdetaanko Suomen vaakunan leijona karhuun epäkansallisena symbolina.
Varmaa on vain se, että media on hereillä. Vihreillä niityillä vaeltava vaalikarja ruokitaan ja sitten vasta lypsetään. Uhkakuvat todennetaan, pyhät lupaukset vannotaan ja EU:n iankaikkinen ihanuus tunnustetaan. Syylliset löydetään ja paha naapuri saa ainakin palkkansa. Kansalaisille välitetään lohdutuksen sanoja näinä pimeinä aikoina ja pian kaikki on taas niin hyvin kuin vain voi olla. Anna toki hunajaisen tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti