Timo Soinista on tullut pullasorsa. Sorsalintu, joka kaakattaa ja räksyttää aina sopivassa kohdin saadakseen muutaman huikopalan. Omalla lammella ja omalla maalla räksyttävästä Soinista on tullut jo melkein kaikkien kaveri. Vallassa olevat poliitikotkin nimeävät Timon jo "ihan hyväksi tyypiksi". Soinista on tullut yhteinen ruokittava.
Tämän luulisi Soinia vähintäänkin huolestuttavan. Aikoinaan tuo kuuluisa jytkyhän saatiin aikaan letkautuksilla ja kaakatuksella siitä, miten huonosti asioita on hoidettu. Oli paha EU, olivat pahat maahanmuuttajat, oli paha euro ja kaikki oli muutenkin niin pahalla tolalla. Siitä oli hyvä ponnistaa ja kertoa kansalle, kuinka asioiden pitäisi olla. Olisi jo korkea aika aloittaa höyhenten pörhistely, kun jytkykin on kovaa vauhtia sulamassa käsiin.
Soini on ollut oikeassa monessakin asiassa, mutta keinot ovat olleet vähissä. Nyt kun takapenkin Timo on hiljalleen hivuttautunut etupenkkiä kohti, hän on huomannut, että kuskin paikalla istuukin aivan vieras mies. Tämä lienee turhauttavaa päämäärä-hakuiselle poliitikolle. Ja pahoin pelkään, että räpiköinti omassa lammikossa jatkuu.
Nyt on Timon teesien aika, kun vaalitkin lähestyvät niin kovaa vauhtia. Ja kun omatkin vielä puukottavat selkään parhaan kykynsä mukaan. Ovat ilmeisesti huomanneet, että puheenjohtaja on tehnyt itseään turhan liikaa tykö. Tätä vahinkoa tuskin riittää paikkamaan edes Putkosen pläjäykset. On suurten lupausten ja pienten tekojen aika, äänestäjät ovat kovin liikkuvaista sorttia näinä aikoina.
Vasemmistoon Soini on aina suhtautunut ivallisesti. Kunnon katolisena Soini ymmärtää toisen käden ruokkivan ja toisen noukkivan samaan aikaan. Pullasorsilla ei näitä ongelmia ole, kaikki namupalat kelpaavat. Syrizan vaalivoitto Kreikassa sai Soinin näkemään punaista. Koville ottaa tämänkin namupalan vieriminen toisten käsiin. Ja sitä paitsi persujen oma jytky suorastaan kalpenee Tsiprasin vaalivoiton rinnalla.
Puheenjohtaja Soini on järjestelmän uhri. Puhetta piisaa, mutta valta puuttuu. Vahinko on päässyt jo tapahtumaan ja sen on ilmeisesti Timokin jo huomannut. Kosintomenot eliitin kanssa ovat nakertaneet siinä määrin persujen kannatusta, että väkisinkin huippaa. Kehtaavat pitää Timoa jo melkein puudelina, jota on aina välillä kiva paijata.
Olisiko nyt aika aloittaa valtiomiesmäinen agenda. Mitä minä sanoin, olin oikeassa. Katsokaa nyt, mitä on tapahtunut. Vai kannattaisiko aloittaa vihollisten etsintä. Kommunisteja kannattaa aina syyttää. Venäjää pitää ehdottomasti pelätä. Tai aloittaa vaikkapa vääräuskoisten uskonpuhdistus ja mustamaalaus. Kyllä noillakin teeseillä jo muutama irtoääni saadaan kerättyä.
