Kaksi sairasta miestä

Terveen paperit saa vain yksi, kun hallituksen ohjelmaa tavaa. Ohjelma on kuin suora jatke edelliselle, jossa kokoomuksen johdolla verotus nostettiin kaikki voipaiseksi pahuudeksi ja syyksi talouden huonolle pidolle. Mantra kilpailukyvyn puutteesta ja yrittäjyyden kannattavuuden esteiden poistamisesta jatkuu kuin mitään uutta ei olisi tapahtunut. Velkaantumiselle on pantava stoppi. Stubb saa siis luonnollisesti terveen miehen paperit.

Pääministeristä sen sijaan on paljastunut myöhäisherännäinen hurskastelija, jonka virkasaarnaa kuunnellessa lähinnä etoo. Hurskas toive hyväosaisten osallistumisesta leikkaustalkoisiin on suoranaista tekopyhyyttä samalla kun kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten tuloja ja toimeentuloa leikataan miljarditolkulla. Hyvä liturginen puhe ja saarnastuolista jaetut lohdutuksen sanat eivät poista sitä ristiriitaa, joka vallitsee hallituksen päämiehen lupausten ja puheiden välillä. Sipilä polvistui ja paljasti vihdoin oman todellisen kristuksensa.

Länsirintamalla ei mitään uutta. Enää eivät taida myöskään Ahtisaaren aikana hankitut kiinalaiset rynnäkkökiväärit riittää pitämään huolta maamme sisäisestä turvallisuudesta. Ja lisäksi ulkoisten kauhu- ja uhkakuvien varjolla Suomen turvallisuuteen ollaan valmiina panostamaan miljardeja lisää. Arvot ovat kohdallaan, kun kansakunta on suuressa taloudellisessa hädässä.

Sipilän kylmä kiristyslinja saa jopa joidenkin elinkeinoelämän edustajien posket punoittamaan. Ota tai jätä. Ammattiyhdistysliike pantiin polvilleen lupaamalla verohelpotuksia, kuinkas muuten. Mikäli sopua ei synny niin leikkauksista ei neuvotella ja ne toteutetaan juuri siinä mittakaavassa, että varmasti tuntuu.

Ammattiyhdistysliike taktikoitiin ovelasti kaikkein heikoimpien ja puolustuskyvyttömien etujen puolustajaksi. Juuri siinä samassa asiassa, missä liike on täydellisesti epäonnistunut. Tämä on sitä vastuun siirtoa, joku voisi puhua jopa suoranaisesta vatuloinnista. Sipilä on selvästi ja tietoisesti käynyt oikein ajoitetusti väärällä lääkepurkilla. 

Tapaus Soini ansaitsisi ihan oman blogikirjoituksen. Epäilemättä näin myös jatkossa tapahtuu, sillä tämän mahtimiehen ajatusmaailmaa pyörittää ilmeisesti mitä suurin intohimo ja kunnian kaipuu. Niin pitkään miestä on potkittu päähän.

Soinin kohelluksista saamme varmasti lukea vielä useasti.  Enää ei miehelle riittänyt takin vaihto vaan piti vaihtaa pitkät aluskalsaritkin jo shortseihin. Niin lennokasta on miehen meno kaiken paatoksen jälkeen. Eikä Soinin tarvitse enää edes selitellä. Sopivasti poissa ulkomailla ja Stubb selittää, kun osaa sen kuitenkin paremmin. Todella sairaan hyperaktiivista menoa tällä urholla, jonka periaatteet on myyty jo moneen kertaan.

Kepu pettää aina ja persut ovat ulkopihalla. Molempien puolueiden rivit ovat jo nyt hajallaan vaikka julkisuus muuta väittää. Epäilen, että monille ko. puolueiden kannattajille hämmennys on vieläkin suurempi. Mitä mahtaakaan rovasti Joutsenlahti todella miettiä sisimmässään, onhan hän ajanut pienen ihmisen asiaa jo SMP:n ajoilta lähtien. Näinkö siinä taas hölmöille äänestäjille valehdeltiin päin naamaa. Suurin osa pyhistä lupauksista peruttiin hymyssä suin jo alta aikayksikön.

