Naurava amerikkalainen

Euroopan unionin käynnistämä "rauhanprojekti" otti taas kunnon harppauksen ja etenee voitosta voittoon. Obaman hallinnon jo pitkään tukemat ISIS -joukot iskivät tällä kertaa Brysselissä  Myös senaattori John McCain on ahkeraan käynyt kahvittelemassa kalifien kanssa. Yhteistyö alkaa tuottamaan tuloksia ja voidaankin todeta, että "Fuck the Eu" Victoria Nulandia vapaasti lainaten.

Amerikkalaiset varoittavat kansalaisiaan matkustamasta Eurooppaan. Tänne onkin turvallista tulla enää vain panssareiden ja hävittäjien kera. Muuten ei amerikkalainen varmaankaan uskalla eikä pärjää. Ja sitäpaitsi turha sitä on omalla maaperällä hässäköidä. Euroopallahan on kokemusta jo siitäkin lajista. Paljon parempi idea on sotia muualla. Hemma bra men borta bäst, senhän tietää jo Suomen entinen puolustusministerikin käydessään kusettamassa mäyräkoiraansa.

Amerikkalainen väkivaltakoneisto on kiduttanut, pommittanut ja tappanut kymmeniätuhansia arabeja jo vuosikausia. Viattomien veri on virrannut ja äitien ja isien surusta on kasvanut järjettömyyteen paisunut viha. Sisukkaat sauditaistelijat Syyriassa levittävät jaloja kurkunleikkaus- ja raippaussoppejaan. Siitähän heillä onkin monisatavuotinen kokemus omassa kotimaassaan.

Silloin kun ollaan heikkoja, niin silloin pitää iskeä. Tämä lienee vanha ja hyvä oppi, jota amerikkalaiset ovat aina noudattaneet. Toinen doktriini on, että käy aina pienempien kimppuun. Isommille et kuitenkaan tule pärjäämään. Kiusaa sitä niin kauan, että selkäranka murtuu. Laita pannaan ja kauppasaartoon kavereiden kanssa. Ja jos ei sekään auta niin ainahan voi lentää hymyilemään vaikkapa Havannaan.

Ja sitten sieltä sekopäiden valtakunnasta löytyy vielä lisää ainakin yksi kahjo, joka on vielä vakavasti pyrkimässä presidentiksi. Tuo kaikkien kapitalistien suurkalifiksi noussut vapahtaja uhkaa rakentaa ensimmäiseksi muurin Meksikon rajalle. Ja tietenkin naapurin pojan piikkiin. On tämä maailma kummalliseksi mennyt. Blogisti kun muistaa vielä elävästi sen päivän, jolloin oli hakkamassa vasarallaan ja taltallaan Berliinin muuria rikki. Vieläkin on värikkäät muurinpalaset tallella siististi muovipussissa.

Euroopan unioni natisee ja kitisee. Ei tullut eurosta rauhan takaajaa. Tuli itku pitkästä "ilosta". Ja kenelläkän se ei tietenkään tullut yllätyksenä, mikäli Suomen iltapäivälehtien trollitoimittajia on uskomista. Kaikki kuulemma tiesivät, että isku on tulossa. Vain aika ja paikka oli epäselvä. Ja taas on päättäjien vuoro astua eetteriin, vakavana ja murheenmurtamina, esittämään omat "sydämiä särkevät" voivottelunsa.

"Suomi on siis sodassa", totesi ylen uutistoimittaja retorisesti tehdessään juttua Brysselin pommi-iskuista. Tänään Bryssel huomenna Helsinki. Vahvassa transatlanttisessä hengessä mennään eteenpäin. kohti uusia taisteluja ja voittoja. Johan siihen jo velvoittaa nk. Naton rauhankumppanuus. Odotettavissa on siis lisää viattomia siviiliuhreja.

