Tilasiko Niinistö nootin

Näyttää siltä, että "presidenttikisa" sai raivoisan lähdön. Kuka tilasi sopivasti nootin eli valtiollisen turvallisuuskomitean selvityksen siitä miten Suomen presidentinvaaleihin voidaan vaikuttaa. Aika sopivasti tilattiin ja aika sopivasti vuodatettiin julkisuuteen mutta älkää nyt herran tähden menkö taas halpaan.

Teitä äänestäjiä siis kusetetaan ja tietoisesti. Niinistöstä on yritetty jo pitkään tehdä jonkinlainen Venäjän "ymmärtäjä". Ja sitä hän ei ole nimeksikään. Hän on Naton marionetti, jolla on tehtävä viedä Suomi vaikka väkisin sotilasliittoon. Naton kanssa kulisseissa tehty ns. Isäntämaasopimus puhuu puolestaan.

Jokainen joka on seurannut tiedotusvälineiden ja vaaleihin osallistuvien kandidaattien mietteitä turvallisuuskomitean selvityksestä, ymmärtää, että kaikki ehdokkaat (pl. Thorvalds) ovat vähintäänkin närkästyneitä. Kuinka kukaan voi edes kuvitella ja pelotella suomalaisia tuolla tavalla. Selvitys kuulemma koostuu "asiantuntijoiden moniäänisistä mielipiteistä", joiden nimet pidetään tietenkin visusti piilossa, koska sehän ei tunnetusti kuulu suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin.

Näin ulkopuolisena näyttää vahvasti siltä, että liikkeellä ovat vähintäänkin vainoharhaiset, suunnatonta levottomuutta ja hermostuneisuutta kokevat asiantuntijat, joiden olisi syytä olla huolissaan omasta hyvinvoinnista. Psykoosissa tai muussa mieltäjärkyttäneessä tilassa lausutut arviot Venäjän mahdollisista toimista Suomen presidentivaaleissa pitää silti ottaa vakavasti. Nyt täytyy todella pelätä sitä, että mitä näiden pelkääjien päiden sisällä oikein tapahtuu, ja mitä siitä mahdollisesti seuraa.

Faktisesti Suomi on jo Naton jäsen mutta se vaatii vielä kansan hyväksynnän. Sitä lupaa ei tulla kansalta kysymään vaan "virallinen" päätös tehdään muualla. Jotta se voidaan myös tuulipukujen piirissä hyväksyä, se vaatii vahvan propagandakoneiston, johon kaikkein tärkeimpänä tekijänä kuuluu ns. valta- eli totuusmedia. Uhkia ja uhkakuvia tullaan edelleen näkemään Suomen sinisessä horisontissa pilvin pimein.

Sitä ennen voi tapahtua paljonkin. Eittämättä Venäjä suunnittelee jopa salamurhaa tai terroritekoa, jotta saisivat mieleisen presidentin Suomeen, mikäli siis turvallisuuskomitean jäseniä on uskominen. Eittämättä sotatieteiden tohtori Saara Jantusta lainaten "Venäjä tuottaa psykologisia vaikutuksia kaikilla mahdollisilla keinoilla ja myös fyysisillä teoilla". Eittämättä Kreml haluaa vanhan, kuluneen ja nöyrtyneen asianhoitajan Suomen osavaltion kuvernööriksi, jota on sitten helppo pomputtaa ja pamputtaa tarpeen mukaan.

Ollos kuitenkin rauhallinen, jos kuulet päässäsi moniäänisiä mietteitä ja totuuksia maamme tilasta. Ne ovat tosiallisesti sitä samaa monotonista paskan jauhantaa, jota sinun vain pitää sietää. Kun eetterissä näet taas sen saman turvallisuuspoliittisen asiantuntijan laukomassa totuuksia niin vaihda kanavaa. Jos taas nykymeno kyllästyttää niin vaihda vapaalle ja äänestä toisin. Ja muista, että USA ja Nato - rauhan perikato, osuu maaliin vielä tänäänkin.

Neljäs Tuntematon sotilas

Kun "kolmas kerta toden sanoo" Tuntematon sotilas -elokuva on pian eetterissä, on syytä palauttaa mieliin keskusteluja, joita käytiin Teheranissa. Jatkosodassa elettiin tuolloin vielä rauhallisia aikoja ja tosi oli vasta alkamassa. Mistä siellä konferenssissa oikein (1.12.1943) puhuttiin ilmenee suoraan seuraavasta keskustelusta:

"Roosevelt: Me Churchillin kanssa haluaisimme nyt ottaa marsalkka Stalinin kanssa yhteisesti pohdittavaksi Suomen ongelman. Olisi toivottavaa, että Suomi irrotettaisiin sodasta.

Stalin: Voin antaa siitä seuraavan tiedon: Jokin aika sitten Ruotsin ulkoministerin sijainen Boheman kysyi lähettiläältämme Tukholmassa, mitä Neuvostoliitto ajattelee Suomen asiasta. Hän sanoi suomalaisten pelkäävän, että Venäjä ottaa heiltä itsenäisyyden ja liittää Suomen maakuntana Venäjään. Boheman sanoi, että suomalaiset haluaisivat neuvotella venäläisten kanssa. Moskovasta tuli sitten vastaus, ettei Neuvostoliitolla ole aikomusta tehdä Suomesta maansa provinssia. Lisäksi lähettiläämme Tukholmassa kertoi neuvostohallituksen toimeksiannosta ruotsalaisille, ettei hallituksella ole mitään sitä vastaan, että suomalaiset tulisivat neuvotteluihin Moskovaan. Suomalaiset halusivat tehdä niin. Sitten Neuvostoliiton lähettiläs sai tehtävän ilmoittaa neuvostohallituksen toivomuksesta, että suomalaisten pitäisi kertoa oma käsityksensä Suomen irtautumisesta sodasta ja siihen liittyvät ehdot. Kun olimme Teheranissa, saimme tiedon suomalaisten vastauksesta Bohemanin välittämänä. Tarkkaa sananmuotoa emme ole vielä saaneet. Suomalaisten vastauksessa sanottiin, että Mannerheim ja Ryti olisivat valmiit tulemaan neuvotteluihin Moskovaan. Heidän käsityksensä mukaan pohjaksi voitaisiin ottaa Neuvostoliiton ja Suomen välinen raja vuodelta 1939 muutamin korjauksin. Siinä yhteydessä ei mainittu, mitä nuo korjaukset olisivat. Minun mielestäni tämä suomalaisten vastaus osoittaa, etteivät he tahdo ryhtyä mihinkään vakaviin neuvotteluihin neuvostohallituksen kanssa. He uskovat yhä Saksan voittoon.

Churchill: Tämä on hyvin kiinnostava tiedonanto.

Roosevelt: Kyllä, se on erittäin mielenkiintoinen, joskaan ei tyydyttävä tiedonanto.

Stalin: On kysymys siitä, että johtaviin suomalaispiireihin kuuluu ihmisiä, jotka edelleen uskovat Saksan voittoon.

Roosevelt: Olen samaa mieltä.

Churchill: Tunsin myötätuntoa suomalaisia kohtaan, kun vuonna 1939 syttyi sota Suomen ja Neuvostoliiton välille. Englannissa olivat sympatiat suomalaisten puolella. Kuitenkin kaikki Englannissa kääntyivät Suomea vastaan, kun suomalaiset liittyivät Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Minusta se oli alhaista käytöstä suomalaisten taholta. Haluaisin nyt viitata muutamiin seikkoihin, joita pidän tärkeänä. Ensinnäkin Neuvostoliiton täytyy saada turvalliset pääsytiet Leningradiin. Mielestäni Venäjällä on oikeus saada varmistetuksi asemansa Itämerellä hallitsevana meri- ja ilmamahtina. Sitten haluaisin sanoa, että Englannissa koettaisiin suurena onnettomuutena, jos suomalaiset pakotettaisiin vastoin tahtoaan alistumaan toisen maan valtaan. En usko, että olisi Neuvostoliiton taholta tarkoituksenmukaista vaatia Suomelta sotakorvauksia.

