Hurjaa kuppaamista

Suomen vastuut ja takuut eurokriisissä ovat jo historiallinen ilmiö, jota toimittaja Jan Hurri luonnehtii tämän päiväisessä Taloussanomissa suoranaiseksi kuppaamiseksi. Suomalaisen veromaksajan verta imetään sillä vauhdilla, että heikompaa heikottaa jo vaaka-asennossakin. Alla oleva taulukko on kattavin numeerinen selvitys siitä, mistä pääomapiirien kulissien takana on kyse. 

Ulkomaisten pankkien saatavat euroalueen kriisimaista (Italia, Espanja, Kreikka, Irlanti ja Portugali) 9/2011 ja tukitaakan jako maiden kesken sekä saatavien mukainen
Pankkien	Saatavat,	Saatava-	Tukitaakka,	Tuki-	Saatavien muk.
kotimaa	Mrd eur	osuus, %	Mrd eur	osuus, %	tukitaakka, mrd eur
Ulkomaat	1635	100,00	2760	100,0	2760
Ranska	459	28,08	532	19,3	775
Saksa	338	20,65	707	25,6	570
Britannia	242	14,79	20	0,7	408
Yhdysvallat	100	6,14	32	1,2	169
Hollanti	99	6,04	150	5,4	167
Espanja	92	5,62	310	11,2	155
Japani	62	3,78	12	0,4	104
Belgia	53	3,24	92	3,3	89
Sveitsi	48	2,92	2	0,1	81
Italia	39	2,36	466	16,9	65
Portugali*	30	1,86	65	2,4	51
Itävalta	25	1,53	73	2,7	42
Irlanti*	19	1,18	42	1,5	33
Kanada	10	0,61	4	0,2	17
Ruotsi	5	0,28	2	0,1	8
Australia	4	0,25	3	0,1	7
Suomi	2	0,12	49	1,8	3
Lähde: BIS, EKP, VM, IMF, Deutsche Bank, Taloussanomat

Irvokkaasta taulukosta kannattaa poimia muutama esimerkki. Brittiläisillä pankeilla on saatavia 242 mrd. euroa kriisimaista ja maa kantaa niistä 20 mrd. euron vastuut. Ruotsilla vastaavat luvut ovat 5 ja 2 mrd. euroa. Suomalaispankeilla saatavat ovat 2 mrd. euroa ja Suomi kantaa 49 mrd. euron vastuut. Ja maassa on kaikki hyvin, kun presidenttiehdokkaat keskustelevat homoista, koirista, silittämisestä, suvaitsevai-suudesta ja Suomen brändikuvasta ulkomailla.

Vaarinajattelija on varma, että kyllä  se Suomen kuva ulkomailla kirkastuu, jos ja kun tuo vajaa 50 mrd. piikki lankeaa maksettavaksi. Suomi tunnetaan edelleenkin hölmöläisistään ja sinisistä silmistään. Maana, joka tulee ilmeisesti vielä palkitsemaan yhden euron pääarkkitehdeistaan hyvin ansaitulla viralla.

Suomi kampattiin ja myytiin. Presidenttiehdokas Sauli Niinistön lempinimi on SALE. Se on väärä nikki. SOLD, kuvaa tätä herraa paremmin. Ehdokas Niinistölle euro on menestystarina ja Vaarinajattelijalle se oli menetystarina. Toimittaja Hurrin mukaan "Suomella on kriisitoimien taakankantajana kyseenalainen maailmanennätys, sillä mikään muu maa maailmassa ei maksa tai takaa kriistoimista likimainkaan yhtä railakkaasti ylimitoitettua osuutta kuin Suomi".