Kreikan murhenäytelmästäkin irtoaa vielä pisteet kotiin. Ongelma on vain siinä, että sen tietävät ja tunnustavat jo lähes kaikki muutkin. Kiirettä pitää uuden mission haussa. Nyt on korkea aika aloittaa massiivinen metelöinti asioiden tilasta. Aika valuu nopeasti kuin vesi hanhen selästä.
lauantai 31. tammikuuta 2015
maanantai 26. tammikuuta 2015
Suomalainen terrorismi, 3
2000-luvulla Suomessa on tapahtunut kolme väkivaltaista tekoa, jotka täyttävät monet terrorismin kriteerit. Myyrmannin pommiräjähdyksessä tekijällä oli selvä aikomus surmata ulkopuolisia henkilöitä. Petri Gerdtin rakentaman haulipommin räjähdys ostoskeskuksessa surmasi seitsemän ihmistä lokakuussa 2002. Tutkintalautakunnan mukaan teko oli suunnitelmallinen ja tekijän itsensä kuolemaa he pitivät vahinkona. Teon motiivi ja mihin näkemys tekijän kuolemasta perustuu on sen sijaan jäänyt hämärän peittoon.
Jokelan ja Kauhajoen ns. koulusurmat, joissa sivullisia kuoli kymmeniä, ovat mediassa esitetty häiriintyneiden nuorten miesten väkivaltateoiksi. Yhteistä näille kolmelle teolle on se, että kaikki tekijät olivat hyvin aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Jokelan surmaaja Pekka-Eric Auvinen jätti oman manifestinsa nettiin ja Kauhajoen surmaaja Matti Saaren valokuvat ja videot olivat sosiaalisessa mediassa nähtävillä.
Voi tuntua oudolta kutsua edellä mainittuja tapauksia terrorismiksi. Sitä sanaa on ainakin julkisuudessa pyritty välttämään. Terrorismi mielletään edelleenkin pelkästään poliittisen tai uskonnollisen sanoman välineenä. Koulusurmista tehdyn tutkimuksen mukaan, "ne ovat kuitenkin verrattavissa terroritekoon, jonka tavoitteena on saada mahdollisimman näyttävä julkisuus". Ymmärrettävää toki on, että "ilmiön kiinnostavuutta ja vetovoimaa on hälvennetty neutraloimalla kieltä".
Terrorismi sanana on kaksiteräinen miekka. Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Tällä hetkellä terrorismi rinnastetaan terminä lähes yksinomaan arabimaissa vallitsevaan ääri-islamilaisuuteen, johon ns. länsimaiden on varauduttava. Jatkuvan pelon ilmapiirin lietsonta tarjoaa vallanpitäjille oikeuden toimia omien poliittisten ja taloudellisten intressien mukaisesti.
Jihadismin väkivaltaisuuden nimissä revitellään kaikki näyttävimmät otsikot ja buffijutut. Epätoivoisten tekojen syyt sivuutetaan ja unohdetaan. Oikeastaan niitä ei tarvitse enää edes pohtia. Kansainvälisestä terrorismista on jo tullut arkipäivää, joka vielä ei ole pesiytynyt Suomeen kuin korkeintaan median palstoilla. Hämmästyttävän yksipuolista informaatiota on ollut tarjolla tuutin täydeltä yhteisen surun nimissä.
Sitä saa mitä tilaa, tavataan sanoa. Missä viipyvät pilapiirrokset parrakkaista ja mustahattuisista herroista, jotka lyövät rytmikkäästi päätään itkumuuriin. Mielenkiinnolla odotan myös näkeväni pilapiirroksia Jeesuksesta ja muista profeetoista länsimaiden sananvapauden nimissä.
Kirjoituksen lähteenä on käytetty Anssi Kullbergin toimittamaa teosta: Suomi - terrorismi - Supo. Koira joka ei haukkunut. Miksi ja miten Suomi on välttynyt terroristisen toiminnan leviämiseltä?
Jokelan ja Kauhajoen ns. koulusurmat, joissa sivullisia kuoli kymmeniä, ovat mediassa esitetty häiriintyneiden nuorten miesten väkivaltateoiksi. Yhteistä näille kolmelle teolle on se, että kaikki tekijät olivat hyvin aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Jokelan surmaaja Pekka-Eric Auvinen jätti oman manifestinsa nettiin ja Kauhajoen surmaaja Matti Saaren valokuvat ja videot olivat sosiaalisessa mediassa nähtävillä.
Voi tuntua oudolta kutsua edellä mainittuja tapauksia terrorismiksi. Sitä sanaa on ainakin julkisuudessa pyritty välttämään. Terrorismi mielletään edelleenkin pelkästään poliittisen tai uskonnollisen sanoman välineenä. Koulusurmista tehdyn tutkimuksen mukaan, "ne ovat kuitenkin verrattavissa terroritekoon, jonka tavoitteena on saada mahdollisimman näyttävä julkisuus". Ymmärrettävää toki on, että "ilmiön kiinnostavuutta ja vetovoimaa on hälvennetty neutraloimalla kieltä".
Terrorismi sanana on kaksiteräinen miekka. Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Tällä hetkellä terrorismi rinnastetaan terminä lähes yksinomaan arabimaissa vallitsevaan ääri-islamilaisuuteen, johon ns. länsimaiden on varauduttava. Jatkuvan pelon ilmapiirin lietsonta tarjoaa vallanpitäjille oikeuden toimia omien poliittisten ja taloudellisten intressien mukaisesti.
Jihadismin väkivaltaisuuden nimissä revitellään kaikki näyttävimmät otsikot ja buffijutut. Epätoivoisten tekojen syyt sivuutetaan ja unohdetaan. Oikeastaan niitä ei tarvitse enää edes pohtia. Kansainvälisestä terrorismista on jo tullut arkipäivää, joka vielä ei ole pesiytynyt Suomeen kuin korkeintaan median palstoilla. Hämmästyttävän yksipuolista informaatiota on ollut tarjolla tuutin täydeltä yhteisen surun nimissä.
Sitä saa mitä tilaa, tavataan sanoa. Missä viipyvät pilapiirrokset parrakkaista ja mustahattuisista herroista, jotka lyövät rytmikkäästi päätään itkumuuriin. Mielenkiinnolla odotan myös näkeväni pilapiirroksia Jeesuksesta ja muista profeetoista länsimaiden sananvapauden nimissä.
Kirjoituksen lähteenä on käytetty Anssi Kullbergin toimittamaa teosta: Suomi - terrorismi - Supo. Koira joka ei haukkunut. Miksi ja miten Suomi on välttynyt terroristisen toiminnan leviämiseltä?
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Suomalainen terrorismi, 2
Terrorismin kriteerit täytti selkeästi kenraali Mannerheimin murhayritys vuoden 1920 huhtikuussa Tampereella. SKP:n Pietarista värväämää ja sotilaskoulutuksen saanutta joukkoa johti sorvari Aleksander Weckman. Mannerheimin murhayritys epäonnistui ja kiinnijääneet saivat vankilatuomiot.
Sisäasiainministeri Heikki Ritavuori ammuttiin kotiovelleen vuonna 1922 helmikuussa. Surmatyön tehnyt Ernst Tandefelt oli aktivisti, joka väitti toimineensa yksin. Todellisuudessa murhan takana oli salaliitto, joiden motiivit liittyivät Itä-Karjalan levottomuuksiin.
Lapuan liikkeen ihmiskaappaukset ja kyyditykset rajalle täyttävät terrorismin kriteerit. Etenkin vuosi 1930 oli hyvin toiminnallinen; touko-syyskuussa tapahtui peräti 254 kyyditysyritystä, joista kolme päättyi siepatun tappoon. Ne 42 kommunistia, jotka päätyivät itärajan taakse, teloitettiin myöhemmin Stalinin puhdistuksissa vakoilijoina tai nationalisteina.
Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppaa ravistellut terrorismi ei yltänyt Suomeen. Suomen yhteiskunnallinen yhtenäisyys, maantieteellinen sijainti ja ulkopoliittinen profilointi olivat "ruodussa". Neuvostoliitolla ja sen myötä kommunisteilla oli syynsä siihen, että Suomessa pyrittiin vaikuttamaan muutoin kuin terrorismin kautta.
Ns. kylmän sodan aika tarjosi puitteet kansainväliselle terrorismille. Tiedetään, että Suomessa on oleskellut (JRA) Japanin Punaisen armeijakunnan edustajia, jotka Ruotsi myöhemmin luovutti Japanin viranomaisille. Saksan Punaisen armeijakunnan (RAF) rooli jäi Suomessa vähäiseksi. Olisi toki odottanut, että Supo olisi joutunut selvittelemään RAF-yhteyksiä enemmän, kun ottaa huomioon Saksan ja Suomen historialliset kohtalonyhteydet.
Suomessa teot jäivät puheiden asteelle. Kuvaavaa on esimerkiksi vanhan Ylioppilastalon valtaus vuonna 1968. "Vallankumous" jäi melkein tekemättä, kun talon ulko-ovi oli kiinni. Joku sitten haki avaimen, jotta päästiin sisälle. Samoihin aikoihin Baader-Meinhof -ryhmä piti koko Länsi-Saksaa pelossa. Pankkiryöstöt, pommit ja ihmiskaappaukset ja -tapot olivat lähes arkipäivää.
Samana vuonna Paimion motellissa tapahtunut episodi on pakko mainita. Nils Torvalds ryntäsi punaisen kylpypyyhkeen kanssa lavalle RKP:n nuorisoseminaarissa ja tempaisi Suomi-konepistoolin esiin ja karjaisi: "Se alkoi nyt. Liikkumatta kaikki. Paskanjauhanta loppuu tähän". Konepistooli paljastui myöhemmin teatterin kappaleeksi. Jälkeenpäin Torvalds on kunnostautunut muilla teemoilla ja areenoilla.
Eurooppalainen terrorismi sikisi mm. Vietnamin sodan vastustamisesta ja palestiinalaisten kokemasta sorrosta. Suomessa Arabikansojen ystävyysseurasta tuli se aktiivisempi toimija, joka solmi yhteydet aina PLO:n korkeimpaan johtoon. Meillä lobattiin ja järjestäydyttiin kun taas muualla Pohjoismaissa mm. Tanskassa ja Ruotsissa, palestiinalaisaktivismi ilmeni terrori- ja sabotaasitekojen muodossa.
jatkuu...
Sisäasiainministeri Heikki Ritavuori ammuttiin kotiovelleen vuonna 1922 helmikuussa. Surmatyön tehnyt Ernst Tandefelt oli aktivisti, joka väitti toimineensa yksin. Todellisuudessa murhan takana oli salaliitto, joiden motiivit liittyivät Itä-Karjalan levottomuuksiin.
Lapuan liikkeen ihmiskaappaukset ja kyyditykset rajalle täyttävät terrorismin kriteerit. Etenkin vuosi 1930 oli hyvin toiminnallinen; touko-syyskuussa tapahtui peräti 254 kyyditysyritystä, joista kolme päättyi siepatun tappoon. Ne 42 kommunistia, jotka päätyivät itärajan taakse, teloitettiin myöhemmin Stalinin puhdistuksissa vakoilijoina tai nationalisteina.
Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppaa ravistellut terrorismi ei yltänyt Suomeen. Suomen yhteiskunnallinen yhtenäisyys, maantieteellinen sijainti ja ulkopoliittinen profilointi olivat "ruodussa". Neuvostoliitolla ja sen myötä kommunisteilla oli syynsä siihen, että Suomessa pyrittiin vaikuttamaan muutoin kuin terrorismin kautta.
Ns. kylmän sodan aika tarjosi puitteet kansainväliselle terrorismille. Tiedetään, että Suomessa on oleskellut (JRA) Japanin Punaisen armeijakunnan edustajia, jotka Ruotsi myöhemmin luovutti Japanin viranomaisille. Saksan Punaisen armeijakunnan (RAF) rooli jäi Suomessa vähäiseksi. Olisi toki odottanut, että Supo olisi joutunut selvittelemään RAF-yhteyksiä enemmän, kun ottaa huomioon Saksan ja Suomen historialliset kohtalonyhteydet.
Suomessa teot jäivät puheiden asteelle. Kuvaavaa on esimerkiksi vanhan Ylioppilastalon valtaus vuonna 1968. "Vallankumous" jäi melkein tekemättä, kun talon ulko-ovi oli kiinni. Joku sitten haki avaimen, jotta päästiin sisälle. Samoihin aikoihin Baader-Meinhof -ryhmä piti koko Länsi-Saksaa pelossa. Pankkiryöstöt, pommit ja ihmiskaappaukset ja -tapot olivat lähes arkipäivää.