Stalin: Meillä on aikomus vaatia Suomelta korvausta meille aiheutetuista vahingoista. Me emme tarvitse rahaa vaan korvausta tavaratoimituksina. Suomi voisi korvauksena toimittaa 5-8 vuoden kuluessa paperia, puuta ja muuta materiaalia.

Churchill: Uskon, että vahingot, jotka suomalaiset liitossa Saksan kanssa ovat aiheuttaneet, ylittävät sen, mitä tämä köyhä maa kykenee korvaamaan. Kun sanon näin, kuulen korvissani vanhan neuvostolaisen vakuutuksen: ”Rauha ilman alueliitoksia ja muita velvoitteita”. Tämän muistan vielä siltä ajalta, kun Venäjällä tehtiin vallankumous.

Stalin: Olenhan sanonut Teille, että minusta kai on tulossa konservatiivi.

Churchill: Me suunnittelemme parhaillaan maihinnousua Kanaalin yli Ranskaan, sotatoimia Italiassa ja Etelä-Ranskassa kuten myös hyökkäyksiä Neuvostoliiton ja Saksan välisellä rintamalla, sekä kaiken tuon ohella pyrimme saamaan Turkin liittymään sotaan Saksaa vastaan. Tässä tilanteessa näkisin mielelläni, että Suomi saadaan irti sodasta ja Ruotsi siihen mukaan.

Roosevelt: Minua kiinnostaa kysymys, olisivatko suomalaiset kykeneviä ajamaan saksalaiset maastaan ja kuinka paljon heillä on joukkoja Neuvostoliiton vastaisella rintamalla.

Stalin: Suomalaisilla on rintamalla meitä vastassa yli 21 divisioonaa. Jokin aika sitten suomalaisilla oli rintamalla 16 divisioonaa, mutta he ovat perustaneet viisi uutta divisioonaa, vaikka haluaisivat neuvotella meidän kanssamme.

Molotov: Minun täytyy mainita, että suomalaiset ovat jo 27 kuukauden ajan pitäneet Leningradia - Neuvostoliiton toista pääkaupunkia - tykistötulensa alaisena.

Roosevelt: Suomalaiset ovat varmaankin lisänneet divisiooniansa rintamalla siksi, että haluavat neuvotteluissa paremmat ehdot. Saamani informaation perusteella voidaan odottaa, että suomalaiset olisivat valmiit siirtämään rajan Karjalan kannaksella kauemmaksi Leningradista. Mitä Hankoon tulee, uskon voitavan ehkä sopia sen muuttamisesta uimarannaksi.

Churchill: En halua mitenkään painostaa venäläisiä ystäviäni Suomen asian vuoksi. Iso-Britannia on katkaissut välinsä suomalaisten kanssa. Me odotamme, että venäläisille suodaan tarpeellinen turvallisuus Suomen vastaisilla rajoillaan, mutta toisaalta pyydämme, että suomalaisten suhteen noudatetaan harkittua kohtuutta. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia ehtoja venäläiset ovat ajatelleet Suomen irrottamiseksi sodasta.

Stalin: Nämä ehdot ilmoitettiin jo Yhdysvaltojen hallitukselle, kun se halusi toimia välittäjänä Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Kaikesta päättäen Yhdysvaltojen hallitus ei ole onnistunut välitystehtävässään.

Roosevelt: Meillä on tiedossamme, että Neuvostoliitto vaati palauttamaan voimaan Neuvostoliiton ja Suomen välisen rauhansopimuksen vuodelta 1940, jota vastaan suomalaiset ovat rikkoneet, koska he halusivat muuttaa sitä.

Stalin: Hangosta olemme valmiit luopumaan, jos sen sijaan saamme takaisin Petsamon, jonka Neuvostoliitto aikoinaan lahjoitti Suomelle.

