Kaksi sairasta miestä

Terveen paperit saa vain yksi, kun hallituksen ohjelmaa tavaa. Ohjelma on kuin suora jatke edelliselle, jossa kokoomuksen johdolla verotus nostettiin kaikki voipaiseksi pahuudeksi ja syyksi talouden huonolle pidolle. Mantra kilpailukyvyn puutteesta ja yrittäjyyden kannattavuuden esteiden poistamisesta jatkuu kuin mitään uutta ei olisi tapahtunut. Velkaantumiselle on pantava stoppi. Stubb saa siis luonnollisesti terveen miehen paperit.

Pääministeristä sen sijaan on paljastunut myöhäisherännäinen hurskastelija, jonka virkasaarnaa kuunnellessa lähinnä etoo. Hurskas toive hyväosaisten osallistumisesta leikkaustalkoisiin on suoranaista tekopyhyyttä samalla kun kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten tuloja ja toimeentuloa leikataan miljarditolkulla. Hyvä liturginen puhe ja saarnastuolista jaetut lohdutuksen sanat eivät poista sitä ristiriitaa, joka vallitsee hallituksen päämiehen lupausten ja puheiden välillä. Sipilä polvistui ja paljasti vihdoin oman todellisen kristuksensa.

Länsirintamalla ei mitään uutta. Enää eivät taida myöskään Ahtisaaren aikana hankitut kiinalaiset rynnäkkökiväärit riittää pitämään huolta maamme sisäisestä turvallisuudesta. Ja lisäksi ulkoisten kauhu- ja uhkakuvien varjolla Suomen turvallisuuteen ollaan valmiina panostamaan miljardeja lisää. Arvot ovat kohdallaan, kun kansakunta on suuressa taloudellisessa hädässä.

Sipilän kylmä kiristyslinja saa jopa joidenkin elinkeinoelämän edustajien posket punoittamaan. Ota tai jätä. Ammattiyhdistysliike pantiin polvilleen lupaamalla verohelpotuksia, kuinkas muuten. Mikäli sopua ei synny niin leikkauksista ei neuvotella ja ne toteutetaan juuri siinä mittakaavassa, että varmasti tuntuu.

Ammattiyhdistysliike taktikoitiin ovelasti kaikkein heikoimpien ja puolustuskyvyttömien etujen puolustajaksi. Juuri siinä samassa asiassa, missä liike on täydellisesti epäonnistunut. Tämä on sitä vastuun siirtoa, joku voisi puhua jopa suoranaisesta vatuloinnista. Sipilä on selvästi ja tietoisesti käynyt oikein ajoitetusti väärällä lääkepurkilla. 

Tapaus Soini ansaitsisi ihan oman blogikirjoituksen. Epäilemättä näin myös jatkossa tapahtuu, sillä tämän mahtimiehen ajatusmaailmaa pyörittää ilmeisesti mitä suurin intohimo ja kunnian kaipuu. Niin pitkään miestä on potkittu päähän.

Soinin kohelluksista saamme varmasti lukea vielä useasti.  Enää ei miehelle riittänyt takin vaihto vaan piti vaihtaa pitkät aluskalsaritkin jo shortseihin. Niin lennokasta on miehen meno kaiken paatoksen jälkeen. Eikä Soinin tarvitse enää edes selitellä. Sopivasti poissa ulkomailla ja Stubb selittää, kun osaa sen kuitenkin paremmin. Todella sairaan hyperaktiivista menoa tällä urholla, jonka periaatteet on myyty jo moneen kertaan.

Kepu pettää aina ja persut ovat ulkopihalla. Molempien puolueiden rivit ovat jo nyt hajallaan vaikka julkisuus muuta väittää. Epäilen, että monille ko. puolueiden kannattajille hämmennys on vieläkin suurempi. Mitä mahtaakaan rovasti Joutsenlahti todella miettiä sisimmässään, onhan hän ajanut pienen ihmisen asiaa jo SMP:n ajoilta lähtien. Näinkö siinä taas hölmöille äänestäjille valehdeltiin päin naamaa. Suurin osa pyhistä lupauksista peruttiin hymyssä suin jo alta aikayksikön.

Kreikkaa pelastamassa

Saksalaista televisiohuumoria, ja ei niin tylsää kuin etukäteen luulisi. Jotkut osaa yksinkertaistaa satiirin keinoin ja hyvä niin. Tämänhän me kaikki jo tiesimme vai tiesimmekö. Vuosituhannen puhallukselle voivat kaikki eurokansalaiset toki nauraa yhteisen ns. eurooppalaisen ja länsimaiden arvojen nimissä. Asian ymmärtämiseksi video on tekstitetty ja siitä vastaa ulkopuolinen taho.





