perjantai 4. joulukuuta 2015

Talvisotarock




Suomen itsenäisyyspäivä lähestyy vauhdilla. Taas on se aika vuodesta kun muistellaan erityisesti yhtä tiettyä sotaa huolella ja kaikella sillä tarvittavalla vakavuudella. Talvisotaa käytiin 105 päivää ja se päättyi 13. maaliskuuta 1940. Venäjä, tuolloin vielä Neuvostoliitto, hyökkäsi pienen ja heikon Suomen kimppuun. Se oli toinen kerta historian saatossa, kun naapuri "uskalsi" aloittaa sodan suomalaisten kanssa, aloitteentekijänä kun yleensä aikaisemmissa sodissa oli se läntinen puoli.

Talvisodan syitä ja seurauksia on turhaa tässä yhteydessä pohtia sen enempää. Todettakoon lyhyesti, että tapahtumilla Keski-Euroopassa oli aivan olennainen merkitys Suomen talvisodalle. Suomi oli pelinappulana isompien poikien pelissä ja siihen peliin suomalainen sotilas kelpasi vallan hyvin. Tiedettiin, että aina se kymmentä ryssää vastaa ja sitä rataa.

Ja olihan meille jo historian oppitunneilla opetettu, miten suomalainen ruotusotilas kuoli Ruotsin kuninkaan käskyläisinä urhoollisesti Euroopan sotatantereilla.  Yleensä kyllä erilaisiin kulkutauteihin ja joskus toki saatettiin kuolla jopa verisissä kahakoissa. Vieläkin urheilukatsomoissa huudetaan innolla "hakkaa päälle, hakkaa päälle". Oppi on mennyt hyvin perille ja suomalaiset ovat kieltämättä urheaa sotakansaa.

Tosin tuo hakkapeliitta nyt taitaa olla pelkkä myytti eli paskapuhetta mutta väliäkös sillä. Suomalaiset ratsujoukot olivat mukana Pohjolan Leijonan käymässä uskonsodassa katolista Eurooppaa vastaan ja julmia he toki osasivat olla. Hampurissakin kuuleman  mukaan leviteltiin lehtisiä, joissa varoiteltiin lappilaisista sotajoukoista, jotka ratsastivat poroilla. Tarkempaa tietoa aiheesta löytyy Mirkka Lappalaisen viime vuonna ilmestyneestä väitöskirjasta, jos joku haluaa asiaan paremmin perehtyä.

Nyt sota on taas lähempänä kuin koskaan. Suomi on jo sodassa Afganistanissa ja ilmeisesti Syyriankaan tilannetta ei saada hoidettua kuntoon ilman suomalaista sotilasta. Rakkaat Nato -kumppanimme ovat jo yhdessä tuumin pommittamassa Syyriassa. Suomalaiset erityisjoukotkin odottavat innolla uusia ja haasteellisia tehtäviä Lähi-idässä. On tämä valkoisen miehen taakka niin kamala kantaa. Ja vielä kun naapurimaan Sergeikin lentelee siellä niin vot. Tulossa on oikea sekamelska.

Suomen itsenäisyyspäivän vietossa on aina syytä myös kiittää sotamuistelujen rinnalla. Eittämättä tulee heti mieleen Euroopan unionin yhteinen ja maailmanlaajuinen rauhanprojekti, joka näyttääkin edistyvän vauhdilla. Toiseksi blogisti haluaa myös kiittää matalista koroista, joita ilman Suomi ei olisi millään selvinnyt näinä itsenäisyyden viimeisinä auvoisina vuosina. Suomalaiset sotilaat eivät todellakaan turhaan kuolleet taistellessaan maamme itsenäisyydestä.

Kiittämistä olisi niin paljon mutta jätetään se nyt toiseen kertaan. Laitetaan levylautasella sen sijaan soimaan musiikkia, joka aina säväyttää ja ylentää juhlamieltä. Love Recordsin julkaiseman levyn nimikappaleen sävelsi Erik af Venusberg ja sanoitti Lauri Kenttä. Talvisota-rock kuulostaa jännittävän tuoreelta. Levyn viimeinen kappale Jatkosota-rock, jonka sanoitti Ruotsin kuningas ja sävelsi G.A. Johanssonin perikunta, on taas aikamoista rytkettä ja pauketta.

Levy on vanhalta ajalta. Se on siltä ajalta, jolloin kysyttiin miten käy Kekkoselta rock and roll. Se oli sitä aikaa, jota nykyään pidetään ummehtuneena, umpimielisenä ja kallellaan olevana. Se oli sitä aikaa, kun Suomen täytti "rock, ruoho ja rakkaus". Se oli sitä aikaa, kun Vihreä valta otti ensimmäisiä askeleitaan. Se oli sitä aikaa, kun M.A. Numminen oli vielä nuori ja Rauli Badding Somerjoki lauloi elävänä lavoilla.

3 kommenttia:

  1. Vain Nato ja Jumala voi pelastaa Suomen Iltalehden mukaan.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se on Jumala ja Venäjä, jotka sen voivat tehdä. Tai että Jumala käyttää Putinia tämän kiittämättömän kansan ojentamiseksi JW Snellmannin sanoja lainaten!
    JOKAINEN KANSA ON, JA SEN TÄYTYY OLLA ITSEKÄS, TYÖSKENNELLÄ VAIN OMAA ELOSSAPYSYMISTÄÄN VARTEN.

    VastaaPoista
  3. Vääräuskoisille se on tiukka paikka, kun ei usko Natoon eikä Venäjään ja Jumalan kanssakin välit ovat harkinnan alla.

    VastaaPoista