2000-luvulla Suomessa on tapahtunut kolme väkivaltaista tekoa, jotka täyttävät monet terrorismin kriteerit. Myyrmannin pommiräjähdyksessä tekijällä oli selvä aikomus surmata ulkopuolisia henkilöitä. Petri Gerdtin rakentaman haulipommin räjähdys ostoskeskuksessa surmasi seitsemän ihmistä lokakuussa 2002. Tutkintalautakunnan mukaan teko oli suunnitelmallinen ja tekijän itsensä kuolemaa he pitivät vahinkona. Teon motiivi ja mihin näkemys tekijän kuolemasta perustuu on sen sijaan jäänyt hämärän peittoon.
Jokelan ja Kauhajoen ns. koulusurmat, joissa sivullisia kuoli kymmeniä, ovat mediassa esitetty häiriintyneiden nuorten miesten väkivaltateoiksi. Yhteistä näille kolmelle teolle on se, että kaikki tekijät olivat hyvin aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Jokelan surmaaja Pekka-Eric Auvinen jätti oman manifestinsa nettiin ja Kauhajoen surmaaja Matti Saaren valokuvat ja videot olivat sosiaalisessa mediassa nähtävillä.
Voi tuntua oudolta kutsua edellä mainittuja tapauksia terrorismiksi. Sitä sanaa on ainakin julkisuudessa pyritty välttämään. Terrorismi mielletään edelleenkin pelkästään poliittisen tai uskonnollisen sanoman välineenä. Koulusurmista tehdyn tutkimuksen mukaan, "ne ovat kuitenkin verrattavissa terroritekoon, jonka tavoitteena on saada mahdollisimman näyttävä julkisuus". Ymmärrettävää toki on, että "ilmiön kiinnostavuutta ja vetovoimaa on hälvennetty neutraloimalla kieltä".
Terrorismi sanana on kaksiteräinen miekka. Toisen terroristi on toisen vapaustaistelija. Tällä hetkellä terrorismi rinnastetaan terminä lähes yksinomaan arabimaissa vallitsevaan ääri-islamilaisuuteen, johon ns. länsimaiden on varauduttava. Jatkuvan pelon ilmapiirin lietsonta tarjoaa vallanpitäjille oikeuden toimia omien poliittisten ja taloudellisten intressien mukaisesti.
Jihadismin väkivaltaisuuden nimissä revitellään kaikki näyttävimmät otsikot ja buffijutut. Epätoivoisten tekojen syyt sivuutetaan ja unohdetaan. Oikeastaan niitä ei tarvitse enää edes pohtia. Kansainvälisestä terrorismista on jo tullut arkipäivää, joka vielä ei ole pesiytynyt Suomeen kuin korkeintaan median palstoilla. Hämmästyttävän yksipuolista informaatiota on ollut tarjolla tuutin täydeltä yhteisen surun nimissä.
Sitä saa mitä tilaa, tavataan sanoa. Missä viipyvät pilapiirrokset parrakkaista ja mustahattuisista herroista, jotka lyövät rytmikkäästi päätään itkumuuriin. Mielenkiinnolla odotan myös näkeväni pilapiirroksia Jeesuksesta ja muista profeetoista länsimaiden sananvapauden nimissä.
Kirjoituksen lähteenä on käytetty Anssi Kullbergin toimittamaa teosta: Suomi - terrorismi - Supo. Koira joka ei haukkunut. Miksi ja miten Suomi on välttynyt terroristisen toiminnan leviämiseltä?
Kyllä Kari sai piirtää rauhassa, ei edes Urkki pidätyttänyt. Nykyään ollaan vaan niin tiukkapipoisia.
VastaaPoista