PS Tekstityksen saa suomen kielelle videon asetuksista, mikä se ei automaattisesti näy.

Raudun verinen taistelu

 

Raudun rautatieasema taistelujen jälkeen 1918

 

Heikki Ylikankaan kirja: Rata Rautuun, Ratkaisutaistelu Karjalan kannaksella 1918, on avarakatseinen ja pohdiskeleva teos. Teoksessa kerrotaan sisällissodan yhdestä suurimmista taistelusta, jossa armoa ei annettu. Huhtikuussa 1918 käydyissä taisteluissa menehtyi arvioiden mukaan 1000-1200 ihmistä. Kylmänojannotko, jossa tapettiin ja haudattiin satoja pääosin venäläisiä ja punakaartilaisia heidän yrittäessä paeta saartorenkaasta rajan yli Venäjälle, tuli myöhemmin tunnetuksi Kuolemanlaaksona.

Ylikangas kirjoittaa polveillen ja syvällisesti pohtien lukuisten lähteidensä voimin. Kirja etenee hitaasti, mutta se kannattaa kahlata loppuun. Johtopäätökset ja tulkinnat Ylikangas jättää lukijalle. Professori ei tuputa omaa näkemystään, mikä todistaa kirjoittajan poikkitieteellisen ja tutkijamaisen tavan tarkastella tapahtumien kulkua. Taisteluissa oli mukana huomattava määrä venäläisiä sotajoukkoja, joka tuo lisäjännitteitä tulkintoihin. Oliko kysymys sitten vapaussodasta vai sisällissodasta? Ylikangas jättää sen tulkinnan lukijan pohdittavaksi.

Punaiset olivat valloittaneet Raudun rautatieaseman ja lähitienoon ja valkoiset halusivat puhdistaa sen, tästä lähdetään liikkeelle.  Rata oli keskeisessä roolissa joukkojen ja aseiden siirrossa. Punaiset hakivat pääosin apua Pietarista ja valkoiset muualta. Taisteluissa olivat vastakkain punakaartilaiset, Pietarin suomalaiset, venäläiset sotajoukot ja vapaaehtoiset. Toisella puolella olivat suojeluskuntalaiset ja jääkärit eli ns. senaatin joukot.

Sotilaista oli pulaa varsinkin valkoisten puolella. Värväystoiminta oli aktiivista ja aina ei kaikki mennyt ihan putkeen. Nurmeksesta värvättyjen valkoisten joukkojen nimiluetteloon reunaan oli merkitty vain P, PP ja PPP. Enin osa värvätyistä, 207 miestä, riisuttiin välittömästi aseista jo Kiviniemessä, kun olivat innostuneet laulamaan sopimattomia työväenlauluja matkalla Rautuun. Miehet pantiin korjaamaan rikkoutunutta rautatiesiltaa, kun paljastui, että ensimmäinen P tarkoitti punikkia, toinen pahaa punikkia ja kolmas pirun pahaa punikkia.

Karjalaiset itse olivat haluttomia osallistumaan taisteluihin. Olihan Pietari jo pitkään ollut paikka, jossa paikalliset työläiset ja talonpojat kävivät ansaitsemassa ja tekemässä kauppaa. Kauppamiehet kun eivät yleensä käy sotia. Taistelijoiden värvääminen oli ongelmallista kummallakin puolella. Valkoiset olivat alkuvaiheessa selvästi alakynnessä joukkojen lukumäärän suhteen.



Punaisten joukkopako Raasulin suuntaan

Raudun sotapäälliköt tarkemmassa syynissä

Taisteluissa esiintyi monenlaista ristivetoa ja sivujuonteita johtajien välillä. Valkoisten sotapäällikkö Georg Elfvengren, joka sai suurimman kunnian valkoisten lopullisesta voitosta, omisti koko elämänsä kamppailulle bolsevikkejä vastaan. Yrjön ristilläkin palkitun sotilaan elämä oli lyhyt mutta vähintäänkin mielenkiintoinen. Ns. ryssän upseerina tunnettu mies liittyi lopulta venäläisten valkoisten joukkoihin, jossa hän yleni aina Etelä-Venäjän armeijan kenraalimajuriksi. Asuttuaan muutaman vuoden Helsingissä, hän matkusti salaa Moskovaan, jossa hänet ammuttiin vuonna 1927.

