Hauskaa olla pittää

Laitetaan pari "järjettömän hauskaa" videon pätkää näytille näin viikonlopun ratoksi. Näitä tuskin tullaan näkemään Suomen valtamedian sivuilla, sillä ne ovat niin hulvattomia ja vallattomia, että heikompaa jo huimaa. Ensimmäisessä näytetään muutamia riemun ja ilon karjahduksi ja suoranaista remuavaa naurua, joihin pystyy vain Hillary Clinton. Kyseinen leidihän on ollut jo pitkän aikaa tiiviisti mukana pienessä valtaklikissä, joten kokemusta ja asiantuntemusta löytyy. Ei muuta kuin pukinkonttiin mainio vaikkapa kymmenen tunnin CD-pläjäys Hillaryn parhaimmista.

George Bush juniori on jotenkin unohdettu ja häipynyt kummasti unholaan Suomen valtamediassa, joten nyt on korkea aika korjata tilanne ja palauttaa miehen kunniakas ja hohdokas maine. Miehen hyytävä ja itsevarmuutta hohkaava virnekin on vielä tallella, ja panipa poika vielä tanssiksi Dallasin muistotilaisuudessa, jossa harjoiteltiin oikein arvovaltaisella porukalla kansakunnan yhteistä surua. Muutamaa ammuttua poliisia siellä muisteltiin syvällä hartaudella.

Viimeisen videon naisselostajaa kannattaa kuunnella tarkkaan vaikka hänellä joskus onkin pokassa pitämistä. Blogisti odottaakin jännityksellä milloin päästään seuraamaan Suomen ulkoministerin rukousaamiaisia Atlantin toisella puolen. Siellä sitä varmasti on ollut oikein kunnon lysti päällä.

Aikansa kutakin

Olen jo turhan kauan suunnitellut vähän pitempää rundia Karjalan kaukomaille. Ajatuksena olisi kierrellä kaarrellen ja poiketa sattuman lailla sopiviin kyläpaikkoihin. Ja suurimpana haaveena olisi päästä pagisemaan aidon karjalaismummon kanssa menneistä ja miksei tulevistakin ajoista. Haaveensa kullakin, tavataan sanoa. Kiirettä vaan taitaa pitää ja eikä ne mummotkaan siellä ikuisesti elä. Ajan kulku on lohduton.

Santtu Karhu on karjalainen etnorokkari, jos nyt jollain määreellä halutaan häntä määrittää. Onnistuin haalimaan netistä hänen vuonna 1991 levyttämänsä singlen: Omien aigoin legendat. Jo laulun ensimmäinen värssy on ajaton ja kertoo paljon vaikkapa nykyisistä auvoisista tuokioista:

"Se oli silloi konzu sogei ei kehtannuh nähtä
Se oli silloi konzu kuurnis ei tahtonuh kuulta
Sanottih kuurehel: kai muuttuu parembakse
huondeksel peze korvat puhtahakse".

Santtu on armoitettu sananikkari ja laulaa mm. livvin eli aunuksenkarjalan kielellä. Taiteilija käyttää tietysti taiteilijanimeä. Oikeaa nimeä en tiedä mutta lienee kuitenkin suvultaan livvikkö. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä ehkä hieman paremmin tunnetun Arto Rinteen kanssa. Rinne soitti aikaisemmin Karhun yhtyeessä Talvisovat ja siis myös tälläkin levyllä. Talvisovat tarkoittaa sitten aivan jotain muuta kuin ensi lukemalla voisi ymmärtää. Pohojanmaalla puhuttiin aikoinaan mm. talvimanttelista.

Karjalassa tapahtuu muutenkin. Petroskoin kaupunginjohtaja vaihtui jokin aika sitten ja vaihdos tapahtui hiemän hämärissä olosuhteissa. Päämies Hudilainen on saanut moitteita aina Venäjän ylimmältä taholta. Puoluepolitiikka näyttää hallitsevan ja hajottavan Karjalan tasavallan päättäviä ja vastuullisia tahoja. Ulkopuolelta on vaikea arvioida, että missä siellä oikein mennään, kun tuo tiedonkulku on vähän sitä sun tätä. Siinäpä on yksi hyvä lisäsyy poiketa paikan päällä.

Santtu sanoi jossain haastattelussa, että tarkeintä elämässä on ihmisyys. oli järjestelmä sitten mikä tahansa Ja yleensä ihmisyyteen liittyy aina inhimillisiä kärsimyksiä, erehdyksiä ja elämyksiä. Niitä Karjalassa on ehditty kokemaan kautta vuosisatojen. Suomessa karjalaisia on kiännetty ja viännetty jos johonkin yhteiseen ja etenkin meille sopivaan muottiin. Ja aika huonosti siinä on onnistuttu ja hyvä niin. Karjala menestyy vain omilla töillään ja viisailla ajatuksillaan.

