lauantai 10. helmikuuta 2018

Saksalaista ja suomalaista demokratiaa


Saksan sosialidemokraattien (SPD):n sisäinen tilanne jännittää. Suomalainen valtamedia seuraa Saksan poliittista kriisiä ns. kusi sukassa. Ei ole kauan siitä, kun puheenjohtaja Martin Schultz ilmoitti tavoitteenaan olevan Euroopan liittovaltio. Kovin kauan ei mennyt taas siitä, kun Martin Schultz ilmoitti luopuvansa kaavaillusta ulkoministerin salkusta, ja samalla puolueen puheenjohtajuudesta.

Suomalainen ns. virallinen totuusmedia kertoi asiasta vasta pari päivää myöhemmin, kun se tiedettiin jo muualla. Kannattaa siis seurata muitakin medioita kuin ns. Suomen valtamediaa. Suomessa ei myöskään ole kerrottu syytä, että miksi näin kävi yllättäen ja pyytämättä. Puhutaan vain ns. henkilöristiriidoista. Totuus on kuitenkin taas jälleen kerran muualla.

Kysymys on ns. suuren koalition eli Kristillisdemokraattien ja SPD:n välisestä hallituskuvioista. Angela Merkel haluaa johtoon hinnalla millä hyvänsä, sillä missio on vielä kesken. Saksalla ei siis vieläkään ole hallitusta ja syy siihen löytyy SPD:stä. Etenkin nuoret demarit ovat vahvasti hanketta vastaan ja he ovatkin käynnistäneet mm. massiivisen jäsenhankintakampanjan saadakseen puolueelleen uusia jäseniä. Puolue onkin saanut kymmeniätuhansia uusia jäseniä.

SPD:n sisäinen jäsenäänestys on vielä käymättä ja tulos on vähän niin kuin kiikun kaakun. Ei ole ollenkaan selvää, että puolueen järjestämässä äänestyksessä koalition kannattajat saisivat enemmistön. Tämä tarkoittaa siis sitä, että uudet vaalit olisivat tulossa. Se. että auttaako Schultzin siirtyminen syrjään politiikan huipulta asiaa, ei sekään ole ollenkaan varmaa. Mielipidetiedustelujen mukaan arviot ovat kovin ristiriitaiset.

Taustalla kummittelee vielä kolmas osapuoli eli AfD, joka on jyrkästi maahanmuuttovastainen oikeistopuolue. AfD sai vaalivoiton, joka sekoitti Merkelin ja Schultzin kuviot täysin. Kumpikaan ei halua äärikoikeistoa mukaan hallitukseen. Ja kummallekkin taas uudet vaalit olisivat kauhistus. Etenkin Merkel on puun ja kuoren välissä, ja rouva joutuikin tinkaamaan tavoitteistaan jo kaavaillun koalition hallitusohjelmassa.

Suomalaista demokratiaa seuraavalle tilanne on tietenkin outo ja kummallinen. Suomalaiseen demokratiaan kuuluu, että 1,6 prosentin kannatuksen omaavan puolueen rivikansanedustaja hoitaa ulkoministerin hommat. Sikaa muistuttava ulkoministerimme viihtyykin mielellään kaukana ulkomailla pidettävillä rukousaamiaisilla. Lisäksi hän ilmeisesti pitää ihan oikeaa plokia, jota ei kuitenkaan kukaan tunnu lukevan. Polvet ruvella ja aneita anellen, siellä se hillotolppa kuitenkin siintää.

Suomalaiseen demokratiaan kuuluu myös, että samaisen pienpuolueen rivikansanedustaja hoitaa puolustusministerin hommat. Hullu Jussiksi tituuleerattu natsimielinen nilkki onkin ollut kovin aktiivinen. Hiljattain ostetut panssarivaunut saivat Jussin melkein orgasmin partaalle. Ja lisää on tulossa. Uusia ohjuksia, uusia korvetteja, jotka todellisuudessa ovat fregatteja ja uusia hävittäjiä kuolataan jo kieli vyön alla. Mihin kaikkeen se vielä ehtiikään.

Onneksi eduskuntavaalit ovat tulossa jo ensi vuonna. Onneksi suomalaiseenkin demokratiaan kuuluu vielä se, että välillä joutuu kysymään kansankin mielipidettä asioiden tilasta. Saksassa seuraavan hallituksen kokoonpano on vieläkin epäselvää. On ollut jo viime vuoden syyskuusta lähtien. Suomessa se ei ole ongelma. Meille kelpaa kaikki takkinsa kääntäneet seteliselkärankaiset maan hallitukseen, kunhan vain hinnasta sovitaan.

3 kommenttia:

  1. AfD perustaa oman uutistoimiston, joka aloittaa toimintansa huhtikuussa. Pääpaino uutisissa ja muissa teemoissa, joista valtamedia vaikenee. Somessa tarjolla taas uutta vaihtoehtoa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä niin mutta no hätä. Vakaus- ja kasvusopimuksesta, jota joskus pidettiin Euroopan rahaliiton tärkeimpänä tavoitteena, ollaan luopumassa. Siis nuo kuuluisat 3 ja 60 %:n kriteerit, jos joku vielä muistaa.

    Pian saa ottaa taas lisää velkaa ja ihan luvan kanssa. Finanssipolitiikkaa ollaan helpottamassa, mikäli tulevaa Saksan valtiovarainministeriä on uskominen. Deflatorinen junnaaminen on myrkkyä talouskasvulle.

    VastaaPoista
  3. Oliko tämä yllätys jollekin: Galluppi kertoo, että AfD tänään suurempi puolue kuin SPD, äärioikeisto nousoo sanotahan pohojanmaalla.

    VastaaPoista