Ja kaikki siis johtuu siitä, että valitsimme uuden rahan. Tuo raha on euro, jonka Suomi osti kalliilla. Se myytiin halvoilla koroilla ja vakaudella, jonka tuloksista nyt nautitaan. Se myytiin pelottelulla ja haihatteluilla aikana, jolloin varmaa maksajaa eli suomalaista veronmaksajaa kupattiin Suomen oman pankkikrisiin jälkimainingeissa. Rahaunionissa Suomi sidottiin ja kepitettiin täydellisesti kansainvälisten pääomapiirien pyöriteltäväksi.

Nyt ei kannata enää jossitella, niin kuin toinen eurolobbari Korkman näyttää tekevän muistellessaan viimeisiä markka-aikoja. Tuolla jälkiviisastelulla tehtyä ei saa tekemättömäksi. Niin makaa kuin petaa. Mutta käydään nyt nämä pellevaalit välissä ja jatketaan sitten asialinjalla. Ehkäpä Helsingin Sanomatkin uskaltaa taas sen jälkeen kirjoittaa jotain asian tynkääkin. Kestämistä kansalaiset! 

Nokiassa liikaa nostetta?

Nokian viime vuoden tulosta odoteltiin jännityksellä kautta rantain. Ensimmäiset ns. Windowsin Lumia -puhelimet tulivat markkinoille viime vuoden loppupuolella. Miten ne otettiin vastaan, selvisi eilen torstaina. Runsaat miljoona kappaletta myytiin marras-joulukuussa ja N9 ilmeisesti jonkin verran enemmän. Yhteensä Nokian Lumiaa ja Meegoa saatiin kaupattua siis kolme miljoonaa. Analyytikoiden arviot myynnin määrästä osuivat kutakuinkin oikeaan.

Tuolla ei tulosta vielä tehdä vaan paljon tärkeämpää oli vanhan Symbianin ja S-sarjalaisten kaupankäynti. Yhteensä kännyköitä myytiin 113,5 miljoonaa viimeisellä kvartaalilla, josta älypuhelinten osuus oli vajaa 20 miljoonaa. Liikevaihtoa kertyi pääasiassa peruspuhelinten myynnistä, tuloksen ollessa 478 miljoonaa plussalla. Todennäköistä onkin, että Nokia säilyttää edelleen ykkösasemansa maailman suurimpana matkapuhelinvalmistajana. Ainoa uhkaaja Samsung kertoo tuloksestaan myöhemmin tänään.

Ensimmäinen ns. Meego -puhelimen lanseeraus meni vähällä rummutuksella, tietyistä syistä, mutta ainakin yksi onnellinen tytär löysi sen joulupukin kontista. Kehuja se on kerännyt kyllä muuallakin etenkin muotoilun ja käyttöjärjestelmän osalta. Ahtisaaren Markokin sai jo prenikan rintaansa ja kunnon nimityksen.

Pari asiaa jäi kuitenkin mietityttämään. Ensinnäkin, miksi Nokia teki jättimäisen 1,1 miljardin alaskirjauksen Navteqista? Tämä sai luvut näyttämään rumilta. Oliko tarkoituksella tehty, jotta liika noste saataisiin pysymään aisoissa. Kirjanpito on taitolaji, jossa pystytään näyttämään asiat siinä valossa kuin ne halutaan nähtävän. Navteq on kuitenkin yksi tärkeimpiä Nokian tuloksentekoyksiköitä jatkossa, joten siinäkin mielessä kovin eriskummallinen liike.

Vai olisiko niin, että toimitusjohtaja Elop haluaa näyttää. Pöytää putsataan, jotta paljon parjattu ja haukuttu toimitusjohtaja saa rauhassa kerätä lisäkunniaa valitusta strategiasta. Ilman Windowsia emme olisi pärjänneet, sehän jo nähtiin. Narsistisuus piilee meissä ihmisissä usein niin eriskummallisella tavalla. Näillä tempuilla kärsimätön piensijoittaja ehtii kuitenkin repimään pelihousunsa jo monta kertaa.

Joku voisi tietysti pirullisesti ajatella, että tasearvoja ja tulosta rukkaamalla saadaan mahdollista Nokian ostohintaa myös tiputettua. Mutta siihenhän me emme usko vai uskommeko? Tärkeintä kuitenkin on, että osaa lukea myös lukujen todellista kertomaa. Vaikka Nokia onkin julkisesti noteerattu pörssiyhtiö, tulee usein mieleen, että todellinen noteeraus on paljon pimeämpää. Ja Nokiassa tuo pätee sanan perimmäisessä merkityksessä.

Toisesta asiasta eli Microsoftin riihikuivista miljardeista saatiin myös jotain osviittaa. Sitä satoi 250 miljoonaa taalaa Nokian kassaan. Se on yhteensä miljardeja, sanoi Elop aikoinaan. Jokaisessa kvartaalissa tuo summa tekee miljardin yhdessä vuodessa, ei kuulosta ollenkaan huonolta. Sopimuksen sisältö on kuitenkin hämärän peitossa. Ja onko Nokialla velvoite valmistaa tietty määrä Windows puhelimia ja mitä Nokia maksaa mahdollisia rojalteja Microsoftille, jää täysin arvailujen varaan.

Vaarinajattelijalla on edelleen vahva usko Nokian nousuun. Valittu strategia on paras vaihtoehto pitkällä juoksulla ja siitä on lähdettävä. Ja täytyy toki muistaa, että tuosta kuuluisasta palavasta lautta -puheesta on vajaa vuosi ja ensimmäiset uudet puhelimet ovat jo löytäneet ostajansa. Siinäkin mielessä nopeaa toimintaa. Sijoittajat toki huomaavat tämän vasta myöhemmin.

Presidentillä ei merkitystä

Presidentti Mauno Koiviston omaatuntoa kolkuttaa. Liian paljon tuli luovutettua presidentillistä valtaa. Tämä näkyi myös Tasavallan Presidentti Tarja Halosen kahdella kaudella, ensimmäinen meni vielä valtakamppailun merkeissä, toinen sitten jo luovutetussa ja karsinoidussa tilassa. Vaikka tahtoa ja kykyä olisikin, niin valta puuttuu ja silloin keinot ovat vähissä.

On hieman huvittavaa seurata, miten tänään varsinaisena vaalipäivänä valtamediassa kirjoitetaan valituksi tulevan presidentin toimenkuvasta. Hänelle puetaan melkein jo Paavin kaapua ylle, rakennetaan yhteiskunnan korkeimman arvojohtajan paikkaa ja toivotaan jopa uutta maallista arkkipiispaa. Nähtävästi presidentin halutaan olevan hankalissa paikoissa sormi pystyssä ja kertovan: tsot, tsot, noin ei tavallisen rahvaan saisi tehdä.

Ei saa sortaa muita ja pitää muistaa osata käyttäytyä. Kiusata ei saa ketään ja vähemmistöjä ei saa syrjiä. Vaikka Halonen arvojohtajana onkin nostanut edellä mainittuja asioita esiin, tulokset ovat vain kovin köppäiset. Yhteiskunta on eriarvoistunut riippumatta Halosen viisaista puheista. Yksi harvoista asioista, jossa puheilla on ollut katetta, löytyy siinä, että samaa sukupuolta olevasta rakkaudesta on tehty yhteiskuntakelpoinen ja hyväksytty ilmiö.

Arkipäivässä ihmisten asenteet ja käsitykset maailman menosta ovat pikemminkin jyrkentyneet kuin lähentyneet. Presidentin puheilla ei siis paljon ole merkitystä. Johtuuko se sitten siitä, että todelliset päätökset, jotka vaikuttavat yhteiskunnan eriarvoistumiseen, tehdään aivan muualla. Tarvitaanko Suomeen vielä yhtä moraalisaarnaajaa, on täysin oikeutettu kysymys. Kun todellinen ja nimellinen valta on ristiriidassa, jälkimmäinen jää aina tappiolle.

