maanantai 4. helmikuuta 2019

Yes, Tulsista presidentti




Euroopan parlamentti äänesti Venezuealan kohtalosta. Suomalaiset mepit olivat yhdessä rintamassa tukemasta laitonta vallankaapausta. Vain Kyllönen äänesti tyhjää. On tietysti perusteltua äänestää tyhjää, jos pää käy tyhjää ja taustalla soi  Beethovenin säveltämä hehkeä ja uhkea Euroopan unionin kansallishymni. Vähemmästäkin sitä häkeltyy. Pietikäinen oli poissa ja välttyi äänestämisen aiheuttamalta vaivalta.

Ruotsalaisten meppien äänet jakautuivat tasan. Puolet vastusti ja sanoi EI. EI tarkoittaa siis NEJ. Det går inte, että pienen vähemmistöpuolueen edustaja julistautuu maan presidentiksi ja ties miksi suurvisiiriksi, oli Trump sitten mitä mieltä tahansa. Täytyy nostaa ruotsalaisille taas kerran pipoa, siellä sitä on näemmä uskallusta ja järkjenjuoksukin on välillä kohdallaan. Myös Tulsi Gabbard on samaa mieltä ruotsalaisten kanssa, että USA:n ei tule sekaantua vieraan valtion asioihin.

Havaijilainen ja demokraattisen puolueen senaattori on viime aikoina ollut kovasti julkisuudessa. Hänen mielipiteensä poikkeavat kovasti nykyään vallitsevan Trumpin hallinnon ja myös demokraattien valtavirrasta. Edellisissä vaaleissa hän julkisesti kannatti Bernie Sandersin ehdokkuutta, joka sitten tylysti torpattiin Clintonin mafian toimesta.

“We need a commander in chief who has foresight, who exercises good judgment, and who understands the need for a robust foreign policy which defends the safety and security of the American people, and who will not waste precious lives and money on interventionist wars of regime change,” Ms. Gabbard said. “We can elect a president who will lead us into more interventionist wars of regime change, or we can elect a president who will usher in a new era of peace and prosperity.” 

The New York Times

Tulsi on ehtinyt tapaamaan jo Syyrian presidentin Basar al-Assadin ja muutenkin hän tuntuu viihtyvän ns. kultivoituneemman ja terveellä ajattelupohjalla varustetun väen parissa. Kun Tulsi on nyt ilmoittautunut olevansa ehdolla USA:n seuraavaksi presidentiksi, niin täytyy toivoa, että hän tapaa mahdollisimman pian myös Putinin. Tunnettu tosiasiahan on, että Putin valitsi Trumpin presidentiksi, joten senaattorin olisi mahdollisimman viipymättä pyytää audienssia Kremlin pyhättöön. Täytyy toki vielä toivoa, että henkilökemiat pelaa. Lopputulos onkin sitten silkkaa silkkiä vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti