perjantai 1. toukokuuta 2015

Kansalaiset, medborgare

Työn juhlapäivänä on aika iloita ja temmeltää. Vapusta on tullut keväinen karnevaali, jolloin kansa vaeltelee toreilla, puistoissa ja kaduilla vallattomalla tuulella. Opiskelijat parveilevat haalareissaan, työväki marssimusiikin tahdissa ja suurin osa kansasta muissa kosteissa merkeissä kohti uusia taistoja. Vappupuheet kuuluvat tietenkin asiaan.

Kansalaiset, palkkatyöstä on tullut katoava luonnonvara. Toki työtä on tarjolla, mutta palkanmaksun kanssa on vähän niin ja näin. Ei työ mihinkään ole hävinnyt, mutta palkkatyön kanssa on viime vuosina ollut suuria ongelmia. Näyttää vahvasti siltä, että työnkuva on muuttunut. Perinteisillä tuottavuuden mittareilla palkkatyöstä on tullut kannattamatonta työn teettäjälle. Ansaintalogiikka pettää ja väki saa lähteä.

Poliittisissa puolueissa eräänä vaihtoehtona tuodaan esiin malli perustulosta tai kansalaispalkasta. Eittämättä tulee mieleen, että kädet on nostettu pystyyn ja antauduttu mahtavan edessä. Synnytetäänkö tällä kaavaillulla mallilla kenties uusi kurjalistoluokka. Lähdetäänkö jo siitä vakavasta perusolettamuksesta, että palkkatyötä ei tule riittämään kaikille.

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä suomalaiseksi. Harva muistaa, että lottovoittajia on vain kourallinen. Ja sitä paitsi uhkapeli itsessään on tappiollinen sen pelaajalle. Jo sanojen, tulo tai palkka, käyttäminen perusturvan yhteydessä antaa väärän signaalin. Tuloa ja palkkaa saadaan vain työstä tai pääomasta, oli sen laji sitten mikä tahansa.

Palkkatyön tarkoituksena on turvata tekijänsä toimeentulo. Nollatyösopimuksilla on vaikea kuvitella elävänsä. Työn joustavuus on kuitenkin nostettu avainkysymykseksi ja ratkaisuksi taloutemme hätään. Elinkeinoelämän agitaattorit ovat aloittaneet jokavuotiset työn alennusmyyntipuheet. Maltilliset palkkasopimukset, pidemmät koeajat ja työn teettämisen verohelpotukset ovat tarjolla kuin apteekin hyllyllä. Työtä on taas tarjolla ale-hintaan.

Ehdotin ystävälleni jo monta vuotta sitten, että lasketaan kaikkien palkkoja 50 prosentilla. Kunnon sisäinen devalvaatio niin Suomi pelastuu. "Vakavalla" naamalla esittämäni ehdotus ei tuolloin jostain syystä saanut vastakaikua. Jos tuo kunnon korjausliike olisi toteutunut, olisi Suomi todennäköisesti romahtanut. Ostovoiman hiipuessa maassamme olisi pari miljoonaa työtöntä, kaupat konkurssissa ja panssarit kadulla. Jotenkin tulee elävästi Kreikka mieleen.

Työn hintaa alentamalla ei tästä selvitä. Ongelmana on vuoto, jonka tukkimiseen meillä ei ole lääkkeitä. Työn teettäjän etu perustuu katelaskelmiin, jossa työntekijä nähdään kustannuseränä. Kaikki muu höpötys on turhaa voiton maksimointitavoitteen rinnalla. Työnantajalle on tärkeintä hänen oman yrityksensä hyvinvointi ja ylimääräistä palkkatyötä ei ole tarjolla. Palkkatyökään ei puussa kasva.

Medborgare, Suomi on suuren muutoksen kynnyksellä. Maatamme on jo pitkään hiljaa hivutettu tilaan, jossa vastakkainasettelu on kärjistynyt. Ikiaikainen ristiriita työn ja pääoman välillä on riistäytynyt käsistä. Eriarvoisuuden lisääntyminen ja huoli tulevaisuudesta on yhteinen. On todennäköistä, että tahti vain kiihtyy. Jokainen voi näin työn juhlapäivänä kysyä itseltään käsi sydämellä, tätäkö minä todella halusin.

2 kommenttia:

  1. Ei työn hinta Suomea pidä suossa. Jos ihmisillä ei ole rahaa, niin kauppa ei silloin vain käy. Nallen ja kavereiden masut eivät yksin pysty syömään kaikkien nälkäisten edestä, jotta kauppiaskin pärjäisi. Työ ja työn hinta kunniaan, niin silloin pärjäävät proletaarit ja porvarit, saatana soikoon!

    VastaaPoista
  2. Biafran nälänhädän aikana minua kehotettiin syömään kaikki ruokapöydän antimet ja muistamaan nälkää näkeviä. Näsäviisaana kysyin silloin äidiltäni, että pitääkö minun syödä heidänkin puolestaan.

    VastaaPoista