Kreikkaa pelastamassa

Saksalaista televisiohuumoria, ja ei niin tylsää kuin etukäteen luulisi. Jotkut osaa yksinkertaistaa satiirin keinoin ja hyvä niin. Tämänhän me kaikki jo tiesimme vai tiesimmekö. Vuosituhannen puhallukselle voivat kaikki eurokansalaiset toki nauraa yhteisen ns. eurooppalaisen ja länsimaiden arvojen nimissä. Asian ymmärtämiseksi video on tekstitetty ja siitä vastaa ulkopuolinen taho.





PS Tekstityksen saa suomen kielelle videon asetuksista, mikä se ei automaattisesti näy.

Raudun verinen taistelu

 

Raudun rautatieasema taistelujen jälkeen 1918

 

Heikki Ylikankaan kirja: Rata Rautuun, Ratkaisutaistelu Karjalan kannaksella 1918, on avarakatseinen ja pohdiskeleva teos. Teoksessa kerrotaan sisällissodan yhdestä suurimmista taistelusta, jossa armoa ei annettu. Huhtikuussa 1918 käydyissä taisteluissa menehtyi arvioiden mukaan 1000-1200 ihmistä. Kylmänojannotko, jossa tapettiin ja haudattiin satoja pääosin venäläisiä ja punakaartilaisia heidän yrittäessä paeta saartorenkaasta rajan yli Venäjälle, tuli myöhemmin tunnetuksi Kuolemanlaaksona.

Ylikangas kirjoittaa polveillen ja syvällisesti pohtien lukuisten lähteidensä voimin. Kirja etenee hitaasti, mutta se kannattaa kahlata loppuun. Johtopäätökset ja tulkinnat Ylikangas jättää lukijalle. Professori ei tuputa omaa näkemystään, mikä todistaa kirjoittajan poikkitieteellisen ja tutkijamaisen tavan tarkastella tapahtumien kulkua. Taisteluissa oli mukana huomattava määrä venäläisiä sotajoukkoja, joka tuo lisäjännitteitä tulkintoihin. Oliko kysymys sitten vapaussodasta vai sisällissodasta? Ylikangas jättää sen tulkinnan lukijan pohdittavaksi.

Punaiset olivat valloittaneet Raudun rautatieaseman ja lähitienoon ja valkoiset halusivat puhdistaa sen, tästä lähdetään liikkeelle.  Rata oli keskeisessä roolissa joukkojen ja aseiden siirrossa. Punaiset hakivat pääosin apua Pietarista ja valkoiset muualta. Taisteluissa olivat vastakkain punakaartilaiset, Pietarin suomalaiset, venäläiset sotajoukot ja vapaaehtoiset. Toisella puolella olivat suojeluskuntalaiset ja jääkärit eli ns. senaatin joukot.

Sotilaista oli pulaa varsinkin valkoisten puolella. Värväystoiminta oli aktiivista ja aina ei kaikki mennyt ihan putkeen. Nurmeksesta värvättyjen valkoisten joukkojen nimiluetteloon reunaan oli merkitty vain P, PP ja PPP. Enin osa värvätyistä, 207 miestä, riisuttiin välittömästi aseista jo Kiviniemessä, kun olivat innostuneet laulamaan sopimattomia työväenlauluja matkalla Rautuun. Miehet pantiin korjaamaan rikkoutunutta rautatiesiltaa, kun paljastui, että ensimmäinen P tarkoitti punikkia, toinen pahaa punikkia ja kolmas pirun pahaa punikkia.

Karjalaiset itse olivat haluttomia osallistumaan taisteluihin. Olihan Pietari jo pitkään ollut paikka, jossa paikalliset työläiset ja talonpojat kävivät ansaitsemassa ja tekemässä kauppaa. Kauppamiehet kun eivät yleensä käy sotia. Taistelijoiden värvääminen oli ongelmallista kummallakin puolella. Valkoiset olivat alkuvaiheessa selvästi alakynnessä joukkojen lukumäärän suhteen.



Punaisten joukkopako Raasulin suuntaan

Raudun sotapäälliköt tarkemmassa syynissä

Taisteluissa esiintyi monenlaista ristivetoa ja sivujuonteita johtajien välillä. Valkoisten sotapäällikkö Georg Elfvengren, joka sai suurimman kunnian valkoisten lopullisesta voitosta, omisti koko elämänsä kamppailulle bolsevikkejä vastaan. Yrjön ristilläkin palkitun sotilaan elämä oli lyhyt mutta vähintäänkin mielenkiintoinen. Ns. ryssän upseerina tunnettu mies liittyi lopulta venäläisten valkoisten joukkoihin, jossa hän yleni aina Etelä-Venäjän armeijan kenraalimajuriksi. Asuttuaan muutaman vuoden Helsingissä, hän matkusti salaa Moskovaan, jossa hänet ammuttiin vuonna 1927.

