sunnuntai 2. elokuuta 2015

Marssittiin sitä ennenkin

Valtakunnanjohtaja vappumarssilla

Jyväskylässä osoitettiin mieltä ja mellakoitiin. Uusnatsit ilakoivat keskenään ja pitelivät pahoin muutamaa mielenosoitusta seurannutta. Suomen Vastarintaliike näytti voimansa. Täältä pesee ja tarvittaessa väkivaltaakaan ei kaihdeta. Niinistön Suomessa kaikki on mahdollista.

Jos joku ei tiedä niin ei siitä nyt niin montaa kymmentä vuotta ole, kun valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin osoitti joukkoineen mieltä Turun koleassa vappusäässä. Olivat saanet kerättyä kymmenkunta miestä marssille ja miesten univormutkin olivat nätisti aatteen mukaiset. Tuohon aikaan, 1970-80 luvun taitteessa, natseille kuitenkin lähinnä naurettiin. Ajat ovat muuttuneet ja enää ei naurata.

Siitoimella oli valokuvausliike Kaskenkadulla ja poikkesin kerran tapaamassa itse valtakunnanjohtajaa.  Olin juuri suorittanut viimeisen ajokokeen hyväksytysti ja ajokorttiin piti tietenkin hankkia valokuva. Muistan vieläkin elävästi astuneeni hämärästi valaistuun liikkeeseen, jossa Pekka ja vanhempi kaljupäinen mies päivystivät.

Herrat ilmeisesti säpsähtivät, kun outo pitkätukka lampsi ovesta sisään. Asiakkaita tuossa paikassa kun ei paljon käynyt, joten se varmaankin hämmensi herroja, jotka olivat innokkaasti tutkimassa mystiikkaa käsittelevää kirjallisuutta. Liike oli täynnä natsihenkistä rekvisiittaa, teräaseita ja muuta sopivaa kirjallisuutta. Valokuvaaminen taisi olla vain sivujuonne valtakunnanjohtajan kuvioissa.

Se kamerakin sitten jostain nurkasta löytyi. Siinä vaiheessa, kun laatikkokamera räpsähti ja Siitoin löysi kuvani sen kätköistä, aavistin, että tulisin luultavasti kokemaan ennennäkemättömän taiteellisen pettymyksen. Nähdessäni oman kuvani mutisin, että tämä ei nyt ainakaan ole sitä, mitä ajattelin. -Kyllä se kelpaa, Pekka totesi lakonisesti.

Mustavalkoinen valokuvani muistutti, jos ei nyt pikkunatsia tai pedofiilia niin vähintäänkin juuri vankilasta karannutta roistoa. Siitoimen pistävän katseen alla en kuitenkaan uskaltanut valittaa enempää otoksen laadusta, vaan maksoin kiltisti valtakunnanjohtajan vaatimat 10 markkaa. Olin tyytyväinen, kun ovikello kilkatti iloisesti astuessani ulos valtakunnanjohtajan taideateljeesta.

Selvisin onnellisesti hengissä ja pahemmilta traumoilta. Valtakunnanjohtajan ottamat kuvat ovat vieläkin tallella mutta tietyistä syistä jätän ne julkaisematta. Ajokorttiani varten kävelinkin suoraan seuraavaan liikkeeseen, jossa hehkeä nainen saikin kuin saikin otettua normaalin ihmisen näköisen kasvokuvan.

Kekkosen Suomessa asiat olivat toisin. Natseja oli vain kourallinen. Nyt niitä löytyy massoittain jokaisesta eurooppalaisesta maasta. Etenkin Euroopan unioniin kuuluvat maat ovat kunnostautuneet näissäkin asioissa. Talous sakkaa ja kapitalistinen talousjärjestelmä elää suurinta maailmanlaajuista kriisiään. On sopivien syyllisten etsinnän aika.

3 kommenttia:

  1. Sitä minä vaan ihmettelen, että tuollaisten järjestöjen olemassaolo ylipäätään on mahdollista. Eikö Pariisin rauhansopimus aikoinaan kieltänyt kaikki fasismiin ja natsismiin liittyvän toiminnan. Noilla sopimuksilla kai voidaan pyyhkiä takalistot näinä rauhan aikoina.

    VastaaPoista
  2. Pekka S. oli todellinen originelli ja kuriositeetti, myös (ääri)oikeiston näkövinkkelistä tarkasteltuna. Showmies parhaasta sekä toisinaan pahimmasta päästä.

    VastaaPoista
  3. Taisi olla Pekka vähän päästään sekaisin ja elellä omissa harhamaailmoissaan. Olisi pitänyt Pekankin enemmän musiikkia kuunnella, kun Murtojärven mukaan se "eheyttää vaikka sekavankin pään".

    VastaaPoista