Marsalkalle kiitos

Kalle Kustaata kunnellessani tuli mieleen, että siinä se pölisee Jean-Babtiste Jules Bernadotten eli Napoleonin marsalkan jälkeläinen. Ranskalaista charmikkuutta riittämiin ja hyvin tuntui juuri 70-vuotta täyttänyt Ruotsin kuningas voivan. Pitkää ikää ja terveyttä vain rutkasti tältäkin puolelta lahtea. Tosin saman hengenvetoon voi todeta, että toivottavasti gubbe ymmärtää ajoissa siirtää edustusvaltansa sille kauniille tyttärelleen. Saisivat suomalaiset iltapäivälehdet taas lisää painavaa ja hehkeää asiaa printattavaksi.

Vuonna 1805 ruotsalaiset olivat kuitenkin toisissa tunnelmissa ja hyvin peloissaan. Ruotsi oli menettänyt Pommerin ja suurvalta-asema oli murenemassa käsiin. Sota oli hävitty ja odoteltiin ankaria rauhanehtoja. Marsalkka oli kuitenkin sodan voittaneena varsin suopea ruotsalaisille. Kerrotaan, että ruotsalaisille upseereille tarjotulla illallisella hän olisi ehdottanut, että Ruotsi voisi vallan mainiosti luopua itäisestä osastaan. Norjaa olisi sen sijaan paljon helpompi äkseerätä.

Ja kuinkas sitten kävikään. Suomen sodassa Venäjä tuli, näki ja voitti. Vuonna 1809 Ruotsin itäisistä lääneistä tuli Suomen suuriruhtinaskunta, joka kestikin sitten aina vuoteen 1917 saakka. Onni suomalaisille ja Bernadottekin säästyi samalla monelta harmilta. Ranskalaiset ovat hienoa väkeä ja kaukokatseista porukkaa ja samalla naapurimaan monarkian arvostus nousee entisestään. Kuka sitä nyt jatkuvasti jaksaa sotia ja yrittää käännyttää itäisen suurvallan vääräuskoisia venäläisiä.

Kun eivät resurssit riitä niin silloin on parempi laiha sopu kuin jatkuva kitinä. Ja kuin pisteeksi ikuiselle ystävyydelle ja rauhalle Aleksanteri I ja Bernadotte löivät vielä kättä päälle Turussa 1812. Tuosta tapahtumasta on nyt runsaat 200 vuotta ja se lienee se perimmäinen kulmakivi, johon Ruotsin ulkopolitiikka nojaa ja tulee jatkossakin nojaamaan. Tosin tuo tapaaminen ja varsinkin sen muistaminen on jäänyt kovin vähäiselle huomiolle suomalaisessa mediassa.

Ja etenkin nykyään, kun kaikki natokiimaiset voimat ovat taas sankoin joukoin liikkeellä. Ihan muistutukseksi, että kannattaa poiketa siellä Turun patsaalla vähän muistelemassa ja pohtimassa maailman menoa ja kunnioittaa samalla Venäjän keisarikuntaan kuuluneen Suomen autonomisen itsenäisyyden ensimmäisiä haparoivia askeleita. Kyllä se patsas ainakin yhden kukkakimpun ansaitsee.

Viimeisin ns. Nato -selvitys on saanut taas hörhöt pörhistelemään. Esitetään vielä vakavalla naamalla, että Ruotsi ja Suomi yhdessä eteenpäin kohti yhteistä valoa ja rauhaisaa kirkastumista. Näille huru-uskovaisille ja suomalaisten höynäyttäjille muistukseksi se, että Ruotsi ei tule kuuna päivänä sitomaan itseään millään tavalla Suomen sotkuihin Venäjän kanssa. Se on nähty niin monta kertaa historian saatossa. Suomi tulee aina olemaan puskuri Pietarin ja Tukholman välillä.

----------------------

Merkkivuoden lähestyessä lupasin tuossa alkuvuodesta tuoda esiin vähäiselle huomiolle jääneitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että Suomesta tuli yleensä itsenäinen tasavalta. Kalle Kustaan syntymäpäiväjuhlien takia aikataulut meni hieman sekaisin ja kakkosesta tulikin ykkönen. Menkööt se nyt sitten vaikkapa Vappu -puheen piikkiin. Ensimmäinen kirjoitus itsenäisyysasiaa tulee sitten kun on sen aika. Pyrin etenemään kuitenkin kronologisessa aikajärjestyksessä ja asian vaatimalla vakavuudella..