Etsivä löytää

Joskus on tullut pohdittua, että mikä sai Etsivän keskuspoliisin työntekijän Urho Kekkosen kääntymään myöhemmällä iällään kansanrintamamieheksi. Miksi Urkki jätti aikoinaan myös Akateemisen Karjala-Seuran? Olihan nuori kajaanilainen koulupoika ollut välillisesti osallisena jo aikaisemmin ns. Heimosodissa ja täyttänyt myöhemmin pyhän valansa vaatimat velvoitteet Suomen sisällissodassa Haminan valleilla.

Mitkä tekijät saivat nuoren ja nousevan politiikon vaihtamaan leiriä. En ole valitettavasti tutustunut Juhani Suomen Kekkos -elämäkertoihin, joista varmaankin löytyisi jotain selitystä oudolle käyttäytymiselle. Vai tuliko mies yksinkertaisesti järkiinsä ymmärtäen reaalipoliittiset tosiasiat vai oliko hänestä tullut kylmästi toimiva ja ajatteleva poliittinen peluri.

Kekkonen on aina herättänyt vahvoja tunteita. Jo tullesssan valituksi Suomen Tasavallan Presidentiksi, häntä parjattiin ja pilkattiin kuin pahaisinta maanpetturia. USA ei edes koskaan lähettänyt onnittelusähkettä vastavalitulle päämiehelle. Myöhemmin Lasse Lehtinen on käyttänyt elämästään kymmeniä vuosia mustatakseen Suomen pitkäaikaisimman valtionjohtajan mainetta. Kekkoslovakiakin on tuttu sanana lähes kaikille suomalaisille.

Katsoin joku päivä sitten ajankohtaisohjelmaa, jossa paikalla oli neljä osallistujaa. Aiheena olivat hallituksen kaavailemat leikkaukset ja niin edelleen. Kaksi politiikkoa puhuivat oman agendansa ja virkansa puolesta, yrittäjä yritti valottaa pienyrittäjän ongelmia ja kaupan kassa kertoi omista näkemyksistään. Ohjelmaa katsellessa blogistin valtasi suorastaan kekkosmainen olo. Kaupan kassa vaikutti olevan ainoa keskusteluun osallistuva, joka oli aidosti järjissään.

Pienituloinen nainen esitti selvästi omat mielipiteensä ja toi esiin omat huolensa. Hän ymmärsi konkreettisesti reaalipoliittisen asemansa ja kertoi sen, että missä arkipäivässä tosiasiassa mennään. Hyvätuloiset miehet sen sijaan hykertelivät tyytyväisinä ja olivat kiitollisia omiin suuriin palkkatuloihinsa. Melkein tuli mieleen, että "kellä se mahtaa olla se isoin peli" oli meneillään.

Naisesta paistoi sen sijaan rehellisyys ja aitous ja ehkäpä se juuri viehätti myös Urkkia. Aito hätä  ja huoli toimeentulosta. Kun Suomessa aikoinaan paukkui sadantuhannen työttömän raja rikki niin Kekkonen julisti maahan hätätilan. Ja kansalle järjestettiin myös töitä ja uskoa paremmasta huomisesta. Puheet ja teot olivat totta ja selittelyille ei jäänyt sijaa. Esimerkiksi Kostamuksen kaivoskombinaatin rakennustyöt toivat töitä tuhansille suomalaisille ja etenkin kainuulaisille perheille.

Kekkonen tunnettiin kansan miehenä ja kansan presidenttinä. Ryypätä ja rällästää ehti kunnolla sitten perässähiihtäjien ja muiden poliittisten pyrkyreitten kanssa. Hovi tanssi ja hoilasi päämiehen pillin mukaan. Ja se on jättänyt jälkeensä tietenkin monia katkeria ja suivaantuneita nuoleskelijoita. Etenkin demareille se ollut kova paikka. Mauno Koivisto ryhtyikin ensi töikseen kaventamaan presidentillisiä valtaoikeuksia, jotta tulevaisuudessa säästyttäisiin moiselta kurimukselta.