Samana vuonna Paimion motellissa tapahtunut episodi on pakko mainita. Nils Torvalds ryntäsi punaisen kylpypyyhkeen kanssa lavalle RKP:n nuorisoseminaarissa ja tempaisi Suomi-konepistoolin esiin ja karjaisi: "Se alkoi nyt. Liikkumatta kaikki. Paskanjauhanta loppuu tähän". Konepistooli paljastui myöhemmin teatterin kappaleeksi. Jälkeenpäin Torvalds on kunnostautunut muilla teemoilla ja areenoilla.
Eurooppalainen terrorismi sikisi mm. Vietnamin sodan vastustamisesta ja palestiinalaisten kokemasta sorrosta. Suomessa Arabikansojen ystävyysseurasta tuli se aktiivisempi toimija, joka solmi yhteydet aina PLO:n korkeimpaan johtoon. Meillä lobattiin ja järjestäydyttiin kun taas muualla Pohjoismaissa mm. Tanskassa ja Ruotsissa, palestiinalaisaktivismi ilmeni terrori- ja sabotaasitekojen muodossa.
jatkuu...
torstai 8. tammikuuta 2015
Suomalainen terrorismi
Pariisin väkivaltainen välikohtaus toi terrorismin pelon Eurooppaan ja sitä myöten myös Suomeen. Järjetön tappaminen ääriuskonnollisuuden nimissä sai puitteet, jossa fundamentaalinen islamilaisuus osoitti jihadistien väkivaltaisen ja kaikkein järjettömimmän piirteen. Teolle ei riitä ymmärtäjiä sananvapauden kyllästämissä maissa.
Terrorismi käsitteenä on hajanainen. Se voidaan määritellä ja jakaa monella eri tapaa. Poliittinen, uskonnollinen ja kansallismielinen, ja miksei myös valtion itsensä harjoittama terrori. Suomi on välttynyt terrorismilta, oikeastaan voidaan puhua vain yksittäisistä terroriteoista. Suomessa surmateot ovat pääosin olleet kansallismielisiä ja vain osittain poliittisia.
Tunnetuin lienee vuonna 1904 kesäkuussa tapahtunut kenraalikuvernööri Bobrikovin murha. Kansallismielinen virkamies Schauman ampui Suomen venäläistämisohjelmaa ajaneen kuvernöörin. Elämässään pettyneestä ja itsensä tappaneesta miehestä tuli kaikkien isänmaallisten sankari. Etenkin nuoret koulupojat ja ylioppilaat pitivät Schaumania idolinaan.
Pakkovenäjä ei ilmeisesti maistunut nuorukaisille. Helsingin Suomalaisen Reaalilyseon "Verikoirat", niin kuin he itseään kutsuivat, tekivät vuonna 1905 useita murhia isänmaallisuuden nimissä suuriruhtinaskunnan terroria vastaan. Surmansa saivat mm. prokuraattori Soisalon-Soininen, viilari Virtanen, konstaapeli Forstén, santarmieverstiluutnantti Kramarenko, santarmialiupseeri Denisjuk ja konstaapeli Mitrofanov.
Arvi Nikolaisen johdolla oli myös suunnitelma itse Nikolai II:n surmaamisesta. Kannaksen Koiviston saarella päätynyt porukka myöhästyi kuitenkin tsaarin murhasta. Nikolai II oli saanut saaliikseen jäniksen ja ketun metsästysmatkallaan ja ehtinyt palaamaan takaisin Pietariin. Vaikka nuorukaisten ja aikamiesten provosoimat yksittäiset terroriteot olivatkin hajanaisia eivät niinkään suunniteltuja, oli vuosi 1905 hyvin väkivaltainen Suomen historiassa.
Suomi oli vuosina 1918-1919 eturintamassa Neuvosto-Venäjän vastaisissa terrori- ja sabotaasitoiminnassa. Muurmannin radan tihutyöt ja sabotaasit Pietarissa olivat ns. aktivistien agendalla. Suomalaisen terrorismin historian merkittävämpänä tapahtumana voidaan pitää ns. Pietarin retkeä vuoden 1919 maaliskuussa. Inkeriläisten avustuksella tiedustelupäällikkö Eero Heickellin tavoitteena oli räjäyttää kaksi kaupungin vesilaitosta, sähkölaitos ja muutamia teollisuusrakennuksia.
Teon sunnitelmallisuus täytti kaikki terrorismin kriteerit. Tulipalojen, sähkön ja veden loppumisen myötä oli mahdollisuus saada kaupunki täydelliseen kaaokseen. Inkeriläisjoukko onnistui tuhotöissään vain välttävästi. Vesilaitosten räjähdyksissä kuoli muutamia kymmeniä ja sähkölaitoksen räjäyttäminen epäonnistui täysin. Itse inkeriläisryhmä onnistui palaamaan Rautuun täysin vahingoittumana.
Aktivistien soluttautuminen suomalaiseen tiedustelu- ja armeijakuntaan loi mukanaan edellytykset jatkaa edelleenkin suunnitelmallista terroritoimintaa Neuvosto-Venäjällä. Laajamittainen terrorismi kaatui kuitenkin yleensä rahan puutteeseen ja loppui viime vaiheessa silloin, kun olot vakiintuivat.
jatkuu...
Terrorismi käsitteenä on hajanainen. Se voidaan määritellä ja jakaa monella eri tapaa. Poliittinen, uskonnollinen ja kansallismielinen, ja miksei myös valtion itsensä harjoittama terrori. Suomi on välttynyt terrorismilta, oikeastaan voidaan puhua vain yksittäisistä terroriteoista. Suomessa surmateot ovat pääosin olleet kansallismielisiä ja vain osittain poliittisia.
Tunnetuin lienee vuonna 1904 kesäkuussa tapahtunut kenraalikuvernööri Bobrikovin murha. Kansallismielinen virkamies Schauman ampui Suomen venäläistämisohjelmaa ajaneen kuvernöörin. Elämässään pettyneestä ja itsensä tappaneesta miehestä tuli kaikkien isänmaallisten sankari. Etenkin nuoret koulupojat ja ylioppilaat pitivät Schaumania idolinaan.
Pakkovenäjä ei ilmeisesti maistunut nuorukaisille. Helsingin Suomalaisen Reaalilyseon "Verikoirat", niin kuin he itseään kutsuivat, tekivät vuonna 1905 useita murhia isänmaallisuuden nimissä suuriruhtinaskunnan terroria vastaan. Surmansa saivat mm. prokuraattori Soisalon-Soininen, viilari Virtanen, konstaapeli Forstén, santarmieverstiluutnantti Kramarenko, santarmialiupseeri Denisjuk ja konstaapeli Mitrofanov.
Arvi Nikolaisen johdolla oli myös suunnitelma itse Nikolai II:n surmaamisesta. Kannaksen Koiviston saarella päätynyt porukka myöhästyi kuitenkin tsaarin murhasta. Nikolai II oli saanut saaliikseen jäniksen ja ketun metsästysmatkallaan ja ehtinyt palaamaan takaisin Pietariin. Vaikka nuorukaisten ja aikamiesten provosoimat yksittäiset terroriteot olivatkin hajanaisia eivät niinkään suunniteltuja, oli vuosi 1905 hyvin väkivaltainen Suomen historiassa.
Suomi oli vuosina 1918-1919 eturintamassa Neuvosto-Venäjän vastaisissa terrori- ja sabotaasitoiminnassa. Muurmannin radan tihutyöt ja sabotaasit Pietarissa olivat ns. aktivistien agendalla. Suomalaisen terrorismin historian merkittävämpänä tapahtumana voidaan pitää ns. Pietarin retkeä vuoden 1919 maaliskuussa. Inkeriläisten avustuksella tiedustelupäällikkö Eero Heickellin tavoitteena oli räjäyttää kaksi kaupungin vesilaitosta, sähkölaitos ja muutamia teollisuusrakennuksia.