Tosiasia kuitenkin on, että meillä on yhteinen kieliperimä ja vähän yhteistä historiaakin. Lisäksi yhteinen ymmärrys asioiden tilasta osana suurvaltaa ja sen naapurina antavat sellaiset puitteet, että tiiviimmin pitäisi yksissätuumin toimia. Karjalankielen elvyttäminen kuuluu niihin kiirellisiin ja välttämättömiin toimiin.

Santtu Karhu tekee kulttuuripoliittisesti tärkeää työtä. Vaikka nuoresta pojasta on kasvanut jo kunnon äijäköriläs, toivon silti, että Karjalan nuoriso tuntee ainakin hieman ylpeyttä omasta pojastaan. Suomessa Santtua on mahdollisuus pongata seuraavan kerran vaikkapa Faces-festivaaleilla. Ehkäpä siellä taas törmaillään.

PS laitetaan tähän loppuun vielä päivitystä jälkeenpäin ja yksi kuva Fiskarsista, jossa äijät kävivät 6.8.2016 töräyttelemässä. Rinnekin oli mukana kokoonpanossa tällä kertaa, kuvasssa oikealla.

Santtu Karhu & Talvisovat

Helteitä odotellessa

Nato -maissa tapahtuu jännittäviä asioita. Obama pääsee taas osallistumaan uuteen muistotilaisuuteen, jossa surraan vastikään eilen kuoliaaksi ammuttuja poliiseja. Muutamia lämpimiä sanoja ja tarkoin harkittua surunvalittelua kansakunnan yhteisessä hengessä. Jokin aika sitten Yhdysvaltojen istuva presidenti oli ehtinyt käymään peräti 15 muistotilaisuudessa, joissa näyteltiin kansakunnan surunäytelmää järjettömien vakivallantekojen vuoksi. Enää lienee jännitettävänä se, että meneekö 20 tapauksen raja rikki ennen kuin valta vaihtuu Washingtonissa.

Järjettömistä ja pelottavista ampumistapauksista on tullut Yhdysvalloissa jo maan tapa. Mustien ja valkoisten välinen eripura jatkuu vaikka orjuudesta on jo aikaa. Etelävaltioiden liput taitavat vieläkin heilua joidenkin kaupunkien lipputangoissa. Syvä rotujuopa ei ota päättyäkseen ja mustat, jotka ovat heikossa hapessa niin taloudellisesti kuin tiedollisesti, seisovat edelleen kuorma-auton lavalla.

Rikollisuus ja ihmisten huoli toimeentulosta ovat vain kasvaneet ja ne purkautuvat tavalla, jossa on vain häviäjiä. Yhdysvallat on jo pitkään ollut polvillaan maan sisäisen väkivallan pahenevassa kierteessä ja loppua ei sille näytä kovin helposti tulevan. Eriarvoistuminen on vain jatkunut kiihtyvään tahtiin Obaman aikana. Mutta eipä hätiä. Valta vaihtuu pian ja entistä ehompi presidentti astuu kehiin.

Ensimmäisenä hän tietenkin lentää Israeliin tekemään sitä iänikuista rauhaa. Sehän vähän niin kuin kuuluu Amerikan johtajan tärkeimpiin velvollisuuksiin. Tosin nuo rauhanponnistelut ovat hieman ontuneet viimeisten kymmenien vuosien aikana. No, Trump ainakin mielellään tutustuisi tuohon Israelin rakentamaan muuriin, josta varmasti on apua, kun Meksikon raja laitetaan umpeen. Ja Clinton vasvatavalittuna prsesidenttinä puristaisi mielellään kättä parin palestiinalaislapsen kanssa ja lahjoittaisi muutaman kaivon Gazan ghettolaisille.

Toisessa Nato -maassa Turkissa yritettiin peräti sotilasvallankaappausta. Tosin siitäkin ollaan vähän eri mieltä, että kuka siellä oikein näitä asioita junailee. Tosiasiahan on, että edelleen istuvaa presidenttiä pidetään tietyissä piireissä jopa ns. ISIS-järjestön kummisetänä. Mutta väliäkös tuolla ja ehtiväthän Suomen viralliset puhuvat paukapäät jo yhdessä tuumin osoittamaan kunnioitustaan vaaleilla valitulle Turkin lähes yksinvaltaiselle vallanpitäjälle. Joskus tuntuu sitä, että niitä leukoja lonksutellaan vähän miten sattuu ja mistään mitään ymmärtämättä. Osaisivatpa ja olisivatpa joskus edes viisaasti hiljaa.

Suomen valtamedia hekumoi ja kauhistelee kun USA:n Turkin sotilastukikohdasta sammutettiin valot. Ovat ilmeisesti kovin huolissaan siitä, että amerikkalaiset lentokoneet ja lennokit eivät pääse pommittamaan Syyrian viattomia siviilejä, naisia ja lapsia, ja siinä sivussa tietenkin "strategisesti tärkeitä sotilaskohteita". Useimmille lienee vieläkin epäselvää kuka sotii ja kenen kanssa. Missä viipyvät Suomen virallisten puhuvien paukapäiden viisaat ja kaukokatseiset tukikommentit Syyrian vaaleilla valitulle presidentille.

Ja eihän Euroopan unionissakaan ole toimettomana oltu. Nizzassa joku hullu törmäili kuorma-autolla ja henkensä menetti kymmeniä viattomia. Suomen valtamedia kertoi ajajan "radikalisoituneen hyvin nopeasti" ja olleen Ranskan tunisialainen. Ottamatta kantaa sen enempää hänen järjettömään tekoonsa, totean vain, että olisko tässä joitain niitä "alkujuurisyy -aineksia" sille kaikelle väkivallalle, mitä Euroopan unionissa tapahtuu. On tämä meidän valtamedia kyllä kekseliästä valiojoukkoa. Missä näitä hienoja termejä oikein väsätään. Tosiasia kuitenkin on, että Euroopan räyhäunioni on ottanut taas yhden vankan askeleen eteenpäin.

Blogisti otti vielä varmuuden vuoksi puhelun vanhalle ystävälleen Aunuksen Anjushkalle ja kyseli, että onko Putinia näkynyt. Utelin vähän, että mahtaakohan miehellä olla kenties sormet mukana näissä viime aikaisissa ikävissä ja yllättävissä tapahtumissa. Kuuleman mukaan taitaa kutenkin viihtyä vieläkin siellä kesämökillään. Hellettä on kuulemma pidellyt ja pyhässä hartaudessakin ehti vielä poikkeamaan. No, odotetaan rauhassa, että Ylen Moskovan trollitoimittajat tarttuvat aiheeseen. Pasilan trollitehdas on vasta lähtökuopissaan ja selvittelee asiaa parhaan kykynsä mukaan.

Boom Pappa Doo Too

Baltic Jazzit on sitten soiteltu. Päällimmäisenä jäi mieleen Jukka Perko Hurmio 2.0, jonka kuulas groovimainen sointi säväytti ainakin blogistin setillään. Perkon sovitukset Olavi Virran unohtumattomista lauluista ja Kärjen ja Monosen sävellyksistä saivat kuulijansa herkälle ja hartaalle mielelle. Puistokonsertti olikin yksi parhaimmista Balticin historiassa, jossa olen ollut paikalla.

Tiesin, että Topi Kärki oli nuorempana jatsi-miehiä sielultaan ja niinhän se olikin. Sääli, että mies joutui armeijan harmaisiin 1938 ja jo kaavailtu sävellysura ulkomailla katkesi lopullisesti rintamalla. Ennemminkin mies on tunnettu ansioistaan ns. kevyemmän musiikin saralla. "Siks oon mä suruinen" ja "Muista minua" perkomaisesti soviteltuina saivat karkeimmankin uroon vaipumaan jo jonkin asteiseen nirvanaan. Jatsin syvin olemus on todellakin tuntematon, Peitsamoa vapaasti lainaten.

Jäin kuitenkin kaipaamaan hervotonta menoa Balticin jälkeen. Jatseilla pitää aina olla vähän poweria, ja nyt se jäi uupumaan. Hiipuu, hiipuu ja nostetta puuttuu. Baltic painaa edelleen samalla swingillä ja dixiellä eteenpäin. Tässä vaiheessa katseet kääntyvät festivaalien taiteelliseen johtajaan ja sanoisin näin epäkohteliaan suoraan, että vaihtakaa jo miestä. Kun kuulijat kaikkovat ja vähenevät silmissä niin jotain on tehtävä. Yleisökato viimeisen kuuden vuoden aikana on ollut niin silmiinpistävä.

Taalintehdas paikkana ja puitteiltaan on loistava pienimuotoiselle ja laadukkaalle musiikille. Ja sitä Suomessa riittää. Ei tarvita suuria maailmantähtiä jotta yleisö saadaan viihtymään. Tullakseen tykö olisi kuitenkin elettävä ajan hengessä. Se ei enää riitä, että tullaan kavereiden kanssa soittamaan ja hengailemaan ja jammailemaan niin kuin on tehty aina ennenkin. Baltic Jazz tarvitsee raikasta uudistamista. Ymmärrän toki, että tämä vuosi saattoi olla ns. välivuosi, koska ensi vuonna vietetään festareiden 30-vuotisjuhlia.

Kilpailu on kovaa ja nyt kun RKP:kin on kadonnut mesoomaan Porin hulinaan niin pahalta näyttää. Ennen sentään käytiin Balticissä ainakin näyttäytymässä ja pistäytymässä skumpalla. Muutaman vuoden jälkeen suomenruotsalaisten omista jatsijuhlista on tällä tahdilla vain kaunis muisto jäljellä. Järjestäjänä Intresseföreningen för Jazzmusik i Dalsbruk -yhdistys on todellisen haasteen edessä. Luotan toki, että toiminnanjohtaja tekee parhaansa niukkojen resurssien puitteissa. Ja niin tottakai toivotaan, että ensi vuonna taas jatsaillaan.

Poksista vaan

Kesämökillä joutuu usein jännittämään sitä, että kuka tulee käymään kylässä. Aamulla heräsin kuuden jälkeen, kun ulko-ovella kävi joku koputtelemassa ja rahihtelemassa. Aukaistuani ovea tulijalle, en kuitenkaan nähnyt ketään. Aikani huhuiltuani olin jo sulkemassa ovea, kunnes näin mustan ja suuren linnun lehahtavan lentoon hieman ylempänä sijaitsevan mökin terassin oven edustalta. Vierailija oli tuttu jo aikaisemmilta vuosilta.

Lintu oli palokärki, joka muutama vuosi sitten oli naputtanut koloja talon nurkkalautoihin. Nurkkalaudat olivat tuolloin vielä ruskeiksi maalattuja. Valkoiseksi maalattuina ne ovat saaneet olla rauhassa. Mitä lintu aamulla etsi tai haki, jotain lahoa tai suuhun pantavaa. Palokärkihän on tunnettu paikkalintu, jonka kimeää ääntä ei voi olla tunnistamatta.

Britit antoivat myös oman kipakan äänensä ja brexit on täyttä totta. Brittiläinen luokkayhteiskunta osoitti voimansa ja näytti kaikille epäilijöille. Uskon, että Suomen valtamedian aivopesemälle suomalaisille se oli tavaton järkytys vaikka muuta väitettäisiin. Kannattaa olla tarkkana, kun kansalta kysytään. Markkina oli ainakin kovin uskossaan ja pettymys oli suuri ja vähän aikaa ropisikin kunnolla.

Brittiläinen yhteiskunta on jo ennestään jakautunut ja luokkatietoinen. Ero luokkien välillä on vain kasvanut ulkomaisten siirtotyöläisten myötä. Konservatiivien ja työväenpuolueen hajanaisuus näkyy kaikkialla, ja jopa jalkapallojoukkueet valitaan säädyn mukaan. Suomalaisen on vaikea ymmärtää, että alemmasta luokasta ylempään loikkaaminen on lähes mahdotonta. Yesterday ja Let it be -aateloidut painivat siten omissa sarjoissaan.

Mediassa on vähemmän puhuttu itse eron syistä mutta sitä enemmän on vaahdottu brexitin tuomista "ongelmista". Seuratessani eduskunnan käymää keskustelua voi vain todeta seuraavaa: kaikki fraasit ja jargonit on kaivettu taas esiin. Puhutaan mahtavasta rauhanprojektista, yhteisestä perheestä, nationalismista, populismista ja globalisaation autuaaksi tekevästä onnesta. Yhteistä on viesti äänestäjille: Eu on jottain ja muut ei oo mittää.

Brittien mahdollinen ero EU:sta ei muuta käytännöllisesti katsoen mitään. Britit pelaavat edelleen huonoa jalkapalloa ja syövät epäterveellisesti. Luulisi unionisteille olevan pikemminkin iloinen asia, että vastarannan kiiskistä päästään vihdoinkin eroon. Vaarana onkin, että unionin tiivistyminen liittovaltion suuntaan on nopeutumassa pääomapiirien määrittämässä tahdissa. Kärsijänä on tietenkin ja luonnollisesti unionin kansalainen.

Kreikan velkapommi räjähtää vielä takaajien kontolle. Vettä heitetään lissää kiukaalle ja kansalaisten pelottelu ja ulkopoliittinen uhittelu jatkuu Suomen valtamediassa kiihtyvään tahtiin. Kalmarin unionin ja Hansaliiton muistoa kunnioittaen blogisti lähteekin nyt ongelle ja savustamaan illalla isoja ahvenia. Ja kaikki on niin kuin ennenkin.