Lennart Oesch ansaitsee ehkä kuitenkin Elfvengreniä paremmin kunniaa siitä, että valkoiset löivät punaiset. Hän oli jääkärikoulutuksen saanut ammattisotilas, joka toppuutteli Elfvengrenin välillä yltiöpäisiäkin hyökkäyshaluja. Toisen maailmansodan aikana Oesch palveli Mannerheimin Ristin arvoisena Kannaksen rintaman komentajana aina sen hamaan loppuun saakka. Sotaylioikeus tuomitsi hänet vuonna 1946 kuritushuonerangaistukseen sotavankileirien teloituksista. Tuomio aleni kolmeen vuoteen vuonna 1948. Sotasyyllisoikeudet koituivat siis maavoimien komentajan kohtaloksi.

Karjalan rintaman ylipäällikkö Aarne Sihvo oli tunnettua sotilassukua. Suomenkielisenä jääkärikoulutuksen saaneena hänen jyrkät mielipiteensä olivat yllättävän usein ristiriidassa saksalaismielisen ja kuningasta halaavan upseeriston kanssa. Tasavaltalaiseksi julistautunut Sihvo palkittiin myöhemmässä elämänvaiheessaan ja nimitettiin lopulta puolustusvoimien komentajaksi jalkaväen kenraalina. Väitetään, että Sihvo luotsasi upseeriston myöhemmin Paasikiven linjan taakse.
    
Punaisten sotapäällikkö Heikki Kaljunen onnistui pakenemaan Venäjälle. Kaljusesta tuli entistä lujauskoisempi kommunisti, joka ehti palvelemaan mm. Omskissa tsekan komissaarina ja myöhemmin Moskovassa Dynamon urheiluvälinetehtaan johtajana. Stalinin vainoissa Kaljunen erotettiin puolueesta ja tuomittiin 15 vuodeksi pakkotyöleirille vuodenvaihteessa 1937-38. Tuohon tuomioon päättyi Kaljusen intomielinen paatos ja jäljet katoavat.

Punapäällikkö August Junell pelastui saartorenkaasta ja liittyi myöhemmin Muurmannin legioonaan. Englantilaisten takuut eivät auttaneet ja palattuaan perheensä luo takaisin Suomeen Junell kiidätettiin Tammisaaren pakkotyöleirille. Elinikäinen kuritushuonerangaistus ja kansalaisoikeuden menettäminen ainiaaksi tuli tuomion päätökseksi. Tasavallan presidentti armahti Junellin 31.12.1926. Junellin sanottiin myöhemmin eläneen jossain Pohjanmaalla.

Pietarin puolustuksesta vastaava kenraali Ivan Jeremejev toimi venäläisten joukkojen hovihankkijana. Hänen suunnitelmissaan oli toimittaa venäläisiä apujoukkoja aina Tampereelle asti. Jeremejev toimi tietoisesti vastoin Leninin 1.4.1918 kieltoa toimittaa lisäjoukkoja Suomeen. Venäjän oma sisäinen tilanne (sisällissota), saksalaispelko sekä Brest-Litovskin rauhansopimus eivät Jeremejeviä pidätelleet. Hän taipui vasta, kun  hallitus hänet siihen pakotti. Venäläisten joukkojen vetäytyminen Raudusta viivästyi ja se koitui satojen venäläisten joukkosurmaksi.

Raudun lopputaistelu vuoden 1918 huhtikuun alussa oli sodan verisimpiä. Uhrimäärässä se ylittää jopa Kalevankankaan taistelun Tampereen edustalla. Vangitut punaiset pääosin teloitettiin ja ammuttiin. Yksistään Joensuussa teloitettiin 99 Raudun venäläisvankia 14.4.1918. Arvioidaan, että Raudussa menehtyneiden määrä on reippaasti yli puolet koko Karjalan alueelle käydyistä taisteluista.