Teon sunnitelmallisuus täytti kaikki terrorismin kriteerit. Tulipalojen, sähkön ja veden loppumisen myötä oli mahdollisuus saada kaupunki täydelliseen kaaokseen. Inkeriläisjoukko onnistui tuhotöissään vain välttävästi. Vesilaitosten räjähdyksissä kuoli muutamia kymmeniä ja sähkölaitoksen räjäyttäminen epäonnistui täysin. Itse inkeriläisryhmä onnistui palaamaan Rautuun täysin vahingoittumana.
Aktivistien soluttautuminen suomalaiseen tiedustelu- ja armeijakuntaan loi mukanaan edellytykset jatkaa edelleenkin suunnitelmallista terroritoimintaa Neuvosto-Venäjällä. Laajamittainen terrorismi kaatui kuitenkin yleensä rahan puutteeseen ja loppui viime vaiheessa silloin, kun olot vakiintuivat.
jatkuu...
torstai 1. tammikuuta 2015
Uudet kujeet
Vuosi 2014 meni lähinnä pankolla maaten. Roskapostien määrä oli kuitenkin kyltymätön ja lohdullinen. Näytät olevan luottokelpoinen, kertoi yksi. Toinen lupasi 30 tonnia ilman vakuuksia. Kolmas uteli minne halusin matkustaa. Bonuksia oli luvassa vähän sieltä ja täältä. Palkintoja ja muuta mukavaa oli tiedossa, mikäli vain tilaisin jotain. On hienoa tuntea itsensä tärkeäksi ja tavoitelluksi.
Puhelinkin soi välillä kiivaasti. Oli taas tehokampanjoiden aika. Yleensä en vastaa numeroihin, joita en tunnista. Joskus pääsi kuitenkin vahinko tapahtumaan. Kerrankin puhelimen päässä oli innokas sähkön myyjä, jonka lupauksiin suurista alennuksista olin jo vähällä langeta. Katkaisin puhelun, kun kaverin suoraan myynti- ja markkinointioppaasta luetussa monotonisessa lätinässä ei ollut enää mitään tolkkua. Yrittäkää nyt edes vähän enemmän.
Vuoden saldoksi jäi 25 euron tappio. Erehdyin tilaamaan halvan hotelli voucherin, jolla saisin Berliinistä edullisen huoneen viikoksi. Asiaa tarkemmin tutkittuani huomasin, että saisin saman huoneen suoraan paikan päältä tai internetistä huomattavasti halvemmalla. Varmuuden vuoksi sain vielä postitse toisen voucherin kaupan päälle. Niin ja vieläkin vituttaa. Lupasin itselleni, että tämä oli sitten viimein kerta, kun teen mitään äkkinäisiä ostopäätöksiä.
Aktiivisena työnhakijana sain jopa yhden puhelun työvoimatoimistosta. Tosin sekin osoittautui myöhemmin vikapuheluksi ja väärinkäsitykseksi. Sattuuhan sitä. Pääasia toki on, että numero on tallella jossain. Tytärkin soittaa aina väärään aikaan. Puhelin soi silloin, kun ei pitäisi ja vaikenee silloin, kun sitä puhelua eniten odottaa. Olen päättänyt lopettaa myös odottamisen.
Pitäisikö vuodelta 2015 sitten odottaa jotain uutta. Odottamiseen liittyy yleensä oletuksia jostain paremmasta. Oletan silti, että sama vaivalloinen taaperrus jatkuu. Vai pitäisikö sittenkin aloittaa kunnon juopottelu ja rehvastelu. Ruveta rietastelemaan tosissaan ja aloittaa mahdollisimman epäsosiaalinen elämä. Erakoitua kunnolla ja haistattaa paskat koko valtiovallalle. Luterilaisen kasvatuksen saaneena se lienee toivoton missio hyvätapaiselle miehelle.