Roosevelt: Miten olisi, jos suomalaisille ehdotettaisiin saapumista neuvotteluihin Moskovaan ilman ennakkoehtoja?

Stalin: Jos ei ole varmaa, että suomalaisten matkustaessa Moskovaan päästään myös sopimukseen, se hyödyttäisi vain Saksaa. Se käyttäisi hyväkseen Neuvostoliiton ja Suomen välisten neuvottelujen kariutumista. Aggressiiviset piirit Suomessa tulisivat myös hyödyntämään tilaisuutta osoittaakseen, että suomalaiset kyllä halusivat neuvotella mutta Neuvostoliitto ei siihen suostunut.

Churchill: Siinä tapauksessa sanomme suoraan, että he valehtelevat.

Stalin: Jos kerran Roosevelt ja Churchill pitävät kiinni siitä, että suomalaiset matkustavat Moskovaan, pitää heidän tulla. Kaikki riippuu siitä, kenet he lähettävät Moskovaan.

Churchill: Me englantilaiset emme halua puuttua suomalaisten menoon Moskovaan. Me jätämme tämän asian hoidon Neuvostoliiton hallitukselle.

Stalin: Jos presidentti Roosevelt on sitä mieltä, että neuvottelut suomalaisten kanssa aloitetaan, meillä ei ole mitään sitä vastaan.

Roosevelt: Arvioin, että Suomen nykyinen hallitus on natsimielinen. Olisi parempi, jos Moskovaan lähetettäisiin Suomesta toisia henkilöitä.

Stalin: Luonnollisesti se olisi parempi, mutta olemme valmiit neuvottelemaan myös Rytin tai itse paholaisen kanssa riippuen siitä, kenet Suomen hallitus lähettää.

Churchill: Oletteko valmis pohtimaan Suomen kysymystä liittyen yleisiin ponnisteluihin saada ruotsalaiset yhtymään sotaan toukokuuhun mennessä?

Stalin: Yhdyn siihen.

Churchill: Haluaisin silti tietää venäläisten ehdot rauhansopimukselle Suomen kanssa.

Stalin: Meidän ehtoihimme rauhan aikaansaamiseksi Suomen kanssa kuuluu Neuvostoliiton ja Suomen välisen rauhansopimuksen 1940 palauttaminen voimaan. Siinä yhteydessä olemme valmiit - jos suomalaiset niin haluavat - luopumaan Hangosta ja sen sijaan palauttamaan hallintaamme aikoinaan luovuttamamme Petsamon alueen. Me pyrimme myös vaatimaan tavaratoimituksina korvauksen, joka vastaa puolta suomalaisten meille tässä sodassa aiheuttamasta vahingosta. Lisäksi suomalaisten on karkotettava saksalaiset maastaan ja katkaistava suhteet Saksaan sekä täytettävä eräitä muita ehtoja.

Churchill: On helppoa aiheuttaa vahinkoja mutta vaikeaa korvata niitä. Käytäntö on osoittanut, että velat jäävät maksamatta. Saksan osalta on mielestäni selvää, että Neuvostoliitto voi ottaa sieltä kaikki koneet, mitä irti saavat.

Stalin: Churchill viittasi hieman aiemmin vanhaan tunnuslauseeseen, jossa vastustettiin kaikkia alueliitoksia ja muita vaatimuksia.

Churchill: Se voikin koskea Suomea, köyhää ja heikkoa maata. Suomi ei kykene korvaamaan Venäjälle aiheuttamaansa vahinkoa.

Roosevelt: Olen valmis edistämään Suomen irtautumista sodasta niillä periaatteilla, joista olemme juuri puhuneet. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomen hallituksen kokoonpanon muutos olisi parasta saada aikaan.

Stalin: Luonnollisesti se olisi hyvä.

Churchill: Minut on tämänpäiväinen keskustelu saanut vakuuttuneeksi."