Mutta eihän se Kekkosen vika ollut, ettei porukoissakaan pärjätty. Kun sitä kykyä ja taitoa ei löydy ja kauhallakaan ei tietysti voi vaatia kun lusikalla vaan on annettu. Se on niin yksinkertaista. Kekkosen aikaan maa eli tavallaan ja vieraat kävi ajallaan. Nyt tänne tullaan pyytämättä ja jopa erikseen kutsumatta. Taas roikutaan yhdessä raakkuen jonkun suuremman perässä sen kummemmin omiaan ajattelematta. Suomen lähes hämmästyttävän yksituumaisen valtaeliitin älyllinen ymmärrys on kovin vaatimatonta luokkaa.

Väitän, että ajattelevaa suomalaista ei kuitenkaan pitkään voi huijata. Uskon, että tavallisen suomalaisen taju ja maalaisjärjen taso on keskimääräisesti korkeammalla tasolla kuin eliitti voisi olettaa. Kyllä se sieltä löytyy. Ja ainakaan sitä ei pitäisi ylenkatsoa missään olosuhteissa. Ja ehkäpä se pitäisi todella ottaa vihdoinkin tosissaan vähän niin kuin Kekkonenkin teki aikoinaan.

Sovitellaan taas

Parempi laiha sopu kuin yhteinen poru. Eiköstä vaan. Suomessa on nyt väännetty jotain "yhteiskuntasopimusta" viimeiset kymmenen vuotta, vähintäänkin. Syväkyykky -harjoitus on pitkä prosessi ja vieläkään ei tunnu kaikille uppoavan. Johan sitä on nyt venkoiltu ja vätystely aivan riittämiin. Raamisopimukset on unohdettu jo kauan sitten ja niistä taisinkin kirjoittaa jotain jo muutama vuosi sitten. En jaksa nyt kaivaa, mutta kyllä ne sieltä löytyvät.

Tosiasia on, että tämä ehdotettu diili on pitkälti ns. tulonsiirtosopimus. Kilpailukyvyn parantamiseen verhottu mantra saa jo niin naurettavia piirteitä, ettei siihen usko itse Erkkikään. Etenkin pääoma- ja osinkotulot on nyt turvattava kaikissa mahdollisissa olosuhteissa ja sehän onnistuu vain mm. palkkatulokertymää pienentämällä. Hallituksen ajama linja on johdonmukainen: kurjistuminen jatkuu ja pahenee entisestään.

"Sopimuksesta" irtautui jo lähes 400 000 palkansaajaa tiettyjen reunaehtojen kera. Nyt odotamme jännityksellä EK:n vastausta. SAK:n hallitus kokoontuu huomenna ja antaa viisaan ohjeistuksen. Ja keskeisin kysymys on tietenkin, miten verotusta tullaan koplaamaan. Mikäli sillä kompensoidaan ansiotulojen menetykset, ollaan keksitty jo melkein oma suomalainen ikiliikkuja. Verotuksella hoidetaan ikävät palkkaratkaisut.

Se on vähän sama juttu kuin pikkupoika kusee housuihinsa pakkasella. Hetken aikaa se lämmittää, mutta sitten tulee armoton vilu. Ja sen saavat Suomen sadattuhannet köyhät tuta. Ratkaisevaa on nyt se, että missä vaiheessa tulee joku ja sanoo, että nyt saa riittää. Jotenkin tuntuu siltä, että tietyillä tahoilla tuo pinnan palaminen on jo aika lähellä.

Uusia työpaikkoja ei tuolla ehdotetulla diilillä tähän maahan synny yhtään. Tuottavuus sen sijaan laskee ja pahimmassa tapauksessa työttömyys vain pahenee. Suomalaisen työn kilpailukyky on maailman huippuluokkaa. Ja siitä löytyy riittävästi tietoa, mikäli niin haluaa. Hallituksen ajama "yhteiskuntasopimus" on sen sijaan pohjimmiltaan puhdas tulonsiirto köyhiltä rikkaille.