Lennart Oesch ansaitsee ehkä kuitenkin Elfvengreniä paremmin kunniaa siitä, että valkoiset löivät punaiset. Hän oli jääkärikoulutuksen saanut ammattisotilas, joka toppuutteli Elfvengrenin välillä yltiöpäisiäkin hyökkäyshaluja. Toisen maailmansodan aikana Oesch palveli Mannerheimin Ristin arvoisena Kannaksen rintaman komentajana aina sen hamaan loppuun saakka. Sotaylioikeus tuomitsi hänet vuonna 1946 kuritushuonerangaistukseen sotavankileirien teloituksista. Tuomio aleni kolmeen vuoteen vuonna 1948. Sotasyyllisoikeudet koituivat siis maavoimien komentajan kohtaloksi.

Karjalan rintaman ylipäällikkö Aarne Sihvo oli tunnettua sotilassukua. Suomenkielisenä jääkärikoulutuksen saaneena hänen jyrkät mielipiteensä olivat yllättävän usein ristiriidassa saksalaismielisen ja kuningasta halaavan upseeriston kanssa. Tasavaltalaiseksi julistautunut Sihvo palkittiin myöhemmässä elämänvaiheessaan ja nimitettiin lopulta puolustusvoimien komentajaksi jalkaväen kenraalina. Väitetään, että Sihvo luotsasi upseeriston myöhemmin Paasikiven linjan taakse.
    
Punaisten sotapäällikkö Heikki Kaljunen onnistui pakenemaan Venäjälle. Kaljusesta tuli entistä lujauskoisempi kommunisti, joka ehti palvelemaan mm. Omskissa tsekan komissaarina ja myöhemmin Moskovassa Dynamon urheiluvälinetehtaan johtajana. Stalinin vainoissa Kaljunen erotettiin puolueesta ja tuomittiin 15 vuodeksi pakkotyöleirille vuodenvaihteessa 1937-38. Tuohon tuomioon päättyi Kaljusen intomielinen paatos ja jäljet katoavat.

Punapäällikkö August Junell pelastui saartorenkaasta ja liittyi myöhemmin Muurmannin legioonaan. Englantilaisten takuut eivät auttaneet ja palattuaan perheensä luo takaisin Suomeen Junell kiidätettiin Tammisaaren pakkotyöleirille. Elinikäinen kuritushuonerangaistus ja kansalaisoikeuden menettäminen ainiaaksi tuli tuomion päätökseksi. Tasavallan presidentti armahti Junellin 31.12.1926. Junellin sanottiin myöhemmin eläneen jossain Pohjanmaalla.

Pietarin puolustuksesta vastaava kenraali Ivan Jeremejev toimi venäläisten joukkojen hovihankkijana. Hänen suunnitelmissaan oli toimittaa venäläisiä apujoukkoja aina Tampereelle asti. Jeremejev toimi tietoisesti vastoin Leninin 1.4.1918 kieltoa toimittaa lisäjoukkoja Suomeen. Venäjän oma sisäinen tilanne (sisällissota), saksalaispelko sekä Brest-Litovskin rauhansopimus eivät Jeremejeviä pidätelleet. Hän taipui vasta, kun  hallitus hänet siihen pakotti. Venäläisten joukkojen vetäytyminen Raudusta viivästyi ja se koitui satojen venäläisten joukkosurmaksi.

Raudun lopputaistelu vuoden 1918 huhtikuun alussa oli sodan verisimpiä. Uhrimäärässä se ylittää jopa Kalevankankaan taistelun Tampereen edustalla. Vangitut punaiset pääosin teloitettiin ja ammuttiin. Yksistään Joensuussa teloitettiin 99 Raudun venäläisvankia 14.4.1918. Arvioidaan, että Raudussa menehtyneiden määrä on reippaasti yli puolet koko Karjalan alueelle käydyistä taisteluista.

Oppia ikä kaikki

Totuuden ja tulkinnan välinen ero on ongelmallinen. Yleensä tulkintoja yhdestä totuudesta esiintyy monia ja niin kait tulee ollakin. Ylikankaan kirjat ovat yleensä herättäneet pulinaa tutkijoiden parissa. Ehkäpä vuonna 2007 kirjoitettu kirja jatkosodasta, Romahtaako rintama, on se tyypillisin kiista, joka sai Ylikankaan kriitikot aikoinaan yhdessä tuumin vastahyökkäykseen. Ylikangas kirjoitti tietenkin nokkelana vastineensa kriitikoille vuonna 2009, Yhden miehen jatkosota. Niinhän näillä yksillä totuuksilla yleensä on tapana. Ja niin pitääkin.