Oppia ikä kaikki

Totuuden ja tulkinnan välinen ero on ongelmallinen. Yleensä tulkintoja yhdestä totuudesta esiintyy monia ja niin kait tulee ollakin. Ylikankaan kirjat ovat yleensä herättäneet pulinaa tutkijoiden parissa. Ehkäpä vuonna 2007 kirjoitettu kirja jatkosodasta, Romahtaako rintama, on se tyypillisin kiista, joka sai Ylikankaan kriitikot aikoinaan yhdessä tuumin vastahyökkäykseen. Ylikangas kirjoitti tietenkin nokkelana vastineensa kriitikoille vuonna 2009, Yhden miehen jatkosota. Niinhän näillä yksillä totuuksilla yleensä on tapana. Ja niin pitääkin.

Heikki Ylikankaan kirja Raudun taisteluista on virkistävää luettavaa. Sen antaa samalla monipuolisen kuvan koko sisällissodan maailmanpoliittisista ulottuvuuksista. Sota ei ollut vain sotaa veli veljeä vastaan. Saksa ja Venäjä toivat oman rikkansa soppaan, niin kuin Suomessa on ollut tapana. Saksalaisjääkäreiden maihinnousut Ahvenanmaalla, Hangossa ja Loviisassa 12 500 sotilaan voimin olivat merkittävä voimatekijä sodan kululle.

Teosta voi suositella kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneet valitettavan vähälle huomiolle jääneestä taistelusta. Tavataan sanoa, että tieto lisää tuskaa. Niin tässäkin tapauksessa. Takaan kuitenkin, että tämän kirjan tankkaamalla Suomen sisällissodasta saa paljon ymmärtäväisemmän kuvan. Ehkäpä se myös tuo lisää vivahteita niille yksinkertaisille "totuuksille", joita meille julkisuudessa on tarjottu.

Homma hoidossa

Eilen aamiaispöydässä purin leipää sillä innolla, että ylhäältä hammasrivistöni takahampaasta irtosi vanha hampaanpaikka. Ehdin jo muutaman kerran manaamaan kovaa leipää ja huonoa tuuriani. No, näitähän sattuu ja julkinen hoitaa.

Pääsin soittamaan terveyskeskukseen kello 10.44, josta vastattiinkin nopeasti. Kerroin ongelmastani ja täti kysyi, että haittaako menoa. Sanoin, että sen verran iso on, että tuntuu mutta ei vihlo eikä vihellä. Uskoin, että asia ei ollut kauhean kiireellinen ja päivystykseen en todennäköisesti pääsisi. Tätikin sanoi, että niin se taitaa olla mutta heillä on nyt yllättävän hiljaista.

-Sopisiko tulla kello 12.00? Joudut todennäköisesti vähän odottamaan, mutta laitetaan se hammas kuntoon. Vakuutteli vielä moneen kertaan, että tämä on varsin poikkeuksellista. En tiedä sitten, oliko hän kuullut paljon puhutusta sote-uudistuksesta vai  mistä moinen todisteluinto. Hammashoito ilmeisesti on tärkeä osa julkista terveydenhuoltoa.

Kello 11.46 saavuin paikalle ja ilmoittautumisen jälkeen ehdin tutustumaan Seura -lehteen. Huomasin yllätyksekseni, että toimittaja Korvola toimii nykyään yhtenä lehden toimituspäällikkönä. Olinkin ihmetellyt mihin Ylestä savustettu tutkiva toimittaja oli päätynyt. Korvolalla kun oli tapana tehdä juttuja, jotka eivät poliittisia päättäjiä aina miellyttäneet.

Kello 12.04 ovi aukeni ja minut pyydettiin sisään. Hammaslääkäri teki tarvittavat toimenpiteet ja kello 12.31 kävelin hoitohuoneesta ulos lasku taskussani. Sitä ennen olin jo tovin ehtinyt irvailemaan julkisen terveydenhoidon tehottomuudesta ja hitaudesta. Meillä kaikilla lääkärillä, hoitajalla ja asiakkaalla, oli luvattoman hauskaa. Kiitin vuolaasti saamastani hoidosta, jonka hinnaksi tuli 46,10. Hoitomaksuni koostui tutkimuksesta, paikkauksesta ja käyntimaksusta.

Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen  kerta, kun olen  yllättynyt kaupunkini julkisen terveydenhoidon tasosta ja laadusta. Olen saanut jo monesti nauttia nopeasta ja asiantuntevasta hoidosta. Olen myös osoittanut kiitollisuuteni hoitohenkilökunnalle. Ehkä vähän turhankin lipevästi, se kun ei kuulemma kuulu maan tapoihin.

Pelolla odottelen sitä "tuottavuushyppyä", jonka kaavaillun sote-uudistuksen pitäisi saada aikaan. Sitähän on jo vaivattu ja venkoiltu pitkään ja moneen suuntaan. Jotenkin pelkään, että tulevat jonot ja odotusajat pitenevät olennaisesti. Hoitoa haetaan kauempaa, jos sitä nyt yleensä kaikille köyhille on enää tarjolla. Yleensä kun nuo uudistukset tehdään henkilökuntasäästöjen ja erään eurooppalaisen unionin kilpailuhengen nimissä.

Kolmen ässän kopla

Kolmen koplan kokoonpano paljastettiin ja Suomi on saamassa ansaitsemansa hallituksen. Äänestäjiltä saatu mandaatti velvoittaa urotekoihin, joista puheista päätellen näyttää tulevan kunnon kekkerit hyvien uhrijuhlien tapaan. Yhteiskuntasopimuksesta puhuttiin paskaa muutama päivä, kunnes Sipilä ymmärsi panna pisteen. Hallitus aloittanee roimat leikkaustalkoot isänmaan nimissä.

Luterilainen Sipilä, jonka arvopohja perustuu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen, aloittanee pääministerinä. Katolinen Soini pönäköityi valtiovarainministeriksi ilmeisesti harmaan valkoisen savuverhon katveessa. Uusliberalistisesta Stubbista kaavaillaan luultavasti salonkikelpoista ulkoministeriä. Siinä meillä on mitä mainioin sekalainen seurakunta, joka tullee suuressa viisaudessaan maatamme ohjaamaan.

Sipilän johdonmukaisen jyräävä linja istuu huonosti nykyiseen kepulaiseen aatemaailmaan. Tarkkana pitää olla. Selkään puukottajia saattaa löytyä yllättävän helposti jopa oman puolueen sisältä. Suuren kannatuksen saaneen messiaan oikeistolainen maailmankuva ei miellytä kaikkia perinteisen agraaripuolueen edustajia. Väitän, että kepu on enemmän hajallaan vaalivoitosta huolimatta kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää. Mielenkiinnolla odotan Sipilän esikunnan kokoonpanoa.

Soini on luultavasti käynyt jo ripittäytymässä tai ainakin minä olisin niin tehnyt. Vaalilupaukset ja löperöt puheet kannattaa aina pyytää anteeksi jo hyvissä ajoin. Puhtaalta ja synnittömältä pöydältä on aina parempi aloittaa. Sitä en tiedä ymmärtääkö Soini pyytää anteeksi omalta puolueeltaan. Se tuskin luonnistuu omavaltaiselta ja itseriittoiselta yksinvaltiaalta. Mikäli Soini ei nöyrry, niin tilipäivästä voi tulla lyhyenpuoleinen ilo ja lopputili odottaa.

Edustuskelpoiselle Stubbille lankeaa luonnollisesti sujuvasanaisen selittäjän rooli. Ulkomailla täytyy antaa kuva edistyksellisestä, dynaamisesta ja länsimaisesta hyvinvointivaltioista. Rakastamme rikkaita ja länsimaalaisia ulkomaalaisia sekä ymmärrämme globalisaation kaikki voipaisuuden yhteisen länsimaisen onnen mahdollistajana. Matalaääninen baritoni soi monilla länsimaisilla sivistyskielillä uskottavan monotonista ja luotettavaa maakuvaa.

Yksi kysymys jäi kuitenkin vaivaamaan Vaarinajattelijaa. Mihin unohtui se neljäs ja puuttuva ässä? Korttipakassa kun niitä ässiä on tietämykseni mukaan neljä. Unohtuiko se tahallaan vai tahattomasti? Oma etu aina edellä isänmaan nimissä, niinhän se kuitenkin taitaa mennä. Kuka bluffasi ja ketä? No, minä vippaan sen yhden ja ilman tekijänoikeuskorvauksia. Eikö se olisi todella somaa, jos se Suomikin saataisiin yhdeksi ässäksi mukaan sinne pokeripöytään.

