Yksin yksinäinen

Mediassa valitetaan, että presidentti Niinistön mukaan Suomi jäi niin yksin Etyj-kokouksen tiimoilla. Kukaan ei kertonut meille miten tulisi toimia venäläisten suhteen, kun naapurimaan valitsemat kokousedustajat sattuvat  olemaan EU:n kuuluisalla "matkustuskieltolistalla". Kuvernöörimäinen ote ulkopolitiikan ylimmässä johdossa vahvistui entisestään.

Alkoi selittelyjen vuolas virta. Olisimme kyllä ja halusimme toki, jos vain tietäisimme miten. Suomi antaa itsestään kuvan, että rähmällään ollaan ja oikeaan suuntaan. Itsenäinen ulkopolitiikka näyttää olevan menneisyyttä. Konditionaalin käytöstä on tullut muotia ulkopolitiikan hoidossa. Jos vain osaisimme ja jo vain suostuisimme ja tietenkin selvittäisimme ja uskoisimme.

Mikä sitten on se taho, jota niin kuuliaisesti ja nöyrästi maamme ylin ulkopoliittinen johto haluaa totella ja nöyristellä. Sellaista tahoa ei ole olemassakaan. Jos joku väittää, että EU:lla on jokin yhtenäinen ulkopolitiikka, niin hän joko naiivi tai omaa vähä-älyisen politiikantekijän yksinkertaiset putkiaivot. Jokainen itseään arvostava ja historiansa kanssa sinut olevan kansallisvaltio hoitaa itsenäisesti maansa suhteet ulkopuoliseen maailmaan riippumatta siitä, mitä unionin tasolla on kenties sovittu.

On tietysti helppoa piiloutua toisen selän taakse ja syyttää muita. Suomella tämä taito on kehittynyt suorastaan taitolajiksi. Maalaisjärjen ja ymmärryksen käyttökään ei pitäisi olla kielletty. Ulkoministeri Soinikaan ei taida omata kovin hääppöistä tajua diplomatian saralla vaikka onkin näemmä ostanut uuden olkalaukun vähän niin kuin entinen ulkoministeri. Suu käy entiseen malliin ja tietenkin väärissä paikoissa.

Farssin aikana vähemmälle huomiolle on jäänyt koko Etyj -prosessi ja sen merkitys tämän päivän Euroopalle. Kekkosen aikoinaan Helsinkiin haalima valtiomiesjohto oli taidonnäyte diplomatian
osaamisesta. Jakautunut Eurooppa kokoontui ensimmäistä kertaa saman pöydän ääressä riippumatta erilaisista katsontakannoista. Ja taisi siellä vierailla myös kunnia-arvoisia edustajia Atlantin takaa.

Ministeri Iloniemeäkin haastateltiin televisiossa, sillä olihan hän toiminut Kekkosen apurina 40 vuotta sitten järjestetyssä konferenssissa. Ministeri oli ilmeisesti nauttinut ilolientä, kun hän kovasti ihmetteli, miksi venäläiset olivat valinneet sellaisia kokousedustajia, jotka olivat pakotelistalla. Diplomaattinakin kunnostautunut Iloniemi unohti, että itsenäisen valtion yleensä ei tarvitse kysyä muilta, ketä paikalle voi lähettää.

No joka tapauksessa Suomen maine yhtenä EU:n kuuliaisena ja nöyränä vasallivaltiona vailla omaa päätösvaltaa korostui kesän kuumina ja aurinkoisinä päivinä. Suomalaiset ulkopolitiikan päättäjät onnistuivat tökerösti tärveltämään perinnön, josta maamme on saanut kiitosta menneinä vuosina. Minkä Kekkonen aloitti sen Niinistö lopetti.