Vajavaisia huomioita:

Näyttää siis siltä, että Suomelle oli jo tuolloin mahdollisuus irrottautua sodasta mutta toisin kävi. Lienee myös selvää, että myytti erillissodasta kannattaa jo kovakalloisemmankin unohtaa. Suomi kävi sotaa yhdessä Saksan kanssa katkeraan loppuun saakka. Näyttää myös siltä, että Suomen kohtalo oli pitkälti yksistään Stalinin käsissä. Keskusteluissa on myös aistittavissa tiettyä happamaa närästystä ja suhtautumista Suomen ylimpään valtiolliseen johtoon.

Sotansa hävinneen maan kohtalo on aina kova. Ei kait sitä muutoin jauhettaisi mediassa vielä tänäänkin lähes joka päivä. Rauhanehdot olivat kansalle traumaattiset. Muistaa täytyy, että tässäkin sodassa Suomi oli vain yksi pieni pelinappula isompien poikien kahinoidessa keskenään. Ja vieläkään tuo totuus ei ole kaikille avautunut, ja tuskin sitä koskaan tekeekään. Eiköstä vain, että neljättä tuntematonta odotellessa.

Teheranin konferenssin keskustelut löytyvät mm. julkaisusta: Foreign Relations of The United States, Diplomatic Papers, The Conferenses at Cairo and Tehran 1943

Itsenäisyyttä kerrakseen

Kolmas osa

Suomen itsenäisyyden takaamiseksi vuosina 1917-1918 tarvittiin kolme erityisehtoa, joiden piti toteutua. Mikäli yksikin niistä olisi kalahtanut ns. kiville, tasavaltamme näyttäisi tänään aivan toiselta kuin mitä se nyt on.

Ensimmäiseksi vaadittiin, että Leninin oli voitettava Venäjällä käyty sisällissota. Mikäli bolsevikit olisivat hävinneet omansa niin Suomesta ei olisi tullut itsenäistä tasavaltaa. Venäjän valkoisilla ei ollut mitään tarkoitusta antaa Suomelle vapautta päättää omista asioistaan vaan olisimme edelleen jatkaneet osana Venäjän imperiumia. Onneksi - siis meidän - huligaanit voittivat.

Bolsevikkien vallankaappauksen onnistumista voidaan pitää myös jonkin sortin ihmeenä. He muodostivat hyvin pienen vähemmistön Venäjän valtataisteluissa. Ja ehkäpä kaikkein irvokkainta oli se, että Lenin ei olisi koskaan voittanut sotaa - lokakuun vallankumousta - ilman saksalaisten apua. Ilman Saksan keisarikunnan toimittamia aseita, räjähdysaineita, kuljetuskalustoa ja taloudellista tukea lokakuun vallankumous olisi jäänyt toteutumatta.

Serkukset, tsaari Nikolai II ja keisari Vilhelm II,  olivat sodassa keskenään. Keisarikunnan tavoitteena oli irrottaa Venäjä ensimmäisestä maailmansodasta ja keskittyä taisteluihin länsirintamallaan. Leniniä ja Vilhelmiä yhdisti siis yhteinen vihollinen, joka oli tarkoitus syöstä vallasta. Lenin oli maanpaossa Sveitsissä ja hänen paluutaan Venäjälle vastustivat tietenkin Ranska ja Englanti. Heillä oli käsitys, että Lenin - noustuaan valtaan-  irrottaisi Venäjän sodasta.

Näin myös tapahtui ja Brest-Litovskin rauhansopimus solmittiin maaliskuussa 1918. Se oli kallis rauha Venäjälle: mm. Baltian maat ja Ukraina (1/3 koko väestöstä)  menetettiin, maan teollisuudesta hävisi puolet ja merkittävät hiili- ja öljyvarannot katosivat kuin tuhka tuuleen. Lokakuun vallankumous oli tullut kalliiksi Venäjälle. Oliko se hintansa väärtti.

Toiseksi vaadittiin, että valkoiset voittavat oman sotansa Suomen sisällissodassa. Punaisten voitto oli lähinnä hypoteettinen mutta ainahan voi spekuloida, miten siinä olisi käynyt. Olisiko Suomesta tullut sosialistinen työväentasavalta, mikä olisi ollut Neuvosto-Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton merkitys Suomen itsenäisyydelle. Totta on, että Leninin tuki Suomen punaisille sisällissodassa oli lähinnä propagandan tasolla. Taloudelliset resurssit puuttuivat, sillä imperiumin omissa sisäisissä ja sekaisissa asioissa oli yllin kyllin pohdittavaa. 

Suomen kaikkiein punaisimmilta puuttui johto, taito ja ymmärrys. Maltillisempi siipi oli työnnetty vallankumouksen kiihkossa paitsioon. Myöskään torpparit eivät olleet riemusta kiljuen mukana vallankaappaushankkeissa. Ja kun jälkikäteen arvioi, niin eivät nuo nyt kovin kummoisia ja vallankumouksellisia nuo punaisten vaatimukset olleet: vaadittiin mm. kahdeksan tunnin työpäivää ja torppareiden vapautumista ikeestään.

Jotta tuskinpa tuossa olisi kovin kummoisesti käynyt. Suomalainen työmies hävisi sotansa ja maksoi siitä kalliin ja verisen hinnan. Mannerheimista ei sen sijaan kukaan haluaisi tietää mitään, mikäli punaiset olisivat onnistuneet kaappaamaan vallan. Täytyy vielä muistaa, että tuon ajan Suomi oli vielä sääty-yhteiskunta, jossa oli selvä kastijako. Käsitys tasa-arvosta oli luokkayhteiskunnassa outo ja suorastaan vaarallinen suuntaus.

Kolmanneksi vaadittiin, että Saksan keisarikunnan oli hävittävä maailmasota. Ilman tuota häviötä Suomesta olisi tullut Saksan avun myötä "Pohjolan rautanyrkki" ja saksalainen monarkia, ainakin alkuvaiheessa. Olisiko kuningaskunta totta vielä tänäänkin, onkin sitten toinen kysymys. Alkuvaiheessa innostus olisi tietenkin ollut suurta ja isänmaallisen - yli rajojen ulottuvaa - kiihkeää tunnetta, mikäli sodassa olisi käynyt toisin ja Saksa olisi voittanut.

Todennäköistä kuitenkin on, että Saksan "pyyteettömyys" olisi jossain vaiheessa paljastunut myös kaikkien innokkaimmille monarkisteille. Todennäköistä myös on, että bolsevikit ja germaanit olisivat joutuneet jossain vaiheessa "lopullisesti" selvittämään välinsä. Tuohonhan ei sitten kauan mennyt, kun alkoi uusi koitos. Runsaat parikymmentä vuotta ehti vierähtää niin saksalainen aseveli oli taas järjestelemässä afääreitään Pohjolassa. Mutta se onkin jo toinen juttu.

Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvin kävi. Hyvä oli, ettei Mannerheim päässyt uudestaan patsastelemaan Pietarin hoviin vaan joutui ratsastelemaan Suomen pienillä ja vaatimattomilla tantereilla. Hyvä oli, että junamies Vilén pääsi hengissä Pietariin järjestelemään asioita. Hyvä oli, että Suomen ylin valtiojohto oli täysin pihalla, kun maamme itsenäisyydestä päätettiin.

Vaarallisella tiellä

Juhani Suomen haastattelu kertoo kaiken olennaisen. Meno on taas kuin iloisella 30-luvulla, ja perästä seuraa. Natotus jatkuu kulissien takana ja kansa jakaantuu. Hyvä Suomi.

"Valtionhoitajia aina tarvitaan"

Toinen osa

Vaikka Svinhufvud, Suomen ensimmäisenä valtionhoitajana, olikin "kuningasmielinen", hän ei kuitenkaan ollut se henkilö, joka sai puhuttua saksalaiset joukot Suomeen. Tässä tehtävässä kunnostautuivat kaksi muuta miestä, Edvard Hjelt ja Wilhelm Thesleff. Suomen Berliinin lähettiläs teki aktiivisesti taustatyötä saadakseen Saksasta sotilasapua ja tuli samalla ominpäin allekirjoittaneeksi sopimuksen, joka takasi Saksalle lähes rajoittamattomat oikeudet Suomen luonnonvaroihin ja ulkomaankauppaan. Hjelt oli ensimmäinen, joka myi maansa.