Mielenkiintoista on myös havaita Tasavallan Presidentin ulkopoliittinen valta ja sen käsittely valtamedioissa. Se näkyy selkeästi Euroopan unionin asioita puitaessa. Sieltähän Halonen heitettiin ulos ruokalautasten kera. Ilmeisesti on siis niin, että unionin asiat ovat jo sen verran suomalaista sisäpolitiikkaa, että suomalaisen arvojohtajan on syytä pysyä mahdollisimman etäällä sieltä. Ulkopolitiikkaa löytyy enää vain  EU:n ulkopuolelta.

Vaarinajattelija on sitä mieltä, että nyt käytävät presidentin vaalit voivat hyvinkin olla viimeiset. Ei kansaa kannata turhaan juoksuttaa vaaliuurnilla. Parempi sanakin tuolle instituutiolle jo löytyy. Uutta kuvernööriähän tässä kansa on valitsemassa. Eikö olekin soma lisä jo oman komissaarin lisäksi. Sitä suuremmalla syyllä vielä ehtii äänestämään sen viho viimeisen kerran ennen sitä toista kierrosta ja muistakaa äänestää oikein.

Kenen mandaatilla

Molemmat Suomen vasemmistopuolueet ovat jo pitkään kärsineet identiteettikriisistä. Demarit kärsivät eurokriisistä ja Lipposen pitkän komentokauden jälkeisestä krapulasta. Kaikki ei mennytkään niin kuin piti. Vasemmistoliiton rooliksi on jäänyt lähinnä moraalinvartijana toimiminen. Tosin senkin uskottavuus oli koetuksella ns. sateenkaari-hallituksen aikana. Vähällä oli, ettei arkkuun isketty sitä kuuluisaa viimeistä naulaa.

Sosialidemokraateista on tullut jo instituutio, joka on ilmeisesti tehtävänsä tehnyt. Kukaan ei voi kieltää sitä tosiasiaa, että ilman puoluetta nykyisestä työväenluokan poliittisesta valta-asemasta voitaisiin vain haaveilla. Näin tapahtui kaikkialla Pohjoismaissa. Puolueista tuli pääasiassa oman luokkansa etujen säilyttäjä vahvan ammattiyhdistysliiketoiminnan tuella. Tuo saavutettu valta-asema ehti hyydyttää demarit jo osittaiseen maireaan tyytyväisyyteen.

Puolueessa on vasta viime aikoina herätty todellisuuteen. Mihin hävisivät äänestäjät? Vastahan me rakensimme toimivan hyvinvointiyhteiskunnan ja tässäkö on nyt kiitos. Se, että reaalimaailmassa asiat ovat toisin kuin virallisesti kerrotaan, ei voi olla uutinen demareiden taustavoimille ja aatetta masinoivalle sidosryhmille. Näyttää kuitenkin siltä, että puolue harjoittaa vieläkin yksitotista ja samanlaista retoriikkaa, mikä luontaisesti kuuluu valtapuolueelle.

Soraääniä aina ilmenee mutta ne vaiennetaan viisaasti. Kyllähän me keskustellaan puolueen sisällä, sehän kuuluu asiaan. Ongelma lienee siinä, että valittua uusliberalistista linjaa ei hetkessä muuteta. Markkinavoimien määrätessä ja globalisaation paineissa keinot lienevät vähissä. Joskus tuntuu, että demareiden olisi syytä ehkä perehtyä tarkemmin siihen mitä Forssan puoluekokouksessa vuonna 1903 sovittiin. Sen tavoiteohjelmasta voi ammentaa ajatuksia, jotka sopivat vielä tähänkin päivään.

