sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Riittääkö popcornit



Nyt kun Bernie ja Tulsi ovat viimeisinä vetäytyneet USA:n demokraattien presidenttiehdokkuudesta, on syytä tarkastella jäljelle jääneen voittajan eli Joe Bidenin mahdollisuuksia, kykyjä ja muita taitoja haastaa jalossa vaalitaistossa Donald Trump. Bidenin julkinen esiintyminen on huolettanut monia, ja  hänen epäillään kärsivän dementiasta. Yllä olevalla videolla Australian Sky Newsin toimittaja Rita Panahilla tuntuu ainakin olevan hauskaa esitellessään Bidenin ulostuloja.

Biden ei ole enää mikään nuori kyky, 77-vuotias miljardööri ja entinen varapresidentti on ollut pitkään mukana politiikassa. Hänen poikansa Hunter Biden vaikuttaa keskeisessä asemassa  ukrainalaisessa kaasuyhtiö Burismassa, joka on sekaantunut rahanpesuun ja korruptioon. Isäpappakin kävi paikan päällä Kiovassa ja kiristämällä sai Ukrainan valtionsyyttäjän Juri Lutsenkon erotetuksi. Uhkana oli USA:n myöntämän runsaan 200 mrd "apupaketin" peruuttaminen.

Varmaa kuitenkin on, että tulemme näkemään mielenkiintoisia vaaliväittelyjä, mikäli Biden ei sitä ennen kompastu johonkin ennalta arvaamattomaan. Ja onhan hän ilmoittanut, että mikäli hän voittaa niin varapresidentiksi valitaan nainen. Ja kukapa siellä kulisseissa odottakaan, luoja sen vain tietää. Blogisti odottaakin jännityksellä naurunsekaista hörötystä, kauhunsekaista hihitystä ja yllätyksellisiä kannanottoja, kun nämä kaksi herraa ottavat yhteen.

2 kommenttia:

  1. Vaarin seuraama kanava, sanotaan vaikka oikea tosikanava tarjoaa hauskaa, puolueetonta ja takuulla totta uutismateriaalia. Nyt on Amerikan kansalle ja samalla koko maailmalle tullut uusi uhka jota vastaan pitää puolustautua. Tosin vanhakin piileksii valmiina kulisseissa, pitäisiköhän nekin paljastavat videot kaivaa esiin? Ilmiönä tämä jenkkien mutapaini on säälittävä, varsinkin kun kuva/videomanipulaatio on niin helppoa.

    VastaaPoista
  2. Vaari se tiesi jo kolme päivää sitten, että Bernie heittää pyyhkeen kehään. Bernie kuvailee Bideniä "oikein kunnon mieheksi", kertoo tekstiteevee.

    VastaaPoista