Vähemmälläkin pärjää, sanoi ystäväni vieraassa maassa, kun kysyin mitä terveisiä lähettäisit suomalaisille. Hän oli oivaltanut jotain, minkä minäkin tiesin olevan totta, kokemuksensa kautta ja syvällä rintaäänellä vakuuttaen. Työtä tekevillä ja muilla raskautetuilla lienee harvemmin aikaa pohtia moista itsestään selvyyttä arkipäivän aherruksessa.
Ehkäpä on parasta vain pyyhkiä pölyt vanhalta vinyyliltä ja antaa soittaa. Talk Talk lukee levyn kannessa ja hinta oli 17,90 DM. Tuputtajia ja taputtajia riittänee tänäkin vuonna. Vanha autokoulunopettajakin väitti aikoinaan, että kaikki opetettavat osaavat ajaa lujaa. Ajamaan hiljaa oppii vasta aikojen saatossa, jos sitten silloinkaan.
Puhelinkin soi välillä kiivaasti. Oli taas tehokampanjoiden aika. Yleensä en vastaa numeroihin, joita en tunnista. Joskus pääsi kuitenkin vahinko tapahtumaan. Kerrankin puhelimen päässä oli innokas sähkön myyjä, jonka lupauksiin suurista alennuksista olin jo vähällä langeta. Katkaisin puhelun, kun kaverin suoraan myynti- ja markkinointioppaasta luetussa monotonisessa lätinässä ei ollut enää mitään tolkkua. Yrittäkää nyt edes vähän enemmän.
Vuoden saldoksi jäi 25 euron tappio. Erehdyin tilaamaan halvan hotelli voucherin, jolla saisin Berliinistä edullisen huoneen viikoksi. Asiaa tarkemmin tutkittuani huomasin, että saisin saman huoneen suoraan paikan päältä tai internetistä huomattavasti halvemmalla. Varmuuden vuoksi sain vielä postitse toisen voucherin kaupan päälle. Niin ja vieläkin vituttaa. Lupasin itselleni, että tämä oli sitten viimein kerta, kun teen mitään äkkinäisiä ostopäätöksiä.
Aktiivisena työnhakijana sain jopa yhden puhelun työvoimatoimistosta. Tosin sekin osoittautui myöhemmin vikapuheluksi ja väärinkäsitykseksi. Sattuuhan sitä. Pääasia toki on, että numero on tallella jossain. Tytärkin soittaa aina väärään aikaan. Puhelin soi silloin, kun ei pitäisi ja vaikenee silloin, kun sitä puhelua eniten odottaa. Olen päättänyt lopettaa myös odottamisen.
Pitäisikö vuodelta 2015 sitten odottaa jotain uutta. Odottamiseen liittyy yleensä oletuksia jostain paremmasta. Oletan silti, että sama vaivalloinen taaperrus jatkuu. Vai pitäisikö sittenkin aloittaa kunnon juopottelu ja rehvastelu. Ruveta rietastelemaan tosissaan ja aloittaa mahdollisimman epäsosiaalinen elämä. Erakoitua kunnolla ja haistattaa paskat koko valtiovallalle. Luterilaisen kasvatuksen saaneena se lienee toivoton missio hyvätapaiselle miehelle.
Vähemmälläkin pärjää, sanoi ystäväni vieraassa maassa, kun kysyin mitä terveisiä lähettäisit suomalaisille. Hän oli oivaltanut jotain, minkä minäkin tiesin olevan totta, kokemuksensa kautta ja syvällä rintaäänellä vakuuttaen. Työtä tekevillä ja muilla raskautetuilla lienee harvemmin aikaa pohtia moista itsestään selvyyttä arkipäivän aherruksessa.
Ehkäpä on parasta vain pyyhkiä pölyt vanhalta vinyyliltä ja antaa soittaa. Talk Talk lukee levyn kannessa ja hinta oli 17,90 DM. Tuputtajia ja taputtajia riittänee tänäkin vuonna. Vanha autokoulunopettajakin väitti aikoinaan, että kaikki opetettavat osaavat ajaa lujaa. Ajamaan hiljaa oppii vasta aikojen saatossa, jos sitten silloinkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)