Soitellaan taas, sanoi blogisti ja pistäytyi Ilpo Murtojärvi Quartetin konsertissa. Bändi esiintyi viime perjantaina Kotikaupungissa. Tai pahaisena valemedian edustajana täytyy nopeasti oikaista. Baarin nimi on oikelta nimeltään Hometown. Hauskaa silti oli ja soittajatkin sai soppaa. Pojat panivat parastaan ja yleisöä oli paikalla mukavasti.

Vanhempaa rouvaa ja herraakin oli liikenteessä. Ja niinhän sen kuuluukin mennä, kun tuota elävää laatusoittoa on niin harvoin tarjolla. Heinosen Jusu ja Murtojärvi sooloilivat ja pojat säestivät sen kummemmin konstailematta vieressä. "Ford Transit 81" ja "Päivänsäde Menninkäinen" uudelleensoviteltuna jäivät päällimmäisenä mieleen. Kokonaisuudessaan kvartetin soundi oli kuulas ja kirkas ja sovittelevan sopiva. Eihän sitä vanhana jaksa enää oikein revittää vaikka taitoa yllin kyllin riittääkin.

Ruotsalainen kärysi taas

On se kumma, että tuota dopinkii ei vieläkään ole saatu poistettua läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa. Maailmanmestari kärähti ja taisi kovaa juokseva rouva olla peräti kolmas käry ko. maassa lyhyeen aikaan. Kenellekään se ei tietenkään tullut yllätyksenä, kun mitaleja on saatava. Keinot ja konstit siihen kyllä löytyvät. Tahtotila on kova myös huippu-urheilussa.

Ukrainalainen ampumahiihtäjä kärähti jokin aika sitten ja Amerikassa doping -urheilulla on tunnetusti pitkät ja traditionaaliset perinteet. Moninkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari Carl Lewis on parhaana esimerkkinä siitä, miten vilpillä ja vilunkipelillä tehdään sankareita. Tänäänkin "puhdas" urheilija sadan metrin juoksun lähtöviivalla on harvinaista ja katoavaista luonnonvaraa. Luomulla ei näemmä nopeasti ja pitkälle pötkitä.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) asetti Venäjän jokin aika sitten väliaikaiseen kansainväliseen kilpailukieltoon dopingin takia. Mitä tekee IAAF nyt suuressa viisaudessaan? Blogistin melestä ruotsalaisilta yleisurheilijoilta on ehdottomasti kiellettävä kilpailu kansainvälisillä kentillä ennen kuin sotkut selvitetään. Ruotsalaisesta dopingista näemme tälläkin kertaa tosin vain ja ainoastaan pintaraapaisuja. Ongelman ydin on paljon syvemmällä.

Siitä kertoo hyvin esimerkiksi seuraava tilasto. Kun Venäjällä tehdään doping -testejä 8000 niin Suomessa samaan aikaan testien lukumäärä on vajaa 200 ja Ruotsissa peräti 80. Kun ei testata, niin ei kärytä. Niin simppeliä se on. Mikäli ruotsalaiset urheilijat olisivat samanlaisen kontrollin alaisena kuin muualla niin  käryjen määrä olisi huomattavasti suurempi. Mutta tästähän tietysti ollaan hiljaa suuren, yhtenäisen ja maksavan urheiluperheen piirissä.

Ja homma jatkuu niin kuin ennenkin. Norjalaiset astmaattiset hiihtäjät voittavat kaikki hiihtomatkat, amerikkalaiset pikajuoksijat kipittävät ja kirittävät niin kauan kunnes käry käy, afrikkalaiset ostourheilijat hoitavat pitkät juoksumatkat jne. Kansainvälisestä huippu-urheilusta on tullut rahamiesten ja poliittisten pelureiden temmellyskenttä.

Vannoutuneelle suomalaiselle penkkiurheilijalle se on tietenkin kova paikka, että paras ei aina voita. Epärehelliset keinot palkitaan ja reilut häviävät jalossa kilpailussa. Ja varmaa on vain se, että kaikkein pahimmat doping -tapaukset pimitetään ja salataan niin kauan kuin se suinkin on mahdollista. Nykypäivän huippurheilu on suoraan sanottuna rappiolla.