Susijahdissa

Life: Nanjingin verilöyly

Sanotaan, että ihminen on ihmiselle susi. Suomalaisen median trolli-toimittajat ovat jo viikkokausia jahdanneet yön susia. Venäläinen moottoripyöräjengi on innostunut juhlistamaan toisen maailmansodan päättymistä ja Berliinin valtausta. Suuren isänmaallisen sodan voiton juhlia oli tarkoitus viettää natsien pääkaupungissa. Tosin matka on ollut kivikkoinen ja moni jengiläinen on jo uupunut ja käännytetty Euroopan unionin rajoilta. Saa nähdä moniko pääsee perille, sillä Berliiniin näyttää olevan pitkä matka.

Toisen maailmasodan päättymisestä tulee 70 vuotta. Saksa hävisi sotansa ja Suomi siinä ohella, "kanssasotijana" niin kuin wikipedia asian mielenkiintoisesti ilmaisee. Sudet todella raatelivat ja tappoivat toisiaan surutta. Arvioiden mukaan toisessa maailmansodassa kuoli kaikkiaan jopa 60 miljoonaa ihmistä. Suurin osa uhreista oli tietysti siviilihenkilöitä.

Sodan syihin ei tässä ole syytä mennä sen tarkemmin. Sanotaan nyt lyhyesti, että joillekin jo aikaisemmat sotansa hävinneille oli jäänyt riittävästi töhnää hampaankoloon. Oli revanssin ja elintilan, lebensraum, turvaamisen aika. Syyllisiäkään aikaisemmalla nöyryytykselle ei tarvinnut kaukaa hakea. Niitä löytyy aina, jos niin halutaan. Ja huonostihan siinä kävi sekä voittajille että häviäjille.

Suomessa helposti unohdetaan, että sotaa käytiin myös muualla kuin Euroopassa. Kiina ja Japani olivat aloittaneet oman sotansa jo hyvissä ajoin. Nanjingin kaupungin verilöyly antaa kammottavan kuvan sodan raakuudesta. Kuudessa viikossa japanilaiset lahtasivat yli 300 000 kiinalaista ja raiskasivat kymmeniä tuhansia naisia. Yhä edelleen maiden välillä vallitsee syvä juopa vuoden 1937 joulukuun tapahtumista.

Yksinäinen susi on harvoin vaarallinen. Se saattaa jopa alistua huomatessaan, että tilanne on toivoton. Se on kuitenkin vain harhaa, sillä susi osaa olla varsin viekas ja suorastaan kettumaisen ovela. Ruotsalaisetkin kävivät kuin muina miehinä kauppaa natsien kanssa SKF:n kuulalaakereilla ja Boforsin toimittamalla teräksellä. Ja selvisivät kuin koira veräjästä. Wikipedian kuolintilastostakaan ei löydy yhtään ruotsalaista sotasankaria.

Susi on laumaeläin. Laumassa se on todella vaarallinen ja pystyy kellistämään isonkin saaliin. Nälkäänsä se susikin syö. Ja hierarkian suden tuntevat totisesti, sillä jokaiselle löytyy oma paikkansa. Keskitysleireilläkin oli oma järjestyksensä, joissa pahnan pohjimmaisena olivat seksuaalisesti poikkeavat ja homoseksuaalit. Saksalaisten organisoimassa leirielämässä kuoli noin 10-11 miljoonaa ihmistä, joista juutalaisia arvioidaan olleen noin 5-7 miljoonaa.

Toisen maailmansodan uhreista yli puolet oli venäläisiä ja kiinalaisia. Venäläisiä kuoli 23-27 ja kiinalaisia 10 miljoonaa laskentatavasta riippuen. Luvut ovat vain karkeita arvioita mutta kuitenkin suuntaa antavia. Saksalaiset ja puolalaiset ovat Euroopan tilastojen kärjessä, yhteensä uhrien lukumäärä nousee näissä maissa yli 13 miljoonaan. Myös Liettuassa ja Latviassa väestöstä kuoli yli 10 prosenttia.

Eurooppa on vähän kuin kuutamolla. Se on erityisen hyvää aikaa susille, jotka mielellään ulvovat tuskaansa ja ikäväänsä. Sallikaa susien kulkea ja matkustaa vapaasti yli rajojen. Sudella on levoton sielu ja laaja reviiri. Ja sitä paitsi eikö se susi ole nykyään jo rauhoitettu.

