torstai 28. tammikuuta 2016

Kipeitä vuotokohtia


Blogisti on kovin huolissaan siitä, että Euroopan unionin jäsenvaltiot aikovat sulkea rajansa. Kukaan ei ilmeisesti halua enää olla kansainvälinen, uusiin kulttuureihin ja tapoihin ennakkoluulottamasti suhtautava moderni, fiksu ja kultivoitununeeesti sivistynyt unionin kansalainen. Voi aikoja, voi tapoja. Ennen sentään osattiin olla vieraanvaraisia ja aina kahvettakin tarjottiin tuntemattomalle ja apua kaipaavalle ohikulkijalle.

Suomen päättäjät ovat erityisen huolissaan Venäjän rajasta, kun siellä esiintyy vallan holtittomia rajaloukkauksia. Väkeä kuulemma lappaa ovista ja ikkunoista Suomeen, mikäli Suomen riippumattoman median trollitoimittajiin uskomista. Ja niinhän me kaikki tietenkin teemme ja olemme uskossamme lujia. Mutta mistä ihmeestä ja minkä takia nyt moinen kohu.

Eihän niitä rajoja nyt pidä missään tapauksessa naapureiden kanssa sulkea. Meille mahtuu hyvin lisää porukkaa. Suomi on harvaan asuttu ja tilaa riittää jopa etelän asutuskeskuksissa. Ja sitäpaitsi eihän kukaan enää korvessa asu, kun ei siellä mitään palvelujakaan ole tarjolla. On paljon järkevämpää sijoittaa nuo uudet maahanmuuttajat ja pakolaiset suoraan Helsingin talousalueelle.

Esimerkiksi Kauniainen on vallan mainio ja erinomainen sijoituspaikka uusille maahanmuuttajille. Kaupungissa on Suomen alhaisin veroprosentti ja kielen kanssa riittää ruotsin osaaminen. Ajatelkaa nyt, että mitä siinäkin säästettäisiin, kun maahanmuuttajan ei tarvitse oppia ensimmäisenä suomen kieltä vaan voisi opetella pelkästään ruotsin kielen. Pelkää säästöä, sanon minä.

Kauniaisten torikin on niin hiljainen nykyään. Saataisiin sinnekin vähän elämää ja säpinää. Yhteiselle kokoontumispaikalle voitaisiin pystyttää koko torin peittävä teltta, jossa paikalliset ja uudet tulijat voisivat harrastaa vaikkapa yhteisiä piiritansseja ja tanhuja. Kovin pienin toimenpitein tuon pienen nukkumalähiökaupungin elinvoimaisuutta voitaisiin tehostaa. Asukaslukukin kasvaisi samalla roimasti ja kaupungin asukkaat saisivat lähes ilmaiseksi lisää aktiviteetteja.

RKP:n Haglund kaavailee kuuleman mukaan jo yhteispohjoismaista kansalaisuutta. Tämäkin "Alla är välkomna" - Grankulla -projekt toimisi esimerkkinä koko Euroopan unionille: Suomi opettaa ja kouluttaa maahanmuuttajat ja pakolaiset uuden ja puhtoisen Skandinavian tavoille. Olisimme ensimmäistä kertaa edelläkävijöitä ja suunnan näyttäjiä koko maailmalle.

Loppuisi se jatkuva peesaaminen ja ikuinen nysvääminen siellä Brysselin kabineteissa. Kerrankin meitäkin kuunneltaisiin. Mutta sitä ennen kannattaa toki kuunnella hyvää suomalaista laatumusiikkia, jota Irina Milan esittää. Irina Milan poikkeaa monellakin tavalla tavallisesta tallaajasta. Dramaattinen ja säihkyvä, vähän pelottava ja arvonsa tietävä artisti. "Miesparka" ja "Piru mieheks" säväyttävät ja iskevät vielä tänäänkin.

Milanin yhteistyö Jorma Panulan kanssa tuotti parikin erinomaista julkaisua. Musta Perhonen -levy on enemmän sitä artistin taiteellisempaa puolta. Kyseisellä levyllä puhaltelee mm. Esa-Pekka Salonen käyrätorveensa. Iskelmälaulajasta suoraan taidemusiikin pariin ja lukuisat taustalaulajan roolitukset todistavat kiistattomasti Milanin monipuoliset taidot musiikin saralla. Lyhyesti sanottuna: Kysytty artisti ammattilaisten piirissä.

3 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa aika osuvaa juttua. Mielestäni Vaarilla on liian mamutuksen myötä tasolaskenut kirjoittelussaan.
    Nyt tason laskua ei ollut havaittavissa, jos nytten sitten en mennyt Yleläiseen miinaan.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän Suomeen jonkin verran pakolaisia voi muuttaa Euroopan ulkopuoleltakin. Meillä on ihan hyviä kokemuksia vietnamilaista, thaimaalaisista ja chileläisistä.

    Joko Vaari on FB:ssa?

    VastaaPoista
  3. Pakolaisvirrat ovat seurausta USA:n ja EU:n järjettömästä puuttumisesta arabimaailman sisäisiin asioihin. Keskustelun olisi enemmänkin syytä painottua syiden analysointiin kuin niiden seurausten kiihkeisiin väittelyyn. Viattomat ja syyttömät pakolais/ihmisvirrat ovat tämän politiikan seurausta. Isoin nilkki tuolla Texasin ranchillaan voi sen sijaan edelleenkin tyhjentää viskilasina rauhassa. Oikea paikka olisi Haagin sotatuomioistuin.

    Käytännössä sillä ei ole mitään eroa tukeeko saudien diktatuuria vai Syyrialaista yksinvaltaa. Toisella vaan on ja toisella taas ei. Tämä on sitä länsimaista kaksinais-moralismia sen iljettävämmässä muodossa.

    VastaaPoista