Monilla titteleillä varustettu kenraalimajuri ja sotaministeri Theslef käänsi puolestaan Vaasan Senaatin ja Mannerheimin mielet. Mannerheim uhkasi jopa erota, mikäli saksalaiset joukot tulevat Suomeen. Hän ymmärsi, että se "ryysyläisjoukko" hoidetaan kyllä ilman Saksan apua. Ratsuväen kenraalia ja valtionhoitajaa odotti kuitenkin suurempi tehtävä ja se käänsi mielen. Kuuluisassa (23.2.) antamassaan päiväkäskyssään hän julisti, ettei pane miekkaansa tuppeensa ennen kuin "viimeinenkin Leninin soturi ja huligaani" on ajettu Suomesta ja Vienan Karjalasta.

Mannerheimin ja suomalaisten jääkäreiden välit olivat tunnetusti huonot. Myös saksalaisten joukkojen ja Mannerheimin välillä esiintyi kyräilyä hamaan loppuun saakka. Kumpikaan osapuoli ei luottanut toisiinsa ja vasta "yhteinen vihollinen" yhdisti riitelevät osapuolet. Mannerheim oli aristokraatti, joka halveksi köyhälistöä ja vihasi bolsevikkejä. Jälkimmäistä tunnetta lisäsi tietenkin Venäjän vallankumous, jossa tsaarin kenraali oli menettänyt virkansa Pietarin hovissa. 

Saksa ei tullut pyyteettä Suomeen. Keisarikunnalla oli tarkoitus tehdä Suomesta "Pohjolan teräsnyrkki". Vahva käsikassara, jota oli tarkoitus käyttää tarpeen niin vaatiessa. Ensimmäinen tavoite oli estää ns. ententen vaikutusvallan lisääntyminen Suomessa. Saksa oli käynyt jo pitkään omaa sotaansa ympärysvaltoja mm. Ranskaa, Iso-Britannia ja Venäjää vastaan. Ja niin kauan kuin sotaonni oli myötä muualla jatkui myös saksalaisten läsnäolo Suomessa.

Virallisesti Suomen sisällissota alkoi (27.1) ja päättyi (6.5.). ja jo (29.5.) Mannerheim eroaa ylipäällikön tehtävästä. Siirretään siis syrjään ja puhuri käy. Alkaa saksalaisen Suomen rakentaminen, joka virallisesti päättyy Saksan antautuessa (11.11.). Keisari Wilhelm II luopuu kruunusta ja alkaa Weimarin tasavallan aika. Suomi on jälleen kerran ollut vain pelinappula isompien poikien pelissä.

Kirja keskittyy paljolti juuri tuon ajan kuvaamiseen. Se tuo esille etenkin Suomen valkoisen sivistyneistön yllättävän läheiset ja lämpimät suhteet saksalaiseen kultturiin. Maila Talvio ja monet muut lähes syleilevät keisarikunnan sotilaat kuoliaaksi. Ei ole ihme, että Itämeren divisioonan komentaja kehuu suomalaiset kansaksi, joka on paras aseveli mitä hänellä on koskaan ollut. "Se myötämielisyys on parasta, mitä olen koskaan kokenut".

Kirja heikkoutena voi pitää sitä, että tasavaltalaisten ääni jää teoksessa kovin vajaaksi. Suomalaiset monarkistit olivat kuitenkin vähemmistö, joten enemmän olisi toivonut vaikkapa Santeri Alkion tai tärkeimpien sosialidemokraattien mietteitä ajan menosta. Vaikka vasemmisto olikin tyrkätty syrjään valtiollisessa päätöksenteossa, sieltä olisi silti voinut ammentaa joitain pohdintoja ja suuntauksia.

mitäkö tästä pitäisi
jatkuu....