Kansalaiset, medborgare

Työn juhlapäivänä on aika iloita ja temmeltää. Vapusta on tullut keväinen karnevaali, jolloin kansa vaeltelee toreilla, puistoissa ja kaduilla vallattomalla tuulella. Opiskelijat parveilevat haalareissaan, työväki marssimusiikin tahdissa ja suurin osa kansasta muissa kosteissa merkeissä kohti uusia taistoja. Vappupuheet kuuluvat tietenkin asiaan.

Kansalaiset, palkkatyöstä on tullut katoava luonnonvara. Toki työtä on tarjolla, mutta palkanmaksun kanssa on vähän niin ja näin. Ei työ mihinkään ole hävinnyt, mutta palkkatyön kanssa on viime vuosina ollut suuria ongelmia. Näyttää vahvasti siltä, että työnkuva on muuttunut. Perinteisillä tuottavuuden mittareilla palkkatyöstä on tullut kannattamatonta työn teettäjälle. Ansaintalogiikka pettää ja väki saa lähteä.

Poliittisissa puolueissa eräänä vaihtoehtona tuodaan esiin malli perustulosta tai kansalaispalkasta. Eittämättä tulee mieleen, että kädet on nostettu pystyyn ja antauduttu mahtavan edessä. Synnytetäänkö tällä kaavaillulla mallilla kenties uusi kurjalistoluokka. Lähdetäänkö jo siitä vakavasta perusolettamuksesta, että palkkatyötä ei tule riittämään kaikille.

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Harva muistaa, että lottovoittajia on vain kourallinen. Ja sitä paitsi uhkapeli itsessään on tappiollinen sen pelaajalle. Jo sanojen, tulo tai palkka, käyttäminen perusturvan yhteydessä antaa väärän signaalin. Tuloa ja palkkaa saadaan vain työstä tai pääomasta, oli sen laji sitten mikä tahansa.

Palkkatyön tarkoituksena on turvata tekijänsä toimeentulo. Nollatyösopimuksilla on vaikea kuvitella elävänsä. Työn joustavuus on kuitenkin nostettu avainkysymykseksi ja ratkaisuksi taloutemme hätään. Elinkeinoelämän agitaattorit ovat aloittaneet jokavuotiset työn alennusmyyntipuheet. Maltilliset palkkasopimukset, pidemmät koeajat ja työn teettämisen verohelpotukset ovat tarjolla kuin apteekin hyllyllä. Työtä on taas tarjolla ale-hintaan.

Ehdotin ystävälleni jo monta vuotta sitten, että lasketaan kaikkien palkkoja 50 prosentilla. Kunnon sisäinen devalvaatio niin Suomi pelastuu. "Vakavalla" naamalla esittämäni ehdotus ei tuolloin jostain syystä saanut vastakaikua. Jos tuo kunnon korjausliike olisi toteutunut, olisi Suomi todennäköisesti romahtanut. Ostovoiman hiipuessa maassamme olisi pari miljoonaa työtöntä, kaupat konkurssissa ja panssarit kadulla. Jotenkin tulee elävästi Kreikka mieleen.

Työn hintaa alentamalla ei tästä selvitä. Ongelmana on vuoto, jonka tukkimiseen meillä ei ole lääkkeitä. Työn teettäjän etu perustuu katelaskelmiin, jossa työntekijä nähdään kustannuseränä. Kaikki muu höpötys on turhaa voiton maksimointitavoitteen rinnalla. Työnantajalle on tärkeintä hänen oman yrityksensä hyvinvointi ja ylimääräistä palkkatyötä ei ole tarjolla. Palkkatyökään ei puussa kasva.

Medborgare, Suomi on suuren muutoksen kynnyksellä. Maatamme on jo pitkään hiljaa hivutettu tilaan, jossa vastakkainasettelu on kärjistynyt. Ikiaikainen ristiriita työn ja pääoman välillä on riistäytynyt käsistä. Eriarvoisuuden lisääntyminen ja huoli tulevaisuudesta on yhteinen. On todennäköistä, että tahti vain kiihtyy. Jokainen voi näin työn juhlapäivänä kysyä itseltään käsi sydämellä, tätäkö minä todella halusin.