lauantai 16. helmikuuta 2019

Keltaliiveillä on asiaa



Jarmo Ekmanin videolla puhuu nuori mies ja vieläpä rehellisen tuntuisesti. Ekman näkee ns. suorien  kansanäänestysten olevan ratkaisu Suomen nykyiseen suuntaan. Hieman naiviisti hän ajattelee, että eduskunta on se päättävä elin, joka meidän asioista päättää. Nuorella miehellä on vielä paljon sisäistettävää ja opittavaa mutta kehityskelpoinen yksilö on ilmiselvästi kyseessä.

Blogisti näkee edustuksellisen demokratian lähinnä välineenä toteuttaa nöyrästi ja kuuliaisesti niitä käskyjä ja ohjeita, jotka Brysselin ei-demokraattisesti valittu komissio meiltä vaatii. Jo 70 prosenttia Suomen lainsäädännön sisällöstä päätetään Brysselin byrokraattien toimesta. Myös Suomen eduskunta on "edustuksellisesti ulkoistanut" oman päätöksenteonsa parille kolmelle kulloinkin hallitusvastuussa olevalle puoluepampulle. Tämän pienen klikin johdolla Suomessa tehdään kaikki poliittiset päätökset, ja tavallisella rivikansanedustajalla ei käytännössä ole mitään valtaa.





Laitetaan vielä tämäkin video, joka kuvaa tilannetta Suomen Mansessa nääs. Eihän näistä nuorista ja viattomista ja tietämättömistä voi olla kuin ylpeä. Taistelu globaalia pääomaa, pääomapiirien juoksupoikia ja muita hyödyllisiä idiootteja vastaan jatkuu. Valta kansalle, jolle se kuuluu. Itsenäisyys takaisin ja irti Brysselin kahleista. Ja lukijoille vielä se, että älkää uskoko valtamedian teille syöttämää paskaa. Ottakaa selvää mitä maailmalla tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti