perjantai 8. toukokuuta 2015

Kolmen ässän kopla

Kolmen koplan kokoonpano paljastettiin ja Suomi on saamassa ansaitsemansa hallituksen. Äänestäjiltä saatu mandaatti velvoittaa urotekoihin, joista puheista päätellen näyttää tulevan kunnon kekkerit hyvien uhrijuhlien tapaan. Yhteiskuntasopimuksesta puhuttiin paskaa muutama päivä, kunnes Sipilä ymmärsi panna pisteen. Hallitus aloittanee roimat leikkaustalkoot isänmaan nimissä.

Luterilainen Sipilä, jonka arvopohja perustuu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen, aloittanee pääministerinä. Katolinen Soini pönäköityi valtiovarainministeriksi ilmeisesti harmaan valkoisen savuverhon katveessa. Uusliberalistisesta Stubbista kaavaillaan luultavasti salonkikelpoista ulkoministeriä. Siinä meillä on mitä mainioin sekalainen seurakunta, joka tullee suuressa viisaudessaan maatamme ohjaamaan.

Sipilän johdonmukaisen jyräävä linja istuu huonosti nykyiseen kepulaiseen aatemaailmaan. Tarkkana pitää olla. Selkään puukottajia saattaa löytyä yllättävän helposti jopa oman puolueen sisältä. Suuren kannatuksen saaneen messiaan oikeistolainen maailmankuva ei miellytä kaikkia perinteisen agraaripuolueen edustajia. Väitän, että kepu on enemmän hajallaan vaalivoitosta huolimatta kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää. Mielenkiinnolla odotan Sipilän esikunnan kokoonpanoa.

Soini on luultavasti käynyt jo ripittäytymässä tai ainakin minä olisin niin tehnyt. Vaalilupaukset ja löperöt puheet kannattaa aina pyytää anteeksi jo hyvissä ajoin. Puhtaalta ja synnittömältä pöydältä on aina parempi aloittaa. Sitä en tiedä ymmärtääkö Soini pyytää anteeksi omalta puolueeltaan. Se tuskin luonnistuu omavaltaiselta ja itseriittoiselta yksinvaltiaalta. Mikäli Soini ei nöyrry, niin tilipäivästä voi tulla lyhyenpuoleinen ilo ja lopputili odottaa.

Edustuskelpoiselle Stubbille lankeaa luonnollisesti sujuvasanaisen selittäjän rooli. Ulkomailla täytyy antaa kuva edistyksellisestä, dynaamisesta ja länsimaisesta hyvinvointivaltioista. Rakastamme rikkaita ja länsimaalaisia ulkomaalaisia sekä ymmärrämme globalisaation kaikki voipaisuuden yhteisen länsimaisen onnen mahdollistajana. Matalaääninen baritoni soi monilla länsimaisilla sivistyskielillä uskottavan monotonista ja luotettavaa maakuvaa.

Yksi kysymys jäi kuitenkin vaivaamaan Vaarinajattelijaa. Mihin unohtui se neljäs ja puuttuva ässä? Korttipakassa kun niitä ässiä on tietämykseni mukaan neljä. Unohtuiko se tahallaan vai tahattomasti? Oma etu aina edellä isänmaan nimissä, niinhän se kuitenkin taitaa mennä. Kuka bluffasi ja ketä? No, minä vippaan sen yhden ja ilman tekijänoikeuskorvauksia. Eikö se olisi todella somaa, jos se Suomikin saataisiin yhdeksi ässäksi mukaan sinne pokeripöytään.

5 kommenttia:

  1. Kyllä se nyt taitaa olla humpan ja polkan poljento trio Ässien tahdissa. Voi meitä poloisia.

    VastaaPoista
  2. Loistavaa helppolukuista proosaa,

    VastaaPoista
  3. Kitkerää tekstiä, mutta aiheesta. räsänen olis ollu kyllä neljäs ässä, miks sipilä hylkäs sen?

    VastaaPoista
  4. Sipilä ei ole vielä avannut peliään, onnistuuko Soinin bluffi ja Stubbin sökötys. Helsinki Holdemia parhaimmillaan, kyllä nyt jännittää.

    VastaaPoista
  5. Ei ollenkaan hullumpi ajatus saada Suomi neljänneksi ässäksi mukaan poikien korttipeliin. On myös mielenkiintoista nähdä minkä puolueen äänestäjät sietävät parhaiten äänestyslupausten pettämisen, akkiä tulee mieleen, että Soinilla on ainakin eniten petettäviä lupauksia odottamassa. En tuomitsen PersKeKo hallitusta etukäteen, jään kylläkin suurella mielenkiinnolla odottamaan tuloksia.

    VastaaPoista