Heikki Ylikankaan kirja Raudun taisteluista on virkistävää luettavaa. Sen antaa samalla monipuolisen kuvan koko sisällissodan maailmanpoliittisista ulottuvuuksista. Sota ei ollut vain sotaa veli veljeä vastaan. Saksa ja Venäjä toivat oman rikkansa soppaan, niin kuin Suomessa on ollut tapana. Saksalaisjääkäreiden maihinnousut Ahvenanmaalla, Hangossa ja Loviisassa 12 500 sotilaan voimin olivat merkittävä voimatekijä sodan kululle.

Teosta voi suositella kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneet valitettavan vähälle huomiolle jääneestä taistelusta. Tavataan sanoa, että tieto lisää tuskaa. Niin tässäkin tapauksessa. Takaan kuitenkin, että tämän kirjan tankkaamalla Suomen sisällissodasta saa paljon ymmärtäväisemmän kuvan. Ehkäpä se myös tuo lisää vivahteita niille yksinkertaisille "totuuksille", joita meille julkisuudessa on tarjottu.

Homma hoidossa

Eilen aamiaispöydässä purin leipää sillä innolla, että ylhäältä hammasrivistöni takahampaasta irtosi vanha hampaanpaikka. Ehdin jo muutaman kerran manaamaan kovaa leipää ja huonoa tuuriani. No, näitähän sattuu ja julkinen hoitaa.

Pääsin soittamaan terveyskeskukseen kello 10.44, josta vastattiinkin nopeasti. Kerroin ongelmastani ja täti kysyi, että haittaako menoa. Sanoin, että sen verran iso on, että tuntuu mutta ei vihlo eikä vihellä. Uskoin, että asia ei ollut kauhean kiireellinen ja päivystykseen en todennäköisesti pääsisi. Tätikin sanoi, että niin se taitaa olla mutta heillä on nyt yllättävän hiljaista.

-Sopisiko tulla kello 12.00? Joudut todennäköisesti vähän odottamaan, mutta laitetaan se hammas kuntoon. Vakuutteli vielä moneen kertaan, että tämä on varsin poikkeuksellista. En tiedä sitten, oliko hän kuullut paljon puhutusta sote-uudistuksesta vai  mistä moinen todisteluinto. Hammashoito ilmeisesti on tärkeä osa julkista terveydenhuoltoa.

Kello 11.46 saavuin paikalle ja ilmoittautumisen jälkeen ehdin tutustumaan Seura -lehteen. Huomasin yllätyksekseni, että toimittaja Korvola toimii nykyään yhtenä lehden toimituspäällikkönä. Olinkin ihmetellyt mihin Ylestä savustettu tutkiva toimittaja oli päätynyt. Korvolalla kun oli tapana tehdä juttuja, jotka eivät poliittisia päättäjiä aina miellyttäneet.

Kello 12.04 ovi aukeni ja minut pyydettiin sisään. Hammaslääkäri teki tarvittavat toimenpiteet ja kello 12.31 kävelin hoitohuoneesta ulos lasku taskussani. Sitä ennen olin jo tovin ehtinyt irvailemaan julkisen terveydenhoidon tehottomuudesta ja hitaudesta. Meillä kaikilla lääkärillä, hoitajalla ja asiakkaalla, oli luvattoman hauskaa. Kiitin vuolaasti saamastani hoidosta, jonka hinnaksi tuli 46,10. Hoitomaksuni koostui tutkimuksesta, paikkauksesta ja käyntimaksusta.

Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen  kerta, kun olen  yllättynyt kaupunkini julkisen terveydenhoidon tasosta ja laadusta. Olen saanut jo monesti nauttia nopeasta ja asiantuntevasta hoidosta. Olen myös osoittanut kiitollisuuteni hoitohenkilökunnalle. Ehkä vähän turhankin lipevästi, se kun ei kuulemma kuulu maan tapoihin.

Pelolla odottelen sitä "tuottavuushyppyä", jonka kaavaillun sote-uudistuksen pitäisi saada aikaan. Sitähän on jo vaivattu ja venkoiltu pitkään ja moneen suuntaan. Jotenkin pelkään, että tulevat jonot ja odotusajat pitenevät olennaisesti. Hoitoa haetaan kauempaa, jos sitä nyt yleensä kaikille köyhille on enää tarjolla. Yleensä kun nuo uudistukset tehdään henkilökuntasäästöjen ja erään eurooppalaisen unionin kilpailuhengen nimissä.