Pimeitä aikoja ja pimeitä voimia, voisi joku luonnehtia ajankohtaista maailman tilaa. Suomessakin päättävät piirit ovat kovin pienet ja synkät. Julkinen keskustelu on lähinnä yksioikoista mantraa ja pahan loitsuntaa, joka lienee turruttanut jo jokaisen vähänkin itsenäiseen ajatteluun kykenevän. Virallinen totuus on kovin kylmä ja yksitotinen.
Maailma nähdään kovin kaksijakoisena. Ylipäällikkö ja kuvernööri Niinistö vastasi myöntävästi, niin kuin jo aikaisemmin blogissani ennustin, Nato kutsuun ja aloittaa sotatoimet monilla rintamilla. Iltahuuto on soitettu ja turvallisuuden nimissä suomalaiset käyvät pahan kimppuun. Vastakkain ollaan kunhan nyt vain tietäisi ketä vastaan. Tuo tuntematon vihollinen on vaikeasti hahmoteltavissa, mutta kun maailman johtavilta asevoimilta tulee avunpyyntö, niin pakkohan siinä kelkassa on pysyä mukana.
Puolustusministeri Niinistö on sen sijaan kovin hiljaa. Ilmeisesti on annettu ymmärtää, että on parempi olla vaiti. Vai keskittyykö ministeri enemmänkin tuohon idänpolitiikkaan ja maamiinojen hankintaan. Rintamalinjat on pidettävä varuillaan kaikkiin suuntiin.
Ehkä kuitenkin enemmän pitäisi olla huolestunut Suomen ampumahiihtojoukkueen viimeaikaisista ammunnoista. Ei kulje makuulla eikä pystyssä. Kaikki patit menee päin männikköä ja pojat kuulemma pitivätkin kriisipalaverin asian johdosta, ja uhosivat vielä näyttävänsä. Eilen miesjoukkueemme viimeinen jäsen kuitenkin uupui ladulle ja muut hiihtivät sankarin kiinni. Ei päässyt kovasti taisteleva viestikvartetti edes maalin asti.
Suomi on taas pahoilla jäljillä. Ei kai kukaan täysjärkinen kuvittele, että pelkästään ISIStä vastaan tarvitaan kaikkien supervaltojen asevoimat. Myöskään terrorismia ei koskaan tulla voittamaan tai kitkemään väkivallalla. Siihen tarvitaan aivan muita toimia. Suomesta on tulossa yhä turvattomampi ja pelottavampi paikka elää. Todennäköistä myös on, että väkivaltainen terroriteko on lähempänä meitä kuin arvaammekaan.
Lohtua ja valoa on kuitenkin helposti saatavilla. Ei tarvitse kaivaa kuin pahainen äänilevy hyllystä ja laittaa levylautaselle ja muistaa pysyä sisätiloissa. "Valoa Mäyränkolosta" on vallan mainio plätty, jossa mm. Jukka Kortelainen ja Esa Pethman ovat päässeet näyttämään sävellystaitojaan. Erityisesti "Ninan Uni" on jäänyt soimaan blogistin päähän.
Mäyränkolo on monelle lukijalle oletettavasti tuntematon käsite, joten siitä voi mainita pari sanaa. Sehän oli se ensimmäinen Jazz-klubi Suomessa. Viralliselta nimeltään Old House Jazz Club sijaitsi aikoinaan Albertinkadulla ja siitä Yle taisi tehdä ensimmäisen musiikkiohjelmansa. Tuo klubi oli monen suomalaisen artistin lempikapakka. Pethmanin veljekset ja monet muut nousevat tähdet jammailivat siellä keskenään ja hyvinkin ahkeraan puutalon intiimissä tilassa.
Klubin toiminta loppui jo 1974 ja isäntäkin, Pekka Mäyrämäki kuoli tänä vuonna. Siitä huolimatta Valoa Mäyränkolosta on kaunista, valoisaa ja kirkasta musiikkia, niin kuin levyn takakannessa sanotaan. Sitä samaa sanomaa toivoisi myös muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti