Carola Standertskjöld on yksi niistä kolmesta suomalaisesta naisartistista, joita olen kuunnellut korvat höröllä ja katsellut silmät tapittaen. En varmaankaan ole ainoa, joka tuohon naiseen aikoinaan hurahti. Aarno Raninen sanoi jossain haastattelussa, että hän on tehnyt elämänsä aikana töitä kahden aivan uskomattoman naislaulajan kanssa. Toinen heistä oli Carola, jonka tyyli ja rytmitaju oli Ranisen mukaan erehtymätön. Se on jo aika paljon sanottu säveltäjältä ja kapellimestarilta.
Carolan ura oli kovin rikkonainen. Hän eli edellä aikaansa ja teki töitä jo tuolloin kuin kunnon pätkätyöläinen. Monta vuotta hän hoiti ja kuljetti silloisen miehensä vihannestarhan tuotteet Helsingin toreille kiroillen ja tupakkaa solkenaan polttavan rekkamiehen tavoin. Ystäväpiirissä häntä kutsuttiinkin Calleksi rämäpäisyytensä takia.
Sitä ennen, jo 1960-luvulta lähtien hän oli yksi niistä harvoista naislaulajista, jotka pääsivät esiintymään televisioon. Lumilinna -ohjelma lienee se kuuluisin tapaus, joka sittemmin voitti Montreux`n Kultaisen Ruusun. Levystysten suhteen ei sen sijaan mennyt hyvin. Carola valittelikin usein, että hän sai niin vähän hyviä lauluja esittääkseen. Tämä oli osittain syy siihen, että leipä oli välillä hankittava muualta.
Ristiriitaista taiteilijaaa luonnehditaan hänen elämänkerrassaan sisältä hauraaksi ja herkäksi sekä ulospäin vitsiä vääntäväksi kunnon jätkäksi. Kaikki lahjakkalta taiteilijalta vaadittavat kriteerit ovat siis koossa. Ja kun siihen lisätään vielä hämäräperäinen aatelinen tausta ja hämyinen muusikkopiiri, niin yhtälö saakin oivan ratkaisun, jonka tunnelmista ja melodioista olen nauttinut jo vuosikausia.
Carola oli kotonaan pienillä estraadeilla, harmaansinisen savun täyttämissä kellareissa ja jazz-sävelten parissa. Ja vieläkään en voi ymmärtää sitä, että Heikki Sarmannon Trion kanssa Ylen studiolla ja Kulttuuritalolla nauhoitettu sessio vuonna 1966 julkaistiin vasta vuonna 2004. Suomalaisilla on varaa näemmä ihan mihin vaan ja ei helmiä sioille, niin kuin tavataan sanoa.
Carolan tuotanto jäi siis kovin rosoiseksi ja vajavaiseksi. Ne muutamat kappaleet, jotka hän onnistui levyttämään ovat kuitenkin osoitus hänen monipuolisesta osaamisestaan. Tunnelman luojana ja musiikintekijänä hän on vailla vertaansa. Ei heti tule mieleen ketään yhtä upeaa tulkitsijaa. Taas kerran yksi lahjakkuus hukattiin ja unohdettiin.
Ja vielä nöyrä pyyntö lopuksi. Jos jollain lukijalla sattuu jostain ihmeellisestä syystä olemaan tuo edellämainittu levy ja haluaisi ehdottamasti siitä eroon, niin ei muuta kuin rohkeasti meiliä tänne päin. Formaatti on tietysti vain ja ainoastaan uria sisältävä musta kiekko, joka blogistille kelpaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti