torstai 25. toukokuuta 2017

Koiran elämää


Neuvostoliittolainen pilakuva vuodelta 1940 kertoo kaiken olennaisen siitä, mikä oli Suomen rooli toisessa maailmansodassa natsi-Saksan aseveljenä. Kuva on ajankohtainen tänäänkin ja vain käskijä on muuttunut. Nyt uhitellaan Naton määräämään tahtiin. Kenraalikuvernööri Sauli Niinistön syvällä ja hartaalla myötätunnolla varustetut Nato-hävittäjät pörräävät parhaillaan iloisesti Suomen ilmatilassa.

Suurin osa suomalaista ei ilmeisesti edes tiedä, että Arctic Challenge Exercise 2017 on parhaillaan käynnissä Suomen Lapissa. Sotaharjoitukseen "osallistuu noin sata ilma-alusta 11 maan asevoimista", kertoo harjoituksen johtaja Petteri Seppälä. Kuopii kuopii ja taas pahasti kuopii. Niinistön mukaan kyse on kuitenkin vain "ilmeisesti joistain teknisistä yksityiskohdista ja detaljeista".

Paras selitys sille, jonka olen kuullut, että sotaharjoitus pidetään juuri Suomen Lapissa on se, että siellä on runsaasti tilaa. Blogisti on kovin huolissaan, ettei nyt vain sattuisi mitään ilmatilaloukkaksia, kun tuota naapurimaa Venäjää ei ilmeisesti ole kutsuttu tähän mittavaan ja kansainvälisesti suureen sotaharjoitukseen. Nuo Nato-hävittäjät kun tunnetusti lentävät vimmattua vauhtia ja suunistustaito on joskus ollut pahasti hakoteillä.

Niinistön kaudella Suomea on natotettu savuverhon turvin. Siitä on pitänyt ns. itse itsensä totuumediaksi julistanut valtamedia huolen. Välillä tosin putkahtaa tiettyjä ristiriitaisuuksia julkisuuteen, jotka tietenkin heti torpataan. Se, mitä kulissien takana todellisuudessa tapahtuu, jää suomalaisille kertomatta. Valtamedia on valjastettu palvelemaan Suomen pienen ja sisukkaan Natoklubin yhteistä agendaa. Varmaa on vain se, että kansa pidetään tietämättömänä siitä, mitä todella tapahtuu.

Sopimuksia on väännetty urakalla ties minkä Nato-maan kanssa. Puhutaan ja huhutaan kaikenlaista. Hiljattain solmittu Naton isäntämaasopimus rikkoo perustuslakia mutta väliäkös tuolla. Vaihdetaan ylintä lainvalvojaa sopivaan ja homma jatkuu entistä ehompana. Naurunsekaista kauhua herättää vastanimitetyn uuden oikeuskansleri Pöystin kommentti, jossa hän kertoi aikovansa olla "ärhäkkä paimenkoira".

Jokainen, joka tuntee paimenkoiran luonteen, tietää, että paimenkoira on nöyrä ja kuuliainen isäntänsä palvelija. Huvittavaa on kaiken päälle vielä se, että isäntä itse valitsee oman ns. vahtijansa. Valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen, jota oli ehdotettu jo kyseiseen virkaan, saa tuntea nahoissaan, että kenraalikuvernöörin lausuntoja on turha kommentoida lainsäädännöllisesti ja ainakaan kriittisesti. Pitäisi se nyt tietää, että nilkin kosto on yleensä julmettu.

Ehkäpä kaikkein irvokkainta on juuri se, että vallanpitäjä itse valitsee oman kaitsijansa. Oikeus-kanslerin tärkeimpiä tehtäviä on ylimpänä lainvalvojana valvoa etenkin tasavallan päämiehen ja hallituksen toimien lainmukaisuutta. Ja tähän valintaprosessiin Niinistö puuttui mitä härskeimmällä tavalla. Niinistön toivottavasti lyhyeksi jäävällä kaudella, kaikki on todellakin näemmä Suomessa mahdollista.

3 kommenttia:

  1. Niinistö nauttii venäläisten arvostusta osoittamalla heille sen, että Suomi uskaltaa osoittaa tohkeutta ja halun puolustaa omaa maataan. Muumimamma Halonen oli pelkkä räsynukke, jonka kanssa oli mukava juoda pullakahvit.

    VastaaPoista
  2. Rakkikoiralla on yleensä tapana kuseksia vääriin puskiin. Ja kun kunnon pullakahveet on tarjolla niin blogisti on aina valmiina käymään vehnäsen kimppuun. Tullee jonnin verran halvemmaksi kuin nuo sotalelut.

    VastaaPoista
  3. Toimittaja Jukka-Pekka Raesteen juttu HS:ssa 30.5. antaa ymmärtää, että Naton kanssa solmittu isäntämaasopimus on hyväksytty eduskunnassa. Miksi Helsingin Sanomat valehtelee?

    VastaaPoista