Turvallista matkaa

Blogisti on tänään harvinaisen turvallisella mielellä. Keskiviikko on suuri päivä kaikille sananvapautta ja rauhaa rakastaville Suomen kansalaisille. Supon Pelttari on jo oven takana ja kaikki hyväksi vielä muuttuu. Ei enää terroria, ei enää veroja kiertäviä liikemiehiä, ei vakoilua, ei riistoa eikä sortoa. Ollos huoleton, poikas valveil´ on.

Samaan aikaan maan ylin poliisijohto istuu syytettyjen penkillä, parlamentaarisen demokratian sininen kukkanen hallitsee yhden prosentin kannatuksella viiden ministerin salkkua, persut perseilee parhaan taitonsa mukaan ja Nordea se vaan jatkaa virallisella rahanpesu -linjallaan ja sadat miljoonat vaihtavat kulisseissa omistajaa. Jännityksellä blogisti odottaakin, että millainen jännitysnäytelmä siitä mahtaakaan syntyä, kun Nordean uusi pääkonttori ratsataan vähintään sadan kommandopoliisiin toimesta. Vai olenko nyt ymmärtänyt jotain aivan väärin?

No niin

Lähde: Viking Xprs

Blogisti oli viikonloppuna merellisissä tunnelmissa Suomen lahden tuulisilla aalloilla ja ehtipä samalla poikkeamaan myös naapurimaassa. Kannella tupakalla ollessaan hänen onnistui ottamaan kuva jostain tuntemattomasta merenalaisesta esineestä, jolla näytti olevan tuttu mies kyydissä. On täysin kiistämätön tosiasia, että tuo tunnistamaton ja nopeasti liikkuva kapistus oli tulossa suoraan Turunmaan saaristosta ja matkalla kovaa kyytiä kohti Pietaria.

Blogistin saaman varman ja monta kertaa vahvistetun tiedon mukaan tuo tuttu äijä oli ollut Airiston Helmen vieraana.  Arvovaltaiset suomalaiset iltapäivälehdet, Ilta-Sonta ja IltaLanta, olivat kertoneet jättisuuresta poliisioperaatiosta, joka pidettin Turun saaristossa. Kyllä kaverille tuli nyt todella kova kiire ehtiä alta pois, ennen kuin naamioituneet suomalaiset poliisit aloittivat tositoimet.

Blogisti esittääkin vakavan kysymyksen ulkoministeri Timo Soinille, että mitä Suomi aikoo nyt tehdä, jotta tällaisilta selkkauksilta vältytään jatkossa. Mitä Suomi aikoo tehdä, jotta Airiston keinuvilta laineilta häädetään pois kaikki sinne kuulumattomat ja epäasiallisesti käyttäytyvät porukat. Olisiko nyt hätäpaskan paikka? Ihan vain vinkiksi arvostetulla ja hartaaksi katoliseksi kristityksi tunnustautuneelle ulkoministerille, että paavikin poikkeaa Tallinnassa huomenna tiistaina. Olisiko nyt peräti pienen yhteisen ja hartaan iltarukouksen aika?

Matkalla Turkuun

Sunnuntai on hyvä päivä ajaa Helsingistä Turkuun, aurinko paistaa suoraan silmiin ja matkalla on paljon tunneleita. Auto oli pakattu täyteen tavaroita, joita tyttäreni tarvitsee muuttaessaan takaisin opiskelupaikkakunnalleen. Hän oli juuri palannut Santiagosta Suomeen, joten jutun aihettakin varmasti riittäisi.

Välittömiä ja auttavaisia ovat kuulemma nuo chileläiset. Siellä oli talvi ja täällä kesä, tasan ei käy onni siinäkään mielessä. Kolme kuukautta palkollisena ns. koulutusvirastossa olivat kyllä vakuuttaneet, että opetuksen tasoon sielläkin satsataan ja paljon. Samat opetusmetodit ovat muodissa niin siellä kuin meillä.

No, tärkeintä silti oli, että tästäkin ulkomaankokemuksesta selvittiin hengissä. Ajattelin siinä itsekseni, että miksi sen aina pitää valita maa, jonka takia vanhemmat saa olla sydän syrjällään ja huolissaan. Erityisen huonosti oli käynyt sille siivojanaiselle, joka löydettiin ryöstömurhattuna samaisen viraston käytävältä.

Salvador Allendea muistetaan vieläkin lämmöllä, Pinochetin diktatuuria ei niinkään. Kadonneita etsitään vieläkin ja monen teloitetun kohtalo jää ikuiseksi arvoitukseksi. Pientä keskustelua syntyi myös siitä, että tapettiinko Allende vai tekikö hän itsemurhan. Epäilin vahvasti, että virallinen kuolinsyy ei pidä paikkansa.

Tyttäreni ei tiennyt, että Turussakin oli mellakoitu ja osoitettu mieltä lauantaina. Peräti neljä mielenosoitusta pienessä suomalaiskaupungissa todistaa, että kyllä mekin osataan. Kyseinen päivähän on yhden ns . turvapaikanhakijan terroriteon muistopäivä, jota kaikki asianosattomat tahot pyrkivät tietenkin huomioimaan ja käyttämään surutta agendansa ajamiseen.

Ensin marssivat ns. antifasistit, sen jälkeen olivat vuorossa uusnatsit, kolmantena joku Kukkavirta -kulkue laski kukat Aura -jokeen ja viimeksi vielä juutalaiset marssivat kulkueena jostakin jonnekin. Sanalla sanoen Turku heräsi henkiin vaikka kaupungin tori olikin revitty auki.

Mitkä olivat sitten mieltänsä osoittaneiden motiivit ja mahdolliset tarkoitusperät. Blogistille heräsi paha epäilys, kun marssijoiden huudot kaikuivat eetteriin. Antifasistit huusivat: "Ei natseja Turkuun, ei natsejä minnekään". Uusnatsit kiljuivat sen jälkeen ainakin viidelle maanpetturille: Orpo, Niinistö, Sipilä, Risikko ja Soini. Oli niitä varmasti muitakin.

Kukkavirta -kulkueen laskiessa kukat jokeen, niin vastarannalla eli entisen pääkirjaston kohdalla joku joukko pärisytti rumpuja rytmikkäästi: "Turku vihaa natseja, Turku suree uhreja". Täytyy myöntää, että kontrasti oli melkoinen sitä katsellessa. Jutkut taas lauloivat joitain juutalaisia lauluja ja töräyttelivät torviinsa. Jotakin he pyytivät anteeksi.. Ainakin blogistille jäi epäselväksi, että mitähän se mahtoi olla. Täytyy myöntää, että tämä viimeisin kulkue oli kyllä kaikkein sakein. Mitä heillä oli sydämellään ei valjennut kyllä parhaimmalla tahdollakaan.

Kahinoinniltakaan ei Turussa vältytty. Turpiin saatiin ja turpiin annettiin. Yksi ns. kansallismielinen joutui leikkaukseen, kun nilkka murtui. Taisi siinä pari kyyneltäkin vierähtää poskelle. Hedelmiä heitettiin ja kaikille mahdollisille "suurta surua tunteville asianosattomille" vittuiltiin niin maan perusteellisesti. Notta semmoinen muistotilaisuus oli tämä Suomen historian ensimmäinen ns. islamilainen terroriteon muistopäivä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

No mekin selvittiin ehjin nahoin Turkuun ja matkakin sujui rattoisasti ja mukaviakin asioita muisteltiin. Viimeisin tinki eli kantaa tavarat kuudenteen kerrokseen sujui hitaasti mutta varmasti. Hissi oli tietenkin korjauksessa mutta ylös päästiin. Kyllä se Turku on sitten niin idyllinen ja  rauhallinen pikkukaupunki., kun sen oikein oivaltaa.

Näennäisen yksinkertaista

Olen viime aikoina viihdyttänyt itseäni uudella musiikkigenrellä, jota myös neofolkiksi kutsutaan. Hämmästys oli kuitenkin suuri, kun aloin tarkemmin selvittää tämän musiikkilajin syntyhistoriaa. Näytti siltä, että aika moni osapuoli halusi omia sen itselleen. Väitetään, että etenkin ns. uusnatsit ovat tykästyneet neofolkin välillä apokalyptisen synkistä näkymistä.

Onko minusta kehittymässä natsi vai mistä oikein on kysymys. Pidänhän myös Rammsteinin mahtipontisesta ja näennäisen yksinkertaisesta musiikista. Natsi mikä natsi. Ja vielä tuli mieleen Röyhkän Kaukon saatanalliset säkeet siinä jo lähes kulttiasemaan nousseella "Jumalan Lahja" -levyllä. Laitoin varmuuden vuoksi vielä Kaukonkin levyn lautasella ja ei - niinkuin oikein muistinkin - kyllä Kaken okkultisuus oli aika kesyä kuunneltavaa. Taisi olla joku levyhtiön markkinointitemppu aikoinaan.

Pink Floyd ja Kraftwerk, molemmat blogistin suosikkeja, ja edelleen näennäisen yksinkertaista musiikkia. Pidän myös näennäisen yksinkertaisista ihmisistä, ruuasta ja skandinaavisesta muotoilusta, Jokin niissäkin viehättää ja saa virneen huulille. Mutta että natsitkin neofolkista. No, okei myönnettäköön, että jos lautasella soi vaikkapa Death in June -yhtye niin en sitä yhtään ihmettele, että ruskeapaidatkin ovat tohkeissaan. Mystiikka myy. Ajat ovat sellaiset.

Mutta oikeastaan piti kirjoittaa Tenhistä, jonka "Airut: Aamujen" -levyn kansi on kuvassa. Sanotaan nyt heti, että tämä ei ole sitä rippikoululeirin turvallista nuotiomusiikkia eikä niitä taivaallisia säveliä vaikka onkin näennäisen yksinkertaista. Tavoite on kuitenkin sama: pyrkiä minimalistisella tavalla mahdollisimman intiimiin kuulijakokemukseen. Sen enempää sitä ei kannata selittää. Tämä ei ole yhtyeen paras levy. Kattavimman kuuntelukokokemuksen Tenhin taiteellisista pyrkimyksistä saa sillä triplalla eli "Folk Aesthetic 1996-2006". Vinyylipainos on vain 500 kappaletta.

Neofolkiin liitetään mielellään sana: nationalismi ja tämä tietysti särähtää monen ns. arvoliberaalin korvassa pahalta, rumalta ja suorastaan räikeältä. Ajat ovat sellaiset. Voidaan jopa väittää, että tuo kyseinen sana herättää vihantunteita. Monotoninen laulu ja välillä mahtipontinen sävelmaailma saattaa herättää kuulijassa kauhistusta ja pelkoa. Mutta älkää peljätkö, se on vain kansallisromantiikkaa sen kirkkaimmassa muodossa ja äärimmäisen näennäisen yksinkertaista.

Välillä kuiskutellaan omalla äidinkielellä, vihjaillaan ja synkistellään. Melankolisuus kuuluu neofolkiin kuin nenä päähän. Joku voi hakea ja löytääkin siitä jotain eurosentristä maailmankatsomusta, minä en. Ulkomaillakin Tenhistä tykätään. Anton Belovkin saapuu poppoonsa kanssa Suomeen lokakuussa ja se on jo  loppuunmyyty. Joku jäi tälläkin kertaa ilman lippua että sitärataa. Se olisi ollut niin näennäisen yksinkertaista hommata se lippu ajoissa, perkele.