Vasemmistolaisen aatteettomuuden ovat hyödyntäneet populistiset oikeistoliikkeet, joista Soini lienee tunnetuin esimerkki. Ei liene yllätys, että parhaillaan käytävissä presidentinvaaleissa Arhinmäki saa useinmiten kuulla kunniansa. Iske aina heikoimpaan lenkkiin on tuttua touhua populisteille. Pääosin vasemmistopuolueet saavat kuitenkin kiittää itseään.  Pöhöttynyttä ja etäistä toimintaa, jolla turvataan omat edustajat ja elinpiiri valtiokoneiston pyörittämisessä.

Satujen aika lienee kuitenkin ohi. Minäkin uskoin tai ainakin halusin uskoa mahdollisimman pitkään Joulupukkiin. Siihen minulla oli velvollisuus ja oikeutettu mandaatti katraan vanhimpana. Satuihin en kuitenkaan uskonut. Enkä usko, että kansakaan niihin enää pitkään uskoo. Ylhäältä annettu ja vääräksi todettu on jo matkansa päässä.   

Markkinatalous piiputtaa

Toimivilla markkinoilla jyllää yleensä kysynnän ja tarjonnan laki. Kristiinankaupungin kesämarkkinoilla ei paljon ole neuvoteltavaa, hinnat ovat kiinteät ja niistä ei kannata pahemmin tingata, lakritsinauha maksaa saman metrihinnan joka kojussa. Lienevät kauppiaat tehneet jonkinlaisen sopimuksen keskenään. Joku voisi puhua jopa kartellista. Mistään markkinahumusta ei ole tietoakaan.

Myös rahamarkkinoilla näyttää vaikuttavan aivan toiset kuin perinteisen markkinatalouden lait. Vastikään saimme lukea sijoittajien lainanneen Saksalle negatiivisella korolla eli he maksoivat siitä, että saivat lainata rahaa Euroopan talousmahdille. Ruotsalaiset tekivät saman tempun toki jo aikaisemmin, mistä Vaarinajattelijakin kirjoitti jokin aikaa sitten, mutta se ei pahemmin kohua herättänyt.

Vaikka korot ovat alhaiset pitää rahaa silti tuputtaa, ei tunnu kelpaavan muuten. Puhutaan luottamuksesta ja muista kummallisista asioista, jotka vaikuttavat rahan tarjontaan ja kysyntään. Ilmeisesti rahan lainaajilla on pelko persuuksissa, muuten tuollaista sijoittamista on vaikea ymmärtää. Ylimääräistä likviditeettiä löytyy mutta kohteet on vähissä.

Työmarkkinatkin piiputtavat. Työvoiman tarjonta on jo pitkään ylittänyt työvoiman kysynnän. Suomen virallinen työttömyysaste oli marraskuussa 230 000. Tuo luku on kuitenkin kaukana totuudesta. Siihen voidaan heti lisätä runsaat 110 000 harjoittelijaa ja tukityöllistettyä, jotka tekevät käytännössä ilmaista työtä yrityksille ja usein myös julkiselle sektorille. Kunnat ja yhdistykset ovat myös innolla ”palkanneet” ilmaista työvoimaa.

Luku muuttu vieläkin karmaisevammaksi, kun siihen lisätään ns. pakollinen työharjoittelu. 400 000 eli lähes 13 % koko työvoimasta työskentelee vaihtelevan pituisissa harjoittelupaikoissa ilman todellista palkkaa. Työllistyminen onnistuu ani harvalta näissä pyrkimyksissä. Ilman työtä olevia aktivoidaan siis samalla työttömiksi kaikkien virallisesti työtä hakevien lisäksi. 

Kiinteät hinnat markkinoilla, negatiiviset korkotuotot ja ilmainen palkkatyö näyttää olevan ajan henki. Eihän sen näin pitänyt käydä, nuo kun kuuluvat sinne jo roskakoriin heitetyn suunnitelmatalouden ongelmapesäkkeisiin. Mikä mättää markkinataloudessa? Lisää luottamusta kehiin kansalaiset.

