Nilkit vaihtoon

Urbaanisanakirja määrittelee nilkin pikkupomoksi ja vastenmieliseksi henkilöksi. Toisessa sivistyssanakirjassa nilkki määritellään alemmaksi esimeheksi, lieroksi ja luikeroksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja määritelmää. Tietyntyyppinen nilkkiys liitetään usein politiittisen mandaatin hankkimiseen, jossa sujuvapuheiset ja lipevät ehdokkaat yleensä menestyvät kaikkein parhaiten.

Keskeinen päämäärä vaaleissa on aina ns. äänten kalastaminen hinnalla millä hyvänsä. Toisten mustamaalaus ja kaikenlaiset mahdolliset lokakampanjat kuuluvat tietenkin kuvioon. Äärimmäisenä esimerkkinä voidaan mainita parhaillaan käynnissä oleva amerikkalainen presidenttikisa. Ehdokkaiden nilkkimäiset otteet vielä korostuvat tilanteessa, jossa äänestäjällä on vain kaksi mahdollisuutta eli joko painaa on- tai off -nappulaa.

Sinänsä jo tuo pelkkä kaksinapainen vaihtoehdottomuuden tila on täydellinen demokratian irvikuva. Lisäksi demokraattisen päätöksenteon pohjana pitäisi aina olla tietty neutraalisuus ja kompromissien etsiminen. Ehkä oudointa puhtaan demokratian ajatusmaailmassa edustaa se toiminta, jossa istuva presidentti osallistuu niin aktiivisesti vastapuolen ehdokkaan parjaamiseen. "Joko olet meidän puolella tai sitten olet meitä vastaan" toimii hyvin huonosti demokratian sisällä.

Suomen ylivoimaisesti kunnioitettavin ja menestynein nilkki löytyy persujen mahtavasta yhteisrintamasta. Suurnilkki Soini keräsi aikoinaan äänestäjien äänet vastakkainasetteluun perustuvassa vaalikampanjassaan. Miehen antamat vaalilupaukset vedettiin samalla hetkellä vessanpöntöstä alas, kun lopullinen vaalitulos selvisi. Äänestäjäkuntansa aliarvioiminen ja suoranainen halveksunta kuuluvat olennaisesti nilkin luontevaan toimintaan. Lisäksi Soinilla näyttää edelleenkin olevan yllin kyllin aikaa jatkaa parjauskampanjaansa omassa blogissaan.

Vastuu painaa ja jytkystä näyttää tulevankin kunnon tuhnu vaikka Soini kuinka rukoileekin omaa jumalaansa polvet ruvella. Täydellinen takinkäännös ei liene kenellekkään tiedostavalle äänestäjälle yllätys. Pettymys se on kuitenkin  niille kymmenille tuhansille äänestäjille, jotka uskoivat miehen sanaan. Setelirankaisen Soinin kerrotaankin jo havittelevan jotain "tärkeää tehtävää" ulkomailla. Lieneekö odottamassa peräti Paavin audienssia vai onko sopivansuuruinen ane kenties mielessä.

Pikkunilkkejä Suomen poliittisessa pelikentässä löytyy sitten yllin kyllin. Stubb tunnetaan sujuvasanaisena pellenä, joka ehti kokemaan vielä äänenmurroksen myöhäisellä iällään. Lipevästä ja asiansa osaamattomasta politiikosta näyttää kuitenkin tulleen rasite kokoomuksen sisällä. Vaihtoon taitaa mennä ja SOS:ia pukkaa SSS:n tilalle. Tosiasia kuitenkin on, että "nilkki on aina nilkki vaikka sen voissa paistais" vai miten se menikään.

Ylivoimaisesti rehellisin pikkunilkki löytyy ainakin vielä vähän aikaa RKP:n eturivistä. Haglund kertoo reilusti olevansa Nato -miehiä, uskoo ruotsin kielen jumalallisuuteen ja uhittelee ajavansa vielä yhteispohjoismaista "unionia". Rehellinen pikkunilkki viihtyy isoissa pöydissä ja kun ovi pantiin kiinni, niin turhautuu sitä nyt vähemmästäkin. Nilkillä pitää olla toki valtaa ja kavereita, jotta päästään pätemään. Haglund huomasi liian myöhään olevansa väärässä puolueessa ja poistuu sen takia näyttämöltä.

Voihan Venäjä

Ylen ykkösellä tuli eilen perjantaina "jännä" keskustelutilaisuus, jossa aiheena oli Venäjä. Ylen oivaltavat trollitoimittajat olivat kutsuneet paikalle tunnetun  sotatieteen tohtori Saara Jantusen ja verkkotrolli Mikael Storsjön. Aikamoisia Venäjän "asiantuntijoita" näytti jälleen kaivattu koloistaan ja huipennukseksi Perjantai -ohjelmassa esitettiin vielä "dokumentti"  moottoripyöräpyöräjengi Yön susista.

Keskustelutilaisuuden taso oli hiukaisevan huikaiseva, jossa keskusteltiin mm. euroviisuista ja joistain muista sodankäynneistä. Toimittajat yrittivät olla provokatiivisia ja haastoivat haastateltavansa. Tosin Jantunen ei ilmeisesti ollut katsonut euroviisuja, kun muisti väärin Venäjän sijoituksen. Mutta koville se kuulemma otti tuo karvas viisutappio, kun Venäjällä käynnistettiin heti valtava ja laajamittainen "propagandakoneisto".

Storsjö, tuo tsetseenien ylin ystävä ja rauhaa rakastava lähimmäinen, pääsi kovin vähällä. Hänen ylläpitämänsä sivuston terroristiyhteydet pidettiin ymmärrettävästi takavasemmalla. Storsjö ehti kuitenkin hieman jo trollaamaan, kun hän kertoi Yön susien olevan kopio amerikkalaisesta moottoripyöräjengistä. Taustalla soi AC/DC ja johtaja vain ajelee harrikalla. Ennen kuin Storsjö pääsee enemmän levittämään väärää informaatiota, täytyy heti oikaista pari asiaa. Ensinnäkin AC/DC on australialainen yhtye ja "kirurgin" menopeli ei todellakaan ole harrikka.

Yhden tutun ajatuksen jengin johtaja kirurgi kuitenkin ehti heittämään ilmoille. Sieltä aisti selvästi katkeruuden siitä, että Venäjän valtio "putsattiin" aikoinaan oligarkkien toimesta ja vielä aika irvokkaalla tavalla. Suomessahan tuokin osataan tehdä paljon tyylikkäämmin ja hienostuneemmalla tavalla. On aika ymmärrettävää, että Putinin suosio on huipussa kansan parissa. Maassa on sentään jonkinlainen kuri ja järjestys. Voi vain kauhulla pohtia, mikä olisi se toinen vaihtoehto, johon kirurgikin puheillaan ymmärrettävästi viittasi.

Mutta eihän meillä suomalaisilla ole hädän päivää. Sika-Soini oli samana päivänä päässyt isoihin pöytiin Suomen ensimmäisenä ulkoministerinä. Tyypillisen sonnimaisesti Soini oli kuuleman mukaan tuonut esiin Suomen tärkeät turvallisuuspoliittiset kannat muille Nato -maiden porukoille. On ensiarvoista, että Suomen näkemykset huomioidaan "Itämeren kiristyneessä ja uhkaa puhkuvassa tilanteessa". Hei heipparallaa, ihan aikuisten oikeesti, ottaaks joku tän jätkän vielä tosissaan.

Ja sitten asiaan. Nato-joukkojen maihinnousua Hankoniemeen odotellessa on hyvä syy laittaa mainio Eero Koivistoisen levy soitinlautaselle. Odysseus, joka myös tunnetaan harharetkeilijänä ja Troijan hevosen ideoijana, on skaalatietoiselle musiikinystävälle herkkukattaus jatsin ymmärrettävää sointia. Saksofoni soi ilmavasti ja muiden ammattisoittajien komppi jaksaa jakaa ja pitää rytmikästä tahtia. Ja kun tiedetään, että tämäkin levy on äänitetty jo vuonna 1969 Finnvoxin studiolla, voi vain hämmästellen ihastella. Jos jostain levystä voi sanoa, että ever green, niin se levy on juuri tämä.

Castron viimeiset soturit

Fernando Moraisin kirja kertoo ns. Miamin viisikosta, joka Suomessa on jäänyt vähälle huomiolle. Kirja vilisee "herkullisia" yksityiskohtia ja se on tarkkanäköinen. Viisikko on kerännyt runsaasti sympatiaa maailman muilla tiedostavilla turuilla ja heidän vapauttamistaan vaadittiin aikoinaan turhaan moneen otteeseen. Keskeistä teoksessa on, että Morais kiistatta osoittaa USA:n kaksinaamaisen suhtautumisen sanaan: terrorismi.

Aluksi on syytä kertoa hieman taustatietoja. Kuuba lähetti USA:han 1990 -luvun alussa joukon agentteja, joiden tarkoituksena oli vakoilla lähinnä Floridassa ja etenkin Miamin seudulla toimivia pääosin kuubalaisten pakolaisten perustamia äärijärjestöjä, joiden perimmäisenä tavoitteena oli viime kädessä murhata Fidel Castro. Castron dynastia oli tuhottava hinnalla millä hyvänsä. Ja siihen käytettävät keinot ovat tuttuja kaikille maailman terroristeille.

Neuvostoliitto, Kuuban suurin talouden tukijalka, oli hajoamassa. Kuuba oli ajautumassa taloudelliseen ahdinkoon ja sitä yritettiin käyttää häikäilemättä hyväksi. Floridasta lähetettiin pienlentokoneita ja veneitä, joilla kuljetettiin mm. pommeja, aseita ja muuta tuhotöissä tarvittavaa materiaalia. Pommiattentaatit kohdistettiin tarkoituksella mm. Havannan ja Varaderon turistihotelleihin ja rannoille. Olihan turismista tulossa yksi  Kuuban merkittävä tulonlähde.

Yksittäisistä terroriteoista on tunnetuin jo vuonna 1976 tapahtunut pommi-isku. CIA:n agentit Hernán Ricardo Lozano ja Freddy Lugo poistuivat lentokoneesta välilaskun aikana Barbadoksella. "Homma hoidettu" lähti viestinä tilaajille ja kuubalaisen lentoyhtiön lennolla numero 455 räjähti pommi sen jatkaessa matkaa kohti Jamaikaa. Kaikki koneen 73 matkustajaa kuolivat.

Luis Posada Carriles on tunnetuin terroristeista ja myös edellä mainitun lentokoneeseen asetetun pommin pääarkkitehti. Lempinimeltään "Bambin" Curriculum Vitae saa kenen tahansa amatööriterroristin kateelliseksi. Ansioluettelo on pitkä ja sieltä löytyy mitä uskomattomimpia tempauksia, joihin hänen johtamansa järjestöt ovat syyllistyneet Kuuban vastaisissa terroriteoissa. Arvioidaan, että yli 3000 ihmistä on saanut surmansa näissä terrori-iskuissa.

Posada Carriles on istunut vankilassa moneen otteeseen. Vuonna 2007 hänet kuitenkin taas vapautettiin teksasilaisesta vankilasta Bushin suostumuksella. Ilmeistä oli, että terroristilla oli liian tiiviit kytkennät CIA:han. Tietoja ei haluttu levitellä ja Carriles pääsi takaisin harrastuksena pariin. Sanomattakin on selvää, että hänen syyttämättä jättäminen herätti voimakkaan vastalauseryöpyn kansainvälisesti tiedostavassa mediassa. Hänen vapauttamisensa vie viimeistään uskon maan käymältä sodalta terrorismia vastaan.

Bill Clintonin vuonna 1996 Helms-Burton -lain allekirjoitus oli tarkoitus olla se viimeinen sinetti Kuuban talouspakotteille ja velvoittaa samalla myös muu kansainvälinen yhteisö noudattamaan USA:n tahtoa. Siitä huolimatta mm. kanadalaiset olivat ja ovat edelleen tiiviisti mukana Kuuban nikkelintuotanto- ja espanjalaiset hotellibusineksessä. Kansainvälisen oikeuden vastaisen sopimuksen, jo vuonna 1962 käynnistyneen kauppasaarron purkamista vaadittiin usein mm. YK:n yleiskokouksissa.

Jimmy Carter oli vähällä päästä presidenttikaudellaan jo sopimukseen Fidel Castron kanssa. Epäonnekseen hän kuitenkin teki vuonna 1980 päätöksen, jossa jokainen kuubalainen toivotettiin tervetulleeksi. Tuolloin lähes 130 000 kuubalaista "pakeni" Havannan lähellä sijaitsevasta Mariellan satamasta Miamiin. CIA sai jossain vaiheessa selville, että 40 000 pakolaista oli enemmän tai vähemmän rikollisia sanan täydessä merkityksessä. Sana oli kiertänyt Kuuban vankiloissa, että USA tulee pitämään heistä jatkossa huolen. Kuuban historian suurin muuttoaalto kesti viisi kuukautta.

Vaikka Carterin lyhyt presidenttikausi oli täynnä sotkuja mm. Iranin kanssa, häntä voidaan kuitenkin luonnehtia Kuuban "ymmärtäjäksi". Hän tiedosti selvästi, että talouspakotteet kohdistuisivat ennen kaikkea kuubalaisten jokapäiväiseen elämään. Carter myös kävi Kuubassa vuonna 2002 pelaamassa baseballia Fidelin kanssa. Siihen tietysti oli ensin hankittava lupa maailman tunnetuimmalta sotarikolliselta, George W. Bushilta.

Kuuban lähettämät agentit olivat FBI:n tarkassa seurannassa jo vuodesta 1995 lähtien. Siellä tiedettiin tarkkaan, mitä he touhusivat. Pidätykset tehtiin vuonna 1998. Tuomiot olivat suhteettoman pitkiä niille, jotka eivät suostuneet yhteistyöhön ja Miamin viisikko kuului tähän ryhmään. Yksi heistä sai jopa kaksi elinkautista. Monta vuotta kestäneissä oikeudenkäynneissä ei pystytty osoittamaan, että he olisivat vakoilleet USA:ta. Kohtuuttoman tuomion saaneita kuubalaisia vaadittiin vapautettaviksi.

Kuubaan terroritekoja tehneet porskuttavat sen sijaan niin kuin ennenkin. Ketään heistä ei tuomittu ja toiminta jatkuu niin kuin ennenkin. Terrorismilla näyttää olevan USA:ssa olevan kovin monet ja erilaiset kasvot. Miamin viisikko on nyt vapaa. Kolme viimeisintä jäsentä vapautettiin vaihtokaupassa  Alan Grossiin lopullisesti vuonna 2014.

Moraisin kirja on elävästi kirjoitettu ja maanläheinen. Se tuo esiin myös sen, että miten ns. henkilökohtaisilla kontakteilla hoidetaan diplomaattisia suhteita. Nobel -kirjailija Gabriel Garcia Márquezkin toimi joskus viestinviejänä ko. valtioiden päämiesten välillä. Tämä kirja päihittää keksityt agenttitarinat mennen tullen.

Marsalkalle kiitos

Kalle Kustaata kunnellessani tuli mieleen, että siinä se pölisee Jean-Babtiste Jules Bernadotten eli Napoleonin marsalkan jälkeläinen. Ranskalaista charmikkuutta riittämiin ja hyvin tuntui juuri 70-vuotta täyttänyt Ruotsin kuningas voivan. Pitkää ikää ja terveyttä vain rutkasti tältäkin puolelta lahtea. Tosin saman hengenvetoon voi todeta, että toivottavasti gubbe ymmärtää ajoissa siirtää edustusvaltansa sille kauniille tyttärelleen. Saisivat suomalaiset iltapäivälehdet taas lisää painavaa ja hehkeää asiaa printattavaksi.

Vuonna 1805 ruotsalaiset olivat kuitenkin toisissa tunnelmissa ja hyvin peloissaan. Ruotsi oli menettänyt Pommerin ja suurvalta-asema oli murenemassa käsiin. Sota oli hävitty ja odoteltiin ankaria rauhanehtoja. Marsalkka oli kuitenkin sodan voittaneena varsin suopea ruotsalaisille. Kerrotaan, että ruotsalaisille upseereille tarjotulla illallisella hän olisi ehdottanut, että Ruotsi voisi vallan mainiosti luopua itäisestä osastaan. Norjaa olisi sen sijaan paljon helpompi äkseerätä.

Ja kuinkas sitten kävikään. Suomen sodassa Venäjä tuli, näki ja voitti. Vuonna 1809 Ruotsin itäisistä lääneistä tuli Suomen suuriruhtinaskunta, joka kestikin sitten aina vuoteen 1917 saakka. Onni suomalaisille ja Bernadottekin säästyi samalla monelta harmilta. Ranskalaiset ovat hienoa väkeä ja kaukokatseista porukkaa ja samalla naapurimaan monarkian arvostus nousee entisestään. Kuka sitä nyt jatkuvasti jaksaa sotia ja yrittää käännyttää itäisen suurvallan vääräuskoisia venäläisiä.

Kun eivät resurssit riitä niin silloin on parempi laiha sopu kuin jatkuva kitinä. Ja kuin pisteeksi ikuiselle ystävyydelle ja rauhalle Aleksanteri I ja Bernadotte löivät vielä kättä päälle Turussa 1812. Tuosta tapahtumasta on nyt runsaat 200 vuotta ja se lienee se perimmäinen kulmakivi, johon Ruotsin ulkopolitiikka nojaa ja tulee jatkossakin nojaamaan. Tosin tuo tapaaminen ja varsinkin sen muistaminen on jäänyt kovin vähäiselle huomiolle suomalaisessa mediassa.

Ja etenkin nykyään, kun kaikki natokiimaiset voimat ovat taas sankoin joukoin liikkeellä. Ihan muistutukseksi, että kannattaa poiketa siellä Turun patsaalla vähän muistelemassa ja pohtimassa maailman menoa ja kunnioittaa samalla Venäjän keisarikuntaan kuuluneen Suomen autonomisen itsenäisyyden ensimmäisiä haparoivia askeleita. Kyllä se patsas ainakin yhden kukkakimpun ansaitsee.

Viimeisin ns. Nato -selvitys on saanut taas hörhöt pörhistelemään. Esitetään vielä vakavalla naamalla, että Ruotsi ja Suomi yhdessä eteenpäin kohti yhteistä valoa ja rauhaisaa kirkastumista. Näille huru-uskovaisille ja suomalaisten höynäyttäjille muistukseksi se, että Ruotsi ei tule kuuna päivänä sitomaan itseään millään tavalla Suomen sotkuihin Venäjän kanssa. Se on nähty niin monta kertaa historian saatossa. Suomi tulee aina olemaan puskuri Pietarin ja Tukholman välillä.

----------------------

Merkkivuoden lähestyessä lupasin tuossa alkuvuodesta tuoda esiin vähäiselle huomiolle jääneitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että Suomesta tuli yleensä itsenäinen tasavalta. Kalle Kustaan syntymäpäiväjuhlien takia aikataulut meni hieman sekaisin ja kakkosesta tulikin ykkönen. Menkööt se nyt sitten vaikkapa Vappu -puheen piikkiin. Ensimmäinen kirjoitus itsenäisyysasiaa tulee sitten kun on sen aika. Pyrin etenemään kuitenkin kronologisessa aikajärjestyksessä ja asian vaatimalla vakavuudella..