torstai 15. marraskuuta 2018

Kohta romahtaa...eiku

Kommersant.ru

Venäjän taloudella näyttää pyyhkivän hyvin, mikäli viimeisimpiä  julkistettuja budjettilukuja on uskominen. Venäjän valtion budjetti on reippaasti ylijäämäinen ja tuloja kertyi peräti 39 miljardia euroa enemmän kuin menoja kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä. Valtiontalous on vähintäänkin vatupassissa vaikka ylijäämä tuleekin pienentymään merkittävästi vuoden loppuun mennessä.

Kuviossa luvut ovat ruplissa, joista jokainen laskutaitoinen laskekoon missä mennään. Talouspakotteet, joissa Suomikin on innolla mukana, näyttävät siis purevan...eiku. Suomalainen elintarviketeollisuuskin on lähes shokkitilassa eli kalliiksi käy nämä ns. länsimaiden vapauden lunnaat. Suomi jatkaa valitsemallaan tiellä ja meillä kurjuus vain syvenee. Jokainen maalaisviisaudella varustettu ymmärtää, ettei näillä EU:n asettamilla pakotteilla ole mitään järkeä.

Natokin on kovasti käärmeissään siitä, että naapurillamme menee liian hyvin. Harjoitellaan siis lisää. Viimeisin suursotaharjoitus pohjoisessa päättyi neljän ruotsalaissotilaan sairaalakeikkaan ja yksi fregattikin saatin upotettua. Tosin omia olivat ja omia ei yleensä sais ampua kun harjoitellaan. Ilmeisesti suomalaisilta uhreilta kuitenkin säästyttiin tällä kertaa.

Naton hybridikeskus oli onnistunut hankkimaan jostain GPS -signaalin häirintälaitteen ja lähettäneet pari eränkävijää kalastusmatkalle pohjoiseen, jotteivat eksyisi vahingossa väärälle puolelle. Suomalainen valtamedia on Pasilan Ison Trollipajan johdolla raivoissaan ja puhkuvat ja puhaltavat pyhää vihaa, kun hävittäjämme lensivät sotaharjoituksissa ties minne. Kohta tippuu...eiku.

Suomalaisessa valtamediassa on luonnollisesti massiivinen hybridimanipulaatiokampanja meneillään moisesta tempusta ja syyllinenkin jo löydettiin. Kyllä se taas oli Putinin perkele varmaankin käynyt kalalla Kuolan niemimaalla. Lukijoille tiedoksi, että noita signaalin häirintälaitteita voi kuka tahansa ostaa netistä muutamalla kympillä. Tosin tuo allaoleva kuva kyllä kertoo, että jos sittenkin taas...eiku.



1 kommentti:

  1. Mantra länsimaissa, myös Suomessa on että pakotteet on järkeviä ja ne tehoavat. Tiedonvälityksen yksipuolisuus hämmentää, propagandan perustuvaa uutisointia levitetään kritiikittä. Kylmää kyytiä.

    VastaaPoista