Elitistien hiljainen aika

Suomalaiseen eliittiin kuuluu yleensä yhteiskunnallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti merkittäviä päättäjiä, joilla on valtaa. Päätösvalta ja vaikuttaminen yleiseen mielipiteeseen ovat keskeisiä elementtejä, jotka jo luontaisesti lankeavat kyseiseen luokkaan kuuluville. Varsinkin Suomessa, jossa tärkeintä on aina se, kuka sanoo eikä niinkään se, mitä sanoo.

 

Usko auktoriteettien viisauteen asuu syvässä. Mutta onko todella niin, että eliitillä ei ole sen kummempaa sanottavaa aikana, jolloin maa elää vaikeassa murroksessa, joka on jatkunut jo useita vuosia. Olen jo pitkään kaivannut vaikkapa sosiologista tai filosofista lähestymistapaa siitä, mitä on edessä. Enemmänkin julkisuutta ovat saaneet kulttuurin ja taiteen ylimpien edustajien näkemykset Suomen mahdollisuuksista ja tulevaisuuden tavoitteista.

Suomen halutaan olevan designia, muotoilua ja hullua luovuutta. On tietysti selvää, että eliittikin tarvitsee omat sirkushuvinsa ja sisällöntuottajansa. Eliitin elinpiiri on kuitenkin sen verran suppea, että virikkeitä ja uusia ajatuksia kaivataan lisää. Parhaimman kuvan tuon luokan elinpiiristä saa selville hyppäämällä Senaatintorilla nelosen ratikkaan ja ajamalla Oopperan pysäkille. Tuolle parin kilometrin matkalle mahtuu lähes kaikki.

Senaatintorilla asuu sivistys, moraali ja ylin poliittinen valta. Aleksilla tuoksuu parfyymi ja raha. Mannerheimintiellä saa kuvan eliitin taide- ja kulttuuriharrastuksista, mediavallasta ja edustuksellisesta demokratiasta. Temppelit on jo pääosin rakennettu, enää puuttuu kait Guggenheim. Ja jos jaksat tehdä vielä pienen kävelyretken Espalla, poikkeat Rautatientorilla ja kurkkaat varmuuden vuoksi Tuomiokirkon taakse, niin siinäpä se sitten onkin.

Tuohon pieneen alueeseen ei montaa hehtaaria mahdu. On avarrettava näkemystä ja kuvaa maailmanmenosta. Oopperatalon pohjoispuolella ei kuitenkaan ole mitään ja siellä tarvitaan saappaita. Valtioneuvostosta itään löytyy vain pimeyttä. Onneksi on kuitenkin meri, joka tarjoaa hyvän vaihtoehdon joko länteen tai etelään. Lännessä meininki on kuitenkin väljähtynyttä ja turhan kuninkaallista. Siksi parasta lienee astua Taisto Kasurilan tapaan M/S Arieliin ja purjehtia riittävän kauas etelän raikkaisiin tuuliin.

Eliitti vaikenee ja lienee vieläkin varpahillaan. Varotaan sanomasta jotain, jota myöhemmin saa taas selitellä. Ikäviä ja turhia asioita on syytä karttaa. Politiikoilla sitä ongelmaa taas ei ole. He ovat vain pätkätyöläisiä ja puheet sen mukaiset. Eliitin hiljaisuudesta tulee eittämättä mieleen juuri Kaurismäen elokuvan sankari. Onni ei Taistoa kuitenkaan pahemmin päähän potkinut, muut kyllä sitäkin enemmän.

Nyt olisi jo korkea aika astua sinne puhujapönttöön. Uskaltaa erehtyä ja tuoda esiin vaihtoehtoisia mielipiteitä ja mielellään tietysti viiltävää analyysia tavalla, jota rahvaskin ymmärtää. Rähmällään olosta markkinavoimien  edessä on tehtävä loppu. Vaihtoehdottomuuden tilalle vaihtoehtoja. Sitä kansa odottaa jo kärsimättömästi. Ja välttäkää viimeiseen